Kansallissosialistisen Saksan ja sen sotilaiden joulunvietosta

© Kalevi Mikkonen 2017 (Päivitetty 19.10.2023)

Saksan kansallissosialistisen puolueen ideologia suhtautui kristinuskoon kielteisesti, koska sitä pidettiin juutalaisperäisenä uskontona. Lopullisen välienselvittelyn kirkkojen kanssa puolue halusi kuitenkin siirtää tulevaisuuteen. Lukuisat kansallissosialismia kannattavat tavalliset ihmiset eivät suhtautuneet kristinuskoon mitenkään vihamielisesti. Käytännössä seurakunnat saattoivat toimittaa jumalanpalveluksensa omien perinteittensä mukaisesti. Kotien juhlaperinteisiin virallisen vallan oli vielä paljon vaikeampi puuttua.

Joulusta ei kansallissosialistisessa Saksassa kuitenkaan tahdottu luopua, mutta sen vietto haluttiin puhdistaa erityisesti ”juutalaisista” aineksista. Natsien kannalta ongelma oli se, että juhlan päähenkilö, Jeesus, oli juutalainen messias.  Jeesus siis pyrittiin siirtämään pois joulun vietosta. Kansatieteilijöiden avulla pyrittiin ammentamaan muinaisgermaanisesta perinteestä uusia juhlatapoja. Joulua haluttiin viettää Jeesuksen syntymäjuhlan sijaan arjalaisena ja pakanallisena talvipäivänseisauksen ja auringon uudelleensyntymisen juhlana. Kristilliseksi tulkittu nimitys ”Weihnacht” haluttiin joskus korvata vanhalla germaanisella sanalla ”Jul”.

Joulukoristeissa ja -leivonnaisissa suosittiin hakaristi- tai jotain muuta muinaisgermaaniseen perinteeseen kuuluvaa muotoa. Joulukuusi sopi kuitenkin hyvin myös kansallissosialistiseen jouluun kunhan sen aikaisempi nimi Christbaum tai Weihnachtsbaum muutettaisiin muotoon Jultanne. Joulukuuseen ripustettava tähti muistutti kuitenkin liikaa juutalaisten Daavidin tähteä ja kommunistien punaista tähteä, joten kansallissosialistit halusivat kansalaisten ripustavan joulukuuseen joko aurinkopyörän, hakaristin tai muinaisen pohjoismaisen riimun. Natsipuolueen symbolien käyttö joulukoristeina oli kuitenkin lailla kielletty, joten niitä ei mielellään käytetty. Siitä huolimatta symboleilla koristeltuja joulukoristeita oli käytössä.

Saksalaisia joulukoristeita norjalaisessa museossa. Kuva: Seija Silvén.

Saksalaisten Luftwaffen sotilaiden joulujuhla ilmeisesti Rovaniemen Kivikoulun tiloissa vuonna 1940. Pöydillä on lahjat ja viinipullot valmiina juhlijoita varten. Seinälle on laitettu kyltti "Deutsche Weihnacht". 

Kuva: Kurt Voigtin valokuva-albumi/Lapin maakuntamuseo.

Sama joulujuhla Kivikoulussa vuonna 1940. Toiselle seinälle on laitettu iso Wehrmachtin käyttämä hakaristilippu. 

Kuva: Kurt Voigtin valokuva-albumi/Lapin maakuntamuseo.

Saksalaisen alppijääkäriyksikön Kompanie Oberleutnant Kalleen joulun viettoa Liedakkalan koululla jouluna 1941 tai 1942. Katossa roikkuu havukranssi ja pöydillä  on pieniä joulukuusia. 

Kuva: Kurt Pawlata/Lapin maakuntamuseo.

Joulukalentereista natsit halusivat poistaa kuvat. Sen sijaan joka päivän kohdalle tuli sijoittaa kansallissosialistinen iskulause. Suklaa ja muut makeiset kalenterin luukuissa olivat silti edelleen sallittuja. Pahimmin joulukalenteria koettelivat kuitenkin sotavuodet. Koska pahvista ja kartongista oli pulaa, kansallissosialistien johto päätti kieltää koko joulukalenterien tuotannon.

Roomalais-katoliseen perinteeseen kuului että Pyhä Nikolaus jakoi lapsille joululahjoja ja -herkkuja 6. joulukuuta. Hänet haluttiin korvata Odinilla, joka pohjoismaisena mytologisena hahmona paremmin vastasi kansallissosialistien maailmankuvaa. Ajatus ei lyönyt kovin voimakkaasti läpi sen paremmin kansan kuin sotilaidenkaan joulujuhlissa, ainakaan jos niissä oli mukana lapsia.

