Saksalaisten leirialueet Rovaniemen Lautavaaran alueella

© Kalevi Mikkonen 2022

Lautavaarassa Vikajärven lähettyvillä Kemijärventien länsi- ja pohjoispuolella (n. 32,5 - 34,5 km:n kohdalla) oli Saksan rahoittama mutta suomalaisten työntekijöiden pääosin rakentama suuri autojen ja muiden kuljetusvälineiden laaja kolmiosainen tukikohta-alue, jossa olivat Luftwaffen 106/III moottoriajoneuvoyksikön (Kraftwagen-Werkstatt-Zug der Luftwaffe 106/III) (kenttäpostinumero L49760) korjaamohallit ja generaattorikaasukorjaamokomppanioiden 911 ja 913 (Gengas-Werkstatt-Kompanie 911 ja 913) työpajat ja huoltopisteet rakennus- ja käyttötoimintaa varten. Alueen kautta kulki vuosien varrella myös läpikulkujoukkoja rintamalle tai sieltä pois ollen väliaikaismajoituksessa päivän tai pari. Lautavaarassa oli asunto- ja varastoparakkeja, saunoja, leipomo, kellareita, korjaamoja, autohalleja, aggregaattirakennuksia, ammusvarastoja, ampumarata ja puolustusvarustuksia. Myös paikalliset asukkaat saivat ostaa leipomon tuotteita.[1]

Generaattorikaasu on polttoaineena käytettävä kaasu. Se tunnetaan myös voimakaasun nimellä, koska kaasugeneraattorien polttoaineena käytettiin lähes yksinomaan kivihiiltä, mutta myös pieniä puulla toimivia on ollut laajassa käytössä erityisesti sota-aikana. Ne tunnetaan paremmin suomalaisella nimellä häkäpönttö. Generaattorikaasua käytettiin puukaasukäyttöisten kuorma- ja henkilöautojen polttoaineena öljyn puutteen takia. Saksalaisilla oli toisen maailmansodan aikana käytössä 500 000 puukaasutinkäyttöistä ajoneuvoa. Myös Suomessa näitä käytettiin.

Alueet oli vuokrattu Kemi Oy:ltä ja Metsähallitukselta heinäkuussa 1943, osin jo aikaisemminkin. Sopimukset solmi Stab Kraftfahr-Abteilung 463 (kenttäpostinumero 23338), Ortskommandantur (I) 557 (kenttäpostinumero 18159) ja Gebirgs-AOK 20, Transportofficier 11 Rovaniemi-Finnland (kenttäpostinumero 42853). Vuokratun alueen koko oli yhteensä ainakin 42 hehtaaria.[2]

Jollakin näistä Lautavaaran alueista sijaitsi myös Krankensammelstelle (mit Krkw= ambulanssi) ainakin syyskuussa 1944 vetäytymisvaiheen aikana.[3]

Saksalaisten kolme leirialuetta olivat merkittävä huoltokeskus itärintaman joukoille. Lautavaarassa on vielä näkyvissä rakennusten jäänteitä, lähinnä betonisia ja luonnonkivestä tehtyjä kivijalkoja, parakin pohjia, asuinrakennuksien sokkeleita sekä saunojen, autovarikkojen ym. huoltorakennusten sijoja. Lisäksi maastossa on runsaasti irtainta esineistöä, mm. ammuslaatikoita. Kamiinoissa käytetyt metalliosat on tuotu Saksasta. Paikalle on tuotu jopa saksalaista tammea.

Saksalaiset tuhosivat tukikohdat ja räjäyttivät ammusvaraston Lapin sodan aikana syksyllä 1944 ennen pakenemistaan Norjaan. Tukikohdan ja ammuksien ei haluttu joutuvan venäläisten käsiin.

Olen muuttanut aiemmat Metsähallituksen tekemän kartoituksen leirialuemerkinnät saksalaisten alkuperäisten leirialuemerkintöjen mukaisiksi.

Lautavaara 1

Lautavaara 1:n alue (aiemmassa Metsähallituksen kartoituksessa ja kirjassani alueeksi 2 merkitty) sijaitsee Vikajärven Lautavaarassa Rovaniemi - Kemijärvi -tien länsilounaan puolella. Alueen kohdalla 4-tiessä on kallioleikkaus ja vanha, kohteen aikainen maantie kulkee kohteen itä- ja eteläpuolitse.

Alueella on tukikohta, jossa on 20 rakennelmaa. Kahdeksan rakennuksen pohjaa erottuu 1-1,5 metriä korkeana kivivallina, joka on metrin levyinen. Kaikissa suurissa rakennuksissa kivivallin pituus on 21,5 metriä ja leveys 11,5 metriä. Vallien molemmissa päädyissä on oviaukot. Lisäksi alueella on betonista valettu omakotitalon pohja, jonka keskellä on harmaista tiilistä tehty uunikiuas. Alueella on kaksi kellarimaista rakennusta, jotka erottuvat kivi ja turvevallina. Alueella on myös yksi kivestä ja turpeesta rakennettu pyöreä, 2 metriä korkea rakennelma, jonka keskellä on syvä kuoppa. Alueella on myös kaivoja, ojia, kivivalleja, betonisia kaivonrenkaita, kamiinanjäännöksiä, säilyketölkkejä ja lasipulloja. Rakennukset on purettu tai poltettu. Joidenkin rakennusten puuosat olivat osittain hiiltyneitä. Ilmeisesti ainoa palamaton rakennelma on auton korjaukseen tehty teline, jonka puuosat ovat säästyneet. Alueen eteläosa on laikutettu. Alueelle johtava nykyinen metsäautotie on tehty alkuperäisen tien päälle. Kohteen itäpuolella on kuitenkin noin 100 metrin matkalla alkuperäistä tietä jäljellä. Rakennelmat sijoittuvat noin 350 x 200 metrin alueelle. Rakennusten yhteen laskettu pinta-ala on ollut 3346 neliömetriä. Alueelta olen kartoittanut 45 eri kohdetta.[4]

Lautavaara 1:n alue vuoden 1949 ilmakuvassa. Kuva: Maanmittauslaitos.

