Saksan armeijan toiminta Rovaniemen Oikaraisen kylässä 1941 - 1944
© Kalevi Mikkonen 2.5. 2026
Oikaraiselle on matkaa Rovaniemen keskustasta n. 20 km Kemijokea ylävirtaan. Kylä sijaitsee molemmilla puolin jokea.
Jatkosodan alettua saksalaiset marssittivat joukkojaan, kesällä 1941 mm. SS-divisioona Nordin, Oikaraisen kautta Kuusamon, Kiestingin ja Uhtuan suunnalle. Joukot lähtivät Rovaniemeltä aina komppania päivittäin niin kauan kuin niitä riitti. Myöhemmin marssimiset tapahtuivat usein talviaikaan 1941 – 1942, jolloin voitiin käyttää jäätietä Kemijoen ylittämiseen. Joukot marssivat 20 – 30 km:n päivävauhtia ja heitä majoitettiin Ylä-Kemijoen kylien asunnoissa hyvää vuokraa vastaan. Joukkojen mukana oli paljon moottoriajoneuvoja, vankkureita, hevosia, muuleja, erilaista sotakalustoa ja huollon kenttäkeittiöitä, muonaa ja kuormaeläinten rehuja. Joukkoja majoitettiin myös Oikaraisella yksityisten taloissa ja mökeissä, joten paikalliset asukkaat saivat lisätuloja saksalaisten majoittamisesta pääluvun mukaan ja heidän käytössään olleiden hevosten ja muulien tallipaikoista ja niiden syöttämisestä. Joukoilla oli eläinten rehut ja heinät mukana, Niitä ei liene ollut tarpeeksi, koska ulkona puihin sidotut hevoset ja muulit söivät 1,5 metrin korkeudelta mäntyjen rungot putipuhtaiksi. Kaikille eläimille ei riittänyt talleja, riihiä eikä latoja, joten osa eläimistä joutui olemaan taivasalla vain loimet selässä. Silloin oli navetoilla, riihillä ja ladoilla käypää arvoa. Kyläläiset majoittivat sotilaita mielellään, sillä saksalaisten joukoilla oli hyvät muonat hedelmistä alkaen ja he antoivat niitä majoittavan talon väellekin.[1]
%20%E2%80%93%20kopio.jpg)
SS-Divisioona Nord matkalla Kiestinkiin kesällä 1941. Kuva: Kirjoittajan oma arkisto (KM).
SS-Divisioona Nordin väsyneen näköisiä hevosia levähdystauolla. Puutolppiakin näkyy jyrsityn. Kuva: Kirjoittajan oma arkisto (KM) via Nilla Pieski.
Das leichte Sturmboot-Kommando 901
Syöksyvenekomennuskunta 901 (Das leichte Sturmboot-Kommando 901) muodostettiin 1.1.1941 "Einsatzgruppe Lehmertistä" ja se sijoitettiin aluksi Ranskaan ja myöhemmin Puolaan, jossa se kärsi kalustotappioita. Saatuaan uudet veneet ja koulutuksen jälkeen se siirrettiin laivalla veneet mukana Stettinistä Vaasaan 1.6.1942, josta matka jatkui junalla Rovaniemelle. Syöksyvenekomennuskunta saapui Rovaniemen asemalle 3.6.1942. Asemalta se jatkoi kuorma-autoilla Oikaraisen kylään, jossa oli silloin n. 400 asukasta. Syöksyvenekomennuskunnan kolonnassa oli 81 syöksyvenettä. Saksalaisten saapuminen oli pieni yllätys kyläläisille. Kaikkiaan komennuskunta, jonka vahvuudessa oli neljä upseeria, johtajanaan yliluutnantti (kapteeni 1943) Lehmert, 31 aliupseeria ja 219 miehistön sotilasta, aloitti välittömästi telttakylän rakentamisen suojeluskunnan punaisen hirsitalon (Jokkapirtin) ympäristöön. Upseerit majoittuivat kyläläisten asuintaloihin.[2] Tuohon aikaan Oikaraisen kylällä ei ollut sähkövaloa ollenkaan, joten saksalaisten tarvitsemaa sähköä tuotettiin aggregaateilla.
Syöksyveneet (Kevyt syöksyvene 39) oli suunniteltu jalkaväen nopeaan kuljetukseen jokien ja vesistöjen ylityksen aikana. Ne olivat n. kuusi metriä pitkiä, 1,58 metriä leveitä, sivukorkeus 0,64 metriä ja varustettuja pitkävartisilla, 2,5 metrin pituisen varren päässä olevilla 30 – 33 hevosvoiman moottoreilla. Syöksyveneen paino oli tyhjänä 200 kg ja moottorilla sekä kannella 492 kg. Yhdellä polttoainetankillisella veneen ajoaika oli n. kaksi tuntia. Moottoreissa oli käytössä äänenvaimentimet, jotta moottorien aiheuttama ääni ei olisi ollut kovin suuri. Veneen miehistönä oli lastattuna tavallisesti 1 + 6 miestä ja konekivääri keulassa tai 4 – 5 miestä sekä yksi raskas kranaatinheitin. Usein veneitä säilytettiin Aholan talon rannassa. Joukkojen harjoittelun lisäksi sotilaita käytettiin myös rakennustöihin ja jalkaväen turvallisuustehtäviin.[3]
Saksalaisten Sturmboot (Kevyt syöksyvene 39). Kuva: Bundesarchiv.
Harjoitusalueena olivat tietysti Kemijoki ja sen rannat erityisesti Tuominiemen kohdalla. Jo 23.6.1942 kenraalieversti Eduard Dietl, yhdessä kenraalimajuri Ferdinand Jodlin ja silloisen Armee-Pionier-Führer eversti Dr. Meisen kanssa, teki tarkastusmatkan alueelle. Se oli sotilaille tärkeä tapahtuma, koska Dietlin maine oli jo saavuttanut heidätkin. Dietl, jota sotilaat yleisesti kutsuivat ”meidän Dietliksi” saapui ensimmäistä kertaa kylään 23.6.1942. Dietl seurasi komennuskunnan harjoituksia rannalta yhdessä muiden upseerien kanssa, kun syöksyveneet harjoittelivat hyökkäyksiä moottoriveneiden syöksyessä Kemijoella ranta-alueelle. Dietliä kiidätettiin myös syöksyveneen keulassa pitkin Kemijokea. Sotilaiden elämä Oikaraisessa oli kesän ajan hyvin rauhallista, koska sotatapahtumat olivat kaukana sieltä, eivätkä he oikeastaan tienneet tai kuulleet sodan kulusta paljoakaan. Sen ajan, kun sotilaat olivat Oikaraisella, tuttavuuksia sotilaiden ja kylänväen kanssa alkoi syntyä, ja monet sotilaat, varsinkin upseerit, olivat tekemisissä paikallisten kanssa. Heidän tuomansa tuliaiset armeijan muonavarastolta olivat merkittävä lisä paikallisten ruokavarastoon. Sotilaiden vastaanotto oli kyläläisten kodeissa aina ystävällistä.[4]
.png)
.png)
.png)
.png)
Syöksyvenekomennuskunta harjoittelemassa Kemijoella Oikaraisen luona. Kuvat: Propagandakompanie (PK) 680.
