Rovaniemen tuhoutuminen lokakuussa 1944

© Kalevi Mikkonen 2017

Suomen tekemä aseleposopimus Neuvostoliiton kanssa (4.9.1944) ja Moskovan välirauhansopimuksen allekirjoitus ja voimaantulo (19.9.1944) muutti tilanteen Rovaniemellä ja koko Lapissa aivan toisenlaiseksi kuin siihen asti oli totuttu. Sopimuksen mukaan Suomi katkaisi asevelisuhteensa Saksaan ja se velvoitti Suomea poistamaan Saksan sotajoukot Suomen maaperältä tai internoimaan ne, jolleivat saksalaiset ole poistuneet Suomesta 15.9.1944 mennessä, mikä oli täysin mahdotonta toteuttaa, mikäli he ottaisivat kaiken raskaan kalustonsa mukaansa. Saksalaisten maasta poistumiseen oli laskettu kuluvan lumettomana aikana 3,5 kuukautta ja talvikelillä 5,5 kuukautta.

Neuvostoliiton tiukat ehdot oli tahallaan tehty sellaisiksi, että niitä oli mahdoton toteuttaa ilman sotatoimia. Neuvostoliitolle oli tärkeätä saada katkaistua Suomen suhteet Saksaan julkisesti ja samalla saada Suomesta mahdollisimman suuri henkinen yliote. Tämä myös merkitsi, että Lapin siviiliväestö joutuisi kahden taistelevan armeijan jalkoihin.

Saksan Lapin armeijan komentaja Lothar Rendulic sanoi olleensa helpottunut, että aseleposopimuksessa myönnettiin sentään kahden viikon määräaika saksalaisten poistamiseksi Suomen alueelta. Hän ei tietenkään pitänyt perääntymistä mahdollisena tässä ajassa, mutta hänelle jäi aikaa järjestää tehokas perääntymisvastarinta.

Kenraali Lothar Rendulic. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Aluksi kaikki sujui yhteisymmärryksessä Suomen ja Saksan välillä, ja suomalainen siviiliväestö evakuoitiin Lapista Ruotsiin ja Pohjanmaalle 22.9.1944 mennessä varsin hyvässä järjestyksessä saksalaisten auttamana. Suhteet saksalaisten ja suomalaisten välillä säilyivät varsin hyvinä aina lokakuun alkuun saakka. Rovaniemen evakuointi aloitettiin vasta 16.9. ja väestö evakuoitiin rautateitse 22.9. mennessä.

Neuvostoliiton ankarasta painostuksesta johtuen Suomi joutui kuitenkin rikkomaan tämän herrasmiessopimuksen Saksan kanssa, ja oikea Lapin sota alkoi 1.10.1944 suomalaisten maihinnousulla Tornioon.

Rovaniemen hävittäminen alkoi 7.10.1944 saksalaisten aloittaessa omien parakkiensa polttamisen. Kauppalan suomalaisten talojen hävittäminen alkoi 10.10. Konttisen kartanon räjäyttämisellä. Kemijoen sillat räjäytettiin 13. - 14.10., ensin Ounaskosken silta ja myöhemmin Suutarinkorvan silta. Saksalaiset miinoittivat räjäytetyn Ounaskosken sillan keskikauppalan puoleisen päädyn ratapenkkaa sinne jätetyn veturin ympäriltä. Sillan miinoitusta purettaessa kuoli ihmisiä vielä seuraavana kesänäkin. Rantapengermään laitettu miina löytyi vesijohtojen korjauksen yhteydessä vielä 1970-luvullakin. Kemijoen kauppalan puoleiselle rannalle saksalaiset olivat kaivaneet taisteluhautoja useaan paikkaan. Suomalaisten etujoukkojen tullessa 14.10. Ounasvaaran alueelle, Suutarinkorvan silta oli vielä ehjä mutta samana iltana tämäkin silta räjäytettiin. Saksalaisten sotapäiväkirjan mukaan silta Kemijoen yli (Suutarinkorvan silta?) räjäytettiin 15.10. n. klo 20 - 20.30, sillä 7.Geb.Div. oli ylittänyt sillan klo 20:een mennessä.

Ounaskosken räjäytetty silta.

 VR:n Sorakuopan (Lager Kiesgrube) alueelle jäi saksalaisilta paljon tavaraa, vaikka suurimman osan saksalaiset tuhosivatkin. Kuvat: SA-kuva.

Rovaniemen ratapihalla räjähtivät ammusvaunut 14.10.1944 klo 10.45. AOK 20:n päivittäisilmoituksissa kerrottiin ammusjunan räjähtämisestä ja syyksi sanottiin todennäköisimmin tulen leviäminen junavaunuihin. Tarkkaa syytä ei ilmeisesti koskaan pystytty selvittämään, mutta paikalla olleiden sotilaiden mukaan onnettomuuden oli aiheuttanut halkovaraston poltto asemalla. Toinen versio oli, että junan vartiomiehistön vaunussa kaatunut kamiina oli sytyttänyt oljet vaunun lattialla. Räjähdys tuhosi kauppalan aluetta laajalti ja levitti tulipaloja kiihtyvällä vauhdilla eri puolille pääosin puurakenteista kauppalaa. Ammusvaunujen rautaromua, ratakiskon pirstaleita, rautatievaunujen jäännöksiä ja räjähtämättömiä ammuksia löytyi satojen metrien alueelta.

Rovaniemen ratapihan tuhoja ja pommeja. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Ratapihan aluetta ja taustalla säilynyt asemaravintola, jota sodan jälkeen käytettiin teatteritalona ennen kuin se purettiin. Talo sijaitsi nykyisten kaupunginkirjaston ja Lappia-talon välisellä alueella.

Palaneita eläinten ruhoja ratapihalla. Kuvat: SA-kuva.