Isohkon rakennuksen jäänteet ovat kolmen tien risteyksen etelään menevän tien länsipuolella. Luonnonkivisokkeli on ympärillä. Koko: sisus n. 8 x 21 metriä, sokkeli n. 1 metriä leveä ja 0,5 - 1 metriä korkea. Rakennuksen ympärillä on vuoden 1949 ilmakuvan mukaan ollut iso piha-alue. ETRS-TM35FIN: N 7388886, E 469540. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Rakennuksen jäänteet tien itäpuolella pohjoisen suuntaan. Paikalla on betonisokkeleita ja kaksi huonetta, n. 7 x 6 metriä. Rakennuksessa on betonista valettu talon pohja, jonka keskellä on harmaista tiilistä tehty uunikiuas. Tämä on ilmeisesti ollut alueen hallintorakennus. ETRS-TM35FIN: N 7388706, E 469488. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Puusta tehdyn ilmavalvontatornin (?) jäänteet ovat ensin etelään ja sitten lounaaseen kaartuvan tien länsipuolella. ETRS-TM35FIN: N 7388720, E 469461. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Lautavaara 2

Alue sijaitsee Vikajärven Lautavaarassa hiekkaisella mäntykankaalla Rovaniemi - Kemijärvi -tien kaakkoispuolella ja luoteen puolella, kallioleikkauksen pohjoispuolella, molemmin puolin Kemijärventietä. Metsähallituksen kartoituksessa tämä alue on merkitty Lautavaaran 3:n nimellä, mutta tässä kartoituksessa alue on merkitty saksalaisten alkuperäisen jaotuksen mukaisesti nimellä Lautavaara 2. Metsähallituksen nimeämä Lautavaara 1 kuuluu myös tähän samaan leirialueeseen. Tukikohdan kaakonpuoleisen osan päähuoltotie menee luoteesta kaakkoon. Alueella on tuotantorakennuksia, jotka on poltettu. Suurimman rakennuksen nurkissa on betonipilarit. Seinien paikat erottuvat osin kivivalleina, ja lattian alue tasoitettuna maakenttänä. Alueella on perunakellarin pohja, jossa on metrin korkuiset maavallit, ja lattia on kaivettu noin metrin syvyyteen. Yhden rakennuksen päällä on kaksi kuorma-auton koppia, rautasänky, kolmea eri tyyppiä olevia kamiinoita, metallisia kranaatinheittimien kranaattilaatikoita ja öljykamiinoita. Lisäksi alueella on kaivoja kuoppia ja tiiliuuni. Uusi tie on tehty osittain vanhan tien päälle. Tien silmukan takana on alkuperäistä tietä jäljellä. Kohteen vierestä kulkee vanha Rovaniemi-Kemijärvi tie, aivan nykyisen tien itäpuolella. Kohteen rakennelmat sijaitsevat noin 200 x 300 metrin alueella.[5]

Saksalaisten Lautavaara 2:n rakennussuunnitelma. Kartta: Rovaniemen kaupunginarkisto.

Tällä paikalla on mm. Metsähallituksen arvioinnissa sanottu olleen leipomon alue, joka oli noin 70 x 20 metriä. Saksalaisten suunnitelmapiirustusten mukaan paikalla on sijainnut astioidenpesuhalli. Itse rakennuksen kokoa ei voi tarkasti määritellä edes vuoden 1949 ilmakuvasta, mutta ehkä noin 9 x 18,5 metriä. Rakennuksesta on jäljellä vain yksi betonirakennelma. ETRS-TM35FIN: N 7388735, E 470244. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Lounas-koillinen -suuntaisen (pitkät sivut) rakennuksen (n. 17 x 20 metriä) paikka, jossa on iso kasa romua rakennuksen päällä ja vieressä, mm. hetekka, tynnyreitä, sinkkiämpäreitä, kamiinoita ym. Suunnitelman mukaan tässä on sijainnut Werkhalle 2 (työtilahalli). Tämän rakennuksen itäpuolella on ollut aggregaattivaja. ETRS-TM35FIN: N 7388685, E: 470256. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Taisteluhauta tai sirpalesuoja, n. 18 metriä pitkä, huoltotien oikealla (länsi) puolella. ETRS-TM35FIN: N 7388623, N 470188. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Tällä paikalla on suunnitelman mukaan sijainnut perunakellari, n. 17 x 12 metriä. Monttu näkyy vielä maastossa. ETRS-TM35FIN: N 7388528, E 470248. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Vuoden 1949 ilmakuvasta näkyy tien silmukan eteläpuolella jopa kahdeksan kivireunuksin rajattua aluetta, jotka ovat ilmeisesti rakennuksien pohjia, mutta joita ei ole merkitty vuoden 1943 suunnitelmaan. Nämä pohjat ovat n. 65 x 75 metrin kokoisen aidatun tai kivireunuksien rajaaman alueen sisällä. Tämä alue on voinut olla venäläisvankien vankileiri tai sellaiseksi tarkoitettu. Maastossa näkyy näillä kohdilla kivireunuksia. Rakennuksia ei ehkä ole tehty valmiiksi tai ne ovat olleet pelkkiä lautaparakkeja, koska alueelta ei löydy esim. tiiliä tai betonia. Näiden kivireunuksien ympäristössä ei myöskään näy juurikaan kulumisen merkkejä tai teitä. Alueen keskusta: ETRS-TM35FIN: N 7388439, E 470273.[6]

Tämä Gengas-Werkstatt-Kompanie 911:n alue rakennettiin vuoden 1943 kesällä ja syksyllä ja karttapiirroksen mukaan siellä on ollut 31 rakennusta. Olen kartoittanut alueelta 39 kohdetta. Alueella on ollut komppanian miehistön ja upseerien majoitusparakkeja, sauna, varusteparakkeja, keittiö, kylmiö, sepänpaja, työverstaita, generaattorien korjaushalli, bensiiniasema, vankiparakki ja muita parakkeja.[7]

Lautavaaran alue tien luoteen puoleisella sivulla (Metsähallituksen aiemman kartoituksen Lautavaara 1) oli samaa leirialuetta kuin tien eteläpuolella oleva leiri, ja se sijaitsi ihan tien vieressä olevalla alueella. Kohteessa on kolme hyvin näkyvää rakennuksen betonista kivijalkaa, muita mahdollisia rakennuksen pohjia, ns. rasvamonttu, sirpalesuojia ja epämääräisiä kaivantoja sekä tynnyreitä ja muuta metalliromua.[8] Tämä Gengas-Werkstatt-Kompanie 911:n alue rakennettiin kesän ja syksyn 1943 aikana, ja siellä piti olla karttapiirroksen mukaan seitsemän rakennusta. Siellä oli moottorien testausasema, konehuone, purkuhalli, varaosahalli, hiilivarasto, kokoamishalli, aggregaattivaja ja kaivo.[9] Kaikkia näitä ei rakennettu vuoden 1949 ilmakuvan mukaan. Olen kartoittanut alueelta 14 kohdetta. Huoltotien itäpuolella on useita epämääräisiä kaivantoja, jotka ovat ehkä sodanjälkeisiä hiekanottopaikkoja.

