Vuotson lentokenttä ja sen ympäristön radio- ja valomajakat sota-aikana

© Kalevi Mikkonen 2020 (Päivitetty 27.1.2022)

Sodankylän kunnan alueella oleva Vuotson kylä, joka sijaitsee n. 200 km Napapiiriltä pohjoiseen päin, on eteläisin porotaloutta harjoittava saamelaisyhteisö Suomessa. Vuotsossa oleva lentokenttä on Sodankylän kunnan omistama pieni sorapäällysteisen kiitotien kenttä Vuotson kylän välittömässä läheisyydessä nelostien varrella. Lentokentän korkeus merenpinnasta on 260 metriä. Kenttä on edelleen pienkoneiden käytössä. Matkaa kylän keskustaan on noin kilometri. 

Vuotson lentokenttä 13.6.2020. (Kuva/photo: Kalevi Mikkonen)

Petsamon lentoreittiä varten tarvittiin Vuotsoon varalaskukenttä. Hallituksen esityksessä vuonna 1938 varattiin 280 000 markan määräraha vuoden 1939 budjettiin varalaskukentän raivaamiseen. Kenttä kuului myös Tie- ja vesirakennushallituksessa (TVH) laadittuihin suunnitelmiin. Suomalaiset aloittivat Vuotson kentän rakentamisen vuonna 1939. Talvella 1940 lentokentällä oli pohjois-eteläsuuntainen 60 x 600 metrin ja itä-länsisuuntainen 60 x 650 metrin laajuinen kiitorata-alue. Kesällä 1940 rakennettiin kentän suojarakennus ja puhelinyhteys Vuotson majatalon puhelinkeskukseen. Tämän jälkeen kenttä arvioitiin liikennekelpoiseksi varalaskupaikkana. Kesäkuussa 1940 liikennekelpoisen kenttäalueen laajuus oli N-S 80 x 580 metriä ja E-W 100 x 650 metriä. Kentän pinnan laatu oli kanervan ja jäkälän peittämä kangasmaasto. Syyskuun 9. vuonna 1940 antamassaan esityksessä Ilmavoimien esikunta piti Sodankylän ja Vuotson lentokenttien kuntoon saattamista maan ilmapuolustuksen ja sekä kaupallisen että sotilaallisen tilanteen kannalta erittäin tärkeänä ja pyysi Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriötä kiireellisesti myöntämään varoja TVH:lle töiden jatkamiseen. Välirauhan aikana Vuotson kentällä oli vain satunnaista lentotoimintaa.[1]

Vuotson varalentokentän suunnitelma vuonna 1940. 

(Kartta: TVH 3.10.1940/Jaakko Alakulpin aineisto/Lapin maakuntamuseo)

Onni Pokka (1929 – 1998) asui ihan kentän välittömässä läheisyydessä. Hän oppi välttävän saksan kielen varsin nopeasti ja sai saksalaisilta silloin tällöin pieniä luottotehtäviä toimitettavaksi. Ennen pitkään hän huomasi olevansa saksalaisten varastomies ja tulkki. Jaakko Alakulpin tekemässä haastattelussa hän kertoi seuraavaa: ”Työt aloitettiin vuonna 1940 suomalaisin voimin ja työssä oli kymmeniä miehiä. Välirauhan aikana kentänrakennustyöt jatkuivat saksalaisten rahoituksella, josta pääsin myös itse osalliseksi. Kenttä oli käyttökunnossa heti vuonna 1940. Ensimmäinen (kone), joka kävi kentällä, oli yksi niistä koneista, jotka tulivat Norjasta, ehkä miehittäjiä karkuun. Kone oli minun mielestä hyvin alkeellinen. Kone oli kangaspäällysteinen, jota ohjasi suomalainen lentäjä, aliupseeri. Muita koneita en tiedä kentällä käyneen ennen saksalaisten tuloa.”[2]

Vuotson lentokenttäalue ilmakuvattuna 28.6.1940. 

(Kuva/photo: Ilmavoimien Kuvakeskus/Jaakko Alakulpin aineisto/Lapin maakuntamuseo)

Jatkosodan alettua kesäkuussa 1941 Saksan Luftwaffella (Luftlotte 5) oli Suomen pohjoisen alueen ilmatoimintavastuu. Lapin lentokenttien kiitoalueet olivat Saksan lentokoneille pääosin liian lyhyitä, joten niitä piti jatkaa ja esteitä raivata. TVH teki yleensä nämä kunnostustyöt toki Saksan valtion laskuun. Vuotson kentän kunnostustyöt pääsivät kunnolla vauhtiin vasta kesällä 1942 saksalaisten toimesta. Kentällä oli tuolloin työssä yksi saksalais-suomalainen rakennuskomppania, jonka päällikkönä oli saksalainen Baumeister-arvoinen kuulemma äkäinen mies. Kentän kiitorata-aluetta oli alun perin tarkoitus laajentaa 1000 x 150 metrin suuruiseksi ja kentälle oli tarkoitus rakentaa kuusi lentokonesuojaa, joita ei kuitenkaan koskaan rakennettu kentän pienuuden takia. Vuotson lentokentän komentajana oli tuolloin kapteeni Calvin. Lopulta kiitorata oli vain noin 650 metrin pituinen ja paikoitellen melko pehmeäkin. Käyttökelpoisen osan pituus oli ja on reilut 500 metriä. Vuotson kentällä kävi lähinnä tiedustelu- ja yhteyskoneita. Suomen lentokenttien luovuttamisesta Luftwaffen käyttöön laadittiin takautuvat sopimukset (yleensä 1.7.1941 alkaen) Suomen valtion ja Luftwaffen kesken. Lapin lentokenttien osalta sopimukset allekirjoitettiin kuitenkin vasta huhtikuussa 1943 takautuvilla sopimuksilla. Eräs täydennyspöytäkirja viittaisi, että Vuotson lentokentän luovuttamisesta oli sovittu 3.12.1943/8.12.1943. Erityistä luovutussopimusta Luftwaffen ja Suomen valtion kanssa ei ole tiedossa, mutta varmaankin sellainen on tehty ja ainakin maanomistajien kanssa on ollut paikallisia sopimuksia.[3]