.png)
.png)
Saksalaiset järjestivät ainakin kesällä 1942 yleisurheilukisoja. Ohjelmassa on ollut mm. kuulantyöntökisa ja partiosuunnistusta. Jokkavaaran suojeluskuntatalon vieressä järjestettiin Kameraden Sportfest -urheilutapahtuma 21. – 22.8.1942.[5]
Heinäkuussa 1942 komennuskunnan oli tarkoitus osallistua Petsamossa Unternehmen Wiesengrundiin, mutta se operaatio peruutettiin. Elokuussa 12 venettä miehistöineen siirrettiin Kairalaan, jossa se tuki Brandenburgin koulutusrykmentin kommando-operaatioita strategisesti tärkeän Murmanskin rautatien räjäyttämiseksi. Elokuun lopulla leppoisa elämä Oikaraisessa loppui muiltakin, kun osa komennuskunnasta siirrettiin Alakurttiin ja osa (60 miestä) lokakuussa Hyrynsalmelle sillanrakennustoimintaan.[6] Osa komennuskunnasta siirrettiin takaisin Oikaraiselle kesäkuussa 1943 ja sen oli tarkoitus toimia kesän aikana ja ehkä myöhemminkin opetusryhmänä (Lehrgruppe) Armee-Pionier-Schule Oikaraisen yhteydessä. Pioneerikoulu vastasi komennuskunnan majoituksesta.[7]
.jpg)
Kuva-artikkeli Syöksyvenekomennuskunta 901:stä Lappland-Kurierissa 26.10.1943.
.png)
Suomen ja Neuvostoliiton solmittua rauhan 4.9.1944 Syöksyvenekomennuskunta 901 lakkautettiin ja sen upseerit ja miehistö (yht. 169 henkilöä) siirrettiin muiden yksiköiden käyttöön, mm. jo aiemmin kesällä muodostettuun Sperr-Kp.z.b.V. erityistehtäväyksikköön. Syöksyveneet annettiin Heeres-Pi.Btl. 757:n hallintaan.[8] Syöksyvenekomennuskunnan pioneereille määrättiin tehtäväksi miinoitteiden ja räjähteiden sijoittaminen saksalaisten perääntymisreitille, saksalaisten parakkeihin ja useisiin isompiin suomalaisten rakennuksiin, kuten Pohjanhoviin ja virastotaloihin Rovaniemellä. Rakennukset ja sillat tuhottiin aikasytytyksellä tai valmiiksi asennetuista kaukolaukaisimista myöhemmin. Pohjanhovin tuhoaminen oli heidän viimeinen tehtävänsä Rovaniemellä, ja 15.10.1944 he poistuivat Rovaniemeltä.[9]
Armee-Pionier-Schule Oikarainen
Saksan Armeepionierführer beim (Geb.)AOK 20, 25.6.1942 tehtävään nimitetty eversti (kenraalimajuri 1.11.1942 alkaen) Richard Bazing, antoi 1.11.1942 määräyksen rakentaa oppilaiden kouluttamista varten Jokkavaaran alueelle parakkikylä, jossa oli ainakin kymmenkunta majoitusparakkia ja ympäristöön lukuisia kaivantoja puolustus- ja harjoitustarkoituksiin. Jo alkuvuodesta 1942 oli Oikaraisen alueella toiminut saksalaisten Lehr- u. Versuchskommando Oikarainen kouluttanut useita kursseja Vuoristojoukkojen pioneeripataljoonien 82 ja 83 kanssa ja tekemässä arviointityötä alueen hyödyntämiseksi jatkossa. Alueen pääasialliseksi käyttäjäksi tuli sitten Armee-Pionier-Schule Oikarainen (kenttäpostinumero 15509, Stab Armee-Pionier-Schule 19219A). Koulun johtaja oli aluksi kapteeni Weidlich Geb.Pi.Btl.91:stä ja vuonna 1943 yliluutnantti, sittemmin kapteeni Daniel Pi.Btl.234:stä, joka siirtyi OKW:n Führerreserveen 6.7.1944. Hänen tilalleen tuli koulun johtajaksi kapteeni Dittmann Geb.Pi.Btl.99:stä. Huollon osalta koulu yhdistettiin Schneeräum-Abt. 602:n kanssa hallinnollisesti. Koulutus tapahtui 17/(Pi.) verst.Geb.Jg.Rgt.139:n lukusuunnitelman ryhmänjohtajakoulutuksen mukaan kolmannesta koulutusviikosta alkaen. Ensimmäinen kurssi järjestettiin 9. – 28.11.1942 ja siihen osallistui 40 henkilöä. Ensimmäinen varsinainen pioneerien ryhmänjohtajakoulutus tapahtui 16.11. – 5.12.1942, ja siihen osallistui 24 koulutettavaa. Koulutukseen kuului mm. panssarimiinojen sijoittelua yli 80 cm:n lumipeitteeseen, omien ja venäläisten miinojen sijoittamista jäätyneeseen maahan lumen kanssa tai ilman, miinojen käyttöä ja suojausta kovalla pakkasella sekä suojavarustusten rakentamista lumesta, jäästä ja jääbetonista.[10] Kaikkiaan talvikaudella 1942 – 1943 vietiin läpi neljä kurssia pioneerien joukkueenjohtajille (osallistujia yhteensä 107), neljä kurssia joukkuepioneerien ryhmän- ja joukkueenjohtajille (yhteensä 131 osallistujaa) ja sen lisäksi kolme kurssia englantilaisen tyyppisillan ammattikoulutukseen Armee-Pionier-Parkin leirialueella (osallistujia yhteensä 102).[11]
Näiden kurssitusten jälkeen pioneerikoulu suljettiin talven ja alkukesän ajaksi. Henkilökunta siirrettiin muihin yksikköihin siksi aikaa. Kaikki myöhempään koulutukseen tarvittavat aseet, ammukset ja muut varusteet varastoitiin Oikaraisen tai Armee-Pionier-Parkin leirialueille. Parakkeja ei purettu vaan ne jäivät odottamaan myöhempää käyttöä. Tavaroiden ja parakkien vartioinnin varmisti Gemeindebehörde Oikarainen. Pioneerikoulun hevoset palautettiin Kaakamon Armee-Pferdepark 463:n hoiviin tai yksikköihin, mistä ne oli tuotu pioneerikoulun käyttöön.[12]