Paikalla on iso betonilattia. Tämän konehallirakennuksen koko on ollut vuoden 1949 ilmakuvan mukaan 10,5 x 20 metriä. Pitkä sivu on itä-länsi -suuntainen. Pohjoisen puolen keskiosissa on 6 x 2 metrin kokoinen eteisen kivijalka. Kivijalan päällä on punatiiliä, lasinsirpaleita ja rautaromua. ETRS-TM35FIN: N 7388764, E 470081. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Lautavaara 3

Alue, jossa oli ainakin Gengas-Ersatzteillager, sijaitsee Rovaniemi - Kemijärvi -tien länsipuolella, Lautavaaran idän/kaakon puoleisella rinteellä. Maasto on kivistä hiekkakangasta. Alueella on ollut toisen maailmansodan aikainen saksalaistukikohta, jossa on n. 55 kohdetta kartoitettuna tai löydettävissä Maanmittauslaitoksen ilmakuvasta vuodelta 1949. Niiden lisäksi on lukuisia kuoppia, jätekasoja ja kiveyksiä sekä metalliromua. Osa alkuperäisistä saksalaisten rakennuksista on hävinnyt sodan jälkeisen uudisrakentamisen aikana. Rakennelmat ovat pääasiassa olleet rakennuksia, joissa on betonilaatta rakennuksen pohjana tai betonista valetut kivijalat. Useassa rakennuksessa on harmaatiilestä tehdyt savupiiput, jotka ovat romahtaneet rakennusten päälle. Rakennuksissa on 1-3 uuninrauniota, ja niihin liittyviä kamiinoita. Alueen kaakkoispäässä on tuotantorakennuksia ja kaakkoisosassa on yksityisen maan puolella terva- ja sähkötehtaat. Yhdessä rakennuksessa on harmaatiilistä tehty seinä pystyssä. Alueen lounaisosassa on 8 kpl suuria kivivallin ja ojan reunustamia rakennelmia. Pisin niistä on 50 metriä. Alueen koillisessa, lounaisessa ja läntisessä kulmassa on kivivalleista tehdyt tuliasemat. Suurin osa rakennuksista on ilmeisesti ollut lautaparakkeja, ja ainakin osa on poltettu päätellen hiiltyneistä puuosista. Yksi rakennelmista on korkea kylmämuurattu valli, ja sen vieressä on syvä kellarin tapainen kuoppa. Irtolöytöinä alueelta löytyi kaksi auton moottoria, joista toinen on Mercedes Benzin ja toinen Volkswagenin. Aluetta halkoo pohjois- ja eteläsuunnassa hiekkatie, ja keskivaiheilla itään lähtee ajoura. Luultavasti nämä ovat olleet tukikohdan pääteitä. Alueen pohjoispuolella on linkkimasto, ja eteläpuolella kulkee Rovaniemi - Kemijärvi tie.[10]

Saksalaisten Lautavaara 3:n rakennussuunnitelma. Kartta: Rovaniemen kaupunginarkisto.

Betoninen rakennuksen pohja, jossa on kaksi betonista kellariallasta. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Ilmeisesti saksalaisen Wanderer -tehtaan Wanderer W23 Cabriolet -auton runko. Autoja on valmistettu vuosina 1937 – 1942. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Rakennus, jossa on betonista tehty lattia. Koko: 11 x 22 metriä. Tämä on ollut Werkstatt 2, eli työpaja 2. ETRS-TM35FIN: N 7389403, E 470716. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Alueen koillispuolella on leirin ampumarata (Metsähallituksen aiemmassa kartoituksessa Lautavaara 5). Ampumarata, ja sen maaliseinän rakenteet sekä niiden takana oleva hiekkavalli ovat vielä jäljellä. Kohde sijaitsee Lautavaaran pohjoispuolella olevalla hiekkakankaalla ja kuuluu Lautavaara 3:n leirialueeseen. Aluetta ympäröi suo. Kohteessa on 12 metriä pitkä ja 5 metriä leveä hiekkavalli, jonka takana on ollut puuseinä. Hiekkavallin päädyissä on L -muotoiset pilarit, joiden pituus on 3,1 metriä Leveys 2,15 metriä ja korkeus 2 metriä. Pilarit on muurattu valkoisista tiilistä. Ampumaradan ampumissuunta on ollut lännestä hiekkakankaalta itään suolle. Rataa käyttivät Lautavaaran tukikohdan sotilaat. Suojamuureissa erottuvat tummat läikät ovat liikkuvien maalien vetomekanismien jäänteitä. Armeija on käyttänyt aluetta harjoitusmaastona, ja alueella on myöhempiä suomalaisten tekemiä kaivantoja.[11]

Lautavaara 3:n alueen reunassa olevan ampumaradan maaliseinän rakenteita ja hiekkavalli. Kuvat: Kalevi Mikkonen.