Saksalaiset tulivat Vuotsoon siis jo kesällä 1941 ja he majoittuivat mm. lentokentän lähialueelle, jonne rakennettiin Kolonnenhof Vuotso[4]. Kolonnenhofin alueelle rakennettiin asuntoparakkeja ja suuria tavaravarastoja mm. rakennustarvikkeita varten. Varastoilla oli myös suomalaisia työntekijöitä töissä. Myös lentokentän länsipuolelta silloiselle Jäämerentielle ulottuvalle alueelle tehtiin joitakin rakennuksia, koska lentokentän suunniteltu toinen kiitorata ulottui silloin nykyisen lentokentälle menevän tien suunnassa jonkin matkaa.[5]

Maunu Hetta (s. 1930) kertoi lentokentän alueesta ja toiminnasta, että vartiomiehillä oli vartiokoppi lentokentän laidalla, kooltaan noin 4 x 5 metriä, ja siellä olisi ollut kerrallaan yksi mies aina vartiossa. Kopissa oli kamiina, pöytä, penkit ja rautainen kerrossänky. Saksalaiset vartiomiehet asuivat Kolonnenhofissa. Kentän rakentamisen aikana siellä oli isohko varastorakennus, n. 10 - 15 metriä pitkä. Vartiokoppi ja varasto ovat olleet joko peräkkäin tai rinnakkain, mutta Maunu ei muistanut sitä tarkasti. Varasto ei Maunun mukaan ole ilmeisesti ollut käytössä enää silloin kun kenttää on käytetty vaan ainoastaan kentän rakentamisen aikoihin. Muita rakennuksia Maunu ei muista lentokentällä olleen. Nykyisen maantien laidassa, sorahallin eteläpuolella oli useita kaivoja ja kaivontekijöiden rakennuksia, joissa on ollut mm. työkaluja. Eteläisin kaivo oli nykyisen pysäköintipaikan kohdalla, ja joku näistä kaivoista on laitettu umpeen muutama vuosi sitten. Kaivoja on ollut useassa paikassa, koska mm. rakennuksissa on ollut sisävessat ja kaivoista on lähtenyt vesijohdot. Nämä lentokentän kaivontekijät olivat suomalaisia, ja ainakin yksi mies oli vuotsolainen. Maunu ei tiedä missä kaivontekijät ovat asuneet, mutta yksi kaivontekijä oli karjalainen vanha mies, joka asui Arviitissa, eli Arvid Pokan talon vintillä. Hänestä kerrotaan, että hän olisi ollut vakooja.[6] Maunu Hetta: ”Heti rauhanteon jälkeen syyskuussa 1944 minä ja kaverini huomasimme tällä karjalaisella miehellä kuulokkeet korvilla. Mies käski meitä vihaisesti häipymään. Miehellä oli mahdollisesti radiolähetin, jota emme kuitenkaan huomanneet. Seuraavan yön aikana hän oli häipynyt tiehensä.”[7]

Maunu Hetta kertoi myös: ”Lentokentällä oli viisi ilmatorjuntatykkiä, mutta ei koko aikaa. Silloin kun tykit olivat paikalla, venäläiset lentokoneet yleensä kiersivät lentokentän kauempaa. En muista, että kentällä olisi käynyt kovin paljon lentokoneita. Esim. Stukia en muista nähneeni. Lähinnä siellä kävi pienkoneita silloin tällöin.”[8]

Saksalaisten 88 mm ilmatorjuntatykki. (Kuva/photo: SA-kuva)

Saksalaisten 20 mm ilmatorjuntatykki.  (Kuva/photo: SA-kuva)

Onni Pokka muisteli seuraavaa: ”Saksalaisten IT-tykit tulivat Vuotson alueelle sitten, kun venäläiset aloittivat Vuotson pommitukset. Sain saksalaisilta tykkimiehiltä kuulla, että IT-tykistö oli ”kiertävä” ilmatorjunta, joka oli muutaman päivän Vuotson lentokentällä, siirrettiin sitten Siltaharjuun, joka oli 18 kilometriä Vuotsosta etelään ja sieltä Sallaan ja takaisin Vuotsoon. Vuotson kylää suojasi vakituisesti kolme kappaletta 20 mm:n tykkiä, jotka olivat Vuotson kanavan eteläpuolella n. 70 metriä Arvid Pokan talosta etelään. He saivat osuman yhteen venäläiseen koneeseen, joka putosi n. 30 km:n päähän Vuotsosta.” Myöhemmin Onni Pokka vielä tarkensi, että lentokentällä olisi ollut kolme 88 mm:n IT-tykkiä ja Arvid Pokan mailla Vuotson alueella myös kolme IT-konekivääriä.[9] Näistä kertomuksista voi siis päätellä kentällä olleen eri aikoina 3 – 5 IT-tykkiä. 

