Rovaniemen lentokenttä jatkosodan aikana

© Kalevi Mikkonen 2022

Kun jatkosota alkoi kesäkuussa 1941, Suomen puolustusministeriö ja Saksan Norjassa ja sittemmin Suomen alueella toimivan Luftflotte 5:n Luftgaustab Finnland (Luftgaustab Finnland muutettiin 2.11.1943 alkaen yksiköksi Kommandierender General der deutschen Luftwaffe in Finnland) tekivät sopimuksen vasta valmistuneen Rovaniemen lentokentän luovuttamisesta Saksan sotavoimien käyttöön 1.7.1941 alkaen. Jo sitä ennen vuoden 1940 loppupuolella Luftwaffe oli perustanut Rovaniemelle viestiaseman. Luftwaffen esikuntapäällikkö kenraali Seidel teki 13.-18.2.1941 tiedustelumatkan Lappiin ja kävi tutustumassa mm. Pohjois-Suomen lentokenttätilanteeseen. Maaliskuussa 1941 (kauttakulkutoimiston mukaan 4.3.) Rovaniemellä kävi Luftwaffen kenraaliluutnantti Harmjanz. Hän vieraili mm. Rovaniemen lentokentällä sijainneella radioasemalla ja esitti toivomuksen, että Rovaniemeltä järjestettäisiin radioyhteys Kirkkoniemen lisäksi myös Tromssaan. Tätä järjestääkseen Rovaniemen aseman päällikkö Lawrenz kävi 18. - 22.3.1941 Kirkkoniemellä neuvottelemassa ja sopimassa asiat sikäläisen viestijohtajan kanssa. Tämän jälkeen Rovaniemen lentokentän pahvinen parakki korvattiin kunnollisella puurakennuksella. 

Kommando Flughafenbereich 27/III Rovaniemen henkilökuntaa Rovaniemellä jatkosodan alkuvaiheessa. Kuva: Timo Vuolion arkisto.

Sopimukset allekirjoitettiin vasta huhtikuussa 1943, mutta ehdot määräytyivät takautuvasti. Jo hyvissä ajoin ennen operaatio Barbarossan alkua Luftwaffella oli yhteyshenkilöitä Rovaniemen lennonjohdossa. Rovaniemen lentokentälle sijoitettiin Kommando Flughafenbereich 27/III Rovaniemi, joka oli vastuussa Rovaniemen lentokentästä. Lentokentän alueelta oli hyvät huoltoyhteydet sekä Nivavaaran polttoainevarastolle että Napapiirin useille varuskunta- ja varastoalueille. Luftflotte 5:n komentajina toimivat kenraalieversti Hans-Jürgen Stumpff (6.11.1943 asti) ja hänen jälkeensä kenraaliluutnantti Josef Kammhuber (20.11.1943 alkaen).

Luftwaffen lentokenttäkomppanian parakkialueen portti. Kuva: Rudolf Raschke/ Lapin maakuntamuseo.

Saksalaiset aloittivat kenttäalueen laajentamisen (yhteensä 1 165 ha). Kenttää ympäröivän maa-alueen lukuisilta maanomistajilta vuokrattiin hyvää korvausta vastaan maa-alueita. Saksalaiset alkoivat välittömästi sora- ja hiekkapintaisten kiitoteiden laajentamisen ja rakentamaan sinne kaikkia tarvitsemiaan tiloja ja laitteita. Näihin töihin osallistui iso joukko lähinnä Saarenkylän väkeä, sekä miehiä että naisia, jotka eivät olleet rintamapalveluksessa. Suomalaiset olivat pääasiassa metsänraivauksessa ja maansiirtotöissä, mutta suomalaiset rakennusmiehet myös pystyttivät kentän ensimmäisen parakkileirin kaikkien liikenevien saksalaisten avustuksella. Kenttä varustettiin 1300 metriä pitkällä pääkiitoradalla ja toisella 850 metrin kiitoradalla. Vaikka kuvien perusteella kiitoteitä oli useita, yleensä vain koillis-lounas -suuntaista kiitorataa käytettiin.

Luftwaffen lentokenttäkomppanian parakkialuetta. Kuva: Rudolf Raschke/ Lapin maakuntamuseo.

Kiitoteiden laajennuksen lisäksi kentän ympäristöön rakennettiin jatkosodan aikana asunto-, talous- ja varastoparakkeja, rullausteitä, lentokonehalleja, päältä ja edestä avoimia lentokonesuojia, sirpalesuojia, ilmatorjuntatykkien asemia ja muita taisteluasemia ja huoltorakennuksia. Isoin lentokonehalli oli kooltaan 26 x 40 metriä eli 1 040 neliömetriä. Lentokonehallien normikoko oli konetyypistä riippuen arviolta 15 - 22 x 17 metriä. Kentän ympäristöön rakennettiin runsaasti ammus- ja pommivarastoja. Alkuvaiheessa saksalaisten parakkikylän rakentamisessa pääurakoitsijana toimi Suomen tie- ja vesirakennushallitus sekä apuna joukko muita urakoitsijoita. Koko sodan ajan lentokentällä toimi myös saksalaisten kanssa sopimussuhteessa oleva Höckertin Seuraajat Oy, jolla oli kentän lähellä omia varastojaan ja niissä suomalaisia työntekijöitä varastomiehinä ja lämmittäjinä.

Lentokentällä oli entuudestaan lennonjohdon rakennus ja tuulipussi. Kentän henkilökunnalle rakennettiin asuntoja ja talousrakennuksia sekä kanttiini, joka oli aluksi tavallinen parakkirakennus, jonka edustalle oli tehty koivuhalkoaidalla ympäröity pieni terassi. Lentotiedusteluyksikön johtajan Konrad Knaben mukaan lentotiedusteluryhmälle rakennettiin muutaman kuukauden jälkeen omat talous- ja oleskeluparakit, joihin kuului neljän majoitustuvan lisäksi suuri keittiö, ruokasali, jossa oli tilaa kaikille ja kamiinalla lämmitettävä viihtyisä oleskeluhuone (eli kasino, kuten saksalaiset sanoivat) lentävää henkilökuntaa varten.