Väliaikaisen talviseisokin (2.3.1943 alkaen) ja alkukesän jälkeen Armee-Pionier-Schule avattiin jälleen 10.6.1943. Koulutushenkilökunta koottiin vuoristojääkärien eri armeijakunnista ja siihen kuului kouluttajia, autonkuljettajia ja kansliahenkilökuntaa XVIII.(Geb.) A.K.:n, XIX.(Geb.) A.K.:n, XXXVI.(Geb.) A.K.:n ja Schneeräum Abt. 602:n joukoista yhteensä 14 henkilöä ja lisäksi jokaisesta armeijakunnasta kaksi upseeria ja neljä korpraalia. Yhden kurssin ajaksi XXXVI.(geb.)A.K. antoi kouluttajiksi myös yhden joukkueen Sturmbootkdo. 901:stä täyden varustuksen kera ainakin kesä-heinäkuun 1943 ajaksi järjestämään moottori- ja syöksyvenekoulutusta. Armee-Pionier-Park antoi kurssien suorittamisen ajaksi ½Geräteeinheit Brückenkolonne B:n (varusteyksikön) pioneerikoulun käyttöön suorittamaan sekalaisia varuste- ja laitehuoltotehtäviä sekä siihen liittyvää hallintoa. Hallinnollisesti pioneerikoulu oli edelleen alistettu Armee-Pionier-Führerin alaisuuteen ja majoitus tapahtui kuten aiemmin. Kurinpitovalta kuului Pataljoonan komentajan asioihin. Talousasioissa pioneerikoulu oli alistettu Schneeräum Abt. 602:n alaisuuteen.[13]
Oikaraisen koulutukseen tuleville järjesti Frontleitsstelle 42 tarpeellisen syöpäläisten puhdistuksen, kenttäpuvun, harjoituspuvun, urheiluvarusteet ja uimahousut.[14] Henkilökunta oli huolellisesti valittava henkilöistä, joilla oli perusteellinen pioneeripalvelukoulutus ja sillanrakennuskoulutus. Koulun johtajaksi nimettiin yliluutnantti Daniel ja hänen avukseen luutnantti Schreiber 10.6.1943 alkaen.[15]
Oikaraisen pioneerikoulun ohjelmaa kesäkaudella 1943. Kuva: Bundesarchiv.
Pioneerikoulun opetusohjelman mukaisesti vuoden 1943 loppuun mennessä 21.6.1943 alkaen oli suoritettu seuraavat yleensä kolmiviikkoiset kurssit: viisi kurssia pioneereille (Pionier), jotka kuuluivat erilliseen pioneeriaselajiin, kuusi kurssia joukkopioneereille (Truppenpionier), jotka olivat muiden aselajien (esim. jalkaväen) pioneereja, jotka tekivät kevyempiä raivaus- tai linnoitustehtäviä, yksi kurssi panssarikoulutusjoukoille (Panzer-Lehrtruppe) ja kaksi kurssia ilmavoimien kouluttajille (Luftwaffenausbilder). Panssarintorjunnalle annettiin erityinen merkitys, sillä Panzer-Abt. 211:n neljä koulutusjoukkoa vahvistettuna joillakin pioneereilla koulutettiin kouluttajiksi kaikkien joukkojen käyttöön. Koulutukseen kuului maastokoulutusta, niin saksalaisten kuin venäläisten miinojen käsittelyä, miinakenttien etsimistä ja rajausta, panssarintorjuntaa ja iskuryhmäkoulutusta. Erikoiskoulutuksena oli miinakammioiden rakentamista, sekä moottori- ja syöksyvenekoulutusta, erilaisia vesistöharjoituksia ja sillanrakennusta hieman kurssista riippuen. Myös käskytys- ja komentokieleen kiinnitettiin huomiota. Kantahenkilökunnan puutteen vuoksi lokakuun puolivälistä joulukuulle jouduttiin opetusta keskeyttämään. Uusien rakennusten pystyttäminen oli edellytyksenä majoituksen järjestämiseksi ja koulutustoiminnan edistämiseksi. Lukuvuodelle 1943 – 1944 oli suunnitelmissa järjestää kurssit pataljoonan komentajille (Btls.Kdre) ja komppanian päälliköille (Kp.-Führer). Luftgaustab Finnlandin yhdelle upseerille ja seitsemälle aselajialiupseeriteknikolle järjestettiin panssarintorjuntakoulutus 16.8. – 14.9.1943 ja Luftgaustab Finnlandin 30 miehelle erityiskurssi panssarintorjunnassa, räjähdysaineiden ja miinojen käsittelyssä 9. – 29.12.1943. Armeijan huoltojoukkojen (Armee-Nachschubtruppen) aliupseereille järjestettiin koulutus 13. – 25.9 1943. Osallistujia oli 30. Pioneerien joukkueenjohtajille (Zug-Führer) järjestettiin neljäs kurssi 30.9. – 20.10.1943 ja AOK 20:n eri vuoristoarmeijakuntien joukkuepioneerien joukkueenjohtajakoulutukset 2. – 15.12.1943 ja 20.12.1943 – 5.1.1944. Erityiskoulutusta suunniteltiin myös 1907-ikäluokan ja nuorempien ei-taistelutehtävissä oleville joukoille samoin kuin maajoukkojen täydennysmiehistöpioneereille (Ersatz-Heer-Pioniere). Vuoden 1944 kurssiohjelmassa Armee-Pionier-Schule järjesti panssarintorjuntakurssin koulutusta myös muualla kuin Oikaraisessa, mm. Joutsijärvellä ja Rovaniemen Lager Rosella.[16] Kuten kurssiohjelmasta ilmenee, pioneerikoulun toiminta oli erittäin vilkasta ja pitkäaikaista, vaikka koulutettavat tietenkin koko ajan vaihtuivat.