Vuotson kenttä oli todennäköisesti suurimman osan aikaa, erityisesti kesäisin, lähinnä varalaskukenttä, välilaskupaikka ja kaiketi enimmäkseen Fieseler Fi 156 ”Storch” -yhteyskoneiden käytössä. Fi 156 -koneilla lennettiin yleensä lyhyehköjä reittejä kuljettaen henkilöitä, tekemällä etsintöjä ja tutustumalla taistelualueeseen tai kuljettamalla postia. Kone ei tarvinnut pitkää kiitotietä. Se pystyi laskeutumaan myös talvisin tasaisille lumi- tai jääkentille. Näillä saksalaisten käyttämillä pienkoneilla pystyi laskeutumaan melkeinpä mille tahansa perunapellolle, joten ne olivat kovassa käytössä yhteys- ja kuriirikoneina. 

Fieseler Fi 156 -yhteyskone ehkäpä juuri Vuotson kentällä. (Kuva/photo: Lapin maakuntamuseo)

Vuonna 1944 Vuotson lentokentän pohjoispuolelle, noin 200 - 300 metrin päähän nykyisen kiitoradan päädystä, putosi saksalainen Messerschmitt Bf 110, joka oli mahdollisesti yhteys- ja kuriirikone, koska tätä konetta ei löydy mistään rekistereistä.[10] Messerschmitt Bf 110 oli saksalainen kaksimoottorinen raskas hävittäjälentokone. Koneen aseistuksena oli 20 mm:n tykkejä, konekiväärejä ja pommeja. Miehistönä oli ohjaaja ja radisti/kk-ampuja (versiosta riippuen joskus myös tähystäjä). 

Kaksimoottorinen Messerschmitt Bf 110. (Kuva/photo: Bundesarchiv, Bild 101I-377-2801-013 / Jakobsen / CC-BY-SA 3.0)

Maunu Hetta kertoi, että hän oli kentällä silloin, kun tämä kone teki pakkolaskun: ”Tämä tapahtui elokuussa 1944. Kuulemani mukaan saksalainen partiolentue oli ollut Jäämerellä ja venäläiset olivat yllättäneet sen. Tämä kone oli saanut osuman ja lentäjä oli yrittänyt lentää ensin Petsamoon, mutta ei voinut laskeutua, lensi sitten Ivaloon, mutta koska venäläishävittäjät olivat seuranneet sitä sinne asti, laskeutumista ei voinut tehdä vaan lentäjä oli päättänyt lentää niin kauas kuin polttoaine riittää. Kone teki pakkolaskun tai putosi muutama sata metriä ennen Vuotson kiitorataa. Lentäjä loukkaantui. Menin paikalle juuri kun lentäjää otettiin koneesta pois. Ilmeisesti molemmat koneessa olleet selvisivät hengissä.”[11]

Myös Onni Pokka muisteli samaa tapausta: ”Saksalaiskoneen turma oli seuraavanlainen. Idästä lähestyi kone, jonka moottorit kävivät epätasaisesti, paukkuen. Kone lensi ensin kylän yli etelään, kääntyi takaisin ja yritti laskeutua kentälle. Lasku ei onnistunut, kone tuli kentän pohjoiseen päähän, jossa koneen taso osui männynlatvaan, kone pyörähti keula länteen päin ja jäi siihen. Oikea siipi osoitti taivaalle. Koneessa oli kaksi miestä, jotka minä näin, olin ensimmäisenä paikalla. Asuin silloin ihan lähellä kenttää. Tämä tapahtui elo-syyskuun vaihteessa 1944. Saksalaiset kertoivat sen olevan kaukotiedustelua varten ja joutunut vaikeuksiin venäläisten hävittäjien kanssa. Saksalaiset räjäyttivät myöhemmin tuon koneen, jonka osia löytyy vieläkin kentän maastosta.”[12] Putoamispaikalla on vielä joitakin romujäänteitä jäljellä ja maahansyöksypaikka on edelleen joiltakin osin palaneen näköinen. 

Messerschmitt Bf 110:n maahanlaskupaikka ja jäänteitä Vuotson kentän läheisyydessä.

(Kuvat/photos: © Tuomo Laamanen)

Venäläiset pommikoneet kävivät Vuotsoa pommittamassa monta kertaa. Onni Pokka kertoi yhdestä ilmataistelusta: ”Ihan sodan alussa, suomalaiset rakensivat lentokentälle pylväistä IT-tykin näköisiä laitteita, jotka sojottivat taivaalle, pelotteiksi venäläislentäjille. Tuli mieleen yksi ilmataistelu, joka tapahtui melkein kylän päällä. Idästä alkoi kuulumaan erittäin voimakasta lentokoneitten moottorien melua. Oli keskipäivä ja taivaalla oli suuria pilvilauttoja, oli myöskin pilvettömiä alueita. Onneksi venäläiset eivät ehtineet kylän päälle, kun etelästä päin kuului kaunista saksalaisten Mersujen kehräävää ääntä, (ne) jotka lähestyivät nopeasti venäläiskoneita. Silloin ilmasirkus oli valmis. Venäläiskoneet tekivät äkkijyrkän käännöksen kaakon suuntaan ja pudottivat pommilastinsa. Pommit putosivat kylästä noin 10 km:n päähän. Olipa siellä jytinää kerrakseen. Saksalaishävittäjät kieppuivat venäläisten koneiden ympärillä kuin herhiläiset. Venäläiset vastasivat tuleen ja hajosivat pilvien suojaan ja palasivat sieltä näkyville ampuen kaikilla aseilla saksalaisia. Ohjelma kesti muutaman minuutin, kumpikaan osapuoli ei menettänyt yhtään konetta, mutta silti lentonäytös oli komea, näki miten nuoret taitavat pilotit käsittelivät nopeita koneitaan. Luullakseni pilvet pelasti venäläiskoneet tuholta. Venäläiskoneita laskin olevan 9 kappaletta, kun saksalaiskoneita vain kaksi. Koneet erosivat, venäläiset lähtivät itään ja saksalaiset kohti Ivaloa. Venäläisten pommitus kylässämme sai vain pientä aineellista vahinkoa aikaan. Jurvakaisen talosta lensi eteinen ilmaan pommin osuessa siihen, saksalaisilta yksi parakki, koko 10 x 8 metriä, sekä keittiö kalusteineen lentokoneiden konekivääri- ja tykkitulesta sekä muutama sotilas, jotka asuivat parakkikylässä, siviiliväestölle ei tappioita.”[13]