Lentokenttäalue kuvattuna ilmeisesti vuonna 1941 syksyllä. Taustalla vaatimaton lennonjohdon rakennus ja tuulipussi. 

Kuva: Rudolf Raschke/ Lapin maakuntamuseo.

Luftwaffen kasino avattiin toukokuussa 1942, jolloin paikalla oli myös suomalainen yhteysupseeri everstiluutnantti Into Ahonen. Kasinoon, jossa oli oma osastonsa aliupseereille, oli Ahosen mukaan käytetty rahaa ennennäkemättömällä tavalla. Siellä oli pehmustettuja huonekaluja, kiillotettuja pöytiä ja täydellisiä astiastoja. Kasinolla vietettiin joskus juhlatilaisuuksia, joihin kutsuttiin myös kauppalan johtavia siviilihenkilöitä. Lentokentän lähelle oli rakennettu eliittijoukkojen Stuka-laivueelle (Stukagruppe) majoitustilat, jossa oli talousrakennus keittiöineen ja ruokasaleineen. Asuntojen ja talousrakennusten hankinnat olivat pääasiassa Saksasta tuotuja, mutta myös suomalaisia Arabian astiastoja oli käytössä, mikä on vieläkin todettavissa, sillä rakennusten jäännöksistä on yhä löydettävissä myös Arabian leimoilla varustettujen esineiden palasia. Erityisesti saksalaisen 1914 - 1939 CM - HR Hutschenreuther Hohenberg Germany 1941 -leimalla varustettuja laadukkaiden astioiden palasia löytyy raunioista.

Suomalaisten Yhteysesikunta Roin edustajien käydessä lentokentällä saksalaisten vieraana 13.1.1943 lentokonehalleja laskettiin vuonna 1943 olevan ainakin 31 kappaletta. Suurin osa halleista oli yhdelle koneelle tarkoitettuja. Ne olivat parakkimaisia ja lämmitettäviä. Silloin oli lentokentän ympäristössä 120 asuin- ja toimistoparakkia sekä 24 suurempaa vaja- ja varastorakennusta. Muonavarastossa oli varattuna neljän viikon muona 2 000 henkilölle. Ruokasalissa oli varattu paikka 400 henkilölle kerrallaan ja keittiössä oli kahdeksan 300 litran pataa ruuan valmistusta varten. Saunarakennus oli 10 x 20 metriä, ja siellä oli upseereille varattu erillinen kylpyhuone. Saunassa oli iso pukuhuone, pesu- ja eteishuoneita, kiukaanlämmittämishuone ja varsinainen saunahuone.

Rovaniemen lentokenttä 13.6.1942. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Hallialueen lähellä oli korjauspaja ja korjauspajan työläisten oma ruokala- ja kanttiinirakennus, jonka seinillä oli maalauksia, mietelauseita ja muuta saksalaisille tyypillistä sisustusta. Alueella oli myös Fliegerhorst-sotilaskoti. Lentokentän ja varuskunta-alueen ympärillä ei ollut piikkilanka-aitaa ainakaan koko matkalla. Teillä oli toki vartiopisteet ja puomit ja metsäalueilla sekä lentokentälle johtavan tien varressa asemakaivantoja sekä poteroita, joita on vieläkin havaittavissa. Alueella nuorena poikana vierailleen Oiva Konttijärven mukaan vartiointi ei kuitenkaan ollut kovin tiukkaa ennen vuotta 1944, koska pojat pääsivät varsin vapaasti jopa itse lentokenttäalueelle. Vuonna 1944 puomit ja aseistetut vartijat olivat paikoillaan, eikä pojilla enää ollut mahdollisuutta päästä kentälle. Lentokentän toiminta oli vahvimmillaan vuosina 1942 - 1943, jolloin lähes kaikki kentän infrastruktuuri oli rakennettu tai rakenteilla. 

Saksalaisten parakkirakennuksia lentokentän ympäristössä. Kuvat: Rudolf Raschke.

Itse lentokenttäalueella, Keminkorkialta aina Napapiirin kohdalle saakka, Pikku-Keminkorkialla ja lentokentän pohjois- ja länsipuolella oli varsin laajalla alueella ainakin yli 200 erilaista rakennusta. Keminkorkian alueella on säilynyt valtaisa määrä asuin-, toimisto- ja varastorakennusten jäänteitä, korsuja, kaivoja, ammusvarasto, sirpalesuojakaivantoja, tuliasemia ja poteroita, vieläkin pääosin käyttökelpoinen huoltotieverkosto sekä astioiden jäännöksiä ja metalliromua. Pikku-Keminkorkian alueella on säilynyt runsaasti kaivantoja, taistelupesäkkeitä, poteroita, romua, parinkymmenen rakennuksen jäänteitä ja 88 mm ilmatorjuntapesäkkeiden jäänteitä. Siellä on myös suomalaisten sodan jälkeen rakentamia IT-pesäkkeitä, joista osa on todennäköisesti tehty saksalaisten vastaavien IT-pesäkkeiden paikalle.

Lentokentän kaakon puoleisessa nurkkauksessa on säilynyt joitakin rakennusten jäänteitä, ilmeisesti isohko palovesisäilön jäänne, kaivantoja ja parakinpohjia. Maunun Matin alueella oli Luftwaffen henkilöstön parakkeja, lentokonehalleja, korjaamoja, sirpalesuojia, tiedustelulaivueen varastoja ja 88 mm tykkiasemia. Alueella on runsaasti parakkien ja erilaisten kaivantojen jäänteitä sekä romua saksalaisten ajalta ja myös tuoreempia kaivantoja seassa. Lentokentän laajennus ja uudet rakennukset ovat suurelta osin hävittäneet saksalaisajan rakennukset. Alue on sotilasaluetta ja sinne pääsy on luvanvaraista. Lentokentän pohjoispäässä oli myös runsaasti rakennuksia ja kaivantoja. Niiden jälkiä löytyy nykyisen lentokentän aidan molemmilta puolilta. Sielläkin osa saksalaisten käyttämästä alueesta on jo hävinnyt lentokentän laajenemistöiden ja uusien lentokenttähallien tieltä. 