Tämä Lautavaara 3:n alue rakennettiin valmiiksi kesän 1942 ja syksyn 1943 välisenä aikana. Alueella toimi Luftwaffe-Werkstatt-Zug 106/III ja Heerin Gengas-Werkstatt-Kompanie 913 -yksiköt. Alueella on saksalaisten tekemän karttapiirroksen ja vuoden 1949 ilmakuvan mukaan ollut jotakuinkin 80 erilaista rakennusta ja rakennelmaa, mm. majoitusparakkeja, kuorma-autohalleja, ukrainalaisten vankien parakkeja, varastoparakkeja, kylmiöitä, sahalaitos, sähkötyöpajoja, korjaamoita, autokatoksia, puuvarastoja, keittiöitä, sauna, kokoamishalleja, sepänpaja, hitsaamo, sähkölaitos, bensiiniasema, aggregaattivajoja ja kaivoja.[12]

_______________

English summary: German Army base in Lautavaara during the Continuation War

German Army (Wehrmacht) had this very large base in Rovaniemi’s Lautavaara during the Continuation War. It was a supply camp for frontline troops and generator gas vehicles. Generator gas has been used extensively since the middle of the 19th century. With the outbreak of war in 1939, the use of generator gas for vehicular operation increased especially in Germany and Finland because of the shortage of fuel.

---

Lähdeviitteet:

[1] Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. Rovaniemen kaupunginarkisto (RKA). Armeeoberkommando 20:n arkisto. Passim. United States National Archives and Records Administration (NARA).

[2] Ibid.

[3] Besondere Anordnungen für die Versorgung Nr. 68. Oberkommando der 20.(Gebirgs-)Armee O.Qu./Qu.1 Nr. 263/45. A.H. Qu., den 18.9.1944. Kriegstagebuch /geb) AOK 20/O.Qu. ”B.A.V.” v. 1.7.44 - 17.12.44 1. Ausf. Band 3. AOK 20 65641/7. T-312, R-1069. NARA.

[4] Metsähallituksen inventointiraportti 2009 - 2015. MH-tunnus: 138453. Omat kenttätutkimukset vuosina 2015 ja 2021 (KM). Maanmittauslaitoksen ilmakuva vuodelta 1949.

[5] Metsähallituksen inventointiraportti 2009 - 2015. MH-tunnus: 138530. Omat kenttätutkimukset vuosina 2015 ja 2021 (KM). Maanmittauslaitoksen ilmakuva vuodelta 1949.

[6] Omat kenttätutkimukset vuonna 2021 (KM). Maanmittauslaitoksen ilmakuva vuodelta 1949.

[7] Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. RKA. Omat kenttätutkimukset vuosina 2015 ja 2021 (KM).

[8] Omat kenttätutkimukset vuosina 2015 ja 2021 (KM). Metsähallituksen inventointiraportti 2009 - 2015. MH-tunnus: 138443. Maanmittauslaitoksen ilmakuva vuodelta 1949.

[9] Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. RKA.

[10] Omat kenttätutkimukset vuonna 2015 (KM). Metsähallituksen inventointiraportit 2009 - 2015. MH-tunnus: 138843 ja 138580. Maanmittauslaitoksen ilmakuva vuodelta 1949.

[11] Ibid.

[12] Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. RKA. Maanmittauslaitoksen ilmakuva vuodelta 1949.

Kenraaliparakki ja Etelärannan/Hirttiönniemen alue Rovaniemellä

© Kalevi Mikkonen 2022

Rovaniemen Hirttiönniemen maastoon ja sitä ympäröiville Rantavitikan ja Viirinkankaan alueille Luftwaffe rakensi useita leirialueita ja yksittäisiä rakennuksia vuokraamilleen alueille. Sinne majoittui Saksan pohjoisen armeijakunnan ilmavoimien esikunta. Tällä Luftgaustabin (myöh. Kommandierender General d. Deutschen Luftwaffe in Finnland) esikunta-alueella oli töissä satoja Luftwaffen henkilökuntaan kuuluvia sotilaita ja työntekijöitä, joiden tehtävänä oli huolehtia lentokenttien rakentamisesta ja kunnossapidosta sekä ilmavoimien rakennustoiminnasta.

Luftgaustab Finnlandin Kenraaliparakki eli sodan jälkeen Kenraalimajana tunnettu rakennus pystytettiin Hirttiönniemeen. Se oli Luftgaustabin komentajaksi Fritz Menschin jälkeen syyskuussa 1942 tulleen kenraali (General der Flieger) Julius Schulzin rakennuttama omiksi edustus- ja asuintiloikseen. Rovaniemellä ollessaan Schulz asui siinä kesäkuuhun 1944 asti, jolloin hänen tilalleen tuli kenraali Willi Harmjanz.

Rakennusmestari Reino Keinänen oli päämajan komentoon alistetun rakennustoimisto Valjuksen palkkalistoilla rakentamassa Kenraaliparakkia. Rovaniemeläiset muistelivat, että Kenraaliparakin hirret tuotiin Norjasta ja majasta tehtiin norjalaistyylinen. Kenraaliparakin ovien taokset, saranat ja takan heloituksen valmisti Lautavaaran sotavankileirillä venäläinen seppä. Parakin suunnittelija oli saksalainen Herman Bender. Huonekalut tuotiin Norjasta ja kattokruunun takoi itävaltalainen taidetakoja Frantz Wagner-Brenner, joka asui sodan jälkeen useita vuosia Rovaniemellä.[1]

Kenraaliparakki 29.3.1944. Neuvotteluhuoneen puoleinen pääty. Kuvassa kenraali Schulz ja suomalainen upseeri. Kuva: SA-kuva.

Kenraaliparakki 15.5.1943. Luoteen puoleinen pääty, jossa oli kenraali Schulzin yksityistilat. Taloa viimeisteltiin vielä tuon kuvan ottamisen jälkeen. Kuva: SA-kuva.