Vuotson lentokentän mahdollisia pommitusten/räjähdysten jälkiä löytyy kiitoradan idänpuoleisesta metsiköstä. Siellä on näkyvissä viisi kaiketi pommikuoppaa. Myös länsipuolen metsikössä näyttäisi lidar-kuvan perusteella olevan ainakin kolme - neljä pommikuoppaa näkyvissä. Ilmavalokuvista näyttäisi lisäksi löytyvän toistakymmentä pommikuopan tapaista ympyrän muotoista jäännettä tai mahdollisesti saksalaisten räjäytystoiminnan jäännettä myös kiitoradalta ja kiitoradan molemmin puolin olevalta hiekka-alueella. Maan pinnalta niitä ei havaitse, koska ne on jossakin vaiheessa peitetty hiekalla.[14]

Lähtiessään saksalaiset tuhosivat kentän ja sen rakennukset 250 kg:n pommeilla, joista osa jäi suutareiksi. Suomalaiset pioneerit purkivat pommit ja miinat.[15] Kenttäalueen reunamilla on vielä jäljellä joitain vähäisiä betonirakenteita ja kaivantoja, kuten poteroita. Poteroita löytyy lentokentän itäpuolen metsiköstä kiitoradan suuntaisesti. Myös sotaromua löytyy alueelta jonkin verran.[16]

Ilmakuva vuodelta 1956 Vuotson lentokentän alueesta. (Kuva/photo: Maanmittauslaitos).

Kohteet:[17] 

Kohde 1: Ehkä asemakaivanto tai pommikuoppa. 

Kohde 2: Kaivanto tai pommikuoppa. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 755655, E 3505175.

Kohde 3: Kaivanto, joka voi olla pienen vajan paikka tai ehkä IT-tykin asema. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555782, E 3505450.

Kaivanto. (Kuva/photo: Kalevi Mikkonen)

Kohde 4: Kaivanto, joka näyttää parakin pohjalta. Matalat maavallit ovat ympärillä. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555860, E 3505576.

Kaivanto, todennäköisesti parakin pohja. (Kuva/photo: Kalevi Mikkonen)

Kohde 5: Mahdollisesti IT-tykkiasema tai jokin muu asemakaivanto. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555912, E 3505571.

Kohde 6: Varastoparakki (n. 10 – 15 metriä pitkä), jota käytettiin ainakin kentän rakennustöiden aikaan, ehkä myöhemminkin. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555897, E 3505517.

Kohde 7: Kentän vartioston parakin (n. 4 x 5 metriä) summittainen paikka. 

Kohteet: 8 – 12: Mahdollisesti pommikuoppia tai räjäytyskuoppia. Yksi näistä on ehkä ollut IT-tykkiasema. 

 Mahdollisesti pommi- tai räjäytyskuoppia. (Kuvat/photos: Kalevi Mikkonen)

Kohteet 13 - 15: Kaivantoja tai pommikuoppia, joista yksi on ehkä ollut IT-tykkiasema. 

Kohde 16: Kaivanto, joka on vuoden 1956 ilmakuvan mukaan ympäröity maavallilla. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7556124, E 3504951.

Kohde 17: Isohko saksalaisten varastoparakki, jossa Onni Pokka oli työssä. Parakin jäänteitä oli vielä vuonna 1995, mutta ei ole enää. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7556038, E 3504946.

Parakin jäänteitä maastossa vuonna 1995. (Kuva/photo: Jaakko Alakulppi/Lapin maakuntamuseo)

Kohde 18: Kaivojentekijöiden parakin paikka. Siellä oli varastoituna mm. työvälineitä. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7556002, E 3504918.

Kohde 19: Saksalaisten kaivon summittainen paikka. Nykyisin kaivo on peitetty. 

Kohde 20: Tiestä noin 40 metriä itään on täytetyn kaivon paikka (KKJ:n peruskoordinaatisto:  N 7555913, E 3504841). Ennen täyttämistä kaivon kuilua ympäröi kolmella sivulla noin 3-4 metriä leveä ja yhden metrin korkuinen valli, jonka ulkohalkaisija on noin 10 metriä. Kaivon kuilun kokoa ei voi mitata, koska se on osin romahtanut. Kohde sijaitsee lentokentän sodanaikaisen länsireunan alueella. Se on todennäköisesti lentokenttäalueen juomavesi- ja/tai palovesikaivo. 

Kohde 21: Kaivonpaikan itäpuolella on betonirakenne (KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555913, E 3504858). Se on muodoltaan suorakulmainen taso, jonka keskellä on kuoppa. Taso on kooltaan n. 2 x 1,8 metriä ja kuoppa 135 cm x 68 cm ja ainakin 45 cm syvä. Tason reunoissa on 3 cm paksut teräslenkit. Kohde sijaitsee lentokentän sodanaikaisen länsireunan alueella. Tämä liittyy mahdollisesti kaivorakenteisiin. 

Betoninen jäänne kaivojen lähellä. (Kuva/photo: J.-P. Joona/Lusto/Metsähallituksen metsätalouden kulttuuriperintöinventointikokoelma)

Kohde 22: Betonirakenteesta n. 5 metriä etelään on suorakaiteenmuotoinen kuoppa, jossa on jonkin verran puuta. Kuoppa on kooltaan n. 3 x 1,5 metriä ja puolisen metriä syvä. Se ei näytä poterolta. Kohde sijaitsee lentokentän sodanaikaisen länsireunan alueella. Tämä lienee kaivon paikka. 

