perjantai 15. kesäkuuta 2018


Rovaniemen kauppalan ja sen lähiympäristön rautatie- ja asemapaikat vuodesta 1909 aina 1950-luvulle asti

© Kalevi Mikkonen 2018

Rautatien alkuvaiheet (1909 – 1940) Rovaniemellä ja asemarakennukset

Venäjän keisari hyväksyi Kemi-Rovaniemi –rautatien rakentamissuunnitelman 28.11.1906. Työt etenivät melko nopeasti ja jo kolmen vuoden kuluttua junaliikenne oli täydessä vauhdissa. Rovaniemen ensimmäinen asema avattiin virallisesti liikenteelle 16.10.1909. Asema sijaitsee vielä nykyäänkin Poromiehentiellä aivan kaupungin keskustassa. Rakennus oli Thure Hellströmin suunnittelema.[1] Rovaniemi-kyltti rautatieaseman oven yläpuolella oli kirjoitettu sekä suomeksi että venäjäksi niin kauan kuin Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa. Ensimmäisen aseman ratapiha sijaitsi nykyisen, kaupungin poikki kaivetun Nelostien montun paikalla. Ratapihan alueella oli 1910 - 1930 -luvuilla viisi tai kuusi raidetta ajankohdasta riippuen. Tavaratoimisto rakennettiin nykyisen Karjapohjolan talon kohdalle. Henkilökunnan parakkiasunnot sijaitsivat nykyisen keskusurheilukentän katsomon kohdalla. Pesutupa/saunarakennus oli urheilukentän nykyisen Ruokasenkadun portin paikkeilla.[2]

Veturitalli sijaitsi nykyisten Hallituskadun ja Nelostien välisellä ns. Tommin alueella. Veturipilttuita oli neljä. Vesi pumpattiin vesitorniin nykyisen ratapihan eteläpuolella sijaitsevan Pirttilammen eli Pumppulammen pumppuasemalta.[3] Puuvarastot olivat nykyisen Nelostien ja Uuden torin (silloisen kasarminkentän) välisellä alueella.[4]

Rovaniemen ratapiha-alue vuonna 1910. Kuva: Hildur Larsson/Lapin maakuntamuseo.

Rautatierakennuksia Rovaniemellä 1910-luvulla. Takana neljän pilttuun veturitalli. Tallin edessä puuvarasto halkopinoineen. Kuva: Iikka Paavalniemi/Lapin maakuntamuseo.

Rovaniemen 1. rautatieasemarakennus ratapihan puolelta kuvattuna ennen vuotta 1917.
Kuva: Iikka Paavalniemi/Lapin maakuntamuseo.

Sodasta säästynyt Rovaniemen vanha asema (Poromiehentie 1) nykyisin Nelostien puolelta kuvattuna. 
Kuva: Kalevi Mikkonen.

Asemarakennus Ruokasenkadun puolelta. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Sodasta säästynyt asemapäällikön talo (Poromiehentie 6) nykyisin. Kuva: Kalevi Mikkonen.


Vuonna 1910 rakennettu rautatieläisten asuintalo (Poromiehentie 7) on myös yksi tuolta ajalta säilyneistä rakennuksista. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Ounasjoen rannalle rakennettiin ns. satamaraiteisto, joka palveli Ounasjoen rannalla 1910- 1930 –luvuilla olleita useita sahalaitoksia. Rataosuus valmistui marraskuun alussa 1909. Rata kaartui asemalta katsoen jyrkästi vasemmalle. Liikennöinti oli hankalaa, koska kaltevuutta oli peräti 18 promillea. Asemaratojen suorana jatkeena oli ”Shellin pussi”. Se päättyi korkean penkereen päälle.[5] Pistoraiteet ulottuivat aina Jängislahden kohdalle saakka, jossa oli Kemi-yhtiön saha ja varastoja.


Rovaniemen radan rakentajien muistomerkki Ratamestarin puistossa. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Ensimmäisen maailmansodan aikana kevättalven 1916 kuljetussesongilla oli oma paikallinen nimensä - "kassitalvi". Kassi viittasi Peräpohjolassa käytetyn norjankielestä tulleen nimityksen mukaan laatikoihin, joissa kuljetettiin sotilastarvikkeita kuten kivääreitä, patruunoita ja piikkilankaa. Talvella 1916 17. tammikuuta alkaen 22. kesäkuuta asti tuotiin Rovaniemen asemalle Norjan Kirkkoniemestä hevos- ja jonkin verran myös porohärkäkuljetuksina 5000 pumpulipaalia painoltaan yhteensä noin 1150 tonnia ja Venäjän Kantalahdesta helmikuun puolivälistä huhtikuun loppuun mennessä erilaisia sotatarvikkeita yhteensä noin 4000 tonnia Valtion tavarankuljetuksen toiminimen suojissa. Rovaniemeltä tavarat kuljetettiin junakuljetuksina eteenpäin Venäjän armeijan käyttöön. Myös toiseen suuntaan eli lähinnä Kantalahteen meni jonkin verran sotilaita ja etappireitin kämpille sekä etappipaikoille muonaa ja rehua. Vuoden 1917 alussa Venäjä kärsi sotarintamilla pahoja tappioita ja loppuvuodesta tapahtuivat Venäjän vallankumoukset, joten uutta kassitalvea ei enää tullut.[6]

Kassitalven 1916 kuva Rovaniemen asemalta. Kuvassa tavarapaljoutta ja mm. venäläisiä sotilaita. 
Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Rovaniemi-Kemijärvi rataa alettiin rakentaa marraskuussa 1927. Tätä varten rakennettiin sekä Ounaskosken että Suutarinkorvan sillat alun perin yhdistettyinä rauta- ja maantiesiltoina. Sillat avattiin maantieliikenteelle 14.4.1930. Kemijärven rata avattiin väliaikaiselle henkilöliikenteelle Misiin saakka 15.12.1932. Rataosuus Kemijärvelle avattiin kokonaisuudessaan täydelliselle henkilö- ja tavaraliikenteelle 1.9.1934. Samalla liikenteelle avattiin Saarenkylän seisake ja Nivavaaran pysäkki.[7] Rovaniemen ensimmäinen asema palveli asemana 31.8.1934 asti ja sen jälkeen VR:n henkilökunnan asuinkäytössä sota-aikaan asti. Tällöin jo rakennettu uusi asemarakennus sijaitsi nykyisen Lappia-talon ja kirjaston alueella, jonne rakennettiin uusi ratapiha, henkilö- ja tavara-asema sekä vuonna 1940 asemaravintola.

Panoraamakuva Ounasvaaran rautatieleikkauksesta vuodelta 1929, jolloin tehtiin Kemijärven rataa. 
Kuva: Erkki Mikkola/Museovirasto - Musketti/Kansatieteen kuvakokoelma.CC BY 4.0

Talvisodassa 1939 – 1940 neuvostoliittolaiset pommittavat Rovaniemeä ensimmäisen kerran 21.12.1939. Kohteena oli mm. Ounaskosken rautatiesilta, mutta merkittäviä vahinkoja ei tuolloin syntynyt. Pommituksessa 30.1.1940 Rovaniemen ratapihalla tuhoutui 15 tavaravaunua. Asemarakennus ja läheiset asuinrakennukset kärsivät lieviä vaurioita. Rautateiden vauriot jäivät kuitenkin melko vähäisiksi.[8]

Talvisodan sotasaalista puretaan Rovaniemen asemalla 6.1.1940. Kuva: SA-kuva.