Saksalaisten joukkoon värvätty J.H. Palokangas, joka oli paikalla räjähdyksen aikana, kertoi seuraavaa: ”Äkkiä silmäni erottivat kirkkaan leimahduksen, jota välittömästi seurasi korvia huumaava pamahdus. Lattia kohosi jalkojeni alta, ja olin hetken tajuamatta, mitä tapahtui. Kun sain itseni esille purnukoiden ja lasinsirujen joukosta, näin kaverini verissään aukovan suutaan kuin kalat kuivalla. Korvani olivat räjähdyksessä umpeutuneet, enkä kuullut pihahdustakaan. Ikkunat olivat pokineen kaikkineen sisällä, ja ovet olivat riistäytyneet saranoistaan. Korkeat purkkihyllystöt olivat kaatuneet ja purkaneet sisälmyksensä poikien kasvoille ja lattialle. Muutamien pärstässä ja käsissä näkyi pitkiä lasin leikkaamia pintahaavoja. Kuuloni palasi kohtalaisen nopeasti. Talosta ulos kiiruhtaessamme kuulimme aseman suunnalta pienempiä paukahduksia ja näimme tulen kajastusta. Kohta laukkasi sieltäpäin vauhkoja hevosia perässään särkyneitä ajopelejä. Juoksevia sotilaita pakokauhun valtaamana riensi samaan suuntaan kuin hevosetkin. Pian sotapoliisit sulkivat kadut, ja ambulansseja ajoi nopeaa vauhtia asemalle. Meni kuorma-autoja, joiden lavalla oli paloruiskuja, ja sotilaita marssi samaan suuntaan kantaen käsiruiskuja ja muita sammutusvälineitä.”

Palokangas jatkoi: ”Asemalla oli tapahtunut katastrofimainen räjähdys. Räjähdysaineilla Iastattu juna oli lentänyt taivaan tuuliin. Siitä oli laajalle alueelle sinkoutunut palavia osia, joista syntyi nopeasti leviäviä tulipaloja. Kohta oli asemanseutu liekehtivänä tulimerenä. Tuuli kävi navakkana asemalta kauppalan suuntaan, ja tuli levisi nopeasti talosta taloon. Äsken se oli ollut asemalla ja nyt se jo nuoleskeli apteekin nurkkia. Kuumuus oli kaduilla sietämätön. Liikkuessaan sotilailla oli suojana räjähdyksessä irronneita ovia. Näitä suojia hyväksi käyttäen he pyrkivät ruiskuineen lähemmäksi palokohteita, mutta nopeasti heidän oli peräännyttävä. Tuli oli saanut hornamaisen vallan. Se levisi salamannopeasti kuivissa puutaloissa. Siinä paloi nyt Rovaniemi humisten ja ryskyen meidän avuttomien ihmisten silmien edessä.”

Ratapihan tuhoja. Kuva: SA-kuva.

Rovaniemellä olleen SS-rykmentin komentaja Franz Schreiber kertoi tulipalon syttyneen joissakin puurakenteisen Rovaniemen taloissa ja hän kertoi, mitä tapahtui seuraavaksi: ”Meillä ei ollut mitään keinoa palon sammuttamiseen, koska se levisi nopeasti kuivien puutalojen alueella. Käskin sen vuoksi pioneerien räjäyttää paloalueen ympärille palokujan. Tässä en valitettavasti voinut estää sitä, että eräitä kauempanakin olevia rakennuksia hävitettiin. Ampumatarvikejuna seisoi asemalla. Annoin panssareiden vetää sen pois ratapihalta, koska vetureita ei ollut paikalla. Halusin saada junan turvalliselle alueelle. Rautatieupseeri sai siitä asiaankuuluvan käskyn. Minulle täysin tuntemattomien tapahtumien jälkeen työnnettiin tämä ampumatarvikejuna myöhemmin uudelleen asemalle. Sain vain äkkiä rautatieupseerilta ilmoituksen, että juna voisi lentää ilmaan milloin tahansa. Mitä hänen nyt pitäisi tehdä. Veturia ei ollut paikalla, panssarit olivat sillä välin jo siirtyneet muualle. Minun piti siis jättää juna paikoilleen, sinne missä se oli. Rautatieupseeri oli kadonnut, myöhemmin häntä syytettiin sotaoikeudessa.”

Schreiberin mukaan junassa oli pääasiassa kranaatinheittimien ja tykistön ammuksia, valopistoolin patruunoita ja miinoja. Ammusjunan räjähdyksen jälkeen ympäriinsä lentelevät kranaatit saattoivat räjähdellä missä tahansa ja lasinsiruilta ja muulta ilmassa lentelevältä roinalta oli vaikea suojautua. Saksalaiset kärsivät räjähdyksen takia miestappioita mm. silmävammoihin haavoittuneiden takia. Divisioonan pääsidontapaikalla oli jo ennestään 300 vaikeasti haavoittunutta potilasta hoidettavana. Schreiber jatkoi: ”…tarinat Rovaniemen suunnitelmallisesta hävittämisestä ovat pelkkää panettelua. Lisäksi Rovaniemellä oli vielä tuolloin saksalaisiin jälkijoukkoihin kuuluvia yksiköitä. Kaupungin tuhoutuminen saattoi kaikki siellä olleet erityisen suureen vaaraan. Tähän tuskin tarkoituksellisesti pyrittiin.” Tietenkin voi helposti sanoa, että Schreiber yritti vain puhdistaa mainettaan, mutta objektiivisesti ajatellen ammusjunan tahallisessa räjäyttämisessä ei olisi ollut mitään järkeä omien joukkojen ollessa vielä Rovaniemen alueella.

SS-joukoissa taistellut Alfred Steurich puolestaan kertoi seuraavaa: ”Väitetään, että 6. Vuoristodivisioona Nordin jälkijoukko olisi silmittömässä tuhoamisvimmassa antanut käskyn koko Rovaniemen polttamisesta. Se ei pidä paikkaansa.” Hän kirjoitti myös: ”Jokaiselle sotilaalle ja historioitsijalle pitäisi olla selvää, että jälkijoukko ei tee itsemurhaa eikä vaaranna itseään räjäyttämällä tai polttamalla evakuoidun kaupungin niin kauan kun sillä on siellä runsaasti joukkoja ja haavoittuneita.” Saamani yksityisen tiedon mukaan eräs saksalainen sotilas oli räjähdyksen aikaan lepäämässä eräässä lähellä olevassa Luftwaffen vuokraaman urheilukentän alueen parakissa, kun äkkinäisen räjähdyksen aiheuttama paineaalto vei koko parakin seinineen mukanaan. Tämäkin yksittäistapaus kertoo sen, että kaikkia joukkoja ei vielä ollut evakuoitu Rovaniemeltä ja että räjähdys oli odottamaton eikä suunniteltu.