Kohde 23: Lidar-kuvasta näkyy vanha tienpohja. Ilmeisesti tie on saksalaisten tekemä. 

Kohde 24: Tämä Kolonnenhof Vuotson leirialueen rakennus on mahdollisesti ollut tutka-asema (Vuotson tutka-aseman koodinimi oli ”Vogel”. Se räjäytettiin 23.10.1944.), vaikka joidenkin tietojen mukaan sitä on sanottu pesulaksikin. Lattiassa on useita kuoppia ja kolmea kuoppaa yhdistävä tunneli. Siinä on lisäksi betoninen jalusta, jossa on 24 kiinnityspulttia. Rakennuksen koko on ollut 10,4 x 15 metriä. Rakennuksen vieressä on ollut betoniankkuri. Jalustan kohdalla on todennäköisesti ollut masto. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555461, E 3504727.

Mahdollisesti tutka-aseman jäänteet. (Kuvat/photos: Kalevi Mikkonen)

Funkstelle (radiomajakka) ja Feuertürme (valomajakat)

Maunu Hetta muisteli, että Vuotsossa oli kaksi valonheitintä. Kotsamolammen tien varrella yksi, korkea ja haruksilla tuettu, ja Pieranperällä Jouni Maggan talon katolla oli toinen. Maunu muisti kirkkaan valon. Hän myös arveli, että Kotsamolammen valonheittimellä suojattiin mahdollisesti Kolonnenhofia ja olihan Kotsamolammen pohjoispuolella asunut alueen komendantti, jolle oli rakennettu komea hirsitalo.[18]

Pieranperällä on Maunun mukaan ollut myös jonkinlainen sähkötysasema. Maunu on kuullut kerrotun, että suomalaisia on ollut sähkötysasemalla mukana ja eräs heistä oli kertonut, että aselevon tultua kun he olivat lähteneet Vuotsosta pois, niin sähkötyslaitteet olisi haudattu läheiselle pellolle. Tästä ei kuitenkaan ole tarkempaa eikä täsmällisempää tietoa eikä Maunu muistanut enää keneltä hän oli kuullut tämän suomalaissotilaan kertoman. Asemalla olisi siis ollut sekä saksalaisia ja suomalaisia. Ei ole kuitenkaan kuulunut, että pellolta olisi myöhemmin löytynyt mitään laitteiden jäänteitä. Maunu myös arveli, että Kolonnenhofissa olisi ollut tutka-asema siinä kohdassa, minkä arveltiin olleen pesula.[19] Vuotson lentokentän läheisyydessä on ollut tutka-asema, jonka koodi oli ”Vogel”. Asema räjäytettiin 23.10.1944.[20] Voi hyvinkin olla mahdollista että tämä asema oli juurikin se Kolonnenhofissa ollut betonipohjainen rakennus, jonka vieressä oli myös maston kiinnitykseen tarkoitettu betonirakenne. 

Onni Pokka puolestaan kertoi haastatteluissa vuosina 1991 ja 1994, että saksalaisilla oli Pieranperällä radioasema eli Funkstelle Pokan talon lähellä (noin kilometri lentokentästä pohjoiseen). Hän kertoi myös, että Jouni Maggan talolla oli valonheitin. Maston päässä oli ilmeisesti pyörivä valonheitin, jossa oli 42 lamppua.[21] Valonheittimen muisti myös Enni Magga (s. 1932), os. Mutenia (asui Muteniassa tuolloin) ja Aini Maggan muistiinpanojen mukaan hän kertoi näin: ”Vuotsossa oli se ilmatorjunta, valo näkyi Muteniaan asti, sellainen heiluva valo. Se oli Hellin talon päällä. Niin kirkas valo, että näkyi Peuravaaraan asti aivan kirkkaana, oli korkea torni tehty talon päälle, oli paljon korkeammalla puiden latvoja. Siellä valo pyöri. On jäänyt mieleen.” Helli oli Jouni Maggan vaimo.[22] Pieranperän radioasemasta ja valomajakasta ei ole tietääkseni jäänyt mitään jäänteitä jäljelle. 

Kotsamolammen eteläpuolella, Ivalontien länsipuolella, saksalaisilla oli ilmavalvonta/radioasema eli Funkstelle, jossa oli kaksi mastoa. Toisen maston päässä oli ilmeisesti pyörivä valonheitin, jossa oli 42 lamppua ja radiolähetin. Tämä asema sijaitsi n. yhden kilometrin päässä Vuotson lentokentän eteläpäädystä. Mastojen rakenteita ja haruksen kiinnityskoukkurakenteita löytyy vielä alueelta.[23] Alueella on myös kymmenkunta teltan paikkaa, sirpalesuojia/taisteluhautoja, pesäkkeitä ja muita kaivantoja sekä romua. Siellä on sijainnut myös Organisaatio Todtin leirialue vangeille. Alueen halki kulkee lyhyt metsäautotie ja sähkölinja.

Saksalaisilla on ollut Vuotson lentokentän läheisyydessä siis varsin mittava majakka- ja tutkaverkosto. Itse Vuotson lentokentän takia niitä ei juurikaan tarvittu, koska lentokentällä oli varsin vähäistä liikennettä. Näitä radio- ja valomajakoita tarvittiin saksalaisten koko pohjoisen Lapin ilmaliikenteen navigointiin auttamaan saksalaiskoneita suunnistautumaan itään tehtäville pommitus- ja tiedustelulennoille sekä paluulennoille. Vuotsossa ollutta tutkaa tarvittiin venäläisten pommituskoneiden havaitsemiseen hyvissä ajoin, jolloin niiden liikkeistä ehdittiin varoittaa muuallakin Lapissa olevia saksalaisten lentotukikohtia ja muita leirialueita sekä siviilikohteita. 