Rakentamisesta on myös toisenlainen versio, jossa kerrotaan saksalaisten tehneen myös rakennuksen koristelut. Rovaniemellä vieraili vuonna 1978 saksalainen rakennusmestari Georg Albert Schirmer, joka kertoi Pohjolan Sanomien haastattelussa olleensa 22-vuotiaana alikersanttina mukana Kenraaliparakkia rakentamassa yhdeksän muun vuoristoarmeijan pioneerin kanssa. Heidät määrättiin paikalle Alakurtista. Schirmer kertoi, että heidän tullessa paikalla oli jo valmiina kellarikerros ja perustukset. Schirmer kumosi väitteet, joiden mukaan Kenraaliparakin hirret olisi tuotu norjalaisesta tunturimajasta. ”Puut tuotiin rakennuspaikalle autolla ja kirvesmiesryhmä kuori ja veisti puut paikan päällä”, Schirmer sanoi. Hänen mukaansa rakennustyöt aloitettiin syys-lokakuussa 1942. Schirmerin miesten tehtävänä oli pystyttää varsinainen kehikko ja kattorakennelmat sekä kaikki rakennuksen puuosat. Ovet ja ikkunat teki sen sijaan toinen ryhmä samoin kuin muuraukset. Parakin sisäseinät paneloitiin runsaan metrin korkeudelta, ja tämä osa kuvioitiin puhalluslampulla. Erityisen suuritöiset kaareva sisäkatto sekä ovien ja ikkunoiden sivulaudat höylättiin kaikki käsityönä. Schirmer muisteli, että kauniit puuleikkauksin varustetut ovet valmisti Liegl -niminen sotilas. Ovien korutaottujen saranoiden valmistajaa hän ei muistanut, mutta komean kruunuvalaisimen valmisti armeijassa ollut kengitysseppä.[2]

Schirmerin mieleen oli jäänyt myös Kenraaliparakin ikimuistoiset harjakaiset. Mukana juhlissa oli saksalaisupseerien lisäksi runsaasti myös suomalaisia upseereja. Schirmer vieraili paikalla myös noin vuoden kuluttua parakin valmistumisesta, jolloin hän muisti siellä olleen kookkaan levysoittimen ja satoja äänilevyjä. Paikan erikoispiirre oli hänen mukaansa myös melko vapaa alkoholitarjoilu. Schirmerille oli jäänyt vakaa mielikuva, että Kenraaliparakki rakennettiin kenraalieversti Eduard Dietliä varten, joka vieraili siellä jo rakennusaikana ja usein myöhemminkin.[3] Tämä muistikuva on väärä, sillä Dietlillä oli ihan oma Blockhaus Rajavartioston alueella.

On mahdollista, että suomalaiset aloittivat Kenraaliparakin rakennustyön ehkäpä tekemällä ne betoniset perustukset, mutta varsinaisen pystytyksen tekivät kuitenkin saksalaiset. Rovaniemen kaupunginarkiston asiakirjassa vuodelta 1958 parakin todetaan olevan saksalaisen sotaväen rakennuttama.[4]

Kenraaliparakin pohjapiirroksen mukaan siellä oli kenraalin yksityishuoneisto, neuvottelusali, pieni musiikkitila, keittiö, sisäkäymälä, komero ja viisi vierashuonetta. Kellarikerroksessa oli baari ja saunatilat. Rakennus oli pituudeltaan 22,5 metriä ja leveydeltään pääosin kahdeksan metriä, mutta kuisteineen 14 metriä. Rakennuksen eri osia yhdisti turpeella peitetty vesikatto ja siellä oli useita tulisijoja.[5] Schirmer kertoi Kenraaliparakin sisätiloista, että parakin toiseen päähän rakennettiin kenraalin yksityistilat. Siihen kuului pieni keittiö, asumustila, olohuone ja pieni sivutila, joka oli musiikkihuoneena, josta johti ovi ulkona olevalle tanssilavalle. Yksityisosan yhdisti varsinaiseen neuvotteluhuoneeseen käytävä, jonka molemmin puolin sijaitsivat vierashuoneet ja saniteettitilat. Neuvottelutila rakennettiin parakin toiseen (kaakon puoleiseen) päähän. Samasta päädystä olevasta tilasta johtivat portaat kellaribaariin ja saunatiloihin.[6] Pääsisäänkäynti oli parakin keskivaiheilla, josta pääsi eteiseen ja sieltä keskikäytävään. Eteisen vieressä molemmin oli käymälä ja komero.[7]

Kenraaliparakin pohjapiirros: 1. Pääsisäänkäynti, 2. Neuvotteluhuone, 3. Vierashuoneet, 

4. Kenraali Schulzin yksityistilat.

Kenraaliparakilla 29.3.1944 otetuissa SA-kuvissa[8] kenraali Schulz mm. nojailee työpöytänsä takana. Kuvan perusteella sisustukseen kuului iso työpöytä, puhelin, lämpömittari, pehmustettu selkänojalla varustettu Schulzin oma tuoli, pehmustetuilla selkänojilla varustetut tuolit pöydän edessä, radio, koristelautanen välioven yläpuolella olevalla hyllyllä ja Schulzin takana seinällä oleva taulu, joka näyttäisi kuvaavan juurikin itse Kenraaliparakkia, sen edustalla olevaa katettua kaivoa ja ympäristöä, jossa ei näyttäisi olevan kovin paljon puustoa. Välioven koristeluista voi havaita kuvan olevan otettu Kenraaliparakissa Schulzin työhuoneella. Toisessa sisäkuvassa näkyy iso kaksiovinen puupiirroksin koristeltu kaiketi vaatekaappi ja seinällä roikkumassa metsästyskivääri. Ulkokuvissa[9] näkyy lämpömittari, linnunpönttö, radioantenni ja sähköjohtoja, tanssilava, neuvotteluhuoneen (kaakon) puoleinen pääty, jossa oli myös ulko-ovi ja ikkunarivistöjä sekä Schulzin yksityispuolen (luoteen) pääty, jonka seinässä oli puukuviointia koristeena.

Kenraali Schulz työpöytänsä ääressä 29.3.1944. Kuva: SA-kuva.

Kenraali Schulz työhuoneessaan. Taustalla on iso, koristeltu vaatekaappi. Kuva: SA-kuva.

Kenraali Schulz kuvattuna Kenraaliparakin ulkopuolella. Kuva: SA-kuva.

Suomalaisia ja saksalaisia upseereita Kenraaliparakin tanssilavalla 15.5.1943. Kolmas oikealta eversti Kurt Rohde. Kuva: SA-kuva.