Pohjanhovin "Hovinpohja" ja Tornion Portteri- ja Oluttehtaan rakennus.

Rovaniemen Osuuskaupan ruokala ja kahvila. Tämä talo on pystyssä vieläkin.

Rovalan talo etualalla ja Veitsiluoto Oy:n rakennus taustalla. Kuvat: SA-kuva.

Kenraalieversti Rendulic kertoi Rovaniemen tuhosta seuraavaa: ”Lokakuun ensimmäisellä viikolla tuli Rovaniemelle viimeinen ammusjuna, jossa oli 400 tonnia tykistön ammuksia ja räjähdysaineita. Läpikulkevien joukkojen oli tarkoitus saada siitä ammustäydennystä ja osa oli määrä kuljettaa pohjoiselle armeijakunnalle. Juna seisoi asemalla keskellä pientä kaupunkia, josta väestö oli jo onneksi lähtenyt. Syistä, joiden selvittämisessä ei onnistuttu, lensi ammusjuna sisältöineen ilmaan ja tuhosi pienen kaupungin, jonka rakennukset olivat suurimmaksi osaksi puutaloja. Ennen tätä ajankohtaa oli täytynyt sotilaallisista syistä tuhota joitakin rakennuksia. Me valitimme vilpittömästi tämän kaupungin kohtaloa. Se oli tarjonnut niin monille saksalaisille joukoille ja esikunnille vuosien kuluessa majapaikan ja jonka asukkaat olivat aina olleet ystävällisiä. Ammusten menetyksen me myös tunsimme kipeästi, varsinkin kun ammuskulutus oli hyvin suuri pian sen jälkeen alkaneissa Jäämeren suunnan taisteluissa.”

Dosentti Matti Enbuske Oulun yliopistosta arvioi Rovaniemen polttamista: ”Saksalaisilla ei ollut alun perin tarkoitus polttaa koko kauppalaa, vaan ainoastaan merkittävät julkiset rakennukset ja omat parakit.  Homma karkasi käsistä ihan konkreettisesti kun ammusjuna räjähti asemalla ja puiset rakennukset paloivat oletettua nopeammin. Seurauksena oli kauppalan täystuho. Voidaan siis sanoa, että Rovaniemen polttaminen oli osittain vahinko.” Samaan johtopäätökseen ovat tulleet asiaa tutkineet Mikko Uola ja Mika Kulju.

Rovaniemeläinen Timo Vuolio muisteli Lapin Kansan artikkelissa Rovaniemen ratapihan tilannetta heti evakosta paluun aikoihin: ”Uteliaisuus vei meidät poikaset ratapihalle, josta suuri osa, kuten uusi asemakin, oli räjäytetty ja poltettu. Alue oli yhtä suurta romukasaa, sillä kymmeniä vaunuja oli räjähtänyt ja lähes täysin palanut. Vääntyneiden kiskojen seassa oli vaunujen lastien jäännöksiä ja räjähtämättömiä ammuksia ja pommeja.” Kammottavin näky oli se, että kahdessa avovaunussa nykyisen teatteritalon kohdalla oli 20-30 palanutta hevosen raatoa, jotka olivat haaskalintujen ruokana kevään 1945. Saksalaiset eivät taatusti olisi hevosiaan tuhonneet, jollei olisi sattunut räjähdysonnettomuutta.

Ammusjunan räjähdys epäilemättä selittää Rovaniemen tuhon laajuutta ja pitääkin paikkansa, ettei Rovaniemi olisi tuhoutunut niin perusteellisesti ilman tätä ammusjunan räjähdystä. Saksalaisilla ei olisi ollut aikaa eikä mahdollisuutta tuhota niin paljon kuin räjähdyksen takia tapahtui. Arvioni mukaan ilman ammusjunan räjähdystä Rovaniemestä olisi tuhoutunut ehkä noin 60 %. Silminnäkijä J. H. Palokangas kertoi joidenkin saksalaisjoukkojen yrittäneen estää tulipalojen leviämistä siinä kuitenkaan onnistumatta. Toisaalta saksalaiset joukot tuhosivat poltetun maan taktiikan mukaisesti ja varmasti osittain kostomielessä muuallakin Lapissa asuinkeskuksia melko perusteellisesti, joten kaikkea ei voi tietenkään panna ammusjunan piikkiin. Sodan jälkeen levitettiin erityisesti Ruotsista Expressen-lehden kautta tietoa, että Rovaniemen tuhosta olivat vastuussa muualta tuodut SS-joukot. Tämäkään tieto ei pidä paikkaansa, sillä ammusjunan räjähdyksen lisäksi lähes kaiken tuhotyön tekivät saksalaisten pioneerijoukot heille annettujen määräysten mukaan.

Rovaniemen tuhottua keskustaa. Kuvat: Lapin maakuntamuseo.

Koskikadun ja Valtakadun kulmaus. Pohjanmaan kauppiaiden osakeyhtiön talo taustalla. Katolla "Klubi piristää"-mainos.

Rovaniemen keskustaa Rovakadun kohdalta. Kuvat: SA-kuva.

Suomalaisten joukkojen yllätyshyökkäys saksalaisten sivustaan Ylikylässä kuitenkin aiheutti sen, että saksalaisilla ei enää ollut aikaa ja tuskin edes halua tuhota Saarenkylän, Pohjoisen Rantakadun, Korkalovaaran, Viirinkankaan ja Ylikylän alueita systemaattisesti. Varmaankin osittain sen takia näillä alueilla säilyi sekä suomalaisten rakennuksia että saksalaisten omia parakkeja runsaasti.

Saksalaisten viimeiset joukot poistuivat Rovaniemen kauppalasta siis 16.10.1944. Myös Rovaniemen vanha ristikirkko tuhoutui saksalaisten lähdön viimeisenä päivänä joko saksalaisten nimenomaan polttamana tai eversti Pennasen adjutantin kapteeni Olof Enbomin mukaan suomalaisten Ounasvaaran puolelta ampumien kranaattien takia.  Suomalaiset tulittivat kranaatinheittimin ja suorasuuntaustykeillä kirkon aluetta myös Pöyliövaaran ja Paavalniemen suunnasta, joten on mahdollista, että tämä häirintätuli saattoi aiheuttaa kirkon tuhoutumisen. Saman päivän aikana suomalaisten joukot valtasivat kauppalan, mikä ei sotilaallisessa mielessä ollut mikään voitto, sillä saksalaiset olivat toteuttaneet kauppalassa kaiken sen, mitä he olivat aikoneet tehdä ja ehkä enemmänkin. Jo parin päivän kuluessa saksalaiset olivat poistuneet myös Rovaniemen maalaiskunnankin alueelta.