Perinteiset joululaulut yritettiin korvata säveltämällä uusia lauluja tai koska tutuista ja rakkaista sävelistä oli vaikea luopua, niihin tehtiin uusia sanoja. Näissä puhuttiin talvesta, kuusesta, valosta ym. epäpoliittisista aiheista mutta myös Saksasta valittuna kansana.

Pyhä Nikolaus jakamassa lahjoja saksalaisten järjestämässä lasten joulujuhlassa Rovaniemen Keskuskansakoulussa 23.12.1943. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Sotajoulut 1939 - 1944 olivat ongelmallisia virallisen propagandan kannalta, sillä monet hakivat perinteisestä uskonnosta lohtua. Saksan joukoissa taistelleet useimmat sotilaat olivat tavallisia kansalaisia, joiden uskonnollinen vakaumus oli joko roomalais-katolilaisuutta tai luterilaisuutta. Kaukana kotimaastaan, kuten Pohjois-Suomessa, palvelleet sotilaat hakivat joulun vietolla yhteisöllisyyttä ja muistelivat omien perheidensä kanssa vietettyjä jouluja. Siksi monissa joukko-osastoissa joulua vietettiin varsin perinteisin kristillisin menoin. Ainakin Rovaniemellä saksalaiset järjestivät lasten joulujuhlia, joissa Pyhä Nikolaus oli juhlassa mukana. Seinillä oli koristeena myös kuusisakaraisia Daavidin tähtiä. Monilla paikkakunnilla, kuten esim. Rovaniemellä, järjestettiin roomalais-katolisia messuja kirkoissa. 

Lappland Kurierin toimittajan ottamia valokuvia lasten joulujuhlasta Keskuskansakoululla 23.12. vuonna 1942. Juhlaa varten painettiin kutsukortti lapsiperheille ja juhlan kuvia toimitettiin myös kauppalanjohtaja Viljo Heinolle, jonka arkistossa kuvat säilyivät.  Kuvat: Timo Vuolion arkisto.

Saksan johtajiin kuuluva varusteluministeri Albert Speer osallistui "yllätysvieraana" saksalaisten järjestämään lasten joulujuhlaan 23.12.1943 Rovaniemen Keskuskansakoululla.
Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Yhteisiä joulujuhlia järjestettiin myös Suomen Lotta Svärd -järjestön lottien ja Saksan Punaisen Ristin sisarten kanssa varsin perinteisin menoin.

Kuvassa lottien ja Saksan Punaisen Ristin sisarten yhteinen pikkujoulujuhla Kivikoululla kaiketi vuonna 1942. Kuvassa perällä Airi Kariniemi, Aino Mäkiniemi ja Regina Kariniemi. Oikealla suomalaisista lotista rouva Alasuvanto ja vasemmalla  rouva Saga Wegelius. Kuva on alun perin Regina Kariniemen arkistosta. (Kuva: Timo Vuolion arkisto)

Vain SS-joukoille tähdennettiin pakanallisen joulun viettoa, koska esoteerikko Heinrich Himmlerin lähes pakkomielteisesti muokkaamaan muinaisgermaanisuuteen ja pohjoiseen mytologiaan perustavaan SS-ideologiaan kristillis-juutalaisen joulun vietto ei kuulunut ollenkaan. Siitä huolimatta rintamilla myös Waffen-SS -joukoilla oli perinteisiä joulunviettotapoja joulukuusineen. Saksan valtiollinen propaganda puolestaan pyrki selittämään, että rauhallista ja turvallista kotia ei annettu kenellekään lahjana vaan että sen puolesta oli oltava valmis suuriin ponnistuksiin ja uhrauksiin.

SS-Nordin joukkojen joulunviettoa Kiestingin suunnalla. Kuva: Kirjoittajan (KM) arkisto.

SS-Nordin joulunviettoa Kiestingin parakissa. Kuva: Kirjoittajan (KM) arkisto.

_______________

English summary: National Socialist Germany and Christmas

In the National Socialist Germany, attempts were made to bring the celebration of Christmas in line with their ideology. The Jewish origins of Jesus and the commemoration of his birth as the Jewish Messiah was troubling for their racial beliefs.

The National Socialist regime intended to destroy Christianity in Germany, if it could, and substitute the old paganism of the early tribal Germanic gods and the new paganism of National Socialism.

Nazi ideologists claimed that the Christian elements of the holiday had been superimposed upon ancient Germanic traditions. They argued that Christmas Eve originally had nothing to do with the birth of Jesus Christ, but instead celebrated the winter solstice and the "rebirth of the sun".