Näiden joukkojen ase- ja varustehuolto kyettiin pääasiassa toimittamaan Armee-Pionier-Parkin varastoista tyydyttävästi. Sen sijaan varaosien, erityisesti moottorisahojen, paineilmakompressorien, miinanraivaajien ja poraus- sekä piikkausvasaroiden puutteelle ei pystytty tekemään mitään tilauksista huolimatta. Muitakin puutteita oli tavaratoimituksissa, mm. sähköaggregaateista. Huollon ja tavaroiden saaminen laitteille Saksasta kesti tässä vaiheessa usein kolme kuukautta tai enemmän johtuen mm. siitä, että Ruotsi kielsi saksalaisten tavaroiden junakuljetukset maansa läpi. Myös suomalaisten yritysten toimitukset saksalaisille takkusivat. Armee-Pionier-Parkin suorituskyvyn parantamiseksi ehdotettiin saksalaisten omien varastojen inventointia, jotta siten saataisiin laitteet erityisesti varaosien suhteen korjattua toimintakykyisiksi.[17]
Vuoden 1944 talvi- ja kesäkurssit ensimmäisellä vuosipuoliskolla toteutettiin suunnitellusti. Tällöin kurssitettiin pioneerien joukkue- ja ryhmänjohtajia (Zug- u. Gruppenführer) neljä kurssia, joissa oli 101 osallistujaa; rakennuspioneerien vastaavia myös neljä kurssia, joissa oli 120 osallistujaa; joukkuepioneerien joukkueenjohtajia (Gruppenführer der Truppenpioniere) kolme kurssia, joissa oli 84 osallistujaa; sekä huoltojoukoille (Versorgungstruppen) kaksi kurssia, joissa oli 60 osallistujaa. Heinä-elokuussa pioneerikoulu järjesti viisi kurssia pioneerien joukkueen- ja ryhmänjohtajille sekä Luftwaffen kouluttajille, kussakin n. 30 - 35 osallistujaa. Näillä kaikilla kursseilla opetettiin pääasiassa räjähdysaineiden ja miinojen käsittelyä ja tunnistamista sekä panssarintorjuntaa ja myös vesillä liikkumista ja sillanrakennusta. Suomen tehtyä rauhan Neuvostoliiton kanssa koulu keskeytti toimintansa Oikaraisella 4.9.1944 ja kaikki siellä palveluksessa olevat miehet komennettiin osaksi omiin yksikköihinsä ja osaksi liitettiin jo aiemmin kesällä 1944 perustettuun Sperr-Kp.z.b.V. erityisyksikköön, joka muutti syyskuussa nimensä muotoon Pi.Sperr-Abt. z.b.V., johon jo ennestään kuului osa pioneerikoulun ja Syöksyvenekomennuskunnan miehistöä. Näiden tehtävänä oli jälkijoukkona varmistaa muiden joukkojen perääntyminen ja vihollisen tien tukkiminen polttopisteissä miinoituksilla ja räjäyttää rakennukset. Erityisyksikkö oli varustettu pioneeriaseilla ja panssarintorjunta-aseilla. Suurin osa näistä joukoista poistui Oikaraiselta melkein heti 4.9. jälkeen, mutta viimeiset lähtivät vasta 11.9. Pioneerikoulu suunniteltiin avattavaksi uudelleen helmikuussa 1945 jossakin muualla.[18]
Saksalaisten maanvuokraukset ja Oikaraisen silta
Jokkavaaran ja lähiympäristön alueella on rakennusten jäänteiden lisäksi sirpalesuojia, runsaasti poteroita ja pesäkkeitä, jotka ovat olleet todennäköisesti harjoituskäytössä. Sodanjälkeinen soranotto on tuhonnut ison osan varuskunnan alueesta.[19]
Jokkavaaran pirtin eli silloisen suojeluskunnan talon ympäristöstä ja Jokkavaaran pohjoisrinteeltä saksalaiset vuokrasivat lisäalueita 1.4.1943 alkaen ja tästä eteenpäin Jokkavaaran Pirtin (4 500 neliömetriä), Hyvösen perikunnan (3 000 neliömetriä) ja Vuopalan perikunnan (8 500 neliömetriä), sekä 1.10.1943 alkaen Hilda Hyvösen mailta (4 200 neliömetriä) parakkileirin rakentamiseksi. Jokkavaaran pirttien tasalta ylempää vaaran rinteestä saksalaiset vuokrasivat Hyvösen perikunnan maita 39 750 neliömetrin suuruisen alueen. Kaikkiaan Saksan armeija vuokrasi alueelta kymmenien tuhansien neliömetrien edestä maita alueen maanomistajilta ja lisäksi huoneita maanomistajien taloista upseereiden ja kurssilaisten majoittamista varten.[20]
Kylämaisema teki myös kenraalieversti Dietliin suuren vaikutuksen ja pioneerit rakensivat hänelle vapaa-ajan asunnon Kemijoen rannalle. Suurin piirtein nykyisen Tuomikummun tien päästä Kemijoen etäpuolen rantakaistaleelta saksalaiset vuokrasivat 1.7.1943 alkaen kesäasunnon pystyttämistä varten 2 000 neliömetrin suuruisen alueen Kristian Rannan mailta. Tämä lienee sama paikka Tuominiemen suvannossa sijaitsevan Niittylammen rannalla, jonne pioneerit rakensivat kenraali Dietlille hirsimökin. Siellä hän kävi adjutanttinsa kanssa rentoutumassa kesäisin. Tuominiemessä oli myös uimapaikka ja hiekkaranta. Aholan pihan kautta vapaa-ajan asunnolle mennessään Dietl tapasi tervehtiä Aholan talon talonväkeä, koska hänen reittinsä kulki sen pihan läpi. Kerrotaan urheilullisen Dietlin jopa kokeilleen vesisuksilla hiihtoa Kemijoessa. Lisäksi pieni auto-osasto sijaitsi Tuominiemen kärjessä (nykyisen Lossinkorvantien) eräässä talossa. Talon pihalla oli suuri parakkimainen autokatos.[21]
Kenraalieversti Dietl kalaverkkopuuhassa kesämökillään. Kuva: Museovirasto.