Maunun Matin saksalaisten rakennusten jäänne. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Saksalaisen rakennuksen jäänteet Keminkorkialla. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Yhteysesikunta Roin raportin mukaan rakennuksiin voitiin sijoittaa jopa 3 000 miestä. Koko lentokentän alueella oli 15 km rullausteitä. Kenttää ympäröiville metsäalueille oli varastoitu noin kaksi miljoonaa tonnia pommeja. Jossakin paikassa oli suuri joukko käyttökelvottomia kuorma-autoja. Raportin mukaan saksalaisilla oli lentokenttäalueella käytettävissä vuoden 1943 alussa 500 sotavankia, 30 - 40 hollantilaista työpalvelumiestä ja palkattuna 70 suomalaista Tie- ja vesirakennushallituksen miestä. Lentokentän alueella silloisen lentokentän vierestä kulkeneen Norvajärventien varressa oli pieni kahden tai kolmen parakin piikkilanka-aidalla ympyröity vankileiri. Toinen lentokentän lähellä oleva sotavankileiri sijaitsi lentokentältä noin 1 km pohjoiseen silloisen Norvajärventien (nykyinen Salmenojantie) varressa. Vankileirissä oli karttapiirroksen mukaan neljä parakkia ja käymälä. Lentokentän pääpolttoainevarasto oli sijoitettu Nivavaaraan vajaan viiden kilometrin päähän lentokentästä.

Saksalaisen rakennuksen jäänteet Keminkorkialla. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Yllättävää kyllä myös Ruotsin sotilasasiamies vieraili Rovaniemen lentokentälle 11.11.1943 ja teki havainnostaan salaisen raportin. Siinä kerrottiin seuraavaa (lainaus kirjasta Erkkilä ja Iivari 2015): ”Kiitorata oli päällystetty vihreiksi maalatuilla puulankuilla. Puupäällys tukeutui teräsnauloilla lankkuihin, jotka olivat 1,2 metriä pitkiä, 10 senttiä leveitä ja 7 senttiä paksuja. Mitoitukseltaan siis aika lähellä nykyisiä kakkosneloslautoja. Tämmöisistä puulaatoista koostuva rullausbaana on helppo korjata ja siirtää. Kentän reunoilla näkyi suomalaisten rakentamia noin 30 – 45 metrisiä lentokonehalleja, jotka ovat puukehyksisiä ja tiilivuorattuja. Hallin seinissä oli suuret levyt. Halleja käytetään pääasiassa lentokoneiden huoltamiseen... Kentän ympärillä on runsaasti myös parakkeja, joissa on asuntoja, korjaamoja ja työpajoja sekä sotilaskoteja. Sähkövoimalaitos tuottaa virtaa ja kaksi dieselvoimakonetta antaa lämpöä työntekijöille, jotka häärivät halleissa. Pienempi lämpövoimakone on liikuteltava, jolloin sitä saattaa siirtää työpisteestä toiseen. Kaksi liikkuvaa korjausyksikköä sijaitsee hallien läheisyydessä. Näitä yksiköitä käytetään ajoneuvojen huoltoon ja hinaamiseen. Kentän reunoilla saattoi havaita myös valkoiseksi maalattuja ajoneuvoja tulevaa talvikäyttöä varten.” Ruotsalaisen sotilasasiamiehen mainitsemia lankkuteitä käytettiin vain lentokentän rullausteillä ja koneiden paikoitusalueilla, ei itse kiitoradalla. Näitä lentokentän lankkulaattoja käytettiin sodan jälkeen huonokuntoisten maanteiden kunnostuksessa. Kiitorata oli kuivina kesäaikoina erittäin pölyinen ja aiheutti joskus ongelmia koneiden moottoreille. Belgialaisen Solvay-yhtiön valmistamaa maantiesuolaa eli kalsiumkloridia käytettiin vähentämään kiitoratojen pölyisyyttä kesällä ja talvella sulattamaan lunta ja jäätä kiitoradoilta. Lentokentän ympäristöstä löytyy runsaasti näiden kalsiumkloriditynnyrien jäänteitä. 

Suomalaiset pioneerijoukot käyttivät Rovaniemen lentokentältä otettuja saksalaisten käyttämiä ajoreittien lankkulaattoja teiden kunnostukseen. Kuva otettu 22.10.1944. Kuva: SA-kuva.

Lentokenttä oli koko sodan ajan yksinomaan saksalaisten käytössä. Kentällä oli Luftflotte 5:n lento-, ilmatorjunta- ja ilmavalvontajoukkojen päätukikohta. Luftflotte 5:n lentoyksiköt olivat Fliegerführer Nordin alaisuudessa. Ensimmäiset Saksan Luftwaffen lentokoneet, jotka kuuluivat yliluutnantti Konrad Knaben johtamaan Lapin kaukotiedusteluosastoon (Aufklärungskette (F)/Lappland), saapuivat Suomeen Norjan Kirkkoniemestä ja Banakista 17. - 18. kesäkuuta vuonna 1941. Osastoon kuului kolme Dornier Do 17 -pommikonetta, yksi Junkers Ju-52 -kuljetuskone, yksi Focke Wulff Weihen -kone ja kolme Fieseler Storch -yhteyskonetta. Dornier-koneisiin oli asennettu kameralaitteet ilmatiedustelua varten. Seuraavana päivänä saapui Messerschmitt Me 109 E -laivue ja osa kapteeni Arnulf Blasigin johtamasta Junkers Ju 87 (Stuka) -syöksypommittajalaivueesta IV.(St.)/LG 1 (IV. (Stuka) Gruppe/ Lehrgeschwader 1). A IV.(St.)/LG 1 nimettiin 27.1.1942 alkaen uudelleen ja sen nimeksi tuli I/St.G. 5 (I/Stukageschwader 5) ja lokakuussa 1943 I/Sturzkampfgeschwader 5.

Yllä olevissa dokumenteissa esimerkkinä Aufkl.-Kette (F) Lapplandin toimintaa 11.5.1942 ja 16.5.1942. Kuvat: Kalevi Mikkonen/Kriegstagebuch A.O.K. Lappland/Abt. Ia. Anlagenband V & VI. T-312 R-1016. NARA.