Välirauhan aikana vuonna 1940 – 1941 rakennettiin vanhan ratapihan vierelle runsaasti varastoja, koska Itämeren satamat olivat suljettuina ja tavaraliikenne, jota kuljetettiin autoilla, kulki Liinahamarin sulasataman kautta. Liinahamarin puolueeton satama oli Pohjois-Euroopan ainoa käytössä oleva.

Rovaniemen rautatieasemien alue ja ratapiha jatkosodan aikana 1941 - 1944

Kansantalo eli ns. Renkaantalo oli vuokrattuna saksalaisille majoituskäyttöön.[9] Kansantalon piha-alueella ja ratapiha-alueella oli muonitusjoukkojen vuonna 1942 rakentamia rakennuksia (Verpflegungsstelle). Yksi isoista rakennuksista oli yhdistetty keittiö-, miehistön oleskelutila-, upseerien oleskelutila-, pakkaustila- ja toimistoparakki. Rakennuksessa oli suurkeittiö, pienempi keittiö ja muonavarasto. Se valmistui loppuvuodesta 1942 ja sitä laajennettiin alkuvuodesta 1943. Kansantalo ja sen viereinen alue oli Maavoimien (Heer) huoltokomppanian Heeresbetreuungskompanie 12:n ja sen yksikön Heeresbetreuungsabteilung 10 (F):n aluetta.[10] Nykyisen linja-autoaseman ja Postitalon välinen alue oli ratapiha-aluetta sodan aikana. Sitä raivattiin miinoista ja ammuksista vuosikausia sodan jälkeen. Vuonna 1951 ns. Erottajan liikenneympyrää tehdessä löytyi runsaasti lentopommeja ja miinoja.[11] Postitalon lähistöltä löytyi 500 kilogramman suuruinen pommi.[12] Vuonna 1953 postitalon rakennustyömaalta maan alta löydettiin satoja ammuksia ja miinoja, joista useimmat lienevät peräisin sodan loppuvaiheessa paikalla räjähtäneestä ammusjunasta. Alueelta löytyi savuammuksia ja nalleja sekä sytyttimiä erikseen laatikkoihin pakattuna.[13] Vielä vuonna 1964 löytyi Rovaniemen silloin vilkkaimmalta liikenneväylältä Erottajan liikenneympyrän läheltä kranaatti, hyppymiina ja kolme tykinammusta entisen ratapenkan alueelta.[14] Yksittäisiä ammuslöytöjä on tehty vuoteen 2015 asti.

Talvinen ilmakuva Rovaniemen kauppalasta vuodenvaihteen 1941 - 1942 ajalta. Kuvassa näkyy silloinen rataverkosto kauppalan alueella. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Ratapihan alueella oli pistoraiteet ja iso lastauslaituri, joiden molemmin puolin oli saksalaisten elintarvike- ja muita varasto- ja toimistorakennuksia, autotalli, käymälä ja suomalainen väestösuojabunkkeri. Alue kokonaisuudessaan oli maavoimien (Heer) huoltoyksikön Heeresbetreuungsabteilung 10 (F) -yksikön aluetta. Silloisen veturitallin vieressä radan toisella puolella oli kaksi vuonna 1943 rakennettua saksalaisten varastoparakkia ja raiteiden välisellä alueella suomalainen ja saksalainen sauna sekä sirpalesuoja. Veturitallin ja Kittiläntien välisellä alueella oli saksalaisten varastoparakkeja parikymmentä kappaletta.[15]

Junan odotusta uuden asemarakennuksen edustalla 18.4.1942. Kuva: SA-kuva.

Vuonna 1909 rakennetun vanhan aseman kohdalta purettiin vuonna 1940 kaksi keskiraidetta ja niiden tilalle rakennettiin Petsamon liikennettä varten kauppaliikkeiden varastoja. Laajin toimija alueella oli Höckertin Seuraajat Oy. Jatkosodan aikana nämä varastot olivat erityisesti saksalaisten tavarakuljetusten käytössä.[16] Ratojen väliseltä alueelta saksalaiset vuokrasivat ainakin kaksi tai kolme parakkia.[17] Vanhan aseman viereen kauppalanpuoleiselle alueelle saksalaiset rakensivat maanalaisen bensiinivaraston. VR vuokrasi maa-alueen saksalaisille 16.10.1942.[18] Kauppalan rakentama Hallituskatu 27:ssa oleva graniitista ja betonista tehty väestösuojabunkkeri säilyi sodasta[19] ja oli varastokäytössä vielä 1975, jolloin se purettiin Lappia-talon parkkipaikan tieltä.

Rovaniemi oli saksalaisten sotilasliikenteen ja huollon solmukohta koko sodan ajan. Varsinkin sodan alkuvaiheessa vuonna 1941 saksalaiset vaativat käyttöönsä paljon vetureita ja vaunuja kuljetuksiaan varten. Kesäkuussa ajettiin sotilasjunia toinen toisensa perässä kohti Rovaniemeä. Jo 17.6.1941 alkaen Rovaniemelle saapui 11 sotilasjunaa päivittäin. Tällöin näissä junissa oli miehiä, peittämättömiä panssarivaunuja, ilmatorjuntatykkejä, valonheittimiä, autoja ja kenttäkeittiöitä. Junien aiheuttama jatkuva jyrinä päivin ja öin herätti radanvarren asukkaiden huomiota. Saksalaiset eivät suunnitelmiensa mukaan kyenneet liikuttamaan Rovaniemen radalla päivittäin satoja junia. Sotavuosina rautatien kuljetuskapasiteetti oli koko ajan äärirajoilla, kun rautateillä kulki kymmeniä junia päivässä: miehiä, materiaalia, polttoainetta, varusteita ja muonaa kuljetettiin Pohjanlahden satamista ja Ruotsista Rovaniemen kautta eteenpäin. Paluukuljetuksina tuli haavoittuneita, kaatuneita ja lomalaisia. Sen lisäksi VR hoiti myös siviili- ja rahtikuljetukset.[20]

Ounaskosken rautatie- ja maantiesilta sota-aikana Katajarannan puolelta kuvattuna. Kuva: SA-kuva.

Suomalais-saksalaisen sairaalajunan sijoituspaikka oli Rovaniemen asemalla, mutta 9.3.1942 alkaen se siirrettiin Tornioon ja sieltä Karjalan kannakselle samana vuonna. Tämä juna kulki ilman aikataulua 1 - 2 kertaa viikossa tuoden kerralla 300 potilasta Rovaniemelle, Kemiin tai Tornioon. Osa potilaista kuljetettiin aina Saksaan asti laivakyydillä. Sairaalajuna oli tehty päivävaunuista, joista oli poistettu istuimet ja niiden tilalle oli laitettu sairaalapaarit kahteen kerrokseen. Muutamista ikkunoista oli tehty luukkuja, joiden kautta potilaat voitiin nostaa paareilla sisään tai ulos. Junassa oli yksitoista vaunua sekä jäähdytys-, keittiö- ja varastovaunu. Junan henkilökuntana oli sekä suomalaisia että saksalaisia lääkäreitä, sairaanhoitajia ja lääkintämiehiä.[21]

Suomalaiset VR:n työntekijät saivat jatkuvasti taistella suurten vaikeuksien kanssa. Varsinkin Rovaniemen tärkeä purkamisasema antoi paljon huolta. Ratapiha ei ollut alun perin suunniteltu näin suurta liikennettä varten ja se oli liian ahdas. Kun siihen lisätään saksalaisten hidas purkamistoiminta, oli seurauksena suuret vaunustojen ruuhkautumiset, jotka sulkivat koko ratapihan ja tekivät vaihdetöiden suorittamisen vaikeaksi. Tilannetta parannettiin suorittamalla Rovaniemellä suurehkoja laajennustöitä. Sivuratoja lisättiin ja uusia varastoja rakennettiin runsaasti. Kaluston puute, rataosuuksien ruuhkaantuminen ja rautatieasemien virkailijoiden omavaltainen toiminta niiden luovuttaessa vaunuja saksalaisten käyttöön aiheuttivat toimenpiteen, jossa vain Rovaniemen ja Tuntsan rautatieupseereille jäi oikeus piireissään järjestää kiireellisiä kuljetuksia omatoimisesti ilmoittamalla ne ensitilassa esimiehilleen.[22]