Rovaniemen tuhotun kellotapulin jäänteet. Taustalla säilynyt sairaalarakennus. Kuva: SA-kuva.

Sanomalehti Rovaniemi otsikoi jo 18.10.1944 näin: Rovaniemen kauppala vallattu ja napapiiri sivuutettu. Saksalaiset tekevät sitkeää vastarintaa Rovaniemen ympäristössä. Rovaniemi liekkimerenä. Lapin Kansa otsikoi hieman puutteellisten tietojen perusteella 19.10.1944 seuraavasti: Rovaniemi sora- ja tuhkaläjänä. Keskikauppalassa jälellä vain 17 rakennusta. Suurimmat kivirakennukset räjäytetty, muu kauppala paloi maan tasalle. Saksalaisten suorittama hävitystyö perusteellista. Useimpien omien rakennustensa lisäksi saksalaiset tuhosivat sotavahinkojen arvioimislautakunnan arvioiden mukaan jopa 87 - 90 % koko Rovaniemen rakennuskannasta.

Lapin Kansan etusivu 19.10.1944.

Tuo arvio on todennäköisesti korvaussyistä hieman yläkanttiin laskettu, sillä oman laskelmani mukaan rakennuksista tuhoutui noin 84 %. Poliisitarkastaja Armas Alhavan luettelon mukaan keskikauppalassa täydelliseltä tuholta säästyi 49 taloa, Ounasjoentien (silloisen Pohjoisen rantakadun) ja nykyisen Kairatien (silloisen Kittiläntien) välillä säilyi 70 taloa ja Pullinpuolella kahdeksan taloa. Vaurioituneita, mutta korjauskelpoisia tai ehjiä taloja säilyi siis pitkälti toistasataa kappaletta. Kauppalan alueella säilyi lisäksi noin 100 saksalaisten omaa parakkia, joista isoin osa oli Korkalovaaran, Keskuskansakoulun pihan ja Pullinpuolen alueella.

Sahanperän tuhossa säilyneitä taloja. Sähköpylväässä oleva tienviitta osoittaa Organisaatio Todtin ja Legion Speerin parakkialueella olevalle esikunnan rakennukselle. Kuva: SA-kuva.

Myös tie- ja rautatieverkosto kärsi räjäytysten ja miinojen takia suuria vahinkoja. Rovaniemen kauppalan ja maalaiskunnan alueella olevat radat revittiin hajalle ja niiden varrella olevat puhelinpylväätkin katkottiin järjestelmällisesti. Asema- ja pysäkkirakennukset, veturitallit, vesitornit, tavarasuojat ja ulkorakennukset tuhottiin lähes kokonaan. Maantie- ja rautatiesillat tuhottiin miltei poikkeuksetta, joten kesti monta vuotta ennen kuin varsinkin radat ja rautatiesillat saatiin sellaiseen kuntoon, että rautatieliikenteen hoitaminen normaalinopeudella oli mahdollista. Vaikka Rovaniemen kauppala tuhoutui melko pahoin, sinne rakennetut vesi- ja viemärijohdot säilyivät silti käyttökelpoisina, joten niiden avulla voitiin kauppalan vesi- ja viemärihuolto kuitenkin rakentaa varsin nopeasti uudelleen.

Saksalaisilta jäi parakkien lisäksi paljon muutakin materiaalia kauppalan alueelle. Periaatteessa kaikki saksalaisilta jäänyt omaisuus oli liittoutuneiden valvontakomission omaisuutta, joka tuli luovuttaa Neuvostoliitolle, mikäli se halusi ne. Kaikkea ei tietenkään ollut mielekästä kuljettaa mihinkään, joten se, mikä ei Neuvostoliitolle kelvannut, jäi valtion omaisuudeksi. Valtio osti Neuvostoliitolta tai vaihtoi johonkin muuhun tavaraan Lapin alueella olevaa saksalaisilta jäänyttä omaisuutta, jotta niitä voitiin heti hyödyntää Lapin jälleenrakentamisessa. Saksalaisilta jäi runsaasti erilaista rakennusmateriaalia, kuten nauloja, työkaluja, putkia, tiiliä jne., jota voitiin heti hyödyntää. Samoin Rovaniemen kauppalan alueelle jäi saksalaisten jäljiltä isoja kasoja koksia, kivihiiltä ja polttopuuta. Kauppalan nimismies luetteloi kaikki jäänteet ja myi koksin, kivihiilen ja polttopuut paikallisille asukkaille ja tilitti rahat lääninrahastoon.

Rovaniemen kauppalan lisäksi Rovaniemen maalaiskunta kärsi valtavia rakennus-, irtaimisto- ja kotieläinvahinkoja. Maalaiskunnan rakennuksista on arvioitu tuhotun noin 60 %. Varsinkin Yläkemijoella hävitys oli miltei täydellistä. Rovaniemen silloisen maalaiskunnan kylistä Koskenkylä, Oikarainen, Tennilä ja Viirinkylä tuhoutuivat lähes kokonaan, samoin Pekkala, Autti, Vikajärvi ja Vanttausjärvi. Tuho oli perusteellisinta siellä missä hävitystoimien toteuttamiseen oli eniten aikaa käytettävissä. Rovaniemen lounaispuolella ja Ounasjoen varrella tuhotyö ei ollut yhtä järjestelmällistä kuin Yläkemijoella. Myös maalaiskunnan alueelle jäi ainakin sata enemmän tai vähemmän ehjää saksalaisparakkia tuhoamatta erityisesti Ylikylän, Viirinkankaan ja Saarenkylän alueille.

Vanhantorin pohjoislaidalla sijainnut Rob. Saastamoinen Oy:n kauppatalo oli kauppias Robert Saastamoisen taloryhmän päärakennus. Rakennus säilyi sodasta, mutta purettiin 1960-luvun alkupuolella. 