Fieseler FI 156 Storch (Haikara) -yhteyskone Rovaniemen kentällä.  Kuva: Rudolf Rascke.

Myöhemmin Rovaniemen kentälle tuli lisää laivueen osastoja. Sodan alkaessa Neuvostoliittoa vastaan Rovaniemen kentällä ei ollut vielä kovin paljon koneita, mutta Neuvostoliiton ilmahyökkäysten jälkeen sinne siirrettiin lisää hävittäjiä. Neuvostoliiton koneet pommittivat lentokentän aluetta 25.6.1941, jonka jäljiltä lentokentän lännen puoleisella reunalla on vieläkin näkyvissä lukuisia pommikuoppia. Rovaniemeltä avattiin kuljetuskoneille säännöllinen reittiliikenneyhteys Osloon ja tarpeen mukaan Berliiniin. Transport Staffel/Fliegerführer Nord (Tr.St./Fl.Führer NO) ja Kurierkette AOK Lappland toimivat jatkosodan aikana Rovaniemeltä. Kurierkette AOK Lappland lakkautettiin vuonna 1943 ja sen koneet siirrettiin Luftgaustab Finnlandille.

Syöksypommittajien tehoon oltiin yleensä varsin tyytyväisiä, joskin niiden vaikutus kantalinnoitettuihin asemiin jäi vähäiseksi. Me (Messerschmitt) 109 kuitenkin oli ylivoimainen pohjoisrintaman vanhentuneisiin vihollishävittäjiin nähden. Nämä kummatkin konemallit vanhenivat kuitenkin suhteellisen nopeasti. Me 109 E korvattiin jo vuoden 1942 aikana 100 km/t nopeammalla ja ketterämmällä Me 109 F -mallilla ja seuraavana vuonna otettiin käyttöön Me 109 G1- ja G2-tyypit. Uudenaikainen FW (Focke Wulf) 190 -hävittäjä saatiin Pohjois-Suomeen maaliskuussa 1943. Tätä konetta käytettiin myös rynnäkköhävittäjänä. Ju (Junkers) 87 -konetta käytettiin sodan loppuun saakka, mutta vuonna 1944 sitä pidettiin jo liian hitaana ja haavoittuvana. Ju 87:n rinnalle ja tilalle tuli jo vuodesta 1942 lähtien pommituslentokone Ju 88, joka oli erinomainen yleiskone ja jolle lankesivat mm. kaukotiedustelutehtävät. Ju 88 -koneesta rakennettiin lukuisia versioita eri tehtävien suorittamista varten. Lähitiedusteluun tarkoitetut vanhentuneet ja hitaat FW 189 -koneet vaihdettiin vasta kesällä 1944 kameroilla varustettuihin Me 109- ja FW 190-koneisiin. Yöhävittäjälaivue Pohjois-Suomeen saapui kesällä 1943. 

Rovaniemi-Berliini -linjan kuljetuskone Rovaniemen lentokentällä vuonna 1942. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Saksalainen Focke Wulf Fw 58 Rovaniemen lentokentällä porotokan ympäröimänä. 

Kuva: Kaarlo Wegeliuksen valokuva-albumi/Lapin maakuntamuseo.

Rovaniemellä toimi Stuka-laivueen yhteydessä myös Stuka-koulu, eli täydennyslaivue, jonka nimi oli Erg.St.IV(St.)/LG 1 (Ergänzungsstaffel IV/(Stuka)Gruppe/ Lehrgeschwader 1). Myös tämä Stuka-koulu nimettiin uudelleen 27.1.1942 alkaen, jolloin se oli Erg.St.I/St. G 5 (Ergänzungsstaffel I/Stukageschwader 5) ja lokakuussa 1943 Ergänzungsstaffel I/Sturzkampfgeschwader 5. Stuka-koulu toimi Rovaniemellä vuosina 1942 ja 1943. Vuonna 1942 Rovaniemellä oli pääosin Stuka-lentäjien koulutusta. Taistelulentojen painopiste oli siirtynyt lähempänä rintamaa oleville kentille. Rovaniemen lentotukikohdan vahvuus ja lentokaluston määrä vaihteli jatkuvasti tilanteen mukaan koko jatkosodan ajan, mutta se oli silti Luftwaffen tärkein tukikohta Lapin alueella.

Saksalaisten kuuluisa Stuka eli Junkers Ju 87 -syöksypommittaja Rovaniemen kentällä. Kuva: Rudolf Raschke.

Stukat lähdössä Rovaniemen lentokentältä. Kuva: Rudolf Raschke.

Kentällä tapahtui suuria vaurioita tuottaneita pakkolaskuja melko usein. Knabe kertoi, että kerrankin eräs Dornier Do17 ajoi kentän päästä ulos. Siltä murtui oikea laskuteline. Kone kallistui sen jälkeen tasonsa varaan, jolloin sen moottori vaurioitui pahoin. Lentokentän ympäristöön tehtiin myös useita pakkolaskuja, joissa koneet tuhoutuivat niin pahoin, ettei niitä enää pystytty korjaamaan. Näitä koneen raatoja oli sodan jälkeen ja on vieläkin, tosin jäänteistä ”puhdistettuna” useissa paikoissa lentokentän ympärillä ja lähialueilla. Kaikki vaurioituneet koneet, jotka vielä pystyttiin korjaamaan, vietiin junalla Porin varikolle, missä ne kunnostettiin. Maaliskuusta 1942 lähtien oli myös Rovaniemellä huoltohalli, joka korjasi pienemmät vauriot. Moottorien vaihdot lentokentän mekaanikot tekivät itse. Tämä onnistui myös talviaikaan, sillä helmikuussa 1942 valmistui kuusi hallia Dornier Do 17 -koneille. Ne oli rakennettu juuri tämän konetyypin mittojen mukaan. Huhtikuussa 1942 lentotiedusteluryhmä siirtyi kuitenkin Junkers Ju 88 -koneisiin, ja nämä koneet eivät sitten enää mahtuneetkaan vasta valmistuneisiin halleihin.