Suomen tekemä aseleposopimus Neuvostoliiton kanssa (4.9.1944) ja Moskovan välirauhansopimuksen allekirjoitus ja voimaantulo (19.9.1944) muutti tilanteen Rovaniemellä ja koko Lapissa. Suomalainen siviiliväestö evakuoitiin Lapista Ruotsiin ja Pohjanmaalle 22.9.1944 mennessä varsin hyvässä järjestyksessä saksalaisten auttamana. Evakkoon lähtevä väestö sai ottaa mukaansa vain sen verran tavaraa, mitä jaksoi käsissään kantaa. Osa tavaroista oli pakattu kolleihin. Rovaniemi ja Hirvaan pysäkki olivat myös maalaiskunnan ja osin muualtakin tulleen väestön evakuointikeskuksia. Rovaniemen kautta kulki evakkoja karjoineen etelään ja saksalaisia sotilasyksikköjä varusteineen pohjoiseen. Rautatie ja maantiet olivat siten koko ajan täyskuormitettuja. Rovaniemeltä lähti päivittäin keskimäärin 20 junaa vuorokaudessa. Kaikkiaan lähetettiin pois 620 junavaunullista tavaraa ja lisäksi sekä autoilla että hevoskyydillä siirrettiin tavaraa Rovaniemeltä. Kun viimeiset tavarajunat lähtivät 23.9.1944 klo 19.30, jäi asemalle tuhoutumaan vielä runsaasti kolleja. Näiden tavaroiden joukossa oli erittäin arvokastakin irtaimistoa.[23] Kun suomalaiset poistuivat Rovaniemeltä ja Lapista, he jättivät rautatiekaluston saksalaisten käyttöön. Saksalaiset liikennöivät vielä pitkään Rovaniemen ja Laurilan välillä. He toivat paikalle omat veturi- ja junamiehistönsä sekä junanlähettäjät.[24]

Evakkojen tavaroita silloin käytössä olleen uuden asemarakennuksen ympärillä. 17.9.1944. Kuva: SA-kuva.

Rovaniemen hävittäminen alkoi 7.10.1944 saksalaisten aloittaessa omien parakkiensa polttamisen. Kauppalan suomalaisten talojen hävittäminen alkoi 10.10. Konttisen kartanon räjäyttämisellä. Kemijoen sillat räjäytettiin 13. - 14.10., ensin Ounaskosken silta ja myöhemmin Suutarinkorvan silta. Saksalaiset miinoittivat räjäytetyn Ounaskosken sillan keskikauppalan puoleisen päädyn ratapenkkaa sinne jätetyn veturin ympäriltä.[25] Sillan miinoitusta purettaessa kuoli ihmisiä vielä seuraavana kesänäkin. Rantapengermään laitettu miina löytyi vesijohtojen korjauksen yhteydessä vielä 1970-luvullakin.[26] Kemijoen kauppalan puoleiselle rannalle saksalaiset olivat kaivaneet taisteluhautoja useaan paikkaan. Suomalaisten etujoukkojen tullessa 14.10. Ounasvaaran alueelle, Suutarinkorvan silta oli vielä ehjä. Saksalaiset pioneerit olivat panostamassa siltaa uudelleen aikaisemman panostuksen lennettyä ratapihan räjähdyksen takia veteen. Saksalaiset SS-joukot suojasivat panostusta ja vielä samana iltana tämäkin silta räjäytettiin.[27]

Rovaniemen ratapihalla räjähtivät ammusvaunut 14.10.1944. Tarkkaa syytä ei ilmeisesti koskaan pystytty selvittämään, mutta paikalla olleiden sotilaiden mukaan onnettomuuden oli aiheuttanut halkovaraston poltto asemalla. Toinen versio oli, että junan vartiomiehistön vaunussa kaatunut kamiina oli sytyttänyt oljet vaunun lattialla. Räjähdys tuhosi kauppalan aluetta laajalti ja levitti tulipaloja kiihtyvällä vauhdilla eri puolille pääosin puurakenteista kauppalaa. Ammusvaunujen rautaromua, ratakiskon pirstaleita, rautatievaunujen jäännöksiä ja räjähtämättömiä ammuksia löytyi satojen metrien alueelta. Varsinkin tämän räjähdyksen seurauksena ratapihan alue tuhoutui varsin perusteellisesti. Asema-alue oli myös vahvasti miinoitettu. [28]

Rovaniemen ratapiha tuhon jäljiltä. Kuvan etualalla vetiritallin rauniot. Taustalla jotakuinkin ehjänä säilynyt asemaravintola. 20.10.1944. Kuva: SA-kuva.

Räjäytetyt raiteet ja osumia saanut asemaravintola, jonka kellariin oli sijoitettu räjähdyspanokset. Ne eivät kuitenkaan räjähtäneet. 20.10.1944. Kuva: SA-kuva.

Poltettu vaunu, jossa on ollut lihakuorma. Kuva: SA-kuva.

Kuin ihmeen kaupalla asemaravintola, vaikka sen kellariin oli sijoitettu räjähdyspanokset, jäi pystyyn Rovaniemen tuhossa lokakuussa 1944 ja se oli sodan jälkeen ensin VR:n henkilöstön asuntona, sitten VR:n kerhotalona ja vuodesta 1958 alkaen Rovaniemen teatteritalona vuoteen 1975 asti, jolloin se purettiin Lappia-talon tieltä. Myös vanha asemarakennus, asemapäällikön talo, aseman kivinen saunarakennus ja ratamestarin talo säilyivät täysin ehjinä. Vanha asemarakennus ilmeisesti säästyi, koska se oli tuulen alla ja koska saksalaiset käyttivät sitä itse loppuun saakka.[29]

Lager Fischereihafen Rovaniemi

Ounasjoen suiston varrella ns. Sahanrannasta aina Jängislahdelle saakka oli saksalaisten Lager Fischereihafen Rovaniemi, jossa sijaitsi mm. sotavankileiri nimeltään Kriegsgefangenen Zweiglager Rovaniemi, saksalaisten käytössä sodan ajan ollut Rovaniemen Saha, lukuisia alueen varastorakennuksia ja kymmenkunta Organisaatio Todtin varastorakennusta, joissa varastoitiin rakennustarvikkeita, työkoneita ja muuta tarpeellista tavaraa. Alue otettiin käyttöön heti kesäkuussa 1941 ja sitä rakennettiin ja laajennettiin koko sodan ajan.[30] Nykyisin tämä alue on Arktikumin aluetta ja puistoaluetta.

Lager Fischereihafen Rovaniemi eli ns. sahanrannan alue, jossa nykyisin sijaitsee Arktikum ja sen puistoalue. Kartta: Rovaniemen kaupunginarkisto.

