Eduard Dietl –  Saksan Lapin armeijan kenraali

© Kalevi Mikkonen 2017 (Päivitetty 21.10.2023)

Kenraalieversti Eduard Dietl (1) (21.7.1890 - 23.6.1944) oli jatkosodan aikana pisimmän ajan saksalaisten armeijan komentajana Lapissa. Adolf Hitler nimitti hänet uudeksi komentajaksi Nikolaus von Falkenhorstin tilalle 15.1.1942. Hitlerin mielestä hänen suosikkikenraalinsa oli parempi johtamaan Lapin rintaman sotatoimia. Dietl ei aluksi ollut kovin innokas alkamaan komentajaksi, mutta Saksan yleisesikunnan päällikkö Alfred Jodl ja Hitler itse ylipuhuivat hänet ottamaan päällikkyyden vastaan. Hitler myös uskoi Dietlin parantavan yhteistoimintaa Suomen sodanjohdon kanssa. Saksan sodanjohdon valtuuttamana hän matkustikin pikimmiten tapaamaan marsalkka Mannerheimiä taivuttaakseen suomalaiset mukaan Leningradin saartoon ja katkaisemaan Muurmannin radan. Hän kuitenkin epäonnistui näissä pyrkimyksissään.(2)

Kenraalieversti Eduard Wolfrath Christiaan Dietl. (Kuva: SA-kuva)

Dietl osallistui myös marsalkka Mannerheimin 75-vuotispäiville 4.6.1942 ja kerrotaan hänen välittäneen kutsun myös Hitlerille, joka kuitenkin oli jo oma-aloitteisesti päättänyt osallistua Mannerheimin syntymäpäiville. Mannerheimin syntymäpäiväjuhlien yhteydessä Hitler ilmoitti Dietlille ylentäneensä tämän kenraalieverstiksi. Hitler myös huomioi Dietlin erityisen näkyvästi ja iloisesti tervehtiessään häntä ja pysähtyi hänen luokseen uudestaan sen jälkeen kun oli tervehtinyt muita saksalaisia upseereita. Seuraavan päivän lehdissä juhlapäivällisen vietosta kerrottaessa mainittiin Dietlin sutkausten saaneen koko vaunuosaston puhkeamaan nauruun hänen kertoessaan jonkun kaskun vuoristojääkäreistä.(3)

Hitlerin vierailu Mannerheimin syntymäpäivillä 4.6.1942. (Kuva: SA-kuva)

Lappland-Kurier 5.6.1942. (Kuva: Kalevi Mikkonen)

Dietl toimi Suomessa armeijakuntansa esikunnassa Rovaniemellä. Hän oli ensimmäinen saksalaiskenraali, jolle Hitler Norjan Narvikin puolustustaistelujen ansiosta myönsi rautaristin tammenlehvillä. Saksan sotapropagandassa häntä kutsuttiin "Narvikin sankariksi". Ennen nimitystään Lapin armeijan komentajaksi Dietl johti saksalaista 3. vuoristodivisioonaa Norjan maihinnousun aikana 9.-10. huhtikuuta 1940 ja vuoristoarmeijan Gebirgskorps Norwegen -armeijakuntaa Suomen ja Norjan alueilla itärintaman pohjoisimmassa osassa. Komentajan nimityksen yhteydessä Suomessa olevat saksalaisten joukot nimettiin Lapin armeijaksi (Armee Lappland) 15.1.1942 ja kesäkuun 20. samana vuonna armeijakunnan nimeksi muutettiin 20. vuoristoarmeija (20. Gebirgsarmee).(4)

Kenraali Erich Heinrichs ja Dietl Rovaniemellä AOK:n tiloissa 24.5.1943. (Kuva: SA-kuva)

 Dietl oli vakaumuksellinen kansallissosialisti

Suomessa yhteysupseerina Mikkelin päämajassa toimineen jalkaväenkenraali Waldemar Erfurthin mukaan Dietl oli suuri idealisti ja vakaumuksellinen kansallissosialisti, joka vilkkaalla tavalla puolusti vakaumustaan. Hän oli jo pitkään ollut kansallissosialistisen puolueen jäsen ja nautti Hitlerin ja puolueen kenraaleille osoittamaa hyvin harvinaista suurta arvonantoa. Kun Dietl vieraili Saksassa, Hitler otti hänet aina vastaan ja osoitti hänelle suurta suosiota.(5)