Huonekalut oli ilmeisesti tuotu Norjasta. Kenraaliparakin ja sittemmin Kenraalimajan pohjapiirroksen, sisäkuvien ja muistitiedon perusteella rakennuksen komein huone oli neuvottelutila, josta avautuivat ikkunat kahteen suuntaan. Huoneen seinät olivat vaaleat, katto holvimainen ja takka komea. Ovenpielien koristeena oli mustaksi käsiteltyjä nauhamaisia kuvioita ja niiden välissä pyöreässä kentässä oleva leijona. [10] 

Yksi Kenraaliparakin hienoista ovista, jotka ovat Lapin maakuntamuseossa. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Saamieni tietojen mukaan Schulzin aikana Kenraaliparakissa oli palkattuna useita suomalaisia työntekijöitä kaiketi huolehtimassa ruuanlaitosta, siivouksesta ja pyykinpesusta.[11] Kenraali Schulzin läksiäiset pidettiin 16.6.1944 Kenraaliparakilla. Paikalla oli saksalaisten ja suomalaisten kutsuvieraiden lisäksi parakin henkilökuntaa ja muita naisvieraita, jotka kuvattiin parakin edustalla yhdessä Schulzin kanssa.[12]

Kenraali Schulzin läksiäiset 16.6.1944. Kuva: Otto Rautanen/Lapin maakuntamuseo.

Sodan jälkeen Kenraalimajaksi nimetty rakennus toimi ensin sairaalana, sitten yksityisasuntona ja Lapin sotilaspiirin esikunnan henkilökunnan asuntoina. Vuodesta 1961 lähtien majassa harjoitettiin Sotainvalidien Veljesliiton Rovaniemen osaston toimesta ympärivuotista majoitus- ja ravitsemustoimintaa toiminimellä Kenraalimaja. Tämän jälkeen vuodesta 1968 alkaen aina 1970-luvun alkupuolelle saakka Kenraalimaja ympäristöineen oli retkeilymajakäytössä. Kenraalimajaa yritettiin sittemmin saada korjatuksi ja takaisin johonkin kannattavaan hyötykäyttöön vaikkapa museoksi. Rovaniemen kaupunki irtisanoi vuonna 1976 sopimuksen Sotainvalidien kanssa perusteena sopimusrikkomus. Majalle suunniteltiin Lapin maakuntamuseon sotahistorian osastoa. Tämä pillastutti vasemmiston ja ”rauhanpuolustajien” edustajia väittämään, että kyseessä olisi ”natsiajan ihannointi” ja sehän olisi ollut maamme harjoittaman ”rauhantahtoisen ulkopolitiikan” vastaista. Lapin Rauhanpuolustajien aloitteesta kerättiin jopa yli 5000 nimeä kerännyt adressi ”Natsimuseohanketta” vastaan. Kaupunginhallitus taipui painostuksen edessä ja päätyi kannattamaan kaupunginjohtaja Tuure Salon esitystä majan purkamisesta sen huonokuntoisuuteen vedoten kokouksessaan 6.8.1979. Heinä-elokuussa 1980 Kenraalimaja purettiin ja ympäristöstä siivottiin kaikki muiden rakennusten jäänteet.[13]

Kenraalimaja vuonna 1953. Kuva Arvo Ruonaniemi/Lapin maakuntamuseo.

Kenraalimajan paikka nykyisin. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Kunnostettuna ja museoituna tämä hieno rakennus olisi epäilemättä nykyisin yksi Rovaniemen vetonauloista, mutta silloisilla päättäjillä ei ollut näin pitkälle menevää kaukokatseisuutta tai edes historian tajua. Kenraalimajasta ei ole enää mitään jälkeä alueella, paitsi hiekkakenttä ja lähelle rakennetun omakotitalon nurmikko, jossa se on sijainnut. Parakin hienot ovet ja kattokruunu ovat toki tallessa Lapin maakuntamuseossa.

Laitan tähän muistiin tuon Kenraalimajan purkamisen yksimielisesti tehneet kaupunginhallituksen silloiset jäsenet: Veikko Salla (pj.), Pekka Tuomivaara, Kauko Karhio, Marja Kuusela, Esko Kähkönen, Erkki Moilanen, Paavo Mölläri, Sulo Paksuniemi, Allan Pietilä, Pekka Salla ja Kaarina Murto.[14]

Kenraaliparakin eteläpuolella oli vielä 1950-luvun alussa maan alla betonista valettu pienehkö sirpalesuoja. On toki mahdollista, että maanalainen sirpalesuoja on edelleen paikallaan, mutta maakerroksilla peitettynä. En ole saanut tästä kuitenkaan mitään varmaa tietoa mistään. Hirttiönniemen kärjessä on Kenraaliparakin suojaksi rakennettu ilmeisesti ilmatorjuntakonekivääribunkkeri, joka myös on ehjä, joskin maaleilla töhritty. Nykyisin sen oviaukko on tukittu betonikannella.[15]

Hirttiönniemen kärjessä oleva ns. Tobruk -mallinen ilmatorjuntakonekivääribunkkeri, joka on toistaiseksi säilynyt, mutta nykyisin oviaukko on peitetty betonikannella. Alimmassa kuvassa bunkkerin sisus. Kuvat: Kalevi Mikkonen.

Saksalaisilla oli myös tapana koristella leiri- ym. alueitaan, ja Kenraalimajan läheisyydessä oli vielä 1970-luvulla iso kivi, joka ilmeisesti oli jonkinlainen porttipatsaskivi ja rakentajien muistokivi. Siihen oli kaiverrettu Saksan armeijan vaakuna, jokin muu ilmeisesti saksalainen maakuntavaakuna, hakaristi sekä paikalla olleen joukko-osaston tunnus sekä vuosiluku 1943.[16] Kivi katosi Kenraalimajan purun yhteydessä eikä ole tietoa, onko se vielä mahdollisesti tallessa jossain kaupungin varikolla vai onko se viety kaatopaikalle. Jos tämä kivi sattumalta vielä löytyisi, niin sekin olisi hieno jäänne maakuntamuseon kokoelmiin.

Kenraaliparakin porttipatsaskivi.