Tuomas ja Eila Magga kertoivat Aini Maggan tekemässä haastattelussa Vuotson alueen ilmavalvonnasta, että ”Isäntämatin” katolla oli ”ivakki” eli ilmavalvontatorni. Siellä oli aina mies tai kaksi vahdissa. He ilmoittivat ilmahälytyksen sireenillä, kun venäläiset koneet tulivat. He kertoivat monesti heränneensä yöllä kun sireenit alkoivat huutaa.[24] Saman asian vahvisti myös Maunu Hetta. Maunun mukaan yksi mies oli vartiossa aina kaksi tuntia kerrallaan. Vartiomiesryhmä asui Isäntä-Matin talossa ja heitä oli ollut kaikkiaan 8-10 miestä. Talo on ollut Maunu Hetan kotitalo keskellä Vuotson kylää.[25] Myös Onni Pokka kertoi iv-aseman olleen Matti Hetan talon katolla. Hänen mukaansa suomalaisia sotilaspoikia osallistui sekä ilmavalvontaan että vartiointitehtäviin.[26]

Kotsamolammen eteläpuolen kohteet:[27] 

(Kuva: Maanmittauslaitos)

Kohde 1: Maston betoniset rakenteet (KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555130, E 3504232). Kolme kappaletta suuria betonisia jalustoja, joihin on upotettu suuret puuparrut, joista on jäljellä pätkät. Ilmeisesti ne on sahattu poikki. Ne sijaitsevat aivan metsäautotien vieressä. Betonijalustojen koko on 1 x 1 metriä, tolppien halkaisija n. 30 cm. 

Kohde 2: Kolme mastoon liittyvää betonista rakennetta (KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555165, E 3504207). Ne sijaitsevat nykyisen sähkölinjan kohdalla ja linjaa seuraava mönkijäura kulkee jalkojen välistä. Betonijalat on laitettu hieman epäsymmetrisesti, kahden väli noin neljä metriä ja kolmas on niistä noin viiden metrin päässä. Joku on kerännyt jalkojen ympäristöön metalliromua, kuten kamiinan kappaleita ja oven tms. lukon rautoja. 

Yksi betoninen mastonjalka ja metalliromua. (Kuva/photo: Kalevi Mikkonen)

Kohde 3: Maston tukirakenne 1, (KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555158, E 3504185).  Sijaitsee noin 23 metriä länsilounaaseen mastonjalasta. Maassa on betonipalkki joka on hieman yli kaksi metriä pitkä ja poikkileikkaukseltaan n. 35 x 35 cm. Siinä on kiinni kaksi teräksistä U-kiskoa joissa on kiinni suurista nelikulmaisista hirsistä tehty taso, joka on taipunut maahan niin että teräspalkit ovat taipuneet. Puutaso on 1,25 metriä leveä, 2,25 metriä pitkä ja 25 cm paksu. 

Maston tukirakenne. (Kuva/photo: Kalevi Mikkonen)

Kohde 3A: Puisen maston jäänteitä. Tasosta noin 10 metriä länsilounaaseen ja samalla linjalla on betonilaatta johon on upotettu kolme teräskoukkua. Lisäksi siellä on kaksi vierekkäistä hirttä, jotka on yhdistetty teräsvanteilla. Hirsien pituus on 9,7 metriä, alapäässä on neljä puuta rinnakkain, joissa on vain lyhyet n. yhden metrin pätkät. Myös yläpäässä on puisen maston puurakenteita mutta ne ovat jo maatuneita. 

Kohde 3B: Maston osa (KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555150, E 3504160). Kaksi maatunutta puutolppaa, jonka toisessa päässä on kaksi tukevaa teräsvannetta, jotka on kiinnitetty nauloilla paikoilleen. Ne ovat samalla linjalla kuin muut maston tukirakenteet. Tolppien pituus on n. kolme metriä. 

Puisen maston jäänteitä. (Kuva/photo: Kalevi Mikkonen)

Kohde 4: Maston tukirakenne 2 (KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555183, E 3504225). Metsäautotien ja linjan risteyksestä kymmenisen metriä koilliseen on samanlaiset tukirakenteet. Siinäkin puutaso on taivutettu betonin päälle, mutta betoniosa on H-muotoinen, eli sivuilla on tukipalkit. 

Toisen maston tukirakenne. (Kuva/photo: Kalevi Mikkonen)

Kohde 5: Edellisestä 10 metriä koilliseen on betonijalusta, jossa on kiinni kolme teräskoukkua. Laatan koko on noin 1 x 1 metriä. Se on linjassa muiden maston osien kanssa. 

Betonijalusta. (Kuva/photo: Kalevi Mikkonen)

Kohde 6: Teltanpohja (KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555207, E 3504238). Kohteen sisäosan halkaisija on noin viisi metriä, vallit ovat matalat ja kulkuaukko kolme metriä leveä. 

Teltanpohja. (Kuva/photo: Kalevi Mikkonen)

Kohde 7: Ilmeisesti sirpalesuoja (KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555192, E 3504254).  W-muotoinen sirpalesuoja, jossa w:n ulommat haarat lyhyemmät, mutta ei puurakenteita. Matalat ja leveät vallit, jotka ovat 50 - 60 cm korkeat ja noin 2,5 metriä leveät. Hauta on noin 1,5 metriä syvä. Vieressä on palanutta metalliromua. Kohde näkyy vuoden 1956 ilmakuvassa.