The Christmas tree was also changed. The traditional names of the tree, Christbaum or Weihnachtsbaum, was renamed in the press as Jultanne (Jul tree). The star on the top of the tree was sometimes replaced with a swastika, a Germanic "sun wheel" or a Sig rune, and swastika-shaped tree lights. Nazis wanted to replace Christian St. Nicholas with pagan Odin. Christmas carols were also changed.

During the World War many German soldiers wanted some communality and remember their family, so they celebrated Christmas in traditional roman-catholic or protestant way. Only the SS celebrated Christmas as pagan festival.

Suomi Jäämeren rannalla
- Lapin maakuntamuseon perusnäyttelyosio Petsamon (1920-1944) historiasta

© Kalevi Mikkonen 2017

Lapin maakuntamuseossa on avautunut uusi perusnäyttelyosasto, joka kertoo Petsamon historiasta vuosina 1920 – 1944, jolloin alue kuului Suomelle. Petsamon historiaa on toki aiemminkin ollut esillä museon näyttelysalissa, mutta nyt on haluttu näin Suomi 100 –juhlavuoden kunniaksi tehdä laajempi esittely museossa olevasta aineistosta perusnäyttelyn osaksi. Museon johtaja Hannu Kotivuori korosti, että Petsamon historian tallentaminen on Lapin maakuntamuseon vastuualuetta, vaikka Petsamo ei enää kuulukaan Suomeen. Näyttelyssä pääosassa ovat alueen kulttuurilliset piirteet, luonto, elinkeinot ja ihmisten arkinen elämä, ja siellä on esillä runsaasti aitoa petsamolaista esineistöä, arkistoaineistoa ja valokuvia Lapin maakuntamuseon kokoelmista. Petsamon alueen erityispiirteitä olivat luonnonolosuhteet ja rajojen läheisyys. Meri ja voimakkaat vuodenaikojen vaihtelut rytmittivät elinkeinotoimintaa ja ihmisten elämää alueella.

Näyttelyssä oleva Petsamon alueen noppapelikartta, aikansa "Afrikan Tähti". Piirtänyt Frans Nyberg. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran  Kivipaino Oy 1931. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Petsamo liitettiin Suomeen Tarton rauhassa 14.10.1920. Rauhansopimus astui voimaan 31.12.1920 ja heti sen jälkeen Suomi aloitti aktiivisesti Petsamon kehittämisen. Vuoden 1921 aikana siellä aloitti suomalainen kansakoulujärjestelmä. Museon arkistoissa on hiljattain saatuna lahjoituksena erittäin harvinaisia ja suorastaan ainutlaatuisia valokuvia Petsamon alueen koulurakennusten rakentamisista sekä koulujen opettajista ja oppilaista. Museo ei saanut kuvia omakseen, mutta ne digitalisoidaan myöhemmin arkistokäyttöön. Kaikkiaan museolla on parisen tuhatta valokuvaa Petsamon alueeseen liittyen.

Petsamon läänin vaakuna. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Petsamon oloille oli tyypillistä yhteiskunnallisten olojen nopea muuttuminen. Petsamossa oli joitakin suurempia teollisia yrityksiä kuten osuusliikkeen kaupat, kalajauhotehdas, tiilitehdas, Kolosjoen nikkelikaivos ja Liinahamarin satama. Lyhyen historian aikana Petsamossa ehti olla myös 97 erilaista liikenimeä. Siellä oli mm. sekatavarakauppoja, kone- ja autokorjaamo sekä useita virvoitusjuomatehtaita. Elintason nousu toi mukanaan vaatekauppoja, leipomoita, ruokaloita ja kahviloita. Lisäksi oli erikoisliikkeitä kuten kirja- ja paperikauppa, housuliike, kultasepänliike ja kangas- ja pikkutavaraliike. Kaikki tämä tapahtui voimakkaan asutustoiminnan, talojen rakentamisen ja tilojen raivaamisen rinnalla. Maa- ja porotaloudella oli Petsamossa myös melko iso merkitys.

Petsamon yritysten mainosmerkkejä ja piipputupakkarasia. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Petsamon alueella asui suomalaisten lisäksi saamelaisia, kolttasaamelaisia, karjalaisia sekä naapurimaiden kansalaisia. Varsinkin Liinahamarissa oli lisäksi paljon muitakin ulkomaiden kansalaisia vilkkaan laivaliikenteen takia. Jatkosodan aikana alueella oli tietysti paljon saksalaisia sotilaita. Uskonnollisen jaottelun mukaan enemmistö (vuonna 1940 75 %) varsinaisista asukkaista oli luterilaisia, mutta myös ortodokseja oli alueella noin tuhat henkilöä.