Dornier Do 17 Rovaniemen lentokentällä vuonna 1941. Kuva: Onni Komulainen/Lapin maakuntamuseo.

Suuresti kasvaneen sähköntarpeen takia kauppalan ja saksalaisten kanssa tehdyn sopimuksen mukaan lentokentälle rakennettiin suurjännitelinja Saarenkylässä olevasta kauppalan verkoston päätepisteestä. Linjan pituus oli 5 390 metriä. Joulukuussa 1942 kauppalan sähkölaitos ilmoitti, että lentokentän johtoryhmä, jonka kulutukseksi oli sovittu 10 kW, oli kuluttanut sähkövirtaa yli 100 kW sovitun asemasta. Tämä johtui siitä, että sähköjohtoihin oli tehty laittomia liitäntöjä.

Lentokentän käytössä oli oma 300 kW:n sähkölaitos, josta luvattiin virtaa myös kauppalan asunnoille tarvittaessa. Todellisuudessa sähkölaitos ei useinkaan ollut käytössä dieselöljyn puutteen takia, ja kauppalan alueelta jouduttiin toimittamaan sähköä sinne. Lentokentän dieselöljyn tarve oli 15 000 litraa kuukaudessa, ja koska Rovaniemen sähkölaitos ei aina voinut toimittaa sinne sähköä, asunnot, toimistot ja hallit olivat usein kokonaan ilman valoja ja sähköä. Jatkuvan sähkö- ja polttoainepulan takia lauhat säät olivat toivottavia. 

Varsinkin kovana pakkastalvena 1942 - 1943 jouduttiin ajoittaisiin virtapiirien katkaisuihin kovan kulutuksen takia. Yhteysesikunta Roi kuitenkin esti sähkön katkaisemisen saksalaisilta. Asiasta oli vaikea keskustella saksalaisten kanssa, mutta nämä kuitenkin lupasivat poistaa laittomat viritykset. Myös lämmitykseen käytettävän puutavaran tarve oli suuri ja puuta toimitettiin kentälle Poikajärven ja Norvajärven metsänhakkuualueilta.

Lentokentällä oli myös suuntima-asema ja radioasema. Kesäkuussa 1942 suomalaiset ilmatorjuntamiehet pääsivät tutustumaan Rovaniemellä olleen saksalaisen ilmatorjuntarykmentin yöammuntalaitteeseen eli ”radiosuuntimeen” (Funkmessgerät), joka myöhemmin opittiin tuntemaan nimellä tutka. Laitteita oli kahta mallia. Toinen oli ilmavalvontalaite, jonka mittausetäisyys oli 100 - 200 kilometriä ja toinen ilmatorjuntalaite, jonka mittausetäisyys oli 20 - 30 kilometriä. Näiden laitteiden avulla voitiin havaita ”näkymättömät maalit” ja tehdä vaikutusammuntaa myös yöllä joka säässä.

Saksalaisilla oli käytössään kaksi radiosuunnintyyppiä: ilmavalvonnassa Freya -laite ja tulenjohdossa Würzburg D -laite. Freya-tutkien avulla oli mahdollista saada ennakkovaroitus lentokoneista jo 100 km:n etäisyydeltä, mikä merkitsi noin 15 minuutin lentoaikaa. Würzburg D -laitteella voitiin määrittää lentokoneiden sijainti, reitti, lentokorkeus ja nopeus. Tulenjohtokone Lambdan (keskuslaskin) avulla voitiin laskea ampuma-arvot myös kaartaviin ja syöksyviin koneisiin. Lambda kuului Rovaniemen lentokenttääkin puolustavien 88-millisten RMB-pattereiden kalustoon.

Würzburg D-laite. Kuva: Bundesarchiv Bild 101I-662-6660-27A / Ketelhohn.

Lambda-tulenjohtokone. Kuva: SA-kuva.

Flakgruppe (Flak= Flugzeugabwehrkanone) Finnlandin sekä 88-millisiä että 37-millisiä ilmatorjuntatykkejä oli Rovaniemen kentän ympäristössä useassa paikassa. Ainakin Keminkorkian, Pikku-Keminkorkian ja Maunun Matin alueille niitä oli sijoitettu pysyvästi ja myös konekivääripesäkkeitä oli sijoitettu moneen kohtaan matalahyökkäysten torjuntaa varten. Oiva Konttijärvi kävi Maunun Matin alueella sodan jälkeen ja löysi sieltä yhteensä kuusi 88 millimetrin ilmatorjuntatykin betonista alustaa. Raskaana kalustona olivat nimenomaan 88 mm:n tykit, joita kalustosta oli 36 %. Suurin osa oli meilläkin käytettyä 1930-luvun mallia, mutta vuoden 1943 lopulla saatiin aseen viimeisintä versiota vuodelta 1941. Tätä asetta asiantuntijat ovat pitäneet sodan parhaana ilmatorjuntatykkinä. Elokuussa 1944 korvattiin osa kiinteistä tykeistä moottoroiduilla. Kevyen ilmatorjuntatykistön pääkalustona oli 20 mm:n ilmatorjuntatykki (52 % kaikista tykeistä). Loput eli 12 % oli 37 mm:n tykkejä. 

Saksalainen 88 mm:n ilmatorjuntatykki asemassa. Kuva: SA-kuva.

Rovaniemellä toimivat Luftwaffen ilmatorjuntayksiköt II./Flak-Regiment 46 (mot.) joulukuusta 1941 kesäkuulle 1942, Flak-Abteilung 467, jolla oli aluksi kaksi, sittemmin yksi kevyt IT-yksikkö Rovaniemellä, Flak-Brigade XIII, joka muutti nimensä kesästä 1943 alk. muotoon 13. Flak-Brigade (mot.), joka tunnettiin myös nimellä Flak-Brigade Finnland, toimi Rovaniemellä 1.6.1942 alkaen aina heinäkuun lopulle 1944 asti ja 13. Flakbrigaden yksikkö Flak-Regiment 181 (mot.) Flakgruppe Finnland vuodenvaihteesta 1942 - 43 syyskuulle 1944 asti. Flakgruppe Finnlandin yksiköistä ainakin Stab schwere Flak-Abteilung 425, 12.3.1943 alkaen Stab gemischte Flak-Abteilung 425 (v) (kenttäpostinumero 51145), toimi Rovaniemellä. Luftwaffe-Nachrichten-Regiment 56 (tunnettiin myös nimellä Luftnachrichten-Regiment 56) vastasi tutka-asemista, tutkalaitteiden käytöstä, kokoamisesta ja huollosta. Rovaniemen kentän tutka-aseman koodinimi oli Reiher.