Karjapohjolan talo vaurioitui osittain, mutta korjattiin kuntoon. Kuvat: SA-kuva.

Vaikka jälleenrakennus Rovaniemen alueella lähti käyntiin heti evakkojen palattua takaisin, Rovaniemi oli muutaman vuoden ajan pitkälti parakkikauppala. Saksalaisilta jääneissä parakeissa toimivat valtion ja kauppalan virastot, jälleenrakennuslautakunnat, poliisi, rajavartiolaitos, kirkot, pappilat, postit, pankit, monet liikeyritykset ja kauppalan veturitallikin. Niihin majoitettiin aluksi myös evakkoja, joiden kodit olivat tuhoutuneet. Myös kauppala rakensi sodan jälkeen lukuisia parakkeja omia virastojaan, kirjastoa ja evakkojen asuttamista varten. Vielä 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa näitä parakkeja oli jonkin verran pystyssä ihan keskellä Rovaniemeäkin. Pikkuhiljaa ne kuitenkin purettiin yksi kerrallaan ja viimeiset pari saksalaisparakkia purettiin 1980-luvun lopulla.

Liitteet:

Ahto, Sampo. Aseveljet vastakkain. Lapin sota 1944 - 1945. Hämeenlinna 1980.

Ahto, S. Saksalaisten joukkojen sopivuus sodankäyntiin Pohjois-Suomessa vv 1941 - 1945. Tiede ja ase, vol. 32 (1974), s. 151 - 194.

A.St. (Alfred Steyrich). Ein verhängnisvolles Unglück. Wie Rovaniemi in Lappland wirklich zerstört wurde. Alte Kameraden 6/1979. Suomennos: Raine Panula: Kohtalokas onnettomuus. Miten Rovaniemi todellisuudessa tuhoutui? Kansa taisteli – miehet kertovat n:o 10/1979, s. 356 - 357.

Armeeoberkommando 20, Ia. Tagesmeldung 14.10.1944. Anlagenband zum Kriegstagebuch, AOK 20, Ia, 1.10.-15.10.1944. AOK 20, 65635/7. T-312 R-1063. National Archives and Records Administration (USA).

Enbuske, Matti; Runtti, Susanna ja Manninen, Turo. Rovaniemen historia (osa 2), Jokivarsien kasvatit ja junantuomat 1721 - 1990. Jyväskylä 1997.

Erkkilä, Veikko ja Iivari, Pekka. Jätetyt kodit, tuhotut sillat. Lapin sodan monta historiaa. Keuruu 2015.

Jaatinen, Pekka. Rovaniemen tuho 1944. Totto XIX. Rovaniemi 2012, s. 52 - 59.

Kaakinen, Heikki. ”Herrasmiessotaa” – Ranuantien taistelut Lapin sodassa. Kokkola 1994.

Kaila, Toivo T. Lapin sota, Porvoo 1950.

Kariniemi, Veikko. Kaksi päivää Rovaniemellä tulen sekä tuhon keskellä I-II. Lapin Kansa 17.10.1964 ja 18.10.1964.

Kulju, Mika. Lapin sota 1944 - 1945. Juva 2013.

Nevakivi, Jukka. 40 vuotta Lapin sodasta. Kaleva Oulu 1984.

Palokangas, J.H. Kohtalokkailla retkillä. 5. osa: Rovaniemen tuho. Kansa taisteli – miehet kertovat n:o 5/1965, s. 143 - 146.

Rendulic, Lothar. Gekämpft, gesiegt, geschlagen, München 1957 (4. Auflage).

Rovaniemen kauppalan nimismiehen Mauri Kosolan raportit Lapin lääninhallitukselle vuonna 1945. Lapin lääninhallituksen arkisto. Hs:6. Saksalaisilta jääneitä parakkeja koskevat asiakirjat 1945. Oulun maakunta-arkisto.

Rovaniemen kauppalan kunnalliskertomus vuosilta 1943 - 1949. Turku 1951. Rovaniemen kaupunginarkisto.

Rovaniemen kauppalan nimismiehen Mauri Kosolan raportit Lapin lääninhallitukselle vuonna 1945. Lapin Lääninhallituksen arkisto. Oulun maakunta-arkisto.

Silvast, Pentti. SS-rykmentin komentaja kertoo Rovaniemen tuhoutumisesta. Lapin Kansa 5.6.1970.

Tolppi, Anni. Tutkija. Rovaniemen polttaminen oli osittain vahinko (7.4.2014).

http://yle.fi/uutiset/tutkija_rovaniemen_polttaminen_oli_osittain_vahinko/7514203

Uola, Mikko. Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä. Myyttejä ja tosiasioita Lapin historiasta 1910-luvulta 1940-luvulle. Hämeenlinna 2010.

Ursin, Martti. Pohjois-Suomen tuhot ja jälleenrakennus saksalaissodan 1944 - 1945 jälkeen. Rovaniemi 1980.

Vuolio, Timo: Mitä oli montun paikalla ennen Revontuli-kauppakeskusta? Lapin Kansa 1.7.2007.

Lehdet:

Rovaniemi 18.10.1944.

Lapin Kansa 19.10.1944

Haastattelu:

Pentti Mikkosen haastattelu 7.7.2012. KM.

---

English summary: The destruction of Rovaniemi in October 1944

Rovaniemi is the administrative capital of Finland's northernmost province, Lapland. During the Continuation War, Finland signed the Moscow Armistice and found itself involved in the Lapland War with its former ally Germany. Retreating German forces utilised scorched earth tactics, and German General Lothar Rendulic ordered the public buildings in Rovaniemi to be destroyed only excluding hospitals and houses where inhabitants were present.

While the German rear guard was going about the destruction, an ammunition train in Rovaniemi railway station exploded and set fire to the wooden houses of the town. The German troops suffered many casualties, mainly from glass splinters. The cause was then unknown and generally assumed to be the deliberate intent of Rendulic, which was not the case. At the end of destruction about 84% of all the buildings in Rovaniemi were destroyed.