Luterilainen pappi, rovasti Sulo Soriola oli petsamolaisille tuttu hahmo 1930 - 1940 -luvuilla. Alaluostarin ortodoksikirkko annettiin vuonna 1921 luterilaisen seurakunnan käyttöön.
Kuva: Maire Mikkosen valokuva-albumi.

Insinöörimunkki Parmen. Kuva: Kalevi Mikkonen (alkuperäinen kuva: Lapin maakuntamuseo).

Näyttelyssä on esillä mm. Petsamon Nikkeli Oy:n virkamiesklubia esittävä pienoismalli. Klubi rakennettiin vuonna 1937. Kolosjoen englantilais-kanadalais- ja yhdysvaltalaisomistuksessa oleva nikkelikaivos oli yksi merkittävimpiä nikkeliesiintymiä 1930- ja 1940 -luvuilla koko maailmassa. Se johtikin suurvaltain, erityisesti Saksan ja Neuvostoliiton, kilpailuun ja kamppailuun nikkelikaivoksen hallinnasta. Nikkelikaivoksen tuotanto saatiin täyteen vauhtiin vasta vuoden 1943 aikana, jolloin se oli Saksalle elintärkeä. Jäniskoskella oli voimalaitos, joka tuotti sähköä erityisesti Kolosjoen kaivokselle ja siellä olevalle modernille kaivosyhdyskunnalle. Suomi myi voimalaitoksen Neuvostoliitolle toisen maailmansodan jälkeen.

 Petsamon Nikkeli Oy:n virkailijaklubin rakennuksen pienoismalli. Klubi rakennettiin vuonna 1937. 

Kuva: Jukka Suvilehto/Lapin maakuntamuseo.

Kolosjoen nikkelikaivos. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Liinahamarin satama oli puolestaan elintärkeä niin Suomelle kuin mm. Ruotsillekin erityisesti välirauhan aikana, jolloin se oli näille maille ainoa portti muualle maailmaan sodan riehuessa Länsi-Euroopassa. Satama oli Golf-virran ansiosta muutenkin ainoa koko vuoden ajan oleva jäätön satama Suomelle. Välirauhan aikana 1940 – 1941 Petsamon ja Rovaniemen välillä oli jatkuva kuorma-autoliikenne, jolla tavaraa kuljetettiin valtavia määriä. Autonkuljettajina oli suomalaisten lisäksi satoja ruotsalaisia autonkuljettajia. Myös jatkosodan aikana kuorma-auto- ja sotilasliikenne 531 kilometrin mittaisella huonokuntoisella Jäämerentiellä oli elintärkeää niin suomalaisille kuin saksalaisillekin. Satama oli myös tärkeä kalasatama jo ennen sotia, koska avomerikalastus oli yksi tärkeimpiä Petsamon elinkeinoja.

Kalastusalus ja kalanperkauslaituri Liinahamarin satamassa. Kuva: Kurt Wallenius/Lapin maakuntamuseo.

Liinahamarin satama-aluetta. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

 Näyttelyssä oleva Liinahamarin matkailumerkki. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Petsamon luonto oli jo 1920-luvulta alkaen suuren mielenkiinnon kohteena. Suomen Matkailijayhdistys arvioi Petsamon kiinnostavaksi matkailukohteeksi jo 1920-luvulla. Varsinainen matkailu Petsamoon alkoi Jäämerentien valmistumisen (1931) myötä. Paatsjoen rannalla sijaitseva Kolttakönkään matkailumaja oli kuitenkin jo vuonna 1921 Suomen Matkailijayhdistyksen käytössä. Petsamon matkailu oli sekä monen suomalaisen että ulkomaalaisen matkailijan ja luontoharrastajan toiveiden täyttymys niin kesällä kuin talvella. Tunturit, vuonot, kalaisat joet ja meri sekä alueen eläinkunta viehättivät matkailijoita eksoottisuudellaan. Arktinen luonto ja kulttuurien kirjo houkuttelivat Petsamoon vuosittain yli 20 000 matkailijaa. Kolttien ja Jäämeren kalastajien maakuntana markkinoitu Petsamo nousi Suomen suosituimpien matkailukohteiden joukkoon. Suoranainen Petsamo-kuume iski myös taiteilijoihin, kirjailijoihin ja valokuvaajiin, jotka ammensivat sieltä luomisvoimaa teoksiinsa. Vuodesta 1940 alkaen Petsamoon pääsi Aero Oy:n reittilennolla vähän aikaa, ennen kuin jatkosota muutti tilanteen. Muistoksi matkoilta Petsamoon ostettiin mm. matkalaukkuun liimattavia matkailumerkkejä tai puseroon kiinnitettäviä hihamerkkejä tai pinssejä, jotka olivat erittäin hienosti tehtyjä.