Lentokenttää ympäröivälle metsäalueelle ja silloisen Poikajärven/Norvajärventien molemmin puolin sekä Mustonvaaran alueelle saksalaiset rakensivat puolustus- ja tukikohtalinjoja, sikäli kuin työvoimaa riitti. Lentokentän puolustussuunnitelman mukaan Maunun Matin alueelle ja sen pohjoispuolelle rakennettiin Berg-Stellung, joka kaiketi jäi hieman vajavaiseksi, vaikka sieltä löytyy joitakin puolustuskaivantoja vieläkin. Poikajärven/Norvajärven tien länsipuolelle noin yhden kilometrin matkalla lentokentän päästä laskien vankileirille asti rakennettiin See-Stellung. Tästä linjasta on myös jonkin verran kaivantoja vielä löydettävissä, mutta yhtenäistä linjaa näiden kahden e.m. linjan välillä ei ole ainakaan enää havaittavissa. 

Tien toisella puolella oli puolustussuunnitelman mukaan Muni-Stellung myös merkittynä noin yhden kilometrin matkalle. Tämäkään linja ei ollut ilmeisesti kokonaan valmiiksi rakennettu, vaikka joitakin sen kaivantoja on löydettävissä. Molempien linjojen päässä olevan silloisen vankileirin pohjoispuolelta löytyy lukuisia pesäkekaivantoja, mutta koska alue on ollut vuosikymmeniä puolustusvoimien harjoitusalueena, sinne on sekoittunut sekä vanhoja että uudempia kaivantoja sikin sokin. Osa uudemmista kaivannoista on kuitenkin mitä ilmeisimmin tehty vanhojen saksalaisten kaivantojen kohdille, joten jonkinlaisen kuvan puolustuslinjasta saa nykyisinkin.

Alkuperäinen saksalaisten Muni-Stellung -asema, joka on sittemmin ollut suomalaisten varusmiesten harjoittelupaikka. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Muni-Stellung jatkui lentokentän päästä etelään melkein kokonaan nykyisen lentokenttäalueen aidan sisäpuolella kohti Mustonvaaraa, jonne saksalaiset rakensivat lisäpuolustuslinjan sydämen muotoisena vaaran alueelle. Sodan jälkeen vuonna 1949 otetun ilmakuvan perusteella alueella on selkeä sydämen muotoinen tiejälki ja oletettujen taisteluasemien/sirpalesuojien jäänteiden kohdilla on myös lyhyet kulkuväylät mahdollisesti tykkipattereita varten. Tämä saksalaisten linja, joka oli yhdistetty kiertävällä huoltotiellä, on yhä selvästi näkyvissä. Nykyisin osa hiekkatieverkostosta on edelleen käytössä ja hyvässä ajokunnossa, mutta osa linjan tiestöstä on jo hieman umpeutunut soistumisen ja kasvillisuuden takia. 

Mustonvaarasta löytyy kaivantoja ja mahdollisia, ehkä keskeneräisiksi jääneitä, rakennusten luonnonkivisokkeleita. Tätäkin aluetta on käytetty sodan jälkeen puolustusvoimien harjoituksissa ja sinne on tehty uudempia tykkiasemia. Myös lentokentän ns. pelastustie on osaltaan peittänyt puolustuslinjan aluetta. Lisäksi sieltä on kaivettu soraa, joten sekin on hieman tuhonnut alueen alkuperäistä maisemaa. Tämä puolustuslinja on jäänyt keskeneräiseksi suunnitelmaan verrattuna, koska sieltä on löydettävissä vain varsin vähän saksalaisten kaivantoja. Linjan asemien välille tarkoitettu huoltotie on kuitenkin ollut koko matkalta valmis. Mustonvaaran itäpuolen suon viereinen tien pätkä on ehkä ollut lankkutieosuus, samoin kuin Mustonvaaran länsipuolella ollut Mustonaavan ylittävä osuus. Sodan jälkeen Mustonvaaran maastossa oli runsaasti varastojätettä ja ammuksia. Siellä oli kertomusten mukaan ainakin 20:n, 37:n ja 88 millin IT-tykkien ammuksia, joten siellä on saksalaisilla ollut tykkiasemia jossakin vaiheessa sodan aikana. 

Mustonvaaran alkuperäinen saksalaisten tekemä tie on melkein kokonaan hyvässä kunnossa. Tien varsilta löytyy myös rakennusten kivisokkeleita ja asemakaivantoja. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Lentokentän alueen etelä- ja kaakkoispuolella Napapiirin ja Keminkorkian alueen välissä saksalaisilla oli vielä Felsen-Stellung, Wald-Stellung ja sen jatkeena idän puolella Sumpf-Stellung heidän laajan lentokentän tukikohta-, asunto-, toimisto- ja varastoalueensa suojana. Tämä puolustuslinja on näistä linjoista parhaiten rakennettu, sillä se etenee yhtenäisenä linjana nykyisen pelastustien takana itäosalta tien ylittäen kohti lentokenttää. Tästä linjasta löytyy runsaasti poterokaivantoja, isompia taistelupesäkkeitä, korsujen jäännöksiä ja lähes umpeutuneita taistelukaivantoja säännöllisin noin 50 metrin välein. Aikanaan ne ovat tietysti olleet syvempiä ja todennäköisesti paalutuksin ja ehkä hiekkasäkein suojattuja ja ilmeisesti alueella on ollut myös piikkilanka-aitaa. Luonnonkiviä on käytetty useissa kohdissa sopivilta osin pesäkkeiden suojana ja sirpalesuojina.

Wald-Stellung -linjan korsu Keminkorkialla. Kuva: Jukka Suvilehto (Lapin maakuntamuseo).