Tämä vanhalta asemalta lähtenyt satamarata oli koko sodan ajan kovassa käytössä. Saksalaiset rakennuttivat saha-alueelle useita lisäraiteita ja kenttäradan pätkiä. Valtion Rautatiet (VR) rakensi nämä radat. Ison korkeuseron takia saha-alueelle laskeuduttiin siksak-raiteella. Satamaradan äärimmäisessä päässä oli kaksi raidetta, joilla kuormatut ja tyhjät vaunut vaihdettiin. Saksalaisten vuonna 1942 rakentamalle hiilivoimalaitokselle VR ajoi vaunukuormittain hiiltä.[31] Alueen pikkupojilla oli tapana käydä Sahanrannan alueella tutkimusreissuilla ja joskus he keksivät tehdä jäynää saksalaisille. Pekka Holopainen kertoi: ”Kerran teimme niin, että rasvasimme ratakiskoja niin paljon, että veturien pyörät sutivat tyhjää. Lopulta tarvittiin toinen veturi vetämään vaunut pois alueelta. Itse olimme piilossa katsomassa, miten käy.”[32]

Ounasjoen yläjuoksun puolella Jängislahden vieressä oli saksalaisten Armee-Pionier-Park Finnland (1.3.1942 alkaen Pionier-Park Lappland) -yksikön (kenttäpostinumero 40839) pioneerivarasto, majoitustiloja, varastoparakkeja sekä suuret lauta- ja koksivarastot. Varastoalueella oli runsaasti erilaisia rakennustarvikkeita, hiiliä, bensiiniä, sähkötarvikkeita ym. Alueella oli kaksi pistoraidetta, joiden päässä oli aikaisempi Kemi-yhtiön saha, varastoja ja lastauslaitureita.  Rovaniemen Sahan ostama saha ja koko lastausalue olivat saksalaisten käytössä jatkosodan aikana. Päätyasema useine lastauslaitureineen toimi sekä puutavaran että muun alueella olevan materiaalin lastauspaikkana. Saksalaiset tuhosivat oman varastoalueensa räjäyttämällä ja polttamalla. Saksalaisten tuhotulla varastoalueella oli monenlaista tavaraa, rikottuja bensiinitynnyreitä, vannerautaa, sähkökoneita, valaisimia, nauloja ym. tavaraa kasapäin. Saksalaiset tuhosivat myös pistoraiteelle kaksi pitkää tavarajunaa, jotka olivat täynnä suomalaisilta jäänyttä evakuointitavaraa.[33]

Alueelle jäi myös useita ehjiä parakkeja pystyyn ja niitä käytti sodan jälkeen saksalaisten sotajäämistöä kerännyt Lapin Jäte Oy varastoina. Ylempi pistoraide ja ratapenkka menivät suurin piirtein nykyisen Kantatie 79:n kohdalla. Alempi pistoraide kulki lähellä nykyistä joenrantaa. Osittain se on joissakin kohdissa nykyisen vedenpinnan alapuolella. Joen rannassa kulkeva polku on jotakuinkin pistoradan kohdalla.[34]

Ounasjoentien (silloisen Pohjoisen Rantakadun varrella) varrella pistoraiteen ja Rantakadun välisellä alueella Kulkurinpolun ja Lassinkadun kohdalla oli ehkä saksalaisten pioneerikomppanian varastoalue, jossa oli asuntoparakkeja ja muita rakennuksia. Alueen vieressä Lassinkadulla sota-aikana asunut Erkki Lilja kertoi, että saksalaisten asuntoparakkien toinen pääty oli Pohjoiselle Rantakadulle päin. Parakit oli rakennettu tieltä alaspäin viettävän rinteen alle, siten, että parakkien joenpuoleinen pää oli palkkien tai kivisokkelin avulla nostettu samalle tasolle rinteen puoleisen pään kanssa.[35]

Parakit olivat ehkä Polar-parakkeja, eli noin 6,5 x 12 metriä. Pistoraiteen vieressä Pohjoisen Rantakadun puolella oli ilmeisesti varastoparakki samoin kuin joenpuoleisella alueella hieman edempänä oli myös varastoparakki, joiden jäänteet näkyvät vuoden 1945 ilmakuvassa. Rantakadulta alas laskeutuvien leiriteiden risteyksessä oli radan suuntaisesti rakennettu mahdollisesti puukatos polttopuita varten. Alueella olevan nykyisen Pohjoisrannan kadun päätepisteen kääntöpaikan kohdalla oli myös saksalaisilla ilmakuvista päätellen kovassa käytössä ollut kääntöpaikka, jonka keskellä oli ehkä bensiinitankki. Tien päästä metsäalueen läpi pohjoisen suuntaan kulkeva polku oli sota-aikana huoltotie. Muistan lapsena alueella 1960-luvulla kierrellessä nähneeni siellä jotain sotaromua ja vähän alempana nykyisen Kantatie 79:n kohdalla oli vielä silloin pistoraiteen raideura näkyvissä ja kiskojen ja ratapölkkyjen jäänteitä siellä täällä.[36]

Auffanglager Rovaniemi

Pohjoisen Rantakadun (nykyisen Ounasjoentien) rannan puolella, silloisen pistoraiteen ja Rantakadun välisellä alueella sijaitsi saksalaisten karttojen ja vuoden 1945 ilmavalokuvien perusteella Luftwaffen vastaanottoleiri (Auffanglager Rovaniemi). Leirialue rakennettiin pääosin vuoden 1942 aikana. Alue sijaitsi suurin piirtein nykyisen Arktikumin parkkihallin puolivälistä Pohjoisranta 23 - 25:en tontin rajalle asti. Sinne tuotiin junalla pistoraidetta myöten sotavankeja, pakkotyöläisiä ja työvelvollisia Saksasta ja Saksan miehittämistä maista väliaikaista sijoittamista varten. Leiriltä heidät siirrettiin sitten eteenpäin työpisteisiin tai muille leireille. Leirillä oli ainakin 15 isompaa tai pienempää rakennusta, joista kaksi oli isokokoisia parakkeja. Parakkileirin ja pistoraiteen väliin oli rakennettu ramppi lastaamista varten.[37]

Luftwaffen Auffanglager Rovaniemi. Kartta: Rovaniemen kaupunginarkisto.

Sorakuoppa (Lager Kiesgrube)

Rovaniemen länsipuolella pääradasta erkani pistoraide ns. VR:n Sorakuopalle. Sitä käytettiin jo radan rakennusaikana. Erkanemisvaihteen virallinen nimi oli Pirttilampi sv. ja sen suunnitelma hyväksyttiin 15.7.1909.[38] Jatkosodan aikana ensimmäisenä Sorakuopan ja ylemmän kangasmetsikön alueelle rakensi Luftwaffe aluksi teltta- ja myöhemmin parakkileirin lomakuljetuksia varten jo välirauhan aikana syksyllä 1940. Marraskuun 13. päivänä 1940 kirjatussa Valtion Rautateiden kirjeessä ilmoitettiin, että Saksan puolustusvoimien käyttöön on toistaiseksi annettu 46 200 neliömetrin suuruinen alue Rovaniemen Sorakuopasta, josta ei tehty vuokrasopimusta.[39] Sorakuopan lisäksi alue oletettavasti käsitti myös Sorakuopan pohjoispuolen eli nykyisten Ruokolammentien ja Santamäentien varren alueita.

Sorakuopan alueen ratajärjestelyt jatkosodan aikana. Kartta: Rovaniemen kaupunginarkisto.