Dietl oli jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1919 liittynyt kansallissosialistisen puolueen edeltäjään Saksan työväenpuolueeseen numerolla 524 ja hän piti ylpeydellä asepuvussaan Kansallissosialistisen Työväenpuolueen eli NSDAP:n merkkiä. Dietl oli nuorena miehenä osallistunut natsien epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen vuonna 1923. Vuosien kuluessa hän oli tukenut horjumatta Hitlerin valtaannousua ja ansainnut kansallissosialistisen upseerin maineen.(6)

Dietl oli tunnettu Hitlerin kannattaja, jolle oli myönnetty puolueen kultainen ansiomerkki, joka oli verraten harvinainen kunnianosoitus ammattisotilaalle.(7) Marraskuussa 1943 suurta kansansuosiota myös Saksassa nauttineen Dietl piti useita virallisia puheita Saksan eri kaupungeissa, jolloin hän korosti "Saksan kansan kohtalontaistelua, koska koko maailman juutalaiset olivat liittyneet yhteen tuhotakseen Saksan ja Euroopan".(8) Suomessa Dietl sen paremmin kuin muutkaan kansallissosialistiset saksalaiset eivät puhuneet samalla lailla eivätkä tiettävästi suunnitelleet mitään rodulliseen vainoamiseen liittyviä toimenpiteitä. 

Adolf Hitler ja Eduard Dietl. (Kuva: Wikipedia Commons, public domain)

Huolimatta siitä, että Dietl oli vakaumuksellinen kansallissosialisti, omien sanojen mukaan ”hänelle ei tulisi mieleenkään ryhtyä tätä oppia Suomessa saarnaamaan”.(9) Toisin kuin Saksalle, Dietl piti demokratiaa sopivimpana yhteiskuntamuotona Suomelle. Vaikka kansallissosialistiset symbolit, kuten hakaristi, olivat aina esillä, suomalaiset eivät nähneet sotilaita kansallissosialismin edustajina eivätkä olleet juurikaan kiinnostuneita keskustelemaan aatteen yksityiskohdista. Asiasta ei vain puhuttu sen paremmin valtioiden kuin niiden kansalaistenkaan normaalissa kanssakäymisessä. Dietl myös hiveli suomalaisten turvallisuuden tunnetta lupaamalla puolustaa Lapin rajoja niin kuin ne olisivat Saksan rajoja.(10)

 Dietl nautti niin saksalaisten kuin suomalaisten suosiota

Dietl oli Suomessa ollessaan kuitenkin varsin pidetty, Suomen ystäväksi mielletty saksalaisupseeri. Hän oli perehtynyt tarkkaan Suomen kehitykseen ja historiaan. Hän oli aikalaisten mukaan vahva persoonallisuus ja hänellä oli erikoisen hyvä kyky hoitaa arkaluonteisia henkilösuhteita. Rovaniemeläisille tuli tutuksi hänen luiseva olemuksensa, utelias luonteensa ja eloisat silmät. Hänet nähtiin usein kävelemässä kauppalan keskustassa tai kunnioittamassa läsnäolollaan juhlatilaisuuksia. Kaikista Rovaniemellä oleskelevista saksalaisupseereista juuri Dietlin kasvot ja olemus jäi hänet tavanneiden mieleen parhaiten. Yhteyksissään suomalaisen väestöön hän oli muille saksalaisille esikuva.(11)

Dietl ja kauppalanjohtaja Viljo Heino tutustuvat maatalouskerholaisten viljelyksiin. (Kuva: Timo Vuolion arkisto)

Viljo Heino ja Dietl keskustelemassa ilmeisesti jossakin Rovaniemen saksalaisessa sotilaskodissa. (Kuva: Timo Vuolion arkisto)

Dietl pelaamassa baijerilaista kiekkoa Rovaniemellä 26.3.1943. (Kuva: SA-kuva)

Vaikka Dietl oli kotoisin Baijerista, häntä pidettiin usein itävaltalaisena, alppijääkäreiksi kutsuttujen 20. vuoristoarmeijan itävaltalaisjoukkojen mukaan. Dietl ei ollut ainoastaan innokas vuorikiipeilijä ja laskettelija vaan aikalaisten mukaan myös uskomattoman sitkeä ja hyväkuntoinen ainakin ennen sotaa.  Hän rakennutti Rovaniemelle Ounasvaaran ensimmäisen pujottelurinteen vuonna 1943.(12)

Dietl hiihtelemässä Ounasvaaran maisemissa. (Kuva: Timo Vuolion arkisto)