Lähes umpeutunut Wald-Stellung -asema Keminkorkialla. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Wald-Stellung -linjan taistelupesäke Keminkorkialla. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Saksalaiset lupasivat lentokentän rakennuksineen ja laitteineen Suomen käyttöön sodan loputtua, mutta sotilaallisen tilanteen muuttumisen takia kaikki tuhottiin syksyllä 1944. Saksalaiset aloittivat lentotukikohdan purkamisen ja rakenteiden hävittämisen 30.9.1944. Viimeinen taistelulentoyksikkö 9./Jagdgeschwader 5 (9./JG 5) poistui kentältä 11.10.1944. 

Saksalaisten matkustaja-, rahti- ja pommikone Focke Wulf FW 200 Condor kävi myös Rovaniemen kentällä mm. lokakuun alussa vuonna 1944 hakemassa vuoristoarmeijan arkiston. Kuva: SA-kuva.

Ainoa rakennus, joka lentokentällä tai sen ympäristössä säilyi tuhoamiselta, oli lentokentän läpi menneen silloisen Norvajärventien varrella sijainnut ilmeisesti saksalaisten akkukorjaamon rakennus. Rakennuksesta löytyi saksalaisten poistuttua iso kasa akkuja. Sittemmin se oli jonkin aikaa Napapiirin lennokkikerhon käytössä. Muita säilyneitä rakennelmia olivat tämän rakennuksen lähellä Norvajärventien toisella puolella olevat saksalaisten lentokoneille tehdyt sirpalesuojat, joita oli 2 – 3 kappaletta. Nämä avonaiset sirpalesuojat olivat noin 20 tai 30 metriä leveitä etupäästä auki olevia ehkä noin kaksi metriä korkeita hirsikehiä, jotka olivat täynnä kivenlohkareita. Hirsikehän pystypuut olivat vahvaa tukkia ja vaakapuut ohutta rankaa. Rautalankaa käytettiin puiden sidonnassa.

Taustalla saksalaisten tekemä lentokoneiden avoin sirpalesuoja. Kuva otettu vuonna 1948. 

Kuva: Oiva Konttijärven arkisto.

Oiva Konttijärven 23.3.2016 tekemä piirros Rovaniemen lentokentän saksalaisia lentokoneita varten tehdyistä avoimista sirpalesuojista. Kalevi Mikkosen arkisto.

Ainoa lentokenttäalueen tuholta säilynyt rakennus oli saksalaisten akkuvarasto. Se oli purjekoneen säilytystila heti sodan jälkeen. 

Kuva: Oiva Konttijärven arkisto.

Loka-marraskuussa 1944 suomalainen linnoitus- ja rakennuspataljoona 232 raivasi ja kunnosti Rovaniemen lentokentän käyttökuntoon. Saksalaiset olivat sijoittaneet kiitotielle 1000 kg:n miinapommeja, mutta vain niiden sytytyspanos oli räjähtänyt jättäen pommit suutareiksi. Kenttä otettiin uudelleen käyttöön 2.11.1944. Kentän ympäristön tukikohta-alue oli sodan jälkeen miinoitettu ja siellä oli runsaasti räjähteitä ja muuta tavaraa. Saksalaisilla oli käytössä ainakin 100 kg:n, 250 kg:n, 500 kg:n ja 1000 kg:n lentopommeja.  Umpinaisia betonista tehtyjä harjoituspommeja, joissa ei ollut räjähdysainetta, käytettiin pommitusharjoituksissa. Näitä harjoituspommeja löytyy lentokentän lähistöltä vieläkin. Saksalaisilta jäi lentokentän alueelle myös parikymmentä metriä korkea ja muutamia satoja metrejä pitkä lämmitykseen käytetty hiilikasa. 

Saksalaisten 250 kg:n harjoituspommin jäänteet lentokentän aidan sisäpuolen metsäalueella. 

Kuva: Kalevi Mikkonen.

Kulkeminen lentokentän alueella oli tietysti kielletty, mutta yhtä ja toista tavaraa sieltä ”jemmattiin” uudisrakentajien tarpeisiin. Pioneerijoukot raivasivat aluetta ahkerasti vuosina 1944 - 1946, ja kentän ympäristössä kerättiin ja räjäytettiin valtavat määrät pommeja, ammuksia ja miinoja. Valvontakomissio halusi mm. kaikki kaapelit Rovaniemen lentokentältä, joten ne piti repiä ja luovuttaa venäläisille. Lentokenttää ympäröivässä miinoitetussa maastossa raivosivat isot metsäpalot vuoden 1945 ja 1946 kesinä. Raivaus- ja sammutustöissä sai surmansa tai loukkaantui useita ihmisiä. Lentokenttä avattiin uudelleen käyttöön toukokuussa 1948. Raivauksista huolimatta maastoon jäi vielä paljon räjähteitä ja aseitakin, joita jopa kaupungin alueelta tulleet pikkupojat vielä 1960-luvun alkupuolella kävivät sieltä henkeä uhmaten keräämässä. Putkiruudit ja sytytysruudit otettiin ammuksista ja niistä tehtyjä omia paukkuja räjäyteltiin sitten sopivissa paikoissa. 

Lentopommin jäänne. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Lentokentällä toimivat ainakin seuraavat joukko-osastot (myös lukuisia muita osastoja ja yksiköitä tai niiden osia oli ajoittain vahvuudessa, mm. rakennus- ja huoltoyksiköitä):

Aufklärungskette (F) Lappland

 I. / Sturzkampfgeschwader 5

IV. / Lehrgeschwader 1

IV. / Sturzkampfgeschwader LG 1

1. / (H) Aufklärungsgruppe 32 (syyskuu-lokakuu 1944)

I. (Zerstörer)/Jagdgeschwader 77 (lokakuu 1941-tammikuu 1942)

Ergänzungsstaffel I/Stukageschwader 5 (vuosina 1942 - 1943)

9./Sturzkampfgeschwader 151 (toukokuu-lokakuu 1943)

Nachtslachtgruppe 8 (tammikuu 1944-lokakuu 1944)

Flak-Regiment 46

Flak-Regiment 181

Flak-Brigade XIII

Fliegerzielstaffel 51 (kesäkuu-elokuu 1944)

Flugbereitschaft Luftgaukommando Finnland (lokakuu 1942 – lokakuu 1943) sitten

Flugbereitschaft d. Kommandierender General der deutschen Luftwaffe in Finnland (lokakuu 1943-syyskuu1944).