Nykyisen veturitallin ja puuvaraston alueelle saksalaiset alkoivat loppukesällä 1941 rakentaa parakkialuetta. Aluksi rakennettiin parikymmentä asuntoparakkia, sauna ja keittiöparakki. Lokakuun puolivälissä 1941 alueelle oli jo majoittunut noin 400 saksalaista ja suomalaista sotilasta, jotka kuuluivat lähinnä huoltojoukkoihin. Osa majoittuneista oli myös rintamalle meneviä läpikulkujoukkoja. Myös Höckertin Seuraajat Oy:n työntekijöiden asuntoparakit sijaitsivat Sorakuopan alueella. Alueelle rakennettiin elintarvikevarastoja, kuten perunakellareita, majoitustarvikkeiden varastoja, joissa oli mm. sänkyjä, rakennustarvikevarastoja, lastauslaitureita, astiavarasto, rakennusasioiden (Gruppe Heeresbaudienststelle 123) ja majoitusasioiden toimisto sekä puhelinkeskus.[40] Paikalta löytämissäni astian palasissa on kolmen eri tehtaan, Johan Haviland Bavaria, Rhenania Duisdorf ja Porsgrunn Norge, leimoja.[41]

Myös Sorakuopan alueelle saksalaiset rakennuttivat lisäraiteita. Tälle alueelle oli kohtalaisen vilkas liikenne ja junat sinne ohjattiin pääradan linjavaihteen kautta. Pääradan vilkkaan liikennöinnin takia junaliikenne Sorakuopalle oli varsin hankalaa. Palovaaran takia halleihin ei saanut ajaa sisälle veturilla vaan apuna käytettiin välivaunuja. Sorakuopan alueella rakennettiin myös lyhyt kapearaiteinen kenttärata.[42]

 Venäläiset sotavangit rakentavat Sorakuopan pistoraiteita ja rakennuksia vuoden vaihteessa 1941 - 1942. 
Kuva: Kaarlo Wegeliuksen valokuva-albumi/Lapin maakuntamuseo.

Näiden isojen rakennusten sisään ajettiin kiskoja myöten junavaunuja purettavaksi tai lastattavaksi. 
Kuva: Kaarlo Wegeliuksen valokuva-albumi/Lapin maakuntamuseo.

Hallia rakennetaan. Kuva: Kaarlo Wegeliuksen valokuva-albumi/Lapin maakuntamuseo.

Alueella sijaitsi Luftwaffen LW-Baulager Kiesgrube (Luftwaffen rakennustyömaa Sorakuoppa) ja Urlauber-Lager (lomalaisleiri) ja suomalaisen yrityksen Höckertin Seuraajat Oy:n varastot ja konttori. Alue oli Saksan ilmavoimien (Luftwaffe) ja maavoimien (Heer) yhteisessä käytössä.[43]

Heerin yksikkö, joka toimi Sorakuopan alueella oli Bekleidungs-, Unterkunfts-, Geräte- u. Verbrauchsmittel-Umschlaglager Rovaniemi (29.7.1941 asti), Heeresunterkunftsverwaltung Rovaniemi, sitten Heeresunterkunftsverwaltung Rovaniemi und deutsche Heeres-Funkstelle Rovaniemi (28.2.1942 asti), Heeresunterkunftsverwaltung 267 u. deutsche Heeres-Funkstelle Rovaniemi (7.9.1942 asti) ja siitä eteenpäin Heeresunterkunftsverwaltung 267 (kenttäpostinumero 39330). Tämä yksikkö oli jo rakentanut noin 14 000 neliömetrin suuruisen alueen, mutta halusi lisämaata 30.8.1943 Maija Pohjolan mailta 46 000 - 47 000 neliömetriä. Alue oli lähinnä pensaikkoista suomaastoa. Myös Langin perillisten maita oli vuokrattu alueen vierestä.[44]

Imarin junakohtauspaikka

Rovaniemen maalaiskunnan Imarin alueelle rakennettiin saksalaisten junaliikennettä varten Imarin junakohtauspaikka. Tämä sijaitsi keskellä tietöntä metsää. Liikennepaikalla oli yksi pitkähkö kohtausraide. Asemarakennuksena toimi parakki. Tämä sivuraide purettiin vuonna 1951 siten, että eteläpään vaihde ja lyhyt raide jätettiin työkuntien käyttöä varten. Nämäkin purettiin myöhemmin.[45]

Nivavaaran asema

Nivavaaran asemarakennus valmistui jo vuonna 1929 ja itse asema otettiin käyttöön joulukuussa vuonna 1932. Asema sijaitsee kuuden kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta rautatietä pitkin mitattuna. Helmikuun lopulla vuonna 1941 alettiin saksalaisten toivomuksesta rakentaa Hirsirinteen ja Nivavaaran rautatiepysäkin välistä maantietä. Nivavaaran maantie rakennettiin TVH:n työmaana. Työmaalla oli kova kiire, sillä polttoainevarastot oli tarkoitus rakentaa uuden tien varteen sekä nykyisen Nivavaaran koulun ja rautatien väliselle alueelle eli ns. Eeliksen autiolle.[46]

Nivavaaran asemarakennus, joka nykyisin on yksityiskäytössä. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Aseman alue oli pieni ja siellä tehtiin jo syksystä 1941 alkaen isoja laajennustöitä ja aseman viereiset alueet aina nykyiselle Napapiirin koulun alueelle asti otettiin saksalaisten käyttöön mm. varastojen rakentamiseksi. Saksalaisilla oli alueella laajalti alueita mm. lentokentän varastoalueena ja rautatien lastausalueena käytössä. Nivavaaran rautatieasema toimi lentokentän purkauspaikkana. Saksalaiset kuljettivat polttoainetta Pohjanlahden satamista rautateitse Nivavaaran asemalle, jossa lasti siirrettiin läheisille polttoainevarastoille.([47]) Nivavaaran alue oli Luftwaffen käytössä lähes koko jatkosodan ajan. Luftwaffen esikuntayksikkö Nachschub-Leitstelle der Luftwaffe Rovaniemi (kenttäpostinumero L05563), hallinnoi aluetta. Alueella toimi myös Armee Betriebstofflager Nivea ainakin alkuvaiheessa.[48]

Radan pohjoispuoliselta alueelta löytyy kahden polttoainevaraston kaadetut jäänteet. Kaksi suurta teräsrakenteista polttoainesäiliötä oli suojattu massiivisilla betonirakenteilla. Polttoainetta kuljetettiin päivittäin rautateitse säiliövaunulla. Säiliöiltä oli rakennettu puolen kilometrin etäisyydelle putkiyhteys. Siellä polttoaine siirrettiin tynnyreihin tai säiliöautoihin ja kuljetettiin ympäri Lappia. Rovaniemen lentokenttä sijaitsi vajaan viiden kilometrin päässä Nivavaaran asemalta ja sinne oli maantieyhteys mm. Jäämerentien kautta.[49]

Nivavaaran isomman polttoainesäiliön suojamuurien jäänteet vuonna 1961. Kuva: Lauri Honka.