 Matkalaukun kylkeen kiinnitettävä matkailumerkki oli melkeinpä must. Kuva: Jukka Suvilehto/Lapin maakuntamuseo.

Matkailijayhdistyksen Petsamo-aiheista astiastoa on myös esillä. Kuva: Jukka Suvilehto/Lapin maakuntamuseo.

Maakuntamuseon näyttelytila, johon Petsamo-osio on rakennettu, on kohtalaisen pieni, joten se on melko täyteen laitettu. Näyttelyn visuaalinen ilme on kuitenkin hieno ja jo oven ulkopuolella eteisessä oleva valokaappien sarja, jossa on mm. Petsamon vaakuna, on vaikuttavuudessaan todella upea. Näyttelyaineistoa on muutenkin helppo seurata aihepiireittäin ja ison kartan avulla voi nykytekniikan avulla tutustua eri paikkakuntien erityispiirteisiin ja valokuviin. Kartta ja sen toteutus on hyvä idea.

Kartta, jossa paikkakuntaa koskettamalla saa lisätietoja. Kannattaa tutustua. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Yleiskuvia näyttelystä. Kuvat: Kalevi Mikkonen.

Näyttelyn aineisto on siis maakuntamuseon hallussa olevaa omaa aineistoa ja näyttelyn on kasannut museon oma erittäin ammattitaitoinen henkilökunta, jonka työn jälkeä on saatu ihastella mm. Olimme ystäviä - Wir waren Freunde ja paraikaa olevassa Sata esinettä, sata kuvaa -näyttelyissä. Tämä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen näyttelyosio, joka täydentää hienosti Suomen juhlavuoden näyttelytarjontaa ja mikä parasta, se on museossa kävijöiden katsottavissa myös tulevina vuosina. Petsamon historia on kiehtova ja merkittävä osa itsenäisen Suomen historiaa.

Katso myös kirjoittamani aiemmat Petsamoa koskevat artikkelit Kalevin historiasivuilta:

https://kalevimikkonen27.blogspot.fi/2017/08/petsamo-suomenosana-1920-1944-kalevi.html

https://kalevimikkonen27.blogspot.fi/2017/07/unelma-jaameresta-petsamo-kartoissa.html

Kuva: Kalevi Mikkonen.

Museossa kannattaa katsoa myös Petsamovuonon Kultakurun sumukello, joka on Lapin maakuntamuseolla lainassa. Kellon on valmistanut helsinkiläinen tehdas Osberg & Bade vuosien 1860 - 1882 välillä. Kello on sijoitettuna pääkäytävälle toiseen kerrokseen lähelle uuden Petsamo-osion ovea. Kuva: Kalevi Mikkonen.

______________

English summary: Opening of the new Petsamo section in the Provincial Museum of Lapland

The Provincial Museum of Lapland which is situated in the city of Rovaniemi covers the whole of Lapland, except the area of Tornio River valley. The principle activities of the museum include collecting, housing and researching pieces and material on cultural and natural history in Lapland. A new permanent exhibition about Petsamo (Pechenga) covering the years 1920 - 1944 was opened at the museum. In the 1920 Treaty of Tartu, Soviet Russia ceded Petsamo to Finland. Petsamo was a part of Finland until the end of the World War Two when it was taken by the Soviet Union.

Construction of a road from Rovaniemi to Liinakhamari (Liinahamari in Finnish) was completed in 1931. This made Petsamo a popular tourist attraction, as it was the only port by the Barents Sea that could be reached by automobile. The arctic nature, fauna and fishing attracted the tourists.

The Liinakhamari harbour housed a toll, a fish factory and a hotel. The harbour was extended by the end of the 1930s. During 1940 – 1941, the peace-time period between the Winter War and the Continuation War, Liinakhamari was Finland's and Sweden's only route past the German and Soviet areas of influence. Ten thousand men were working along the Arctic Sea Road helping thousands of trucks to transport cargo from the northernmost railway station in Rovaniemi to Liinakhamari harbour.

Deposits of nickel were found in 1921, in 1934 the deposits were estimated to contain over five million tonnes. Kolosjoki mine and the power plant in Jäniskoski that supplied it with electricity were important for the economic life in Petsamo. Mining operations were started in 1935 by British-Canadian corporations. The Finnish Government awarded the mining right to the British Mond Nickel Co, subsidiary of International Nickel Co (Inco), that founded the Petsamon Nikkeli Oy mining company. The company began building a railway, as well as other infrastructure, between the town Kolosjoki and Liinakhamari harbour.