Jokkavaarassa saksalaisilla oli laajoja alueita käytössään. Erityisesti pioneerien aliupseerikoulu Armee-Pionier-Schule Oikarainen toimi alueella useita vuosia käyttäen sitä harjoittelupaikkanaan. Pioneerikoulussa nuorille sotilaille opetettiin monenlaisia sotataidon oppeja. Heillä oli käytössään kaksi panssarivaunua lähinnä opetustarkoituksia varten. Pioneerikoulun ja Syöksyvenekomennuskunnan lisäksi siellä oli pysyvämmin auto-osasto ja ilmavoimien lentäjien majoituspaikka. Yläkemijoen suojeluskunnan Oikaraisen kyläosaston suojeluskuntatalo oli vuokrattu Pioneerikoulun miehistön majoitusta varten 1.4.1943 alkaen. Majoitussopimuksia allekirjoitti saksalaisten puolesta pioneerikoulun johtaja kapteeni Daniel.[22]
Upseerit asuivat vuokralla alueen maataloissa. Mm. Hyvösen talossa oli saksalaisille upseereille ja koulutuksessa oleville pioneereille vuokrattu huoneita. Hyvösen suuressa pirtissä asusti ajoittain jopa 28 koulutuksessa olevaa sotilasta ja päällystöä, sekä olohuoneessa kurssin johtaja. Kurssilaiset olivat tulleet rintaman eri lohkoilta, Petsamosta, Sallasta ja Kiestingistä pioneerilinjan jatkokoulutukseen. Kurssilaiset vaihtuivat muutaman viikon välein. Väinö Hyvösen saavuttua rintamalta lomalle, saksalaiset ja itävaltalaiset sotilaat ottivat hänet vastaan kuin suuren sotasankarin osoittaen näin suurta arvostusta aseveljelle. Kun kurssipäivä oli ohi, kutsuivat vieraat hänet ja äitinsä suureen pirttiin katetulle, erinomaisen hienolle päivälliselle, jonka heidän kokkinsa oli valmistanut. Aterialla oli useita ruokalajeja parhaista raaka-aineista ja juomana hienoimpia ranskalaisia viinejä. Viinit oli tuotu Ranskasta ja ruuan raaka-aineet Tanskasta ja Hollannista. Maljoja kilisteltiin Suomen ja Saksan urhoollisten armeijoiden kunniaksi ja niiden menestykselle. Väinö Hyvösen äiti asui usein yksin kotona sodan aikana. Majoituksessa olevat sotilaat auttoivat häntä kaikin tavoin, kuten puiden teossa ja talvella lumitöissä. Hyvösen äiti leipoi kahvileipiä, joita antoi vieraillekin, mitä he arvostivat kovasti.[23]
Eräässä parakissa järjestettiin juhlia, iltamia ja elokuvaesityksiä, joihin myös kyläläisiä kutsuttiin joskus mukaan. Elokuvat olivat pääasiassa sotaelokuvia. Saksalaisilla oli myös oma pr-kampanjansa, jonka tarkoituksena oli tutustuttaa kyläläiset ja sotilaat niin, että yhteistyö sujuisi paremmin. Saksalaiset järjestivät vierailunsa kyläläisten koteihin siten, että heidät oli jaettu ryhmiin, jotka kävivät kukin heille määrätyissä taloissa vierailuilla, jottei varsin niukoissa oloissa eläville asukkaille tullut ylimääräistä rasitusta heidän takiaan. Kyläläisten ja sotilaiden välille syntyi ystävyyssuhteita ja sodan aikana välit säilyivät hyvinä.[24] Saksan joukkojen lääkärinä Oikaraisessa toiminut tohtori luutnantti Emil Conzelmann huolehti paitsi sotilaiden myös paikallisten asukkaiden lääkäripalveluista. Vaimolleen kirjoittamissa kirjeissä hän kertoo lukuisista hoitotoimenpiteistä, joita Oikaraisen asukkaat häneltä saivat vieläpä ilmaiseksi.[25]
Nykyisen Ahonvieri -nimisen tien kohdalta, Koskenkyläntien toiselta puolen, lähtee vanha Jokantie kääntyen eteläsuuntaan Jokkavaaran itärinteen läpi. Tämän tien varrelta saksalaiset vuokrasivat syyskuussa 1943 Eelis Ylianttilan maita (yhteensä 17 255 neliömetriä), Olli Karvon (10 100 neliömetriä) ja Paavo Karvon maita (3 400 neliömetriä) varastoparakkien ja suojien pystyttämistä varten. Jokantien varressa olivat saksalaisten auto- ja panssariparakit. Siinä olevat kaivannot olivat polttoaineen säilytystä varten. Ne olivat noin metrin syvyisiä ja levyisiä pitkiä ”ojia”, joihin bensiinitynnyrit työnnettiin.[26]
Alueella on runsaasti ilmeisesti harjoituskäyttöön tehtyjä taistelupesäkkeitä ja ampumapoteroita sekä alkuperäisiä huoltoteitä sekä rakennuksen jäänteet. Alueelle kaivetut soranottopaikat ovat osittain tuhonneet jäänteitä. Osa kaivannoista voi olla suomalaisen suojeluskunnan kaivantoja sotaa edeltävältä ajalta, mutta suurin osa lienee Armee-Pionier-Schule Oikaraisen jättämiä.[27]
Erään parakin paikka. Taustalla nykyinen Jokkavaaran pirtti. Kuva: Kalevi Mikkonen.
Eväspaikan jätteitä. Kuva: Kalevi Mikkonen.
Fiina Nivanteen omistaman Kraatarin tilan mailta saksalaiset vuokrasivat huhtikuussa ja elokuussa 1943 Kemijoen etelärannan ja maantien väliltä 5 400 neliömetrin alueen telttaleirin pystyttämistä ja urheilukenttää varten. Urheilukenttä oli merkitty aivan Kemijoen rannalle. Tämä alue oli jotakuinkin samalla kohdalla kuin ylempänä tien varressa oleva Jokkavaaran pirtti.[28]
Tämän alueen vierestä Kemijoen etelärannalta saksalaiset vuokrasivat samaan aikaan Hyvösen perikunnan maita 3 150 neliömetrin suuruisen alueen harjoituskentäksi. Edelleen tämän saman alueen täydennykseksi saksalaiset vuokrasivat Herman Kuvajan mailta 2 800 neliömetrin suuruisen alueen jokirannasta syöksyveneiden sijoitusta varten ja syyskuussa 1943 750 neliömetrin alueen saunan pystyttämistä varten. Samalta alueelta saksalaiset vuokrasivat 1.7.1943 alkaen Fiina Nivanteen mailta 2 000 neliömetrin alueen täydennykseksi parakkileirin pystytystä varten.[29]
Jokkalan kohdalla Jokkavaaran itärinteen alueelta saksalaiset vuokrasivat elokuussa 1943 Yläkemijoen Suojeluskunnalta 15 000 neliömetrin (50 x 300 metriä) suuruisen alueen ampumarataa varten. Ampumarataan liittyen Ylianttilan Ahola -nimisen tilan mailta Jokkavaaran itärinteeltä he vuokrasivat 23 250 neliömetrin alueen. Alueella oli jo entuudestaan suojeluskunnan ampumarata, jonka saksalaiset kunnostivat ja laajensivat.[30] Alueen kohdalla on nykyisin samanmuotoinen, mutta huomattavasti isompi hiekkakuoppa. Alueella on runsaasti vanhoja huoltoteitä ja myöhempiä sorankuljetusta varten tehtyjä teitä. Lisäksi siellä on kaivantoja, poteroita, pesäkkeitä ja taisteluhauta. Alue oli Armee-Pionier-Schule Oikaraisen harjoittelukäytössä.[31]
Jokirannasta ja ketoniityltä saksalaiset vuokrasivat Eelis Ylianttilan mailta harjoituskentäksi ja varastointipaikaksi yhteensä 7 500 neliömetrin suuruisen alueen ja Ylianttilan Ahola -nimisen tilan mailta toukokuussa 1944 vielä 2 924 neliömetrin suuruisen niittyalueen kasvimaata varten.[32] Jokanlammen ympäristössä on myös ampumapoteroja sekä taistelupesäkkeitä. Nämä ovat olleet mahdollisesti Armee-Pionier-Schule Oikaraisen harjoituskäytössä olleita alueita.[33]
Kemijoen ylitys Oikaraisen kohdalla tapahtui aina kesään 1944 asti kesäisin pienehköllä moottorilla varustetulla teräksisellä lossilla. Saksalaisten joukkojen huolto sodan aikana vaati jatkuvaa yhteyttä sekä talvella että kesällä, joten lossi oli heille jatkuva hidaste ja sinne muodostui usein pitkiä ajoneuvojonoja. Talvisin oli käytössä jäätie. Saksan sotaonnen käännyttyä joukkojen virta Kuusamon suunnalta takaisinpäin alkoi tulla ajankohtaiseksi vuoden 1944 aikana.[34]
.jpg)
.jpg)
Saksan Wehrmacht käytti Oikaraisen lossia huoltokuljetuksiin paljon, mutta se oli kuitenkin hidaste varsinkin isompien kolonnien kuljetuksissa. Jatkosodan aikana Rovaniemellä palvellut Frontleitsstelle 42:n autonkuljettaja Gerhard Pommerening kulki mm. puolalaisella Polski Fiat 508 -kuorma-autollaan (alakuva) usein tämän lossin kautta. Kuvat on otettu lossin kaakon puoleisesta päästä. Kuvat: Gerhard Pommereningin albumi.
