Operaatio Birke ja Rovaniemen suojaksi tehty Ringwall –puolustuslinja vuonna 1944

© Kalevi Mikkonen 2017

Saksan sotaonnen kääntyessä itärintamalla vuoden 1943 aikana, Suomen johto alkoi hiljaisesti valmistella Suomen irrottamista sodasta ja erillisrauhaan pyrkiminen ei tullut saksalaisille kovinkaan suurena yllätyksenä. Saksan Lapissa olleen vuoristoarmeijan johto esitti jatkuvasti valituksia Pohjois-Suomen lehtien kirjoittelusta. Suomalaiset lehdet kun julkaisivat puolueettomien maiden ja myös liittoutuneiden välittämiä uutisia melko vapaasti, ja näissä uutisissa saattoi esiintyä Saksaan kohdistuvaa arvostelua.(1) Loppukesällä vuonna 1943 Saksan sotavoimien pääesikunta (OKW) ja Lapin Armeijan pääesikunta olivat pohtineet sitä tilannetta, joka syntyisi, jos Suomi antautuisi. Näiden neuvottelujen seurauksena annettiin 28.9.1943 ”Johtajan ohje n:o 50” (Führerweisung 50), jossa alettiin valmistella Suomen pohjoisten osien ja Pohjois-Norjan vahvistamista.(2)

Myös Rovaniemellä ja Rovaniemen maalaiskunnassa saksalaiset tekivät ohjeen mukaisesti linnoitustöitä ja pyysivät lupia mm. sirpalesuojien rakentamiseen entistä enemmän.(3) Varoittaakseen suomalaisia ryhtymästä erillisrauhaan Neuvostoliiton kanssa, kenraalieversti Eduard Dietl järjesti tammikuussa 1944 suuret taisteluharjoitukset Rovaniemellä Suutarinkorvan sillan tienoilla muka venäläisten laskuvarjojoukkojen mahdollisen hyökkäyksen varjolla. Näissä harjoituksissa saksalaiset konepistoolimiehet olivat asemissa maaherra Hillilän asunnon edustalla ja muissa kauppalan keskeisissä kohteissa.(4)

Puolustuksen vahvistamisen lisäksi Saksan armeijan johto kävi keskusteluja kenraalieversti Dietlin kanssa vetäytymisen mahdollisuudesta. Dietlin mukaan Lapin armeijan vieminen takaisin Pohjois-Norjaan oli äärimmäisen hankalaa ja aiheuttaisi suuria aineellisia ja miehistön menetyksiä, mikäli venäläiset jatkaisivat hyökkäyksiä perääntyviä saksalaisia vastaan. Dietlin käsityksen mukaan olisi ollut kunniakkaampaa yrittää taistellen läpimurtoa Suomen läpi Itämeren rannalle kuin nääntyä nälkään Jäämeren äärellä. Hitler kuitenkin halusi säilyttää Petsamon nikkelikaivoksen Saksan hallinnassa niin pitkään kuin mahdollista, ja hänen määräyksensä mukaan se tuli olemaan 20. Vuoristoarmeijan tärkein tehtävä, jonka sen tuli suorittaa Lapin alueella. Wehrmachtin päämajan sotapäiväkirjojen mukaan Hitlerille kerrottiin Saksan saavan 80 % nikkelistään Petsamosta, joten aluetta ei voinut luovuttaa viholliselle ilman taistelua.(5) Toisaalta varusteluministeri Albert Speer vakuutti Hitlerille Saksan teollisuuden tulevan toimeen ilman Petsamon nikkeliäkin, sillä nikkelivarastoja oli jo riittävästi varastoitu Saksaan.(6)

Tätä silmällä pitäen Saksan sodanjohto aloitti yksityiskohtaisen peräytymissuunnitelman Operaatio Birken tekemisen jo alkuvuodesta 1944, kun Suomen rauhantunnustelut, erillissotateesin korostaminen ja Saksan itärintaman vaikeudet saivat Saksan sodanjohdon uusiin ajatuksiin Suomessa ja Pohjois-Norjassa olevien joukkojensa suhteen. Birke valmistui 8.4.1944. Seuraavana päivänä annettiin käsky valmistelujen aloittamisesta. Kevään ja kesän aikana tehtiin suunnitelman edellyttämiä valmisteluja.(7)