The Petsamo area was a very international place to live. There were Finns, Sami people, Skolts, Norwegians, Karelians and many other people from different countries living or visiting in the area.

In the new exhibition there are many artifacts and photographs from the collection of the museum that have never before been in display. The new section also offers lots of information about the nature, cultural history and economic life of Petsamo. The exhibition was made by the very competent staff of the museum.

Muurola jatkosodan aikana

© Kalevi Mikkonen 2017 (päivitetty 11.6.2023)

Muurolan keskustan alueella on saksalaisilla ollut jatkosodan aikana paljon erilaisia rakennuksia ja kaivantoja. Heer rakensi ison huoltoalueen parakkeineen rautatieaseman ja parantolan välimaastoon. Asema toimi lastauspaikkana ja varastoalueena. Aluetta kutsuttiin täälläkin Pikku-Berliiniksi. 

Saksalaisten varastot rakennettiin soramäen päälle, jonne johtava kenttäraide erkani ratapihan eteläpään kolmosraiteesta. Soramäen päällä raide haarautui kahdeksi pussiraiteeksi. Pussiraiteiden yhtymäkohdasta radan alkuun on ollut n. 660 metriä. Kaksi pussiraidetta erkanivat yhtymäkohdasta, itäinen n. 154 metriä ja läntinen n. 173 metriä. Totontien ja rautatien välisellä harjulla on säilynyt laajan varastorakennuksen seinäperustukset. Rakennuksen muurien päällä on ollut kaiketi puinen katto ja seinät. Rakennuksella on ilmeisesti ollut maa- tai puulattia. Rakennelman alue oli n. 21 x 33 metriä. Lisäksi sen länsipuolella on toisen siihen liittyvän muurin perustukset. Tämän rakennuksen kummallakin sivulla on nykyisin yli 100 metriä pitkät sivukaivannot, joissa on ollut nuo mainitut pussiraiteet. Tästä rakennuksesta 55 metriä etelään itäisen pussiraiteen itäpuolella on ollut vastaavanlainen rakennus, jonka koko oli myös n. 21 x 33 metriä. Tämä rakennus näkyy vielä vuoden 1952 ilmakuvassa.(1) Se on hävitetty joskus 1950-luvun loppupuolella, kun harjusta kaivettiin puolet pois ja sinne tehtiin ratapihan laajennus, joka ei sekään enää ole käytössä. Pussiraiteiden kiskojen kappaleita on ainakin osin käytetty harjun päällä olevan aidan valmistuksessa. Kiskoista löytyy seuraavat valmistajan merkinnät: (Stahlwerk) Osnabrück, BV&Co (Bolckow, Vaughan & Co, Middlesbrough) sekä Barrow (Barrow Hematite Steel Company).

MML:n ilmakuva Muurolan keskustasta vuodelta 1951. Kuvassa näkyy kenttäradan linjaus.

MML:n vuoden 1951 ilmakuvan suurennos harjun päällä olleista kenttäradoista ja rakennuksista, joista alempana oleva hävisi harjun leikkauksen yhteydessä 1950-luvulla.

Kuvat: Jaakko Ylikulju.

Saksalaisten tekemän varastorakennuksen jäänteitä.

Tämän varastorakennuksen kummallakin sivulla on yli 100 metriä pitkät sivukaivannot, joissa on ollut kenttäraiteet. Kuvat: Kalevi Mikkonen.

Tässä aidassa on ainakin osittain käytetty kenttäradan kiskoja. Kuva: Jaakko Ylikulju.

Sähkölaitteiden ja sulakkeiden jäänteitä. Kuva: Jaakko Ylikulju.