Rovaniemen kauppala talvisodan aikana 

(1939 – 1940)

© Kalevi Mikkonen 2017

Suomen talvisota syttyi 30.11.1939 Neuvostoliiton ilman sodanjulistusta tekemällä laajamittaisella hyökkäyksellä. Lapissa ei ollut tehty isompia erikoisjärjestelyjä, koska ei uskottu Neuvostoliiton hyökkäykseen pohjoisesta huonojen liikenneyhteyksien takia. Liikekannallepano kuitenkin toteutettiin ylimääräisten harjoitusten nimellä 10. lokakuuta 1939 alkaen. Liikekannallepanomääräyksen mukaisesti Lapin miehet koulutettiin ja varustettiin, sekä lopulta siirrettiin Kainuun puolelle itärajan suuntaan, Hyrynsalmen ja Suomussalmen rintamille taistelemaan.  

Ulkomaisia lehtimiehiä oli Rovaniemelläkin seuraamassa talvisodan tapahtumia. Kuva Pohjanhovista 11.2.1940.

Entinen Ruotsin pää- ja ulkoministeri Rickard Sandler vieraili maaherra Kaarlo Hillilän luona osoittamassa tukeaan Suomelle 10.1.1940.  Kuvat: SA-kuva.

Kansainliitto tuomitsi lähes viimeisenä toimenaan Neuvostoliiton hyökkäyksen ja erotti sen jäsenyydestään 14. joulukuuta 1939. Lapin alueella Neuvostoliiton tavoitteena oli vallata Sallan kautta Rovaniemi ja saavuttaa Ruotsin raja. 

Rovaniemeltä evakuoitiin lapset ja vanhukset pois sodan jaloista maaseudun kyliin. Pohjoisen rintamalla kaatuneiden sankarivainajien tilapäinen sulatus- ja arkkuihin asettamispaikka oli lakkautetun Pitkäniemen sahan lämmitettävä konehuone.

 Sotasaalisautoja Rovaniemellä 3.1.1940.

STZ-3 Komsomolets panssaroitu vetäjä (T-20) Rovaniemellä Pohjanmaan kauppiaiden varaston lähellä 3.1.1940.

Sotasaalista puretaan Rovaniemen asemalla 6.1.1940.

Uudelleen puettuja venäläisiä sotavankeja Rovaniemellä 6.1.1940.

 Sodankylän Vaalajärvelle 14.1.1940 pakkolaskun tehneen venäläisen DB-3 -koneen runko on tuotu Rovaniemelle 18.1.1940.

Venäläisen SB-2 -pommikoneen nokka-aseistuksenä käytettyä ShKAS-konekivääriä tutkitaan Rovaniemen asepajalla 24.2.1940.  Kuvat: SA-kuva.

Neuvostoliiton pommikoneet tekivät yhteensä 19 pommituskertaa Rovaniemelle. Ilmahyökkäyksiä tehtiin ainakin 21.12.1939, 31.12.1939, 14.1.1940, 31.1.1940, 1.2.1940, 22.2.1940, 29.2.1940, 2.3.1940, 10.3.1940 ja 13.3.1940. Näissä hyökkäyksissä kuoli yhteensä 25 henkilöä Rovaniemellä. Rovaniemen ilmatorjunta ja ilmapuolustus oli varsin heppoista ennen kuin ruotsalaisten vapaaehtoisten ilmatorjuntatykit ja lentokalusto saatiin Rovaniemen suojaksi. Myös suomalainen Kemissä ollut 52.KvItJaos siirtyi Rovaniemelle 7.1.1940. Se sijoitettiin Koivusaareen ja hiekkasäkeistä tehtiin suojavallit ympärille.

Lapin Kansa 5.3.1940.

Tammikuun 31. päivänä Neuvostoliitto teki ison ilmahyökkäyksen Rovaniemelle. kauppalan yllä oli 26 SB-pommikonetta, jotka kolmena aaltona pudottivat kauppalaan arviolta 200 – 300 pommia, joista noin puolet oli palopommeja. Pommituskohteina olivat rautatiesillat ja kauppalan keskusta. It-jaoksen tykkituli ei yltänyt korkealla lentäviin pommikoneisiin saakka. Pommituksessa kuoli 16 henkilöä ja 56 loukkaantui. Taloja tuhoutui 15 kpl. Seuraavana päivänä sama toistui. Yhteensä 43 konetta viitenä aaltona pommitti arviolta 400 pommia kauppalaan.

Pommituksen jälkiä 1.2.1940. 

Ruumisarkkuja aseman takana 22.2.1940.

 Makkaratehtaan tuhoja 22.2.1940.

 Makkaratehtaan uhreja kannetaan pois 22.2.1940.

Palopommi noin kahdeksan metrin päässä Rovalasta 22.2.1940. Kuvat: SA-kuva.

Rovaniemeläinen Oiva Konttijärvi (s. 1930) oli evakossa 37 km:n päässä Narkauksessa ja muisteli tammikuun 31. päivän tapahtumista seuraavaa: ”Pirtissä olevat kuulevat kovaa jyrinää. Juoksen ulko-ovelle ja näen pääni päällä idästä länteen Rovaniemeä kohti lentävän suuren konemäärän. Laskin luvuksi 26 kaksimoottorista pommikonetta. Ulkona meitä on jo useita katsojia. Kun toiset menevät sisälle, vaihdan paikkaa ja seuraan pitkään niiden kadottua jo näkyvistä. Vielä odotusta ja routainen maa antaa kuulla vaimeat pommien äänet tänne asti. Olihan se kova pala ajatella, miten tuolla kävi ihmisille ja taloille.”

Konttijärvi jatkoi vielä: ”Pääsihän nuoretkin kauppalassa käymään ja minäkin kävin, mutta sinne ei saanut jäädä. Väestönsuojelumiehet ja viranomaiset huolehtivat kyllä, ettei siellä lapset juosseet eikä vanhat ihmisetkään kävelleet. Mukava oli lopettaa evakkoaika maaliskuun 13. päivän jälkeen ja koulukin alkoi taas normaalisti.”

Rajavartioston alueen vartiomies paikallaan 6.1.1940. Kuva: SA-kuva.