Keväällä ja kesällä 1944 saksalaiset Syöksyvenekomennuskunta 901:n pioneerit rakensivat puusta pukkisillan Kemijoen yli Oikaraisen lossin viereen. Silta oli alun perinkin tarkoitettu vain väliaikaiseksi, koska se ei olisi kuitenkaan kestänyt keväistä jäiden lähtöä. Silta oli kuusi tai seitsemän metriä leveä ja sen tukipilarit juntattiin massiivisella 500 kilon painoisella juntalla joen pohjaan. Tukipilarit ulottuivat suurin piirtein tulvaveden aikaiselle korkeudelle, ja niiden päälle olisi voinut rakentaa uuden sillan tarvittaessa. Sillan alaosaan jätettiin kaksi viidentoista metrin pituista uittoväylää, jota kautta tukit voitiin uittaa ja joista myös päästiin veneillä sillan alitse. Väylien kohdalta silta vahvistettiin seitsemän tai kahdeksan metrin pituisilla ja 70 senttimetrin levyisillä teräspalkeilla. Nämä teräspalkit löydettiin Oikaraisen uuden sillan rakennustöiden yhteydessä vuonna 2010 tehdyissä ruoppauksissa. Silta oli valmiina kesäkuun alkupuolella ja käytettävissä vain muutaman kuukauden. Lokakuussa Oikaraisen alueelta lähtiessään he räjäyttivät sillan räjäytyspanoksilla tai ehkä 500 kilon lentopommeilla.[35]
Syöksyvenekomennuskunnan rakentama pukkisilta Kemijoen yli Oikaraisella. Kuva: Mikko Pitkäniemen albumi.
Saksalaiset aikoivat rakentaa myös paremman teräsbetonisen sillan Jokkarannalta Tapion ja Pauli Tervon talojen välistä vastarannalle, jossa tuolloin oli Kalle Ylioikaraisen piha-alue. Paikalle tuotiin valukourut ja kapearaiteisia vaunuilla oli tarkoitus kuljettaa soraa kiskojen päällä Jokkavaarasta myötämäkeen. Sillan rakentaminen oli tarkoitus tehdä vankityövoiman avulla ja heidän majoittamisekseen saksalaiset pystyttivät Jokkalan maalle kymmeniä vaneritelttoja asunnoiksi. Tämä projekti jäi kesken ja saksalaiset räjäyttivät kaikki varusteet, vaneriteltat ja samalla koko kylän ennen lähtöään.[36]
Paikalle saapuneet ensimmäiset suomalaiset sotilaat ehtivät nähdä perääntyvien saksalaisten tekemät hävitykset jopa omin silmin. Vuopalan omistama Hietalan talo mm. räjäytettiin ihan heidän lähellään ja suuria hirsiä lensi ilmassa Jokkavaaran suojassa olleiden suomalaisten ylitse. Se tietenkin katkeroitti suomalaisia. Suomalaisten joukoissa taistellut Väinö Hyvönen riensi kesken tuhotöiden hetkeksi katsomaan omaa kotitaloaan, jonka päärakennus oli jo täysin liekkien vallassa eikä mitään ollut pelastettavissa. Puimahuone, jossa saksalaisilla oli ollut hevosia, paloi vain kytemällä, joten sen rakennuksen kuin myös viereisen heinäladon hän onnistui pelastamaan. Sodan jälkeen lähimetsästä saksalaisten varastoalueelta löytyi useita tynnyreitä karbidia, 10 kg:n panssarimiinoja ja muita räjähdysaineita. Alueella oli myös useita maahan kaivettuja hirsirakenteisia ilmatorjuntatykkien pesäkkeitä. Hirsiä kuten muutakin alueelta löytyvää tavaraa, käytettiin uusien rakennusten raaka-aineina ja asuntojen sisustukseen.[37]
Oikaraisen Tikkasenkarin lähettyvillä Lavajängän vieressä oli suuri ammusvarasto, jonka he lähtiessään myös räjäyttivät. Tämän seurauksena ammuksia, miinoja ja muita räjähteitä levisi satojen metrien alueelle. Sodan jälkeen poikaset kantoivat sieltä repuissaan ruutia, säkeittäin pussiruutia ja valoraketteja.[38] Vielä nykyisinkin Tikkasenkarin rantavesistä löytyy ammuksia ja pommeja miltei joka vuosi.