Kesäkuun 19. päivä 1941 suomalaisen päämajan liikennetoimisto vuokrasi Maria Peterin mailta 73 687 neliömetrin suuruisen alueen rakennustarkoituksiin. Myöhemmin (1.7.1943) sama alue siirtyi Luftwaffen käyttöön. Ns. Jaakopin aukealla nykyisen Jaakopintien alkupuolella oli saksalaisilla telttakylä, jonka ympäriltä vuokrattiin 2 500 neliömetrin suuruinen alue elokuussa 1943 Luftwaffen varastoleiriä varten. Kemintien toiselta puolen e.m. leirin eteläpuolelta he vuokrasivat elokuussa 1943 Kommandierender General der deutschen Luftwaffe in Finnlandin eli Saksan Luftwaffen Rovaniemen nimissä Perä-Pohjolan Maanviljelyseuralta Kemintien ja nykyisen urheilukentän väliseltä alueelta 12 000 neliömetrin alueen. Ilmeisesti myös tämän alueen viereinen nykyisen urheilukentän kohdalla ja sen pohjoispuolella oleva 31 977 neliömetrin alue oli heidän hallussaan. Tämän alueen pohjoispäädyn vierestä Kemintien varresta alkoi Luftwaffen huollon päämajan Nachschub-Leitstelle der Luftwaffe Rovaniemen Kemi Oy:ltä vuokraama 10 700 neliömetrin alue Luftwaffen kuorma-autovarikkoa varten (K.f.z.-Beständelager).(2)

Luftwaffen telttakylän ja varastoleirin paikka Muurolassa. 

Kartta: Rovaniemen kaupunginarkisto.

Luftwaffen henkilöstöön kuuluva sotilas autonsa vieressä 4.10.1942 Muurolassa. Kuva: Timo Vuolion arkisto.

Kemintien ja rautatien väliseltä alueelta suurin piirtein nykyisen Mäkipuistontien alkupäästä vuokrasi saksalainen 20. Vuoristoarmeijan kuljetusyksikkö (Gebirgs-AOK 20 Transportoffizier 11 Rovaniemi-Finnland) (kenttäpostinumero 42853) huhtikuussa 1944 Toivo Seppäsen mailta (silloisen tienmittaustavan mukaan Kemintie 24 km:n kohdalta) 2,5 hehtaarin alueen moottoriajoneuvojen sijoittamiseksi.(3) Totonmäellä sijaitsi lentokoneiden huoltohalli ja varastoja.(4) Vuoden 1951 ilmakuvan perusteella Totonvaaran pohjoispuolella on saattanut olla myös pienkoneiden, kuten Fieseler Fi 156 Storchin, n. 60 x 300 metrin kokoinen lentokenttä. Sodan jälkeen se on ollut peltoaluetta ja nykyisin täysin metsittynyt, joten mitään varmaa asiasta ei voi sanoa. Alueen vierestä löytyy kuorma-auton metallijäänteitä ja joitakin kaivantoja.

20. Vuoristoarmeijan kuljetusyksikön alue Muurolassa. Kartta: Rovaniemen kaupunginarkisto.

Saksalaisten varastoalue Muurolassa. Kuva: SA-kuva.

Lisäksi Muurolan sairaala, joka tuhottiin sodan loppuvaiheessa, on ollut osittain saksalaisten käytössä jo 30.6.1941 alkaen. Elokuussa 1942 sairaalan johtokunta päätti vuokrata parantolan saksalaisille majoitus-, komento- ja sotasairaalatiloiksi. Vanhan parantolan iso jääkellari jäi nykyisen ns. saksalaiskellarin sisään. Saksalaiset laajensivat kellarin nykyiseen kokoonsa. Parantola oli vuokrattuna saksalaisille 9.8.1942 - 19.9.1944.(5) Muurolan sairaalassa oli 300 petipaikkaa. Parantolassa oli suuri kenttäsairaala ½ Feldlazarett (mot.) 617/Chir. Abt. (½ Kenttäsairaala 617/motorisoitu/ Kirurginen osasto) samoin kuin sairaalatarvikkeiden varastoja ja muita varastoja.(6) Kirurginen osasto siirrettiin Muurolaan Rovaniemen keskussairaalasta elokuussa 1942. Muurolan sairaalassa oli myös gynekologinen osasto. Muurolan sairaalassa järjestettiin sairaille ja haavoittuneille sotilaille joulujuhla vuoden 1943 jouluna. Kenraalieversti Dietl osallistui juhlaan.

Tältä näytti vanha Muurolan sairaala ennen kuin saksalaiset tuhosivat sen syksyllä 1944. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Saksalaisten perääntyminen Muurolan alueelta alkoi syyskuun lopussa ja ensimmäiset tuhotyöt alkoivat 30.9.1944, jolloin saksalaiset teurastivat sikoja ja lampaita. Lokakuun 6. päivään mennessä saksalaiset tuhosivat Muurolan kylän aluetta räjäyttämällä rakennuksia ja miinoittamalla teitä ja siltoja. Saksalaiset tuhosivat lähtiessään myös parantolan räjäyttämällä raunioiksi päärakennuksen. Lääkärin asunto ja ulkorakennukset (lääkärin tuparakennus ja maakellari), henkilökunnan asuinrakennus, työpajarakennus, kaksi jääkellaria, pari vajaa, suuri saksalaisten rakentama (laajennettu vanha kellari) kellari sekä saunarakennus ja pumppuhuonerakennus järven rannassa säilyivät.(7)