Yhteysesikunta Roin upseeri A.O. Väänänen luonnehti Dietliä luonteeltaan laajat yleistiedot omaavaksi, harkitsevaksi, rehdiksi ja oikeudenmukaiseksi ihmiseksi, joka vihasi vilppiä. Hän myös valloitti välittömällä ja iloisella käytöksellään niin suomalaisen kuin saksalaisen sotilaan myötätunnon. Väänänen kertoi Dietlin olevan myös taitava ja temperamentikas puhuja, joka osasi temmata kuulijat mukaansa.(13)

Maaherra Kaarlo Hillilä kuvaili ensitapaamisellaan Dietliä vaatimattomaksi, asialliseksi ja sympaattiseksi. Hillilän mielestä Dietl oli vapaa turhista muodollisuuksista eikä osoittanut sellaista kiinnostusta poliittisiin kysymyksiin kuin edeltäjänsä. Jatkossa Dietl piti erityisen hyvinä ystävinään Yhteysesikunta Roin johtajaa eversti Oiva Willamoa ja Hillilää, joita hän kiitteli myös Mannerheimin 75-vuotisjuhlilla.(14)

Ounasvaaran kisat 23.3.1944. Dietl ja Willamo seuraamassa pujottelukilpailua. (Kuva: SA-kuva)

Dietl oli myös alaistensa suosiossa. Dietlin esikuntaan siirron saanut Konrad Knabe kertoi kirjassaan ”Lapin lentotiedustelijat” löytäneensä ylipäällikön ja hänen alaistensa joukossa toveripiirin, jonka vertaista hän ei ollut koskaan tavannut. Dietlin luona vallitsi yhteenkuuluvaisuuden henki, joka olisi voinut olla malliesimerkki kaikille Wehrmachtin esikunnille.(15) Dietlin luonteesta kertoo, että hän oli aina ollut erittäin varovainen valitessaan apulaisia ja luotti parhaiten koeteltuihin ystäviinsä, jotka tunsivat hänen omalaatuiset tapansa.(16) 

Dietlillä oli tapana käydä usein tarkastusretkillään eri puolilla Lappia. Petsamossa hän vieraili usein. Yleensä hän tuli Fieseler Fi 156 -lentokoneella suoraan Alaluostarin entisen kasarmin kentälle. Dietl tapasi soittaa puhelimella ennen tuloaan ja pyytää lämmittämään saunan. Dietl toi myös pieniä lahjoja suomalaisten tuttavaperheidensä lapsille.

Dietlin kuolema ja sitä edeltäneet tapahtumat

Rovaniemeltä Saksaan suuntautuvilla matkoillaan Dietl käytti melkein aina ajan säästämiseksi lentokonetta. Aluksi hänellä oli käytettävissään nopea Heinkel 111, joka suoriutui matkasta Rovaniemi-Berliini välilaskuitta 5,5 tunnissa. Tämä kone otettiin kuitenkin kasvavan kalustopulan takia muuhun käyttöön vuonna 1943 ja sen tilalle annettiin Junkers 52 -kuljetuskone, jota Dietl käytti sen jälkeen.(17)

Jatkosodan aikana Dietl olisi halunnut Suomen ja Saksan joukkojen tekevän yhteishyökkäyksen Muurmanskin rataa vastaan, jotta paine itärintaman keskeisillä alueilla olisi helpottunut ja jotta radan kautta kulkeva länsiliittoutuneiden apu Neuvostoliitolle olisi katkaistu. Suomi ei kuitenkaan ollut tähän poliittisesti valmis, koska Suomessa pelättiin Yhdysvaltojen julistavan sodan Suomea vastaan. Tämän takia Mannerheim ei suostunut aloittamaan hyökkäystä käyttäen tekosyynä sitä, että Saksan olisi sitä ennen pitänyt valloittaa Leningrad. Vaikka Dietl viihtyi Suomessa hyvin, hän oli silti lähimmille työtovereilleen vihjaissut haluavansa päästä päärintamalle, kun tiedot kertoivat rintamatilanteen muuttuneen Saksan kannalta huonommaksi. Dietl sai jatkuvasti tietoja Suomen kasvavasta kriittisyydestä sotaan ja pyrkimyksistä irtautua siitä. Hän ei ehkä olisi halunnut olla Suomessa silloin, kun Suomen ja Saksan aseveljeys tulisi jossakin vaiheessa päättymään.(18)