Jossain Oikaraisen alueella oli ainakin syyskuussa 1944 jonkin aikaa toiminnassa Feldlazarett (mot) 662. Tämä oli kaiketi tilapäinen sairaala saksalaisten joukkojen perääntymisvaiheen ja Lapin sodan aikana.[39]
Oikaraisenvaaran taisteluhautalinja
Oikaraisen kylän Kemijoen pohjoispuolelta nykyisen Kuusamontien vieressä lähellä nykyisen Permantokoskentien risteystä (Huom! Teitä ei sota-aikana ollut) noin 18 km:n päässä Rovaniemen keskustasta saksalaiset vuokrasivat syyskuussa 1943 M. Ylioikaraisen mailta Oikaraisenvaaran etelärinteeltä 50 000 neliömetrin (200 x 250 metriä) suuruisen alueen ”harjoitusasemien rakentamiseksi”.[40] M. Ylioikaraisen mailta vuokrattiin jo elokuussa 1943 myös 30 x 150 metrin (4 500 neliömetriä) suuruinen alue aivan rantakaistaleelta harjoituskentäksi.[41]
Näiden asemien suunnittelu määrättiin uuden Ski-Brigade Finnlandin nimellä perustetun yksikön komentajan, entisen Vuoristoarmeijan operaatiopäällikön, eversti Hans Steetsin vastuulle. Asemat rakensi saksalaisten pioneeriyksikkö (Armee-Pionier-Park) tuliasemille annettujen yleisohjeiden mukaisesti.[42]
Saksalaisten rakentama taisteluhauta/puolustuslinja on 65 metriä pitkä ja luode-kaakko -suunnassa. Linjan leveys on ollut 1,5 – 2 metriä ja syvyys 1 – 1,5 metriä. Sen kaakkoispäässä on kaksi betonista valettua konekivääribunkkeria, joiden ulkomitat ovat noin 2 x 2 metriä. Bunkkerin sisäosa on noin 1,5 x 1,5 metriä, betoniringin leveys noin 80 cm ja bunkkerin syvyys vajaat kaksi metriä. Linjan päässä on vahvasti rakennettu korsu, jonka sisäosa on noin 3 x 3 metriä. Korsun rakenteet on tehty hirsistä. Vähän ennen taisteluhaudan keskikohtaa on toisen puukorsun jäännökset. Sen sisus on ollut noin 1,5 x 2 metriä, mutta se on hajonnut. Bunkkerit oli varustettu raskailla konekivääreillä. Ampuja seisoi betoniaseman sisällä korokkeella ja konekivääri pyöri laakereilla. Taisteluhaudan puuosat on viety sodan jälkeen polttopuuksi.[43] Konekivääribunkkerien tyyppi oli ilmeisesti Vf58c Ringstand, josta käytetään myös nimitystä ”Tobruk”. Näillä rengastelinekonekivääreillä oli 360 asteen ampumakenttä tarvittaessa.
Taisteluhaudan konekivääripesäkkeitä ja korsu. Kuvat: Kalevi Mikkonen.
Oikaraisenvaaran puolustuslinja oli osa Rovaniemen ympäristöön rakennettua Ringwall-puolustusketjua. Ketju rakennettiin loppukesällä ja alkusyksystä 1944 osana Operaatio Birke -suunnitelmaa suojaamaan saksalaisten vetäytymistä kohti Pohjois-Norjaa ja Ivaloa.
_______________________
Lähdeviitteet:
[1] Hannes Viiri. Saksalaiset Yläkemijoen kyläkuvassa. Totto XVI. Rovaniemi 2002, s. 52.
[2] Armeepionierführer (Geb.) A.O.K. 20/Abt. Pi.3. Tätigkeitsbericht für die Zeit v. 1.4. bis 31.6.42. 15.7.1942. Bundesarchiv RH 20-20/307; Irja Wendisch. Tohtori Conzelmannin sotavuodet Lapissa. Jyväskylä 2002, 13 - 14.
Https://www.historisches-marinearchiv.de/projekte/landungsfahrzeuge/sturmboot/beschreibung.php?site=2&var1=wert1&var2=wert2;
Https://www.lexikon-der-wehrmacht.de/Gliederungen/PiSturmbootkp/Stubikom901.htm
Https://www.lexikon-der-wehrmacht.de/Gliederungen/PiSturmbootkp/Stubikom901.htm
[3] Https://www.historisches-marinearchiv.de/projekte/landungsfahrzeuge/sturmboot/beschreibung.php?site=2&var1=wert1&var2=wert2.
[4] Wendisch 2002, 15 - 16; Viiri 2002; 52; Armeepionierführer (Geb.) A.O.K. 20/Abt. Pi.3. Tätigkeitsbericht für die Zeit v. 1.4. bis 31.6.42. 15.7.1942. Bundesarchiv RH 20-20/307.
[5] Wendisch 2002, valokuvasivut.
[7] Oberkommando der 20.(Gebirgs)-Armee Ia/IIa/A.Pi.Fü., Abt.Pi.1.Nr. 2013/43 geh. Betr. Armee-Pionierschule. Armeepionierführer (Geb.) A.O.K. 20/Abt. Pi.1. Tätigkeitsbericht für die Zeit v. 1.7. bis 31.12.43. A.H.Qu., den 25.9.43. Bundesarchiv RH 20-20/270.
[8] Armeepionierführer beim (Geb.) A.O.K. 20/Abt. Pi.1. Tätigkeitsbericht für die Zeit v. 1.7. bis 31.12.44. A.H.Qu., den 18.2.1945. Bundesarchiv RH 20-20/272; Armeepionierführer beim (Geb.) A.O.K. Tätigkeitsbericht für die Zeit v. 1.1. -31.6.1944. A.H.Qu., den 30.8.1944. Bundesarchiv RH 20-20/271.
[9] Wendisch 2002, 5 -7.
[10] Armeepionierführer beim A.O.K. Lappland. Tätigkeitsbericht für die Zeit 1.1.- 31.3.42. O.U., den 1.Juni 1942.Bundesarchiv RH 20-20/267; Armeepionierführer beim (Geb.)A.O.K.20. Betr.: Armee-Pionierschule Oikarainen. A.H.Qu., 1.11.1942. Armeepionierführer beim (Geb.)A.O.K.20. Abt.Pi.1. Tätigkeitsbericht für die Zeit vom 1.7.-31.12.42 mit Anlagen. 27252/47. T-312 R-1026 (mikrofilmi). National Archives and Records Administration (NARA, USA); Armeepionierführer beim (Geb.) A.O.K. Tätigkeitsbericht für die Zeit v. 1.1. -31.6.1944. A.H.Qu., den 30.8.1944. Bundesarchiv RH 20-20/271; Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen sekä Saapuneet kirjeet 1940 - 1943 RKA; Omat kenttätutkimukset (KM).
[11] Oberkommando der20.(Gebirgs)-Armee /A.Pi.Fü, Abt.Pi.1./Ia Nr. 43. A.H.Qu., den 17.2.1943. Betr.: Auflösung der A.Pi.Schule. Tätigkeitsbericht, AOK 20, A.Pi.Fü. 1 Jan - 30 Jun 1943. AOK 20, T-312, R1039. NARA.