Saksalaiset pelkäsivät tässä vaiheessa enemmän venäläisten tunkeutumista Suomen alueelle kuin suomalaisten sotatoimia. Lapin alueelle mahdollisesti tulevien venäläisjoukkojen elämä piti tehdä niin hankalaksi kuin vain mahdollista. Lapin hankalissa oloissa rakennuksista, varastoista, puuvarastoista, viestilaitteista, silloista ja kaikenlaisesta kalustosta olisi viholliselle suurta hyötyä, joten mitään ehjää ei saisi jättää heidän käyttöönsä. Koska toimet olivat ensisijaisesti suunnattu venäläisiä vastaan, Dietl kuvitteli saavansa suomalaiset avukseen Lapin hävittämisessä. Kaikki tämä suunnittelu tapahtui tietysti täysin salassa ja vain muutama 20. Vuoristoarmeijan korkea-arvoinen upseeri tiesi suunnitelman toteuttamisen yksityiskohdat. Peitekoodilla ”hakatkaa koivua” (Birke anschlagen) suunnitelman edellyttämiä suuria linnoitustöitä ja viestiyhteyksiä alettiin tehdä lumien sulettua kesäkuussa 1944 ja siinä vaiheessa niitä ei enää kokonaan voitu pitää salassa.(8) 

Kenraalieversti Eduard Dietl osallistui Birke-suunnitelman valmisteluun. Kuva: SA-kuva.

Dietl lähetti Saksan pääesikunnalle pyynnön, että Suomen päämajalle kerrottaisiin tulossa olevasta asemien rakentamisesta.(9) Hän sai luvan kertoa, mutta vasta elokuussa, töiden jo alettua, Suomen päämajassa toimiva saksalainen yhteysupseeri kenraali Waldemar Erfurth sai paikkakuntakohtaiset tiedot käynnissä olevista linnoitustöistä.(10) Saksalaiset selittivät suomalaisille varautuvansa siihen mahdollisuuteen, että neuvostoliittolaiset pääsisivät tunkeutumaan suomalaisten ja saksalaisten joukkojen väliin. Tosin asian kanssa pähkäilevä Dietl oli jo kerran maininnut saunassa eversti Oiva Willamolle, että jos tilanne muuttuisi kestämättömäksi, niin saksalaiset joutuisivat hävittämään Lapin.(11)

Operaatio Birken suunnitelmien mukaisesti Rovaniemen ympäristöön ja Rovaniemeltä johtavien tieyhteyksien suojaksi linjalla Ylimaa-Auttinkylä-Kemijärvi määrättiin 29.7.1944 annetulla 20. Vuoristoarmeijan käskyllä rakennettavaksi Brückenkopf-Stellung Rovaniemi, joka muutettiin ensin muotoon Rovaniemi-Schutzstellung. Lopulta peitenimeksi tuli 10.8.1944 Ringwall.  Nimi Ringwall tuli puoliympyrän muotoisesta taisteluasemaketjusta. Saksankielistä nimeä toki käytettiin jo keskiaikaisista rakennelmista. Näiden asemien suunnittelu määrättiin uuden M. G. Ski-Brigade Finnlandin nimellä perustetun yksikön komentajan, entisen Vuoristoarmeijan operaatiopäällikön, eversti Hans Steetsin vastuulle. Rovaniemi-Schutzstellung -työ piti saada käyntiin ennen elokuun loppua heti kun tutkimusaineisto olisi käyty läpi ja työvoima saatu käyttöön. Työkohteille annettiin kaksi-kolme viikkoa aikaa saada ne alustavaan kuntoon jatkotoimenpiteitä varten.(12) Lapin sodan takia vain osittain linnoitettu Ringwall rakennettiin elokuussa ja alkusyksystä 1944.

Puolustusasemien tarkoitus oli suojata huoltoteitä, sodankäynnille tärkeitä kohteita ja turvata saksalaisten vetäytymistä kohti Pohjois-Norjaa ja Ivaloa. Rovaniemi oli saksalaisten vetäytymisliikenteen solmukohta ja Ringwall tehtiin nimenomaan Rovaniemen suojaamiseksi. Taisteluasemia rakennettiin Rovaniemeltä Ranualle, Posiolle ja Kemijärvelle johtavien teiden varsille, koska saksalaiset pelkäsivät, että venäläiset pyrkivät seuraamaan heitä panssarivaunuilla vahvistetuilla divisioonilla ja valloittamaan Rovaniemen ja siten mahdollisesti katkaisemaan vetäytymistien.(13)

Rovaniemen ympäristön Ringwall-asemat eivät kuitenkaan olleet niin mittavia linnoitustöitä kuin Ylä-Lapin linnoituskohteet ja niitä ei kaikkialla edes ehditty tehdä valmiiksi ennen saksalaisten vetäytymistä. Silti niillä oli paikoitellen merkitystä suomalaisten hyökkäysten viivyttämisessä Lapin sodan aikana. Puolustusasemien rakentaminen jätettiin hyvin pitkälti sekä pioneerijoukoille että Organisaatio Todtin joukoille. Toki monia muitakin yksikköjä, kuten 2./Landes-Schützen-Bataillon 309 ja Transport-Kompanie Speer, määrättiin mukaan.(14)