Kenraaliparakista koilliseen vajaan sadan metrin päässä Eteläranta -tien toisella puolella As Oy Kenraalimajan (Eteläranta 28) pihalla oleva 25-metrinen pommisuojabunkkeri on nykyisin kyseisen taloyhtiön käytössä. Sisällä ei ole mitään alkuperäistä jäämistöä. Tila on nykyisin jaettu siten, että siellä on askarteluhuone, häkkivarastoja ja perunakellari. Bunkkerin sisällä on ollut alun perin ehkä kaksi huonetta ja molemmilla sisäänkäyntien sivustoilla eteiskäytävä, jonka itäpäässä on ilmeisesti olleet salakäytävien ovet, jotka on nykyisin suljettu. Pommisuojan molemmista eteiskäytävistä on ovet ja pieni käytävä sisätiloihin. Bunkkeriin on kaksi alaspäin menevää sisäänkäyntiä bunkkerin sivustalla. Sisäänkäynnin suojaksi on nykyaikana rakennettu katokset sadetta pitämään. Kenraalimajan pommisuojabunkkerin pinta-ala on noin 60 neliömetriä. Bunkkerissa on korjatut ilmatorvet katossa ja muuten se on ulkoisesti nurmikon peittämä, kuten lienee ollut myös alun perin. Bunkkerin betonisen katon paksuus on kolme metriä ja myös seinissä on parin metrin verran betonia.[17]

Pommisuojabunkkeri nykyasussaan. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Pommisuojabunkkerin pohjoinen sisäänkäynti. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Pommisuojabunkkerin eteläisen sisäänkäynnin sivukäytävä, joka on nykyisin tukittu ovella. Tässä kohdassa on voinut olla ovi jo alunperinkin. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Pohjoisen sivukäytävän päädyssä oleva tukittu ovi, josta maanalainen käytävä kohti Kenraaliparakkia on ilmeisesti lähtenyt. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Eteläisen päädyn sivukäytävän päässä oleva ovi, joka on myös tukittu. Myös tästä on ilmeisesti ollut pääsy maanalaiseen käytävään. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Bunkkerista on ollut maanalainen käytävä Kenraaliparakille. Mikko Loppukaarre kertoi: ”Vielä 1970-luvulla oli näkyvissä maanalainen käytävä Kenraalimajalta kohti ilmasuojabunkkeria. Käytävä lähti Kenraalimajan kellarista keskeltä kellaria. ’Ovena’ oli vanha postisäkki. Käytävän korkeus oli arviolta 1,85 metriä ja leveys 1,20 metriä. Käytävää pitkin pääsi silloin noin 20 - 25 metriä eteenpäin kohti ilmasuojabunkkeria, jonka jälkeen käytävä näytti olevan tukossa.” Kenraaliparakilta pommisuojalle rakennetun maanalaisen käytävän pituus on ollut arviolta noin 100 metriä.[18] Nykyisin käytävä lienee lähes kokonaan hävinnyt ja alueelle on muutenkin tehty taloja, teitä ja kaivantoja jotka ovat hävittäneet tunnelin jäljet. 

Sodan aikana alueen pommituksia ei pahemmin tarvinnut pelätä, sillä Kenraaliparakin isännän komennossa olevat ilmavoimat pitivät taivaan puhtaana. Ison pommisuojan lähistöllä on asukkaiden kertoman mukaan sijainnut myös konekivääripesäke nykyisen, vuonna 1989 valmistuneen kerrostalon kohdalla. Kerrostalon sisäpihan takana on ollut myös rakennuksen jäänteet ja ilmeisesti yksi tai useampi taistelupesäke, joista ei enää ole mitään jäljellä.[19] Kenraaliparakin vierestä lähti saksalaisten rakentama lankkutie vanhoja peltoteitä hyödyntäen läpi saksalaisten parakkialueen päätyen nykyisen Pappilantien ja Lehtikarintien risteyksen lähelle. Lankkutie näkyy vuoden 1946 ilmakuvassa. Lankkutie oli näkyvissä vielä 1960-luvun puolivälissä ennen alueen rakentamista ja oli merkittynä vuoden 1966 ulkoilukarttaankin.[20]

Rovaniemen lentokentän ja Kenraaliparakin välillä oli lentokuljetus, ja Kenraaliparakin puoleisena kenttänä oli Möllärin peltoalue. Lentokoneena käytettiin kevytrakenteista ja kaksipaikkaista Fieseler Fi 156 Storch -yhteyskonetta, joka tarvitsi vain lyhyen kiitoradan nousua ja laskeutumista varten. Kenraali Schulz teetätti läheiselle niittypellolle pienen nurmikkoisen lentokentän yhteyskonetta varten. Kenraali lensi sillä vaikkapa Rovaniemen lentokentälle tai muualle lähialueille tai Kemiin tarvittaessa. Kenttä sijaitsi Kenraaliparakin läheisyydessä nykyisen pienen tekolammen kohdalla ja kenttä oli n. 35 metriä leveä ja 100 metriä pitkä vuoden 1946 ilmakuvan perusteella. Mikko Loppukaarre kertoi: ”Kenraalimajan lähellä oli myös saksalaisten lentokenttä pienkoneita varten. Se oli kertomusten mukaan päällystetty alumiinilevyillä.”[21]

Fieseler Fi 156 yhteyskone on lentänyt päin männikköä ja kääntynyt ylösalaisin ilmeisesti lähellä Kenraaliparakin lentokenttää. Kuva: Kalevi Mikkosen kuva-arkisto.

Alueella on ollut myös suomalaisia rakennuksia, joiden jäänteitä on vielä näkyvissä sekä joitakin kaivantoja, joiden tarkoitus ei ole selvillä. Rannan lähellä on betoninen rakennuksen pohja ja sen lähellä luonnonkivistä tehdyt portaat rantaan. Kummastakaan kohteesta ei ole tarkempaa tietoa, mutta ne voivat olla saksalaisten tekemiä. Rannan lähellä olleen rakennuksen paikka näkyy vuoden 1946 ilmakuvassa.[22]

Kohteet:

Kohde 1: Kenraaliparakin pommisuojabunkkeri, n. 12,5 x 30 metriä. Pinta-ala n. 60 neliömetriä. Se on ehjä ja hyväkuntoinen. Sisätiloissa ei ole enää mitään muuta saksalaisiin viittaavaa. Se on nykyisin viereisen kerrostalon käytössä. ETRS-TM35FIN: N 7374132, E 442415.

Kohde 2: Rakennuksen paikka, ehkä n. 7 x 7 metriä. Tästä ei ole enää mitään jäljellä.

Kohde 3: Ampumapotero tai taistelupesäke, josta ei ole enää mitään jälkeä. Läheisyydessä on voinut olla muitakin kaivantoja tai taistelupesäkkeitä.