Keväällä 1944 raportoi Willamo Päämajaan, että Dietl eräässä saunaillassa ilmoitti pahoittelunsa sen johdosta, että he kaiken todennäköisyyden mukaan joutuvat hävittämään Lapin, jos tilanne muuttuu kestämättömäksi.(19) Normandian maihinnousun jälkeen Dietl ja Hillilä pohtivat asiaa palaverissaan ja Dietlin mukaan mikäli maihinnousu onnistuisi, se ratkaisisi koko sodan Saksan tappioksi. Jos taas Saksa olisi pystynyt lyömään liittoutuneet takaisin, Saksalla olisi ainakin ollut mahdollisuus selviytyä.(20)

Jatkosodan ratkaisutaistelujen aikaan kesäkuun 1944 puolivälissä Dietl kiersi tapaamassa Suomen poliittista ja sotilaallista johtoa. Saksan sodanjohdolle Dietl painotti Suomen tarvitsevan kaiken mahdollisen materiaaliavun. Hillilälle hän mainitsi, että Führer oli tuntenut epäluuloa Suomea kohtaan ja että tämä epäluulo oli johtunut siitä, että Hitler oli saanut Suomen oloista ja mielialoista väärää tietoa suurlähettiläs von Blücherin kautta.(21) Neuvostoliiton suurhyökkäyksen pysäyttämiseksi Dietl lähetti OKW:n luvalla jonkin verran panssarintorjunta-aseita suomalaisille omien joukkojensa varastoista.(22)

Dietl sai käskyn osallistua Sonthofenissa pidättäville luentopäiville ja saapua kuuntelemaan niihin liittyvää esitelmää Obersalzbergiin. Hän  matkusti 18.6.1944 Junkers 52 -lentokoneella Saksaan. Sonthofenissa vietetyn ajan jälkeen hän matkusti 21.6. Obersalzbergiin keskustelemaan Suomen tilanteesta Hitlerin kanssa osittain kahdenkeskisissä neuvotteluissa. Herrmannin saamien tietojen mukaan Hitler oli painottanut Dietlille, miten ratkaisevan tärkeää oli pitää Suomi mukana taistelussa Neuvostoliittoa vastaan. Dietl oli puolestaan ehdottanut Hitlerille, että suurin osa Suomessa, Norjassa ja Tanskassa olevista divisioonista vedettäisiin pois ja siirrettäisiin päärintamalle. Pohjoisrintamalle jätettäisiin vain sen verran joukkoja, että ne pystyisivät käymään puolustustaisteluja.(23)

Dietl sai mahdollisuuden tavata vaimonsa ja lapsensa ja hän matkusti ensin Salzburgiin ja sitten vainonsa kanssa Graziin lapsiaan tapaamaan. Dietlin koneessa oli joitakin pieniä vikoja, mutta ne korjattiin. Dietl lähti 23.6.1944 Grazista paluumatkalle, mutta lentokone syöksyi todennäköisesti oikukkaiden tuulien takia vuorenrinteeseen Semmeringin läheisyydessä ja Dietl kuoli tässä lento-onnettomuudessa. Kaksi miehistön jäsentä säilyi pahoin loukkaantuneena hengissä.(24)

Dietlin hautajaisten virallisessa muistotilaisuudessa Salzburgin lähellä olevassa Kleßheimin linnassa Hitler piti tämän arkun vierellä syvästi liikuttuneena viimeisen julkisen puheensa.(25)

Suomen ja Saksan poliittisten neuvottelujen takia uutinen Lapin ystävänä pidetyn Dietlin kuolemasta kerrottiin suomalaisille vasta 29.6. ja se otettiin vastaan surullisin mielin. Lapplandsender järjesti 1.7. Dietlin muistojuhlan, jossa lyhyesti ja koruttomasti tuotiin esille kenraalieversti Dietlin elämäntyö ja samalla arvostettiin häntä sotilaana ja kanssaihmisenä.  Vielä alleviivattiin erikoisesti hänen suurta rakkauttaan pientä Suomen kansaa ja maata kohtaan. Myös Lappland-Kurier -lehti 1.7.1944 oli omistettu lähes kokonaan Dietlin muistolle. Samoin lehden numerossa 4.7.1944 oli runsaasti Dietliä koskevaa aineistoa. Dietlin muiston kunnioittamiseksi Pohjois-Suomeen julistettiin myös maansuru.(26)