Kun Suomi sitten 4.9.1944 teki ensin aselevon ja 19.9.1944 välirauhansopimuksen Neuvostoliiton kanssa, suhteet Saksaan katkaistiin. Ajan voittamiseksi Adolf Hitler halusi Dietlin tilalle tulleen kenraalieversti Lothar Rendulicin säilyttävän neuvotteluyhteyden suomalaisiin niin pitkään kuin se oli mahdollista syyskuun 15. päivän jälkeen, jotta operaatio Birke voitaisiin toteuttaa joutumatta taisteluihin suomalaisten kanssa. Saksalaisten huolena oli myös polttoainepula, sillä polttoainetäydennys Saksasta loppui syksyllä 1944. Viivyttely sopi mainiosti myös suomalaisten suunnitelmiin, koska evakuoinnin onnistumisen lisäksi toivottiin Lapin säästyvän suuremmilta tuhoilta. Neuvostoliiton ankarasta painostuksesta johtuen Suomi joutui kuitenkin rikkomaan tämän herrasmiessopimuksen Saksan kanssa, ja oikea Lapin sota alkoi 1.10.1944 suomalaisten maihinnousulla Tornioon.(15) Näin Ringwall-linjan puolustusasemia jouduttiinkin pääosin käyttämään suomalaisia vastaan.

Oikaraisenvaaran asemat

Nykyisen Kuusamontien vieressä lähellä nykyistä Permantokoskentien risteystä (Huom! Teitä ei sota-aikana ollut) noin 18 km:n päässä Rovaniemen keskustasta saksalaiset vuokrasivat syyskuussa 1943 M. Ylioikaraisen mailta Oikaraisenvaaran etelärinteeltä 50 000 neliömetrin (200 x 250 metriä) suuruisen alueen ”harjoitusasemien rakentamiseksi”.(16)

Oikaraisen taisteluhaudan päädyn korsun oviaukko.

 Taisteluhaudan sivustojen piikkilankaesteitä on jonkin verran jäljellä.

Saksalaisten rakentama taisteluhauta/puolustuslinja on 65 metriä pitkä ja luoteis-kaakko -suunnassa. Linjan leveys on ollut 1,5 - 2 metriä ja syvyys 1 - 1,5 metriä. Sen kaakkoispäässä on kaksi betonista valettua konekivääribunkkeria, joiden ulkomitat ovat noin 2 x 2 metriä. Bunkkerin sisäosa on noin 1,5 x 1,5 metriä, betoniringin leveys noin 80 cm ja bunkkerin syvyys vajaat kaksi metriä. Linjan päässä on vahvasti rakennettu korsu, jonka sisäosa on noin 3 x 3 metriä. Korsun rakenteet on tehty hirsistä. Vähän ennen taisteluhaudan keskikohtaa on toisen puukorsun jäännökset. Sen sisus on ollut noin 1,5 x 2 metriä, mutta se on hajonnut. Bunkkerit oli varustettu raskailla konekivääreillä. Ampuja seisoi betoniaseman sisällä korokkeella ja konekivääri pyöri laakereilla. Taisteluhaudan puuosat on viety sodan jälkeen polttopuuksi.(17) Konekivääribunkkerien tyyppi oli ilmeisesti Vf58c Ringstand, josta käytetään myös nimitystä ”Tobruk”. Näillä rengastelinekonekivääreillä oli 360 asteen ampumakenttä tarvittaessa.

Oikaraisenvaaran taisteluhaudan ns. Tobruk -mallinen konekivääribunkkeri 1.

Taisteluhaudan betonisen ns. Tobruk -mallisen konekivääriaseman 2 paikka. Kuvat: Kalevi Mikkonen.

Kuusamontien ja Permantokoskentien lähellä on tien reunan lähellä olevassa rinteessä pieni ilmeisesti sisäosaltaan noin 2 x 2 metrin kokoisen korsun paikka. Siinä on vielä hieman puuosia tallella. Alun perin korsu on voinut olla isompikin, mutta hiekka ja multa ovat valuneet reunoilta sen sisään. Rinteessä on myös ampumapoteroita.(18)

Näiden asemien suunnittelu määrättiin uuden M. G. Ski-Brigade Finnlandin nimellä perustetun yksikön komentajan, entisen Vuoristoarmeijan operaatiopäällikön, eversti Hans Steetsin vastuulle. Asemat rakensi saksalaisten pioneeriyksikkö (Armee-Pionier-Park) tuliasemille annettujen yleisohjeiden mukaisesti.(19)