Kohde 4: Kenraaliparakki, joka oli hirsistä rakennettu ja luode-kaakko -suuntainen (pitkät sivut). Se hävitettiin vuonna 1980. Rakennuksen pituus oli n. 22,5 metriä, leveys päätyosassa 14 metriä, ja muilta osin 7 - 8,5 metriä. Kenraaliparakki eli sodan jälkeen Kenraalimajana tunnettu rakennus pystytettiin Kemijoen rannalle Rantavitikan Hirttiönniemeen. Se oli Luftgaustabin (sittemmin Kommandierender General d. Deutschen Luftwaffe in Finnland) komentajaksi syyskuussa 1942 tulleen kenraali Julius Schulzin rakennuttama. Kenraaliparakin ovien taokset, saranat ja takan heloituksen valmisti Lautavaaran sotavankileirillä venäläinen seppä. Rakennuksen suunnittelija oli saksalainen Herman Bender. Huonekalut tuotiin ilmeisesti Norjasta ja kattokruunun takoi itävaltalainen taidetakoja Frantz Wagner-Brenner, joka asui sodan jälkeen useita vuosia Rovaniemellä. Rakentamisesta on myös toisenlainen versio, jossa kerrotaan saksalaisten tehneen myös rakennuksen koristelut. Rakennuksen pohjapiirroksen mukaan majassa oli kenraalin yksityishuoneisto, neuvottelusali, pieni musiikkitila, keittiö, sisäkäymälä ja viisi vierashuonetta. Kellarikerroksessa oli baari ja saunatilat. Rakennuksen eri osia yhdisti turpeella peitetty vesikatto ja siellä oli useita tulisijoja. Parakin pihasta meni lankkutie kohti silloista Kemintietä (nykyistä Pappilantietä), ja kellarista maanalainen salakäytävä pommisuojabunkkeria kohti. ETRS-TM35FIN: N 7374046, E 442325.

Kohde 4A: Kenraaliparakin kaivo.

Kohde 4B: Mahdollisesti paikalla on sijainnut Kenraaliparakin katettu ulkokäymälä tai sitten tämä rakennelma oli kokonaan sodan jälkeen tehty.

Kohde 5: Kenraaliparakin pienempi sirpalesuoja, josta ei ole jäänteitä. Sinne oli talosta maanalainen käytävä.

Kohde 6: Ilmatorjuntabunkkeri, joka on betoninen ja ehjä. Sisällä on kahdeksankulmainen tila, n. 3 x 3 metriä, ilmatilan korkeus n. 2 metriä. Sisällä on pieni porras, josta pääsi bunkkerin yläosan aukosta pois. ETRS-TM35FIN: N 7373904, E 442331.

Kohde 7: Betonista valettu lievästi lounas-koillinen -suuntainen (pitkät sivut) rakennuksen alusta, joka sijaitsee lähellä Kemijoen rantaa. Ei ole tietoa sen tarkoituksesta. Se voi olla suomalainen rakennelma myös. Kohde näkyy vuoden 1946 ilmakuvassa. Koko on n. 6 x 12 - 15 metriä. ETRS-TM35FIN: N 7373932, E 442409.

Kohteen 7 betoninen perusta. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Kohde 8: Luonnonkivistä tehdyt portaat, jotka menevät joen rantaan. Nämä ovat mahdollisesti saksalaisten tekemät, mutta varmaa tietoa ei ole.

Rannalle menevät kiviportaat. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Kohde 9: Kenraalimajan läheisyydessä oli vielä 1970-luvulla iso kivi, joka ilmeisesti on ollut jonkinlainen porttipatsas. Siihen oli kaiverrettu Saksan armeijan vaakuna, jokin muu vaakuna, hakaristi sekä paikalla olleen joukko-osaston tunnus sekä vuosiluku 1943. Ei ole tietoa, missä se mahdollisesti nykyisin on.

Ilmakuva vuodelta 1946. Kuva: Maanmittauslaitos.

_________________

Lähdeviitteet:

[1] Päivi Rahikainen. Hirttiöniemen Kenraaliparakki. Totto XIX. Rovaniemi 2012, 42 - 43.

[2] Pohjolan Sanomat 21.7.1978.

[3] Ibid.

[4] Rahikainen 2012, 44.

[5] Kenraaliparakin/Kenraalimajan pohjapiirros. Rovaniemen kaupunginarkisto (RKA). Alueen karttaluonnos. Lapin maakuntamuseo (LMM). Pohjolan sanomat 21.7.1978.

[6] Pohjolan Sanomat 21.7.1978.

[7] Kenraaliparakin/Kenraalimajan pohjapiirros. RKA.

[8] SA-kuvat 29.3.1944.

[9] SA-kuvat 29.3.1944 ja 15.5.1943.

[10] Rahikainen 2012, 45.

[11] Yksityinen tieto 7.4.2022 (KM).

[12] Rahikainen 2012, 45.

[13] Rahikainen 2012, 46 - 50. Lapin Kansa 12.6.1995.

[14] Rovaniemen kaupunginhallituksen kokous 6.8.1979. RKA.

[15] Omat kenttätutkimukset (KM).

[16] Lapin Kansa 12.7.1969.

[17] Omat kenttätutkimukset (KM). Lapin Kansa 12.7.1969.

[18] Mikko Loppukaarre muisteli 4.8.2020 tunnelikokemustaan tämän artikkelin kirjoittajalle.

[19] Muistelutietoa mm. eräältä Etelärannan asukkaalta (KM). Vanhoja suunnistuskarttamerkintöjä.

[20] Useita muistelutietoja (KM). Ilmakuva vuodelta 1946. Maanmittauslaitos (MML). Rovaniemi. Ulkoilukartta 1:25000. Kartoitus vv. 1954–56. Kartta on täydennetty tiestön osalta vuonna 1965. Helsinki 1966.

[21]Yksityinen tieto 7.4.2022. Mikko Loppukaarre 4.8.2020. Rahikainen 2012, 42. Ilmakuva vuodelta 1946. MML. Arkistotietoja. KM.

[22] Omat kenttätutkimukset (KM). Ilmakuva vuodelta 1946. MML.