Eversti Willamo lausui ainoassa nykyaikaan asti säilyneessä Lapplandsenderin tallenteessa 4.7.1944 omat muistosanansa kenraalieversti Eduard Dietlistä. Muistosanoissaan Willamo muisteli lämpimin sanoin yhteistyötään Suomen ystävänä pidetyn Dietlin kanssa. Metsästystä harrastanut Dietl viihtyi hyvin Lapin luonnossa ja sen ihmisten parissa. Willamon mukaan hänen sydäntään lähellä olivat erityisesti lapset. Puheensa lopuksi Willamo muistutti viitaten Karjalassa käytäviin taisteluihin Dietlin velvoittavista sanoista, joiden mukaan suomalaisten ja saksalaisten oli vietävä yhteinen kamppailu voitokkaaseen loppuun saakka.(27)

 Lappland-Kurierin muistokirjoituksia Dietlistä ja Hillilän kirjoittamat muistosanat 4.7.1944. (Kuva: Kalevi Mikkonen)

Maaherra Hillilä kirjoitti ystävälleen runollisen muistokirjoituksen, joka julkaistiin Lapin läänin sanomalehdissä ja saksaksi käännettynä saksalaisten Lappland-Kurierissa 4.7.1944. Muistokirjoituksessa hän vertasi Dietlin kuolemaa oman veljensä kuoleman aiheuttamaan suruun. Lappland-Kurierissa julkaistiin myös muita suomalaisten viranomaistahojen muistokirjoituksia kenraalille. Myös hänen sankarihautajaisistaan oli lehdessä artikkeli. Dietlin kuolema järkytti vakavasti niin saksalaisia kuin suomalaisia. Ensitunnelma oli, että se varma voiton usko, jota Dietl aina säteili ympärilleen, olisi samalla luisunut pois käden ulottuvilta. Tulevaisuus näytti harmaalta ja epävarmuuden tunne täytti sydämet.(28)

Petsamossa asunut Tuulikki Soini sai tiedon Dietlin kuolemasta jo 26.6.1944, pari päivää ennen kuin suomalaisille kerrottiin mitään. Kenraali Schörner oli tämän tiedon kertonut saksalaisten palveluksessa olevalle Soinin ystävälle. Tuulikki Soini kertoi päiväkirjamerkinnöissään 26.6.1944 mm. seuraavaa: "Sirkka tuli meille aamusta silmät itkusta punaisina. Kenraali Dietlin lentokone oli saanut siipikosketuksen sumussa Hartbergin vuoristossa. Kone oli syöksynyt palavana vuorisolaan. Kaikki kenraalin JU 52 koneessa olleet olivat kuolleet. - - Dietl oli esiintynyt kuvissa poronnahkaisissa varsikkaissa ja neljäntuulenlakissa. Nutukkaita hän todella käytti talvipakkasilla, ja oli suositellut niitä sotilaillekin. Schörner sen viisaan neuvon kuitenkin kielsi. Dietl oli siitä merkillinen kenraali, että hänellä tuntui piisaavan aikaa kaikille, niin sotilaille kuin siviileille. Hän oli löytänyt ajan hiihdellä koululasten kanssa, pitänyt heille hiihtokilpailuja ja lastenjuhlia, jopa käynyt poikasten kanssa onkireissulla."(29)

Dietlin hautausuutinen Lappland-Kurierissa 4.7.1944. (Kuva: Kalevi Mikkonen)

Sodan jälkeen niin Saksassa kuin Suomessa arveltiin lento-onnettomuutta Hitlerin järjestämäksi, mutta tästä ei ole olemassa mitään todisteita eikä se muutenkaan vaikuta ollenkaan todennäköiseltä.

Dietlin hautakivi Münchenissä Nordfriedhofin hautausmaalla. (Kuva: Akseli Heikkinen)

___________

Lähdeviitteet:

1. Dietlin elämästä ja toiminnasta kts.: Kurt Herrman, Dietl – Napapiirin kenraali. Saksalaisten sotatoimet Pohjois-Skandinaviassa ja Suomessa toisen maailmansodan aikana, Loviisa 1957 (Alkuteos: General Dietl). Franz Kurowski, Generaloberst Dietl. Deutscher Heerführer am Polarkreis. Berg am Starnberger See 1990.

2. Herrmann 1957. Kurowski 1990. Earl F. Ziemke, Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940 - 1945. Porvoo 1963.