Sotien jälkeinen aika 1950-luvulle asti

Evakkoaikana 1944 – 1945 Rovaniemen asema sijaitsi Ylivieskassa. Toiminta siirtyi takaisin vanhalle asemalle 1.6.1945. Siihen mennessä tuhottu rataosuus Kemistä Rovaniemelle oli saatu korjattua ja säännöllinen junaliikenne käynnistyi 15.4.1945 alkaen. Radan korjaus oli aloitettu jo lokakuussa 1944 armeijan toimesta Oulu-Kemi -osuudella. Työhön käytettiin radankorjauskomppanioita, korjausjunia ja linnoitusrakennuspataljoonia. Kun armeijaa alettiin marraskuussa kotiuttaa ja työt sujuivat muutenkin hieman verkkaisesti työvoiman puutteen takia, korjaustyöt siirtyivät VR:n rautatierakennusosaston haltuun. Tällöin perustettiin korjausorganisaatio, jonka toiminta alkoi 1.12.1944 ja jonka nimeksi tuli pelkistetysti ”Pohjois-Suomen radankorjaukset”. Rovaniemeltä löytyi 15 veturia ja 300 – 400 rautatievaunua, joista osa oli täysin tuhottu. Useimmat veturit ja vaunut saatiin nopean kunnostuksen jälkeen heti käyttöön ratapihojen korjaustöissä. Korjaustöitä ja Rovaniemelle saapuvan siirtoväen tavara- ja karjakuljetuksia hidasti se, että Rovaniemellä oli tuolloin kova pula tavarasuojista, kun siellä purettiin ajoittain 50 – 60, jopa 80 vaunua päivässä. Korjaustyöt jatkuivat aina vuoden 1954 loppuun asti.[50]

Rovaniemen uusi ratapiha oli vaurioitunut pahasti ja toisaalta se oli jäämässä Rovaniemen uuden asemakaavan tielle.  Vanha ratapiha otettiin väliaikaisesti käyttöön ja vanhan aseman viereen palautettiin keskiraiteet siinä olleiden varastojen paikalle. Tuhoutuneen veturitallin tilalle rakennettiin vuodenvaihteessa 1944 – 1945 tilapäinen puinen kahden veturin veturitalli. Se oli käytössä vuosina 1945 – 1951. Tuhotun veturitallin raunioille rakennettiin puurakenteisten tukien varaan katettu vesisäiliö, jonne vesi pumpattiin ehyeksi jäänyttä putkistoa pitkin Pirttilammen höyrypumppuasemalta, kun se saatiin korjattua. Uusi veturitalli Santamäen ns. VR:n Sorakuopalle valmistui joulukuussa vuonna 1951. Talli rakennettiin alun perin kuuden veturin talliksi, johon myöhemmin rakennettiin vielä seitsemäs talli. Veturipilttuiden pituus oli 25 metriä. Uuden veturitallin viereen rakennettiin myös huoltoratapiha ja vuonna 1951 vedenottamo ja pumppuhuone, jotka siirtyivät kauppalan omistukseen jo seuraavana vuonna. Tämä veturitalli on nykyisin poistettu käytöstä. [51]

Rovaniemen uusi ratapiha vuonna 1952. 
Kuva: Sakari Laipio/Suomen Rautatiemuseon kuvakokoelma/VR:n kuvakokoelma. CC BY-NC-ND 4.0

 Vuonna 1951 rakennettu veturitallirakennus on jo poistettu käytöstä. Kuva: Kalevi Mikkonen.

 Veturitallipilttuut edestä päin. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Veturitalli sijaitsee ns. Sorakuopan alueella, jossa on nykyisin iso puuvarasto. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Vuosina 1949 - 1950 rakennettiin nykyinen ratapiha pituussuunnassa entistä 1930-luvun ratapihaa lännemmäksi, sivusuunnassa hieman etelämmäksi ja korkeussuunnassa alemmaksi. Vuosina 1946 ja 1947 tulevan ratapihan paikalla tehtiin laajoja maanleikkaustöitä. Kaikki saksalaisten tuholta jäljelle jääneet rakenteet purettiin. Rovaniemen kolmantena semarakennuksena toimi Ratakatu 5:ssä oleva vuonna 1947 valmistunut asemapäällikön asuintaloksi tarkoitettu rakennus 8.5.1951 alkaen aina 1.3.1954 asti. Tällöin päättyi myös henkilöliikenne vanhalta asemalta lopullisesti. Uusi tavaratoimisto valmistui 12.12.1950. Länsipään asetinlaitetorni valmistui vuonna 1951. Vuosina 1945 – 1950 VR rakensi Rovaniemelle 30 uutta rakennusta. Kauppalan keskustaan Poromiehentielle valmistui 24 perheen kivitalo keväällä 1948. Uusin eli nykyinen asemarakennus rakennettiin vuosina 1952 – 1953. Se on tilava noin 8000 kuutiometriä sisältävä rakennus. Runko muurattiin tiilistä, mutta välipohjat ovat teräsbetonia. Rakennuksessa on myös asemaravintola. Uusi asemarakennus otettiin käyttöön 1.3.1954. Ratapihan viimeistelytyöt saatiin päätökseen vuoden 1954 loppuun mennessä. Sivuraiteita on myöhemmin rakennettu lisää. Kirkkokangas –niminen (myöhemmin Kirkonkangas) seisake otettiin käyttöön 1.2.1954.[52]

Rovaniemen 3. rautatieasema. Sodan jälkeen 1951 - 1954 väliaikaisesti käytössä ollut asemarakennus. 
Kuva: Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry.

Kolmantena asemarakennuksena toiminut entinen asemapäällikön talo (Ratakatu 5) näyttää lukuisien muutosten jälkeen tältä. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Rovaniemen nykyinen asemarakennus ja asemaravintola ratapihan puolelta kuvattuna vuonna 1957. 
Kuva: Lauri Alanärä/Lapin maakuntamuseo.

Sama asemarakennus ja asemaravintola nykyisin toiselta puolen kuvattuna. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Rovaniemen nykyinen tavara-asema 1950-luvulla. 
Kuva: Suomen Rautatiemuseon kuvakokoelma/VR:n kuvakokoelma. CC BY-NC-ND 4.0

 Tk3-höyryveturit olivat käytössä aina vuoteen 1975 asti. Veturin suurin sallittu nopeus oli 60 km/h.
Kuva: Kalevi Mikkonen.

Tanskalainen A/S Frichs valmisti tämän veturin (1147) vuonna 1949. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Väliaikaiset sillat ja junayhteys Ounasjoen yli

Nivavaaran asemarakennus ja rataosuus sieltä eteenpäin Kulukseen säilyi ehjänä. Junaliikenne Nivavaarasta Kulukseen pystyttiin aloittamaan jo 31.12.1945 radalle jääneellä veturilla ja tavaravaunuilla. Samana vuonna Nivavaaran laiturirakennusta laajennettiin. Koska Ounaskosken ja Suutarinkorvan sillat oli tuhottu, junayhteys Rovaniemen kauppalasta Kemijärvelle päin oli poikki. Ensimmäinen kiinteä rautatieyhteys kauppalasta Kemijärven suuntaan aloitettiin tammikuussa 1946 jäälle rakennetulla 3,7 km:n pituisella kiertoradalla. Junan ja tavaravaunujen painon takia jää alkoi notkua ja keväällä juntattiin tukkeja pohjaan radan vahvistukseksi. Arkistoista löytyy kuviakin, joissa juna etenee jäällä vettä auraten. Liikenne jouduttiin kuitenkin lopettamaan heikentyneen jäätilanteen takia 4.4.1946.[53]

Rautatiehallituksen ratateknisessä toimistossa aloitettiin Ounasjoen suiston ylittävän väliaikaisen puisen pukkisillan suunnittelu jo helmikuussa 1946. Sillan rakennustyö aloitettiin maaliskuussa 1946 ja se otettiin käyttöön 21.7.1946. Rata meni Jängislahden kohdalta Madetsaaren ja Koivusaaren kautta Saarenkylään ja sieltä edelleen Nivavaaran asemalle. Rakennelma oli kaksiosainen. Ounasjoen ylittävän siltaosuuden pituus oli 844 metriä ja Kulpinputaan ylittävä osuus 106 metriä. Muilta osin rata rakennettiin saarien maapenkalle sekä nykyisen Kuppuraisentien-Rivitien kohdalle. Rata liittyi Saarenkylän seisakkeella Kemijärven rataan. Myös Nivavaaran asema oli kovassa käytössä. Sillat oli mitoitettu Tk3 –tyypin höyryvetureille ja suurin sallittu nopeus oli 5 km/h. Sillan kauppalan puoleiseen päähän asennettiin moottoripumppu vetureiden vedenottoa varten. Väliaikaisella radalla kulki päivittäin kaksi matkustajajunaparia ja yksi järjestelyjunapari. Sillat purettiin aina keväisin virtapaikoista ennen jäiden lähtöä, mutta muilta osin rata oli jatkuvasti paikoillaan. Tämän takia joka vuosi oli 1-2 kuukauden liikennekatkoksia. Tällöin tavara- ja henkilöliikenne Ounasjoen yli tehtiin linja-autoilla Ylikylän kohdalta Hiansaaren kautta pukkisillan, Vitikanpääntien ja Lankkutien kautta Nivavaaran asemalle, josta junakyyti alkoi.[54] Tämäkin silta tosin oli aina jäiden lähdön aikaan joksikin aikaa osittain purettava.