Ruotsalaisten vapaaehtoisten raskas 75 mm Bofors –ilmatorjuntapatteri saapui 3.2.1940 Tornioon kahden viikon koulutusjaksolle. Patteria johti kapteeni Ture Mark. Sieltä patteri siirtyi Rovaniemelle 17.2. aamuhämärissä ja meni asemiin kauppalan luoteispuolelle. Patteri ryhmittyi siten, että neljä tykkiä oli neliön muodossa sivun ollessa aina 100 metriä. Keskellä oli tulenjohtolaite ja etäisyysmittari. Tykkejä piti kovassa pakkasessa lämmittää yötä päivää. Ruotsalaisten tulikaste tapahtui 21.2.1940. Patterin asemat sijaitsivat Saarenkylässä nykyisten Rivitien ja Lankkutien risteyksen länsipuolella. Alueella kulkeva tie on nimettykin Patteritieksi.

Ruotsalaisia Suomen avun julisteita talvisodan ajalta.

Markin patterin kanssa Rovaniemelle tuli 16.2.1940 luutnantti G. Röingin ruotsalaisen ilmatorjuntakomppanian 5. joukkue, joka ryhmittyi Ounaskosken rautatiesillan suojaksi kauppalan puoleiselle rannalle aivan sillan jatkeelle. 

Ruotsalaisten vapaaehtoisten palavaa halua auttaa Suomea kuvaa tämä luutnantti Röingin antama lausunto ruotsalaisessa lehdessä:

G. Röing, Löjtnant, Lv. 

"Meddelandet om det ryska anfallet på Finland utlöste hos mig en känsla av ett anfall även mot mitt eget land. Så stark kände och känner jag alltjämt samhörigheten mellan de fyra nordiska länderna. 

I det längsta hoppades jag, att vårt eget land skulle sluta upp vid broderlandets sida i kampen att trygga gränsen mellan vår nordiska kultur och österns främlings-välde. 

Då det snart stod klart för mig, att detta mitt hopp icke skulle komma att infrias, ansåg jag det som min enkla plikt att ställa mig till Finlands förfogande för att få kämpa för finska folkets självständighet."

Kauppalaa suojasi helmikuussa neljä 40 mm ja neljä 75 mm Bofors-tykkiä. Suomalaisen 52.KvItJaoksen (7.1.-24.2.1940) lisäksi siis It-komppanian 5. joukkue (16.-23.2.1940) ja raskas It-patteri (17.2-12.3.1940). Suomalainen It-jaos siirtyi Koivusaaresta ensin Korkalovaaran alueelle ja sieltä yöllä 24.-25.2.1940 takaisin Kemiin.

Svenska Frivilligkårenin komentaja kenraaliluutnantti Ernst Linder ja Lapin ryhmän komentaja Kurt Wallenius Rovaniemellä 1.2.1940.

 Ruotsalaiset vapaaehtoiset puhdistavat Boforsin 40 mm ilmatorjuntatykkiä 22.2.1940.

Pommikuoppa lähellä ruotsalaisten ilmatorjuntatykkiä 22.2.1940.

 Kuvat: SA-kuva.

Helmikuun 24. päivän jälkeen Markin patteri jäi ainoaksi It-patteriksi Rovaniemellä. Sekin siirtyi Kemijärvelle 12.3.1940. It-patterit eivät saaneet talvisodan kuluessa yhtään pudotusta, mutta niiden tuli pakotti neuvostokoneet lentämään korkeammalla ja siten niiden pommitustarkkuus heikkeni.

Vain 14-vuotias ilmavalvontapoika vartiopaikallaan Rovaniemen Pöyliövaarassa 4.3.1940.  Kuva: SA-kuva.

Rovaniemi oli sodan päättymispäivänä 13.3.1940 ilman ilmatorjuntasuojaa ja Neuvostoliitto käytti tilaisuutta hyväkseen ja pommitti vielä vähän ennen rauhan solmimista kaksi kertaa Rovaniemeä, jolloin 17 taloa vaurioitui ja kolme henkilöä loukkaantui.

Tammikuun alkupuolella 1940 Suomeen oli saapunut majuri Hugo Beckhammarin johtaman ruotsalaisen vapaaehtoisjoukon F 19 –rykmentin (Flygflottilj 19, virallisesti Lentorykmentti 5) 12 Gloster Gladiator Mk.I –hävittäjää ja neljä Hawker Hart -pommittajaa, joiden Oskar –niminen jäälentotukikohta oli Rovaniemen pohjoispuolella Olkkajärven Juomunperällä. Ruotsalaisissa koneissa oli suomalaiset tunnukset. Miehistöä oli kaikkiaan noin 270. Osasto vastasi yksin koko Pohjois-Suomen ilmapuolustuksesta. 

Ruotsalaisrykmentti joutui kamppailemaan miltei koko talvisodan ajan kovaa kylmyyttä vastaan, mutta sillä oli riittävästi sekä lämmittimiä että paloöljyä. Paloöljyä kului päivittäin useita satoja litroja. Ruotsalaiset tuhosivat kaikkiaan noin 12 neuvostokonetta ilmataisteluissa tai vihollisen kentille. Taisteluissa he menettivät neljä konetta ja muuten kaksi. Miehistöstä kuoli kolme pilottia.

Hieman Kemijärveä pohjoisemmalla tasalla sijaitsevan Kantalahden kentältä sekä Murmanskista lensi viholliskoneita kohti Rovaniemeä. Näiltä kentillä lähtenyt lentue hyökkäsi Rovaniemelle mm. helmikuun 1. päivänä 1940.

Ryhmää johtanut majuri Nikolai Serebrjakov kirjoitti: ”Tummien metsävyöhykkeiden välissä näkyy jäätyneitä järviä ja kaukana edessä kapea, mutkikas joki. Ryhmämme syöksyy pilvien läpi. Rovaniemi näkyy vasemmalla. Pommit putoavat, oikealla ja vasemmalla näkyy mustia räjähdyshattaroita. Vihollisen ilmatorjunta tulittaa mutta liian myöhään.”

Vapaaehtoinen ruotsalaislentäjä, vänrikki Per-Johan Salwén ampui kuitenkin alas yhden SB-2 -pommikoneen, joka putosi Käyrämöjärveen. Kaikki kolme miehistön jäsentä saivat surmansa.