3. Jukka Partanen, Mannerheim ja Hitler. Latvia 2012.

4. Kurowski 1990.

5. Waldemar Erfurth, Suomi sodan myrskyissä 1941– 1944. Porvoo 1951.

6. Useita internet-lähteitä.

7. S. Ahto, Saksalaisten joukkojen sopivuus sodankäyntiin Pohjois-Suomessa vv 1941 - 1945. Tiede ja ase, vol. 32 (1974), s. 151 - 194.

8. Mikko Uola, Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä. Myyttejä ja tosiasioita Lapin historiasta 1910-luvulta 1940-luvulle. Hämeenlinna 2010.

Braune Flecken auf'm Edelweiß. Generä- le der Gebirgstruppe im Dritten Reich. (Internetlinkki).

9. Markku Jokisipilä, Aseveljiä vai liittolaisia? Suomi, Saksan liittosopimusvaatimukset ja Rytin-Ribbentropin-sopimus. Helsinki 2004.

10. Marianne Junila, Kotirintaman aseveljeyttä. Suomalaisen siviiliväestön ja saksalaisen sotaväen rinnakkainelo Pohjois-Suomessa 1941 - 1944. Helsinki 2000. Bibliotheca Historica 61. Markku Jokisipilä & Janne Könönen, Kolmannen valtakunnan vieraat. Suomi Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä 1933 – 1944. Keuruu 2013.

11. Junila 2000. Uola 2010.

12. Ibid. 

13. A.O. Väänänen, Yhteysesikunta Roin toiminta. Helsinki 1947. (Julkaisematon käsikirjoitus). Lapin maakuntakirjasto.

14. Timo J. Tuikka, Kekkosen takapiru. Kaarlo Hillilän elämä. Keuruu 2011.

15. Konrad Knabe, Lapin lentotiedustelijat. Jyväskylä 1983. 

16. Herrmann 1957.

17. Ibid.

18. Ibid. 

19. Annikki Kariniemi, Uuno Hannula - mies pohjoisesta. Keuruu 1975. 

20. Hillilän kirje Pakaslahdelle 10.6.1944. Jokisipilä 2004. 

21. Hillilän kirje Ramsaylle 17.6.1944. Jokisipilä 2004. 

22. Uola 2010.

23. Herrmann 1957.

24. Ibid.

25. Roland Kaltenegger, Saksan armeijan vuoristojoukot 1939–1945. Helsinki 2006. 

26. Väänänen 1947. Lappland-Kurier 1.7.1944 ja 4.7.1944.

27. Eversti Oiva Willamon lausumat kenraali Dietlin muistosanat Lapplandsenderissä 4.7.1944. Yleisradion elävä arkisto. (Internetlinkki). Lappland-Kurier 4.7.1944 ja 7.7.1944.

28. Lappland-Kurier 4.7.1944.

29. Tuulikki Soini, Sotasaalis. Petsamon sotapäiväkirja. Jyväskylä 1997.

___________

English summary: Eduard Dietl - The General of the German Lapland Army

Eduard Dietl (21 July 1890 – 23 June 1944) was a German general during World War II who commanded the 20th Mountain Army. He was a recipient of the Knight's Cross of the Iron Cross with Oak Leaves and Swords of Germany.

Born in 1890, Dietl joined the army in 1909 and fought during World War I. He joined the Deutsche Arbeiter Partei and the paramilitary group Freikorps in 1919. Dietl continued to serve in the German Army.

Dietl commanded 3rd Mountain Division that participated in the German invasion of Norway on 9 and 10 April 1940. Most of this division was landed at Narvik on 9 April 1940. British Naval Forces destroyed all ten destroyers that had ferried Dietl's troops to Narvik and managed to recapture the town. Dietl's mountaineers withdrew into the hills and later retook the town when British troops abandoned their efforts to evict the Germans from Norway.

Dietl was sent to Finland in June 1941. A convinced national socialist and one of Hitler's favourite generals, he was the first German soldier to receive, on 19 June 1940, the oak leaves cluster to the Knight's Cross of the Iron Cross. Dietl was also a very popular person among his men and in Lapland and especially in Rovaniemi, where the headquarters of the AOK (Armeeoberkommando) were.

Dietl commanded German forces in northern Finland and rose to the rank of Generaloberst, commanding the 20th Mountain Army on the northern Eastern Front. Dietl initially turned down his promotion, but was convinced to accept the appointment by Generaloberst Alfred Jodl and Adolf Hitler. On 23 June 1944, Dietl was killed in an air crash in Austria near Semmering. He was coming back from Graz, where he visited his family.