Saksalaisten laajentama ja osittain uudelleen rakentama kellari on edelleen paikallaan. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Räjäytyksessä oli tuhoutunut parantolarakennuksen nelikerroksinen keskiosa ja siihen liittyvä koko läntinen osa rakennusta. Itäsiipi, joka sisälsi toimistotilat, jäi pystyyn, mutta sekin purettiin uuden parantolan tieltä. Myös vanhan parantolan korkea punatiilinen savupiippu jäi pystyyn nykyisen pajarakennuksen ja sairaalan päärakennuksen väliselle alueelle. Sekin purettiin ennen uuden parantolarakennuksen rakentamista. Jääkellari säilyi päärakennuksen räjäytyksessä. Samoin säilyi vanhaan ylilääkäri Gripenbergin asuntorakennukseen liittyvä pienehkö maakellari. (8)

Saksalaiset räjäyttivät Muurolan sairaalan. Pystyyn jäi osa toista päätyä. Kuva: SA-kuva.

Muurolan Kuusivaarassa noin 25 km:n kohdalla Rovaniemeltä oli sotavankileiri. Kuusivaarassa saksalaiset ovat kertomusten mukaan ampuneet heinäkuussa 1944 sotavankeja soramonttuun.(9)

Myös Muurolan kylän keskustassa hyppyrimäen seudulla oli suomalaisten ylläpitämä vankileiri venäläisiä sotavankeja varten. Leiri oli Kemissä toimineen Sotavankileiri n:ro 9:n sivutoimipiste. Leiriä ympäröi piikkilanka-aita ja sen keskellä oli pieni vartiotorni. Leirissä oli 30 - 60 vankia ajankohdasta riippuen. Sotavankeja luovutettiin myös siviilitöihin ja heitä työskenteli mm. kunnalliskodissa. Leirin yhteydessä oli myös pieni vankien hautausmaa. Vankiparakki säilyi ehjänä Muurolaa tuhottaessa ja sodan jälkeen se kunnostettiin ja siellä järjestettiin tansseja. Paikka nimettiin Moskovaksi.(10)

Uusi keskuspylväs itään päin meneviä johtoja varten Muurolassa. Kuva: SA-kuva.

Saksalaisten räjäyttämä maantiesilta Muurolassa. Kuva: SA-kuva.

Muurolan keskustan alueella on vielä runsaasti jäänteitä saksalaisajasta siellä täällä. Muutamia rakennuksen perustuksia ja tuhottuja betoniröykkiöitä on jäänyt jäljelle. Erilaisia kaivantoja ja poteroita löytyy runsaasti Muurolan keskustan ja Totonvaaran alueelta.(11)

---

Lähdeviitteet:

1. Markku Nummelin, Rovaniemen viisi asemaa. Resiina 4/2001, s. 4 - 18. Maanmittauslaitoksen ilmakuvat vuosilta 1951 ja 1952. Omat maastotutkimukset. KM.

2. Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. RKA. Joukko-osastotiedot. KM.

3. Ibid.

4. Haastattelutietoja. KM.

5. Minna Vuorimaa, Muurolan parantola 1927 - 1975. Rovaniemi 1977.

6. Armeeintendant der 20.(Geb.) Armee. Tätigkeitsbericht für August 1942. A.H.Qu., den 7.9.1942. Anlagen zum Kriegstagebuch, AOK 20, O.Qu. 1.4. -31.12.1942. AOK 20, 27252/43. T-312, R-1025. NARA. Pertti Hartikainen, Saksalaiset Rovaniemen seudulla. (Internetsivu).

7. Vuorimaa 1977. Joukko-osastotiedot: KM.

8. Vuorimaa 1977.

9. Lars Westerlund, Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941 - 1944. Helsinki 2008.

10. Susanna Runtti, Muurolan historia. Rovaniemi 1991.

11. Omat maastotutkimukset. KM.

English summary: The Muurola area during the Continuation War 

Muurola is a village located in the city of Rovaniemi in Lapland, Finland about 24 kms from the city centre of Rovaniemi. During the Continuation War there were both German Heer and Luftwaffe camps and barracks. The Muurola railway station was very important station for Germans. Also the Muurola hospital was partly used by the Germans.The influence of Germans on local economies and social structure was big also in Muurola. They destroyed their barracks and the hospital when they retreated from Muurola in October 1944. There are still some ruins of the barracks they destroyed and pits and dugouts in Muurola area.