Lentorykmentti 19:n päämuistomerkki on Rovaniemen maalaiskunnan Nelostien varrella Apukan koeaseman kohdalla. Se paljastettiin 12.1.1990. Ruotsalaisten vapaaehtoisten muistomerkki nimeltään ”Aseveliketju”, jonka suunnitteli taiteilija Bengt Lissegårdh, pystytettiin Rovaniemelle 19.6. vuonna 1964. Muistomerkin paljastustilaisuudessa oli paikalla noin sata talvisodan ruotsalaisveteraania. Nykyisin muistomerkki sijaitsee Ruijan puistossa Pohjolankadun ja Riistatien risteyksessä. Siinä on teksti: ”1939 – 1940 ruotsalaiset vapaaehtoiset taistelivat tässä maakunnassa Pohjolan vapauden puolesta.” Vapaaehtoisten tykkimiesten muistolaatta on Rovaniemellä Lapin lääninhallituksen (Valtakatu 2) pääoven vieressä seinään kiinnitettynä.

Lentorykmentti 19:n päämuistomerkki.

Ruotsalaisten, norjalaisten ja muiden talvisodan vapaaehtoisten muistomerkki nimeltään ”Aseveliketju”.  Puistoalue oli kuvaa otettaessa työn alla.

Ruotsalaisten tykkimiesten muistolaatta. Kuvat: Kalevi Mikkonen.

Talvisodan 105 päivää päättyi Moskovan rauhaan, joka astui voimaan 13.3.1940. Suomalaisia kaatui talvisodassa kaikkiaan noin 22 800, joista lappilaisia miehiä 991. Rovaniemen sankarihautausmaalle on haudattu niin talvi-, jatko- kuin Lapin sodassakin kaatuneet rovaniemeläiset.

Rovaniemen 2. hautausmaan sankarihautausmaa. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Lähteitä:

Matti Enbuske, Susanna Runtti, Turo Manninen: Rovaniemen historia 1721 - 1990 - jokivarsien kasvatit ja junantuomat. Jyväskylä 1997.

Oiva Konttijärvi: Talvisodan evakkona Narkauksessa. Narkaus-Kämän kylälehti Nuotta 1/2000.

Antero Raevuori: Ruotsalaiset lensivät Pohjois-Suomen avuksi talvisodassa. Seura 28.1.2015.

Lisäksi omia arkistotutkimuksia.

Sammanfattning på svenska: Rovaniemi under vinterkriget (1939 – 1940)

I vinterkriget kämpade Finland för sin existens. Finland var förberett på ett krig mot Sovjetunionen, men var inte förberett att strida ensamt mot en stormakt. Kriget började 30.11.1939 utan någon krigsförklaring. Hemmafronten i Rovaniemi fick uppleva krigets hemskheter många gånger under krigets gång.

Då kriget började var Norra Finland utan luftskydd. Det svenska frivilliga flygvapnet (Flygflottilj 19, senare Flygregemente 5) kom till Rovaniemi region i januari 1940. Chefen var major Hugo Beckhammar. Förbandet hade sin huvudbas Oskar vid sjön Olkkajärvi i närheten av Rovaniemi. Samtliga svenska märkningar utom registreringsnummer och småtexter avlägsnades, istället bar flygplanen de finska nationalitetsbeteckningarna en "blå Svastika på vit botten" på flygplanskroppen och under vingarna. 

Flygvapnet d.v.s. flygtrupperna stred i luften mot en överlägsen fiende. Flottiljens arbetsuppgift var att bedriva spaning och anfall mot ryska flygbaser samt anfall mot ryska marktrupper och skydda nordfinska städer. F 19 förstörde 12 fientliga flygplan, förlorade tre Hawker Harts och tre Gloster Gladiators genom olika incidenter samt tre stupade svenska piloter. Dock så var det enbart en av dessa flygplan som förlorade genom luftstrid.

Luftvärnstrupperna hade som uppgift att skydda hemmafronten från fiendens luftangrepp. Det ringa antalet luftvärnsvapen i Rovaniemi lyckades man öka en aning på januari 1940, när svenskarnas luftvärnsbatteri kom till Rovaniemi. Luftvärnets verksamhet koncentrerades till områdena bakom frontlinjerna och till hemmafronten. Luftvärnet kunde inte rapportera någon nedskjuten fiendeplan i Rovaniemi, men det tvingade de ryska flygplan att flyga på högre altityd. Sovjetunionen gjorde totalt 19 bombningar mot civilbefolkning i Rovaniemi och 25 invånare miste sitt liv.

Vinterkriget slutade efter 105 dagar 13.3.1940 i ett fredsavtal som slutits förgående natt i Moskva.

Minnesmonument över Svenska Frivilligkåren 1939 - 1940 i Rovaniemi avtäcktes den 19 juni 1964 och ett hundratal frivilliga var där. Konstnären heter Bengt Lissegårdh. Minnesplakett över Svenska frivilligkårens luftvärn i Rovaniemi är på utsidan av Länsstyrelsehusets vägg (Valtakatu 2).

English summary: Rovaniemi during the Winter War (1939 – 1940)

The Winter War (Finnish: talvisota) was a military conflict between the Soviet Union and Finland in 1939–1940. It began with the Soviet invasion of Finland on 30 November 1939 and it ended with the signing of the Moscow Peace Treaty on 13 March 1940. The League of Nations deemed the attack illegal and expelled the Soviet Union from the League on 14 December 1939.

When the Soviet Union began the invasion of Finland on the 30th of November 1939, the international community largely condemned the act. Aid started flowing in for the Finnish cause both in the form of money and equipment, but also as volunteers.

Volunteers arrived from various countries. By far the largest foreign contingent came from neighbouring Sweden. At the beginning of the war, Finland had a very small air force. The Swedes operated a voluntary flight regiment known as the Flight Regiment 19 (Flygflottilj 19 or F 19). While officially volunteers, the unit consisted of Swedish Air Force officers and personnel. F19 arrived in Olkkajärvi base in Rovaniemi county, on January 1940. Before this, not a single fighter had flown against the Soviets over Lapland. Equipped with 12 Gloster Gladiators and five Hawker Harts, they destroyed 12 Soviet aircraft and lost six. Three pilots died.

Swedish AA-batteries with Bofors 40 mm and 75 mm -guns were responsible for the air defence of the city of Rovaniemi in February and March 1940. Bombing raid against Rovaniemi occurred many times during the war. The capital of Lapland was bombed 19 times by a large detachment of DB-3 and SB bombers. 25 people were killed in those bombings.