[12] Armeepionierführer beim (Geb.)A.O.K.20. Abt.Pi.1/Ia Nr. 139/43 v. 17.2.43. Betr.: Auflösung der A.Pi.Schule. Tätigkeitsbericht, AOK 20, A.Pi.Fü. 1 Jan - 30 Jun 1943. AOK 20, T-312, R-1039. NARA.
[13] Armeepionierführer (Geb.) A.O.K. 20/Abt. Pi.1. Tätigkeitsbericht für die Zeit v. 1.1. bis 30.6.43. Oberkommando der 20.(Gebirgs)-Armee Ia/IIa/A.Pi.Fü, Abt.Pi.1, Nr.1008/43 geh. A.H.Qu., d. 15.5.43. Betr.: A.Pi.Schule Oikarainen. Bundesarchiv RH 20-20/269; Armeepionierführer beim (Geb.)A.KO.K.20. Abt.Pi.1 Nr…43geh. A.H.Qu., den 31.5.43. Betr,: A.Pi.Schule Oikarainen. Bundesarchiv RH 20-20/269.
[14] Armeepionierführer (Geb.) A.O.K. 20/Abt. Pi.1. Tätigkeitsbericht für die Zeit v. 1.1. bis 30.6.43. Oberkommando der 20.(Gebirgs)-Armee Ia/IIa/A.Pi.Fü, Abt.Pi.1, Nr…./43 geh. A.H.Qu., den 7.6.43. Betr.: A.Pi.Schule Oikarainen. Bundesarchiv RH 20-20/269.
[15] Oberkommando der20.(Gebirgs)-Armee Ia/IIa/A.Pi.Fü, Abt.Pi.1./Ia Nr. 1008/43 geh. A.H.Qu., d. 15.5.1943. Betr.: A.Pi.Schule Oikarainen. Tätigkeitsbericht, AOK 20, A.Pi.Fü. 1 Jan - 30 Jun 1943. AOK 20, T-312, R-1039. NARA.
[16] Oberkommando der20.(Gebirgs)-Armee Ia/A.Pi.Fü, Abt.Pi.1./Ia Nr. …./43 geh. A.H.Qu., den 7.6.1943. Betr.: A.Pi.Schule Oikarainen. Tätigkeitsbericht, AOK 20, A.Pi.Fü. 1 Jan - 30 Jun 1943. AOK 20, T-312, R-1039. NARA.
Armeepionierführer (Geb.) A.O.K. 20/Abt. Pi.1. Tätigkeitsbericht für die Zeit v. 1.7. bis 31.12.43. A.H.Qu/ den 4.8.1943/den 7.8.1943/den 7.10.1943/den 13.11.1943/den 19.11.1943/den 20.11.1943/den 24.11.1943/den 28.12.1943/16.3.1944. Bundesarchiv RH 20-20/270.
[17] Armeepionierführer (Geb.) A.O.K. 20/Abt. Pi.1. Tätigkeitsbericht für die Zeit v. 1.7. bis 31.12.43. A.H.Qu., den 16.3.1944. Bundesarchiv RH 20-20/270.
[18] Armeepionierführer beim (Geb.) A.O.K. Tätigkeitsbericht für die Zeit v. 1.1. -31.6.1944. A.H.Qu., den 30.8.1944. Bundesarchiv RH 20-20/271; Oberkommando der 20.(Gebirgs)-Armee Ia/A.Pi.Fü,.Pi.1, Nr1030./44 geh. A.H.Qu., den 18. Mai 1944. Betr.: Lehrgangsplanung für Sommerhalbjahr 1944 an A.Pi.Schule. Bundesarchiv RH 20-20/271; Armeepionierführer beim (Geb.) A.O.K. 20/Abt. Pi.1. Tätigkeitsbericht für die Zeit v. 1.7. bis 31.12.44. A.H.Qu., den 18.2.1945. Bundesarchiv RH 20-20/272; Wendisch 2002, 212, 219.
[19] Omat kenttätutkimukset (KM).
[20] Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen sekä Saapuneet kirjeet 1940 - 1943. RKA.
[21] Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen sekä Saapuneet kirjeet 1940 - 1943. Rovaniemen kaupunginarkisto (RKA); Hannes Viirin kertomia tietoja; Wendisch 2002, 15.; Omat kenttätutkimukset (KM).
[22] Viiri 2002, 49; Hannes Viirin luento 19.11.2014; Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen sekä Saapuneet kirjeet 1940 - 1943. Rovaniemen kaupunginarkisto (RKA).
[23] Väinö Hyvönen. Elämänvirran pyörteissä ja sotaretkillä. Umeå 2002, 69 - 70.
[24] Viiri 2002, 50; Hannes Viirin luento 19.11.2014.
[25] Wendisch 2002, passim.
[26] Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen sekä Saapuneet kirjeet 1940 - 1943. RKA; Hannes Viirin kertomia tietoja.
[27] Omat kenttätutkimukset (KM).
[28] Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen sekä Saapuneet kirjeet 1940 - 1943. RKA.
[29] Ibid.
[30] Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen sekä Saapuneet kirjeet 1940 - 1943 ja Saapuneet kirjeet 1944 - 1949. RKA.
[31] Omat kenttätutkimukset (KM).
[32] Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen sekä Saapuneet kirjeet 1940 - 1943 ja Saapuneet kirjeet 1944 - 1949. RKA.
[33] Omat kenttätutkimukset (KM).
[34] Hannes Viirin luento 19.11.2014.
[35] Ibid.; Viiri 2002, 51; Hannes Viiri. Oikaraisen ylikulkuongelmat ratkeamassa. Kolmas siltahanke toteutumassa. saNO Se (Oikaraisen kylälehti) 2/2009
[36] Ibid.
[37] Hyvönen 2002, 89 - 91, 102 - 103.
[38] Viiri 2002, 50.
[39] Besondere Anordnungen für die Versorgung Nr. 68. Oberkommando der 20.(Gebirgs-)Armee O.Qu./Qu.1 Nr. 263/45. A.H. Qu., den 18.9.1944. Kriegstagebuch /geb) AOK 20/O.Qu. ”B.A.V.” v. 1.7.44 - 17.12.44 1. Ausf. Band 3. AOK 20 65641/7. T-312, R-1069. NARA.
[40] Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. RKA.
[41] Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. RKA.
[42] Airio, Pentti. Aseveljeys. Saksalaiset ja suomalaiset Itä-Lapissa 1941 - 1944. Saarijärvi 2014.
[43] Omat kenttätutkimukset (KM). Markku Saarinen, Oikaraisenvaaralta piti viivyttää vihollista. Lapin Kansa 3.7.2014.