Kohde 8: Mahdollinen teltanpohja, joka näkyy vuoden 1956 ilmakuvassa. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555208, E 3504182.

Kohde 9: Teltanpohja, joka näkyy vuoden 1956 ilmakuvassa. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555214, E 3504161.

Kohde 10: Teltanpohja, joka näkyy vuoden 1956 ilmakuvassa. Kohteen sisäosan halkaisija n. 5 metriä. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555212, E 3504137.

Kohde 11: Teltanpohja, joka näkyy vuoden 1956 ilmakuvassa. Kuopan halkaisija on 6 metriä, vallit ovat matalat, mutta yli 2 metriä leveät, valli on n. 60 - 70 cm korkea. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555212, E 3504111.

Kohde 12: Teltanpohja, joka näkyy vuoden 1956 ilmakuvassa. Kuopan halkaisija on 6 metriä. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555243, E 3504115.

Kohde 13: Teltanpohja, joka näkyy vuoden 1956 ilmakuvassa. Vallin ulkopuolella on kaksi kuoppaa, valli on noin 1 metriä korkea. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555235, E 3504142.

Kohde 14: Teltanpohja, joka näkyy vuoden 1956 ilmakuvassa. Kohde on lähes huomaamaton ja paksun aluskasvillisuuden peittämä. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555231, E 3504175.

Kohde 15: Teltanpohja, joka näkyy vuoden 1956 ilmakuvassa. Kuopan halkaisija on 6 metriä. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555079, E 350273.

Kohde 16: Teltanpohja, joka näkyy vuoden 1956 ilmakuvassa. Kuopan halkaisija on 6 metriä. Telttapohjan ympärillä on matala valli. KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555109, E 3504286.

Kohde 17: Talonpohja, joka näkyy vuoden 1956 ilmakuvassa. Huoltotien varrella (länsipuolella) n. 110 metriä Ivalontiestä on talonpohja, jossa on ainakin osittain betonilattia, ja ympärillä on vallit ja oja. Vallit ovat yli 2 metriä leveät, mutta matalat. Koko vallien sisäpuolelta on noin 7 x 6 metriä. Rakennuksen ulkopuolella ojassa on kuorma-auton lokasuoja, ja myös muuta peltiromua. Rakennuksen sisällä on kaksi betonilevyä, joista toinen on kooltaan noin 1 x 1,5 metriä, siinä on kuusi pulttia näkyvissä. Toinen on kooltaan n. 1,5 x 2,5 metriä. Ilmeisesti kyseessä on jonkin koneen aluslevyt? KKJ:n peruskoordinaatisto: N 7555114, E 3504230.

__________ 

In English: Vuotso airport and surrounding radio beacon and light houses during the Continuation War 1941 - 1944 

Vuotso, situated ca. 200 km north of the Arctic Circle, is the southernmost reindeer herding Sámi community in Finland. It is located along the Highway 4, 90 kilometers north of Sodankylä city center and 75 kilometers south of Ivalo. In Vuotso there was and is a small airport. Now c:a 500 metres long gravel-paved runway field owned by the municipality of Sodankylä in the immediate vicinity of the village of Vuotso along the four-lane road. The distance to the village center is about one kilometer. 

Vuotso has little known, WW2 history and material legacy connected to the German military presence in Lapland. In 1941, the German troops, co-operating with Finns against the Soviet Union, established a large military complex at Vuotso. The Vuotso airport was built in 1939 – 1940. During the Continuation War the German Luftwaffe controlled the airport although there was not much traffic in the airport because it was too short for the bigger German planes. It was mostly used by reconnaissance and liaison plane Fieseler Fi 156 ”Storch”. Because of the German military complex there still were many Russian air raids in the Vuotso area. 

In the surrounding area there were one radio beacon and two lighthouses for aircrafts and also a radar installation. Radio beacon and light houses were not specially for Vuotso airport which was not used much but to guide German bombers and other aircrafts on their way to Russia and back. The radar installation served as a warning system for German airplanes and civilian villages in northern Lapland because the Russians constantly bombed some areas in northern Finland including Vuotso. 

A Messerschmitt Bf 110, probably a liaison aircraft, crashlanded in the vicinity of Vuotso airport in August 1944. The members of the crew survived. There are still some remains on the ground.

___________

Lähdeviitteet:

[1] Jaakko Alakulppi, Lapin Ilmailuhistoria I. Enontekiön kuumailmapallosta 1799 Lapin ilmasotaan 1944 - 45. Lapin Maakuntamuseon julkaisuja 9. (2. korjattu painos). Vaasa 2004, s. 229 – 231. Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö (KYM). Kemin-Rovaniemen-Petsamon lentoreitti. Vuotson varalentokenttä. Rovaniemellä 12.6.1940 Bertel Hellman, ylim. insinööri. Helsinki 4.7.1940. KYM. 

Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle. Ilmavoimien esikunnan esitys Sodankylän ja Vuotson lentokenttien kuntoonsaattamisesta. Tie- ja vesirakennushallitus. Helsinki Lokakuun 3 p:nä 1940. N:o Sal.747/. TVH. 

[2] Onni Pokan haastattelu 3.11.1994. Jaakko Alakulpin aineisto. Lapin maakuntamuseo. (Haastattelija Jaakko Alakulppi). Jänkäniityltä saksalaisten tulkiksi. (Onni Pokan haastattelu. Äänitallenteista koonnut Hilkka Aarnipuro.) Jouko Paavilainen et al. (toim.): Sodankylän ja Sompion kotiseutujulkaisu. Sodankylä 1991, s. 36 – 37. 