Tilapäisen junaradan reitti Sahanperältä Made- ja Koivusaaren kautta Saarenkylään.
Kuva: Koivusaaren muistomerkin opastetaulusta.

 Höyryveturi kyntää vetisellä Ounasjoen rantajäätiköllä. 
Kuva: Koivusaaren muistomerkin opastetaulusta.

Juna ylittää Ounasjoen pukkisiltaa. Kuva: Koivusaaren muistomerkin opastetaulusta.

Junayhteys toimi pukkisiltojen kautta aina vuoteen 1951 saakka. Tuhotut Ounaskosken ja Suutarinkorvan rautatie- ja maantiesillat rakennettiin uudestaan ja ne otettiin käyttöön 26.4.1951. Siltojen ministeritason vastaanottotarkastus juhlajunineen tehtiin 5.5.1951. Vanhalta vuoden 1909 asemalta Ounasjoen varrelle lähteneet ”satamaraiteet”, ”sahan raide” ja lastauslaiturit purettiin vuonna 1952. Samoin Rovaniemen ja Saarenkylän välinen tilapäinen raide purettiin kesällä 1952. Vanhan aseman raiteet purettiin lopullisesti vuonna 1954 ja samalla myös ns. Kittiläntien silta. [55]

Saarenkylän omakotiyhdistys on laittanut Koivusaareen muistomerkin ja opastaulut tästä tilapäisen junaradan reitistä.

Saarenkylän omakotiyhdistyksen pystyttämä muistomerkki Koivusaaressa tilapäisen radan muistoksi. 
Kuva: Kalevi Mikkonen.


26.4.1951 sodan tuhoista korjattu ja uudelleen käyttöön otettu Suutarinkorvan silta nykyisin. 
Kuva: Kalevi Mikkonen.


Ounaskosken silta jäältä kuvattuna. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Jääskeläisen ja Pirttilammen alueen sivuraiteet

Jääskeläisen kohdalla radan eteläpuolella (Suosiolan alueella) oli saksalaisilla jatkosodan aikana muutamia parakkeja, jotka säästyivät tuholta. Näissä parakeissa asui sodan jälkeen VR:n henkilöstöä.  Joskus 1950-luvun alussa parakit purettiin ja sinne rakennettiin uusia rakennuksia tai varastoja, jotka nekin on sittemmin purettu. Jääskeläisen asemarakennus avattiin heti sodan jälkeen 25.10.1946 ja se poistui käytöstä jo 1.6.1954.[56] Jo syksyllä 1945 Jääskeläiseen radan pohjoispuolelle VR rakensi kymmenen kahden perheen asuinrakennusta, jotka ovat siellä vieläkin.[57]

Rovaniemen kartta vuodelta 1946 ja suunnitellut rata- ja maantiejärjestelyt. Vasemmalla näkyvät suunnitellut sivuraiteet teollisuusalueille. Kartta: Rovaniemen kaupunginarkisto.

Jääskeläisen kohdalta rakennettiin sivuraide kohti Viirinkankaan silloin suunniteltua teollisuusaluetta joskus 1950-luvun alkupuolella. Sodanjälkeisessä asemakaavassa nykyiselle teollisuusalueelle suunniteltiin jopa 11 Rovaniemi-Kemi -pääradalta erkanevaa sivuraidetta eri kohteisiin Kemintielle saakka. Näistä rakennettiin vain kaksi, eli Pirttilammen eteläpuolinen rata ja Jääskeläisestä lähtenyt rata. Näiden pistoraiteiden varrella ja pääteasemilla oli lastauslaitureita ja varastorakennuksia, jotka olivat pitkään ja osittain vieläkin käytössä, vaikka itse sivuraiteet ovat jo metsittyneet ja poistettu käytöstä ajat sitten.[58]

 Jääskeläisen käytöstä poistettu asema. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Jääskeläisen asemalta teollisuusalueelle johtavia käytöstä poistettuja raiteita. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Odottaa... vaan mitään ei näy. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Teollisuusalueen lastaus- ja purkauslaitureita. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Pirttilammen eteläpuolelle menneitä käytöstä poistettuja raiteita. Kuva: Kalevi Mikkonen. 

Pirttilammen eteläpuolen teollisuusalueen lastauslaituri. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Kaiketi höyryveturin vedenottamon jäänteitä Pirttilammen eteläpuolella. Kuva: Kalevi Mikkonen.

________________ 

English summary: The railways and railway stations of Rovaniemi area from 1909 to the 1950´s

Finland was part of the Russian empire until 1917. Rovaniemi’s first railway station was completed in October 1909. The line from Kemi to Rovaniemi was officially opened also at the same time in 1909.  Rovaniemi was enlivened by the railway; transport of goods became easier and passengers travelled. During the WW1 in the spring of 1916 Rovaniemi railway station was the centre of the cargo transport from Kirkenes and Kantalahti. From Kirkenes came cotton wool and from Kantalahti ammunition and other goods that the Russian army needed in their war effort. To Rovaniemi these goods came with carts pulled by horses or reindeers. From Rovaniemi the goods were transported to Russia by train.

The construction of the Rovaniemi-Kemijärvi railroad began in 1927 and it was officially extended to Kemijärvi in 1934. The second Rovaniemi railway station office (1.9.1934) became necessary, when the train connection to Kemijärvi was constructed. The old station office was transformed into housing for railway workers. Since the war, the building has served, among other things, as a post office, temporary railway station office, women’s work house and the Provincial Museum of Lapland.

During the WW2 Rovaniemi was the centre for German troops that were fighting against the Soviet Union as brothers in arms with Finland. The railways were in heavy use at that time because the Germans brought lots of ammunition and other goods to Rovaniemi and Kemijärvi by train. Finland made a peace treaty with the Soviet Union in 19.9.1944. Because ot that the Finns had to attack the Germans which meant the war between Finland and Germany (the Lapland war). When the Germans retreated they destroyed Rovaniemi in October 1944. At that time also an ammunition train in Rovaniemi railway station exploded and set fire to the wooden houses of the town. It also destroyed the railway station area completely, but some buildings almost miraculously survived, including the oldest railway station building.

After the war the new railway area was built but the old station office was in use till 1951. Then a temporary station office was in use in 1951 - 1954. The new railway station office started 1.3.1954.