Werkstattzug 411 (Luftwaffe) (28.6.1941 alk. - ??)

---

Lähteitä:

Ahto, S. Saksalaisten joukkojen sopivuus sodankäyntiin Pohjois-Suomessa vv 1941 - 1945. Tiede ja ase, vol. 32 (1974), s. 151 - 194.

Alakulppi, Jaakko. Lapin Ilmailuhistoria I. Enontekiön kuumailmapallosta 1799 Lapin ilmasotaan 1944 - 45. Lapin Maakuntamuseon julkaisuja 9. (2. korjattu painos). Vaasa 2004.

Alakulppi, Jaakko. Lapin ilmailuhistoria II. Jälleenrakentamisesta 1945 Lapin lentomatkailuun ja Hornet-kauteen 2001. Lapin Maakuntamuseon julkaisuja 10. Vaasa 2006.

Alakulppi, Jaakko. Saksan Luftwaffe Suomen Lapissa 1941 - 1944. Lapin Kansa 28.8.1994.

Alakulppi, Jaakko. Saksalaissotilaat olivat osa lappilaista elämää. Lapin Kansa 23.4.1995.

Anttonen, Ossi ja Valtonen, Hannu. Luftwaffe Suomessa – in Finland 1941 - 1944. Osa 1. Helsinki 1976.

Anttonen, Ossi. Luftwaffe Suomessa – in Finland 1941 - 1944. Osa/Vol. 2. Helsinki 1980.

Armeeoberkommando 20. Mikrofilmit. U.S. National Archives and Records Administration (NARA).

Erkkilä, Veikko ja Iivari, Pekka. Jätetyt kodit, tuhotut sillat. Lapin sodan monta historiaa. Keuruu 2015.

Jokipii. Mauno. Jatkosodan synty. Tutkimuksia Saksan ja Suomen sotilaallisesta yhteistyöstä 1940 - 41. Keuruu 1987.

Jylhä, Mikko ja Torkko, Markku. Sata vuotta Rovaniemen energiaa 1913 - 2013. Kerava 2014.

Lapin maakuntamuseon kuva-arkisto.

Lappi, Ahti. Saksalainen sotakalusto pelasti Helsingin. Sotaveteraani 1/2005 (23.2.2005), s. 20 - 21.

Maanmittauslaitos. Vuoden 1946 ja 1949 ilmakuvat.

Maanmittaushallitus. Rovaniemi. Ulkoilukartta 1:25 000. Kartoitus vv. 1954 - 56. Täydennetty tiestön osalta 1965. Helsinki 1966. Kalevi Mikkosen arkisto.

Mikkonen, Kalevi. Parakkeja ja piikkilankaa. Saksan armeijan rakentamiseen liittyvä toiminta Rovaniemen seudulla 1940 - 1944. Lapin maakuntamuseon julkaisuja 18. Oulu 2016.
Knabe, Konrad. Lapin lentotiedustelijat. Jyväskylä 1983. 

Puolustusvoimien PE:n Topografinen osasto. Ilmakuvatoimisto. Sarja 5313. Kuvattu 29.6.1953. Lapin maakuntamuseo.
P. Rantamäki, Rovaniemen lentotukikohdan rakenne 1.5.1946 otetun ilmavalokuvan perusteella. Kadetti P. Rantamäen tutkielma. Liite 2. Ilmasotakoulu. Kadettikurssi 71. Kauhava 30.4.1987. Lapin maakuntamuseo.
Rovaniemen lentokentän puolustussuunnitelma (karttapiirros). Rovaniemi Fliegerhorst. Plan zur Horstverteidigung vuodelta 1942. Lapin maakuntamuseo.
Saarenkylän historia. Useita kirjoittajia. Rovaniemi 1998.
Uola, Mikko. Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä. Myyttejä ja tosiasioita Lapin historiasta 1910-luvulta 1940-luvulle. Hämeenlinna 2010.

Valtonen, Hannu. Luftwaffen pohjoinen sivusta. Saksan ilmavoimat Suomessa ja Pohjois-Norjassa 1941 - 1944. Keski-Suomen Ilmailumuseon julkaisuja 6/1997. Tikkakoski 1997.

Valtonen, Hannu. Hylkyretkiä Pohjolaan. Tikkakoski 2009.

Yhteysesikunta Roi:n edustajien (Harry Wihtol, Alfred Wegelius) vierailu Rovaniemen lentokentällä 13.1.1943. Raportti eversti Willamolle 14.1.1943. Kansallisarkisto.

Kirjoittajan tekemät omat kenttä- ja arkistotutkimukset.

Haastattelut:

Oiva Konttijärvi (s. 1930)

Aarne Mikkonen (s. 1949)

______________________

English summary: Rovaniemi airport during the Continuation War

Rovaniemi airport is located in Rovaniemi, about 10 kilometres north of Rovaniemi city centre. The Arctic Circle crosses the runway closer to its northern end. The airport was built in 1940 with two grass-surfaced runways. During the Continuation War it served as an airbase and supply center for German Luftwaffe. This was the largest of the Luftwaffe’s airfields in Finland and in northern Norway and it was significantly expanded when the Germans arrived in 1941. There were lots of German accommodation- and storehouse barracks in the vicinity of the airbase. The support base around Luftwaffe airfield reached to the present-day Santa Claus Village, and nearby Keminkorkia, Pikku-Keminkorkia, Maunun Matti, Mustonvaara and Takakappale areas. 

There are still today foundations from the support structures that once dotted the spaces around the airfield. The remnants of the Luftwaffe support structures today are mundane. The woods contain scattered remains of barracks, workshops, roadways, kasinos, trenches and assorted support and storage structures. Snowmobile paths and walking trails (mostly originally German roads) are scattered throughout the woods around the eroding remnants of the Luftwaffe base. The Germans destroyed all their barracks in October 1944 when they left Rovaniemi.