[3] Alakulppi, s. 261 – 265, 300, 304. Yht.E.Roin arkisto. Willamo Heinrichsille 23.8.1942. Kansallisarkisto. Jänkäniityltä saksalaisten tulkiksi. (Onni Pokan haastattelu. Äänitallenteista koonnut Hilkka Aarnipuro.) Jouko Paavilainen et al. (toim.): Sodankylän ja Sompion kotiseutujulkaisu. Sodankylä 1991, s. 36 – 37. Onni Pokan haastattelu 28.9.1995. Jaakko Alakulpin aineisto. Lapin maakuntamuseo. (Haastattelija Jaakko Alakulppi). Omat kenttätutkimukset 13.6.2020 (KM). 

[4] Kts. Kalevi Mikkonen, Kolonnenhof Vuotso. 

https://kalevimikkonen27.blogspot.com/2020/07/kolonnenhof-vuotso-kalevi-mikkonen-2020.html

[5] Alakulppi, s. 300. Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle. Ilmavoimien esikunnan esitys Sodankylän ja Vuotson lentokenttien kuntoonsaattamisesta. Karttaliite. Tie- ja vesirakennushallitus. Helsinki Lokakuun 3 p:nä 1940. N:o Sal.747/. TVH. Maunu Hetan (7.8.2020) ja Onni Pokan (28.9.1995) piirtämät kartat lentokentän alueen parakeista ja muista kaivannoista. Maunu Hetan haastattelu 7.8.2020. (Haastattelija Aini Magga). Onni Pokan haastattelu 28.9.1995. Jaakko Alakulpin aineisto. Lapin maakuntamuseo. (Haastattelija Jaakko Alakulppi). 

[6] Mauno Hetan haastattelu 7.8.2020. (Haastattelija Aini Magga). 

[7] Mauno Hetan puhelinhaastattelu 9.8.2020. (Haastattelija Kalevi Mikkonen). 

[8] Mauno Hetan puhelinhaastattelu 9.8.2020. (Haastattelija Kalevi Mikkonen). 

[9] Onni Pokan haastattelu 3.11.1994 ja 28.9.1995. Jaakko Alakulpin aineisto. Lapin maakuntamuseo. (Haastattelija Jaakko Alakulppi). 

[10] Hannu Valtonen: Hylkyretkiä Pohjolaan. Jyväskylä 2009, s. 254 – 255. 

[11] Maunu Hetan haastattelu 7.8.2020. (Haastattelija Aini Magga). Maunu Hetan puhelinhaastattelu 9.8.2020. (Haastattelija Kalevi Mikkonen). 

[12] Onni Pokan haastattelu 3.11.1994. Jaakko Alakulpin aineisto. Lapin maakuntamuseo. (Haastattelija Jaakko Alakulppi). 

[13] Onni Pokan haastattelu 3.11.1994. Jaakko Alakulpin aineisto. Lapin maakuntamuseo. (Haastattelija Jaakko Alakulppi). 

[14] Omat kenttätutkimukset 13.6.2020 (KM). 

[15] Onni Pokan haastattelu 28.9.1995. Jaakko Alakulpin aineisto. Lapin maakuntamuseo. (Haastattelija Jaakko Alakulppi). 

[16] Omat kenttätutkimukset 13.6.2020 (KM). 

[17] Maunu Hetan (7.8.2020) ja Onni Pokan (28.9.1995) piirtämät kartat lentokentän alueen parakeista ja muista kaivannoista. Lusto/Metsähallituksen metsätalouden kulttuuriperintöinventointikokoelma (Kantapuu.fi). Omat kenttätutkimukset 13.6.2020 (KM). 

[18] Maunu Hetan haastattelu 7.8.2020. (Haastattelija Aini Magga). 

[19] Maunu Hetan haastattelu 7.8.2020. (Haastattelija Aini Magga). 

[20] Luftwaffe land units in Finland and Northern Norway 1941 – 1944. http://www.elisanet.fi/fmp/fmpg_lwland.html

[21] Onni Pokan haastattelu 3.11.1994. Jaakko Alakulpin aineisto. Lapin maakuntamuseo. (Haastattelija Jaakko Alakulppi). Jänkäniityltä saksalaisten tulkiksi. (Onni Pokan haastattelu. Äänitallenteista koonnut Hilkka Aarnipuro.) Jouko Paavilainen et al. (toim.): Sodankylän ja Sompion kotiseutujulkaisu. Sodankylä 1991, s. 36 – 37. 

[22] Enni Maggan (s. 1932) haastattelu 19.10.2008. (Haastattelija Aini Magga). 

[23] Jänkäniityltä saksalaisten tulkiksi. (Onni Pokan haastattelu. Äänitallenteista koonnut Hilkka Aarnipuro.) Jouko Paavilainen et al. (toim.): Sodankylän ja Sompion kotiseutujulkaisu. Sodankylä 1991, s. 36 – 37. Lusto/Metsähallituksen metsätalouden kulttuuriperintöinventointikokoelma (Kantapuu.fi). Omat kenttätutkimukset 13.6.2020 (KM). 

[24] Tuomas (1929 – 2011) ja Eila Maggan (1931 – 2019) haastattelu 14.10.2008. (Haastattelija Aini Magga). 

[25] Maunu Hetan haastattelu 7.8.2020. (Haastattelija Aini Magga). 

[26] Onni Pokan haastattelu 3.11.1994. Jaakko Alakulpin aineisto. Lapin maakuntamuseo. (Haastattelija Jaakko Alakulppi). 

[27] Lusto/Metsähallituksen metsätalouden kulttuuriperintöinventointikokoelma (Kantapuu.fi). Omat kenttätutkimukset 13.6.2020 (KM).

Erityiset kiitokset Maunu Hetalle hänen antamistaan tiedoista ja Aini Maggalle hänen tekemistään henkilöhaastatteluista ja tiedoista!