________________

Lähdeviitteet:

[1] Markku Nummelin, Rovaniemen viisi asemaa. Resiina 4/2001, s. 4 – 18.
[2] Lapin maakuntamuseon (LMM) kuva-arkiston valokuvat.
[3] Ibid. Karttatietoja. KM. 
[4] Lapin maakuntamuseon kuva-arkiston valokuvat. LMM. 
[5] Nummelin 2001. 
[6] Eero Eho, Rajantakaiset rahdinajot sotatalvena 1916. Kansa Taisteli, nro 4/1986, s. 112 – 115. Kullervo Leinonen, Käsivarren reitti Venäjän huollossa ensimmäisen maailmansodan aikana. Pohjois-Suomen historiallisen yhdistyksen vuosikirja 5/1981, s. 247 – 331. Rovaniemi 1981. Lapin maakuntamuseon kuva-arkiston kuvat. LMM. 
[7] Nummelin 2001. 
[8] Ibid. 
[9] Antti Mikkonen, Rovaniemen Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen historiikki 50-vuotistaipaleelta. Rovaniemi 1955. Kalevin historiasivut: https://kalevimikkonen27.blogspot.fi/2017/10/rovaniemen-tyovaenliikkeenhistoriaa.html 
[10] Rovaniemen kauppala. Saksalaiskartat. Saksalaisten rakennuslupa-anomukset/vuokrasopimukset vuosilta 1941 - 1944. RKA. 
[11] Lapin Kansa 13.9.1951. 
[12] Lapin Kansa 15.9.1951. 
[13] Lapin Kansa 13.5.1953, 16.5.1953, 17.5.1953 ja 21.5.1953. 

[14] Lapin Kansa 30.8.1964. 
[15] Rovaniemen kauppala. Saksalaiskartat. Saksalaisten rakennuslupa-anomukset/vuokrasopimukset vuosilta 1941 - 1944. Rovaniemen kaupunginarkisto (RKA). 
[16] Nummelin 2001. 
[17] Aufstellung über von der Ortskommandantur gemietete Räume im Ortskommandanturbereich Rovaniemi. Yhteysesikunta Roi. Hallinnollinen toimisto (toimisto X) 1941 - 1944: KDN:o 5480/X/D/215, Lapin lääninhallitus, Rovaniemi 28.10.1942 N:o F3284. KA. Bildplanskizze 1:5000 (Rovaniemi): Sonderluftbildabteilung des R.L.M. (Sobia) Sept. 1941. 
[18] Nummelin 2001. 
[19] Rovaniemen väestösuojia muokataan rauhantarpeisiin. Lapin Kansa 22.6.1960. 
[20] Puolustusministeriön kauttakulkuliikenteen järjestelytoimiston asiakirjat. Kansallisarkisto (KA). 
[21] Pauli Sutela, Saksan sotavoimat Kemissä vuosina 1940 - 1944. Kirjassa: Jatuli XIX. Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistyksen julkaisu. Kemi 1984. Mikko Virkkunen, Sota-ajan muistelmia. 1991. Moniste. LMM. 
[22] Pentti Karppinen, Suomalaisten saksalaisille joukoille suorittamat kuljetukset Suomen sodassa 1941 – 1945. Tiede ja ase, vol. 24 (1966), s. 202 – 249.
[23] Sampo Ahto, Aseveljet vastakkain. Lapin sota 1944 – 1945. Hämeenlinna 1980. Jorma Ahvenainen, Rovaniemn historia II 1632 – 1960. Kuopio 1970. Rovaniemen kauppalan kunnalliskertomus vuosilta 1943 - 1949. Turku 1951. RKA 
[24] Nummelin 2001. 
[25] S. Ahto, Saksalaisten joukkojen sopivuus sodankäyntiin Pohjois-Suomessa vv 1941 – 1945. Tiede ja ase, vol. 32 (1974), s. 151 – 194. Ahto 1980. 
[26] Pentti Mikkosen haastattelu 7.7.2012. KM. 
[27] Ahto 1980. Kulju 2013. 
[28] Mika Kulju, Lapin sota 1944 – 1945. Juva 2013. Mikko Uola, Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä. Myyttejä ja tosiasioita Lapin historiasta 1910-luvulta 1940-luvulle. Hämeenlinna 2010. 
[29] Nummelin 2001. SA-kuvat. 
[30] Rovaniemen kauppala. Saksalaiskartat. Saksalaisten rakennuslupa-anomukset/vuokrasopimukset vuosilta 1941 - 1944. RKA. 
[31] Nummelin 2001. 
[32] Pekka Holopaisen haastattelu 3.3.2015. 
[33] Ibid. Arkistotutkimuksia. KM. SA-kuvat. 
[34] Omat kenttätutkimukset. KM. Haastattelutietoja. KM. 
[35] Erkki Liljan haastattelu 10.11.2015. 
[36] Omat kenttätutkimukset. KM. Ilmakuva Rovaniemen alueesta 13.9.1945. (LMM). Lapin Maakuntamuseon ilmakuvia 1960-luvulta. LMM. 
[37] Rovaniemen kauppala. Saksalaiskartat. Saksalaisten rakennuslupa-anomukset/vuokrasopimukset vuosilta 1941 - 1944. RKA. Ilmakuva Rovaniemen alueesta 13.9.1945. LMM. 
[38] Nummelin 2001. 
[39] Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunta. Saapuneet kirjeet 1940 - 1949. RKA. 
[40] Kalle Korpi, Rintama ilman juoksuhautoja. Saksalaisten keskeiset rakentamiset, työmaat ja työvoima Pohjois-Suomessa 1941 – 1942. Tornio 2010. Erkki Innola, Saksalaisten sapuminen Rovaniemelle syksyllä -40. Lapin Kansa 18.8.1965. Valokuvia Lapin maakuntamuseon kuva-arkistossa. LMM. 
[41] Omat kenttätutkimukset. KM. 
[42] Nummelin 2001. 
[43] Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. RKA. Saksalaisten rakennuslupahakemuksia. KA.. 
[44] Ibid. 
[45] Nummelin 2001. 
[46] Janne Luusua, Nivavaaran maantien, ”pysäkkitien” rakentaminen vuonna 1941. Kirjassa: Saarenkylän historia 1998. 
[47] Omat kenttätutkimukset. KM. Haastattelutietoja KM. 
[48] Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. Rovaniemen kaupunginarkisto. Baracken-Übersicht Stand 10.11.1941, A.O.K. Norwegen, Befehlstelle Finnland, O.Qu.1. Anlagen zum KTB, AOK 20, O.Qu. Übersichten der Versorgung, Einrichtungen der Armee, Korps und Divisionen 11.1.–25.12.1941, 16103/9, T-312/998. Oulun yliopiston kirjasto (mikrofilmi). 
[49] Nummelin 2001. Arkistotietoja. Omat kenttätutkimukset. KM. Nivavaaran alueesta enemmän. tästä Kalevin historiasivujen linkistä: https://kalevimikkonen27.blogspot.fi/2017/09/tanklager-der-luftwaf-fe-nivavaarassa.html 
[50] Nummelin 2001. Martti Ursin, Pohjois-Suomen tuhot ja jälleenrakennus saksalaissodan 1944 – 1945 jälkeen. Oulu 1980. Lapin Kansa 17.4.1945. 
[51] Nummelin 2001. 
[52] Nummelin 2001. Arkistotietoja. KM. 
[53] Nummelin 2001. Susanna Runtti, Rovaniemi sota- ja jälleenrakennusvuosina. Kirjassa: Matti Enbuske, Susanna Runtti, Turo Manninen, Jokivarsien kasvatit ja junantuomat. Rovaniemen historia 1721 – 1990. Jyväskylä 1997. Eljas Pölhö, Rataosat Rovaniemi-Kemijärvi ja Kemijärvi-valtakunnan raja. Resiina 4/1986. Haastattelutietoja. KM. 
[54] Ibid. Omat kenttätutkimukset. KM. 
[55] Nummelin 2001. 
[56] Haastattelu-, kartta- ja arkistotietoja. Omat kenttätutkimukset. KM. 
[57] Nummelin 2001.
[58] Arkisto- ja karttatietoja. Omat kenttätutkimukset. KM.