Oikaraisenvaaran puolustuslinja oli osa Rovaniemen ympäristöön rakennettua Ringwall-puolustusketjua. Ketju rakennettiin loppukesällä ja alkusyksystä 1944 osana Operaatio Birke -suunnitelmaa suojaamaan saksalaisten vetäytymistä kohti Pohjois-Norjaa ja Ivaloa. Oikaraisenvaaran tuliasemien tarkoitus oli suojata jokivartta ja tarvittaessa viivyttää vihollisen etenemistä. Alueen puut puolustuslinjan edestä oli kaadettu isolta alueelta, jotta vaaralta oli suora näkyvyys parin sadan metrin päähän joelle asti. Taisteluasemien eteen rakennettiin kolmiotukien ympärille viritettyjä piikkilankaesteitä malliltaan ”Lappland-Zaun”. Piikkilankojen jäänteitä on vieläkin näkyvissä puolustuslinjan alapuolen rinteessä. Sivustat suojattiin miinakentillä.(20)

M. Ylioikaraisen mailta vuokrattiin elokuussa 1943 myös 30 x 150 metrin (4 500 neliömetriä) suuruinen alue aivan rantakaistaleelta harjoituskentäksi.(21)

Nykyisen Kuusamontien varrella on myös kaksi mahdollista taistelupesäkettä ja ilmeisesti kaksiosainen korsukaivanto tien pohjoispuolella noin 600 metriä ennen Permantokosken risteystä.(22) Nämä liittyvät ehkä  samaan puolustusketjuun kuin taisteluhautakin. 

Auttijoen asemat

Yksi osa Ringwall-nimellä tunnettua linjaa oli Auttijoen molemmin puolin tehdyt puolustusasemat. M. G. Ski-Brigade Finnlandin 13. ja 14. pataljoona oli linnoitustyössä Auttijoella.(23) Puolustuslinjan jäänteitä löytyy runsaasti Auttijoen rannoilta, etenkin Auttijoen länsipuolelta Posiolle johtavan maantien molemmin puolin. Metsähallituksen kulttuuriperintökohteiden inventointiprojektissa löydettiin erilaisia juoksuhautoja, taistelu­pesäkkeitä, ampumapoteroita, tykkiasema ja korsun jäännöksiä. Omassa kenttätutkimuksessa löysin vielä muutaman kohteen lisää, joten yhteensä niitä löytyi 55.(24)

Saksalaisten puolustuslinja Auttijoella. Kartta: Kalevi Mikkonen.

Auttijoen taisteluhautarakennelma joen länsipuolella. Kartta ja kuva: Kalevi Mikkonen.

Alueelta löytyy ainakin 24 ampumapoteroa, 12 V:n muotoista taistelupesäkettä, seitsemän taisteluhautaa, linjan suojatie, neljä rakennuksen paikkaa, kolme kranaatinheitinpaikkaa, panssariestekiviä ja yksi iso tykin paikka. Tykkiaseman alapuolella rinteen alaosassa on taisteluhauta, joka puuttui Metsähallituksen tekemästä kartasta. Metsähallituksen kartoituksessa mukana olleen yliluutnantti evp. Markku Ylivaaran mukaan saksalaisten linnoitustyöt alueella ja useat rakenteista jäivät keskeneräisiksi. Esimerkiksi lähellä Kuusamoon johtavaa maantietä sijaitseva suojatie ei ole valmis, samoin näyttäisivät puuttuvan taistelupesäkkeiden väliset taisteluhaudat.(25)

Auttijoen puolustuslinjan tykkiasema. Kartta ja kuva: Kalevi Mikkonen.

Linnoitusasema on tehty strategisesti erinomaiselle paikalle idästä Kuusamosta kohti Rovaniemeä johtavan tien molemmin puolin. Paikoin hyvin jyrkkäreunainen Auttijoki muodostaa luonnollisen suojan itä-länsi suuntaiselle etenemiselle ja joen korkea länsiranta on ollut hyvä alue puolustusvarustusten rakentamiselle. Rakenteiden tekemistä on huomattavasti helpottanut alueen hiekkainen maaperä, johon on ollut helppo kaivaa taisteluhautoja ja –pesäkkeitä. Vaikka rakenteet ovat täyttyneet osittain hiekalla ja puuosat ovat suurimmaksi osaksi lähes täysin lahonneet, ovat rakenteet silti yhä hyvin havaittavissa.(26)

Autiovaaran taisteluasemat

Auttikönkään pohjoispuolella olevan Autiovaaran itään päin laskevassa kivisessä rinteessä on kuusi tuliasemaa, joiden ampumasuunta on itään päin. Kaksi näistä on isompia kaivantoja. Toinen on noin vajaan metrin levyinen, metrin syvyinen ja 5,5 metriä pitkä suuren kiven taakse kaivettu juoksuhauta. Siinä on kaksi erillistä tuliasemaa. Toinen isompi kaivanto pohjois-eteläsuunnassa oleva 5 x 9 metrin ja metrin syvyinen kaivanto, jossa on kolme tuliasemaa itään päin ja kulkuramppi länteen. Seinät on kivetty ja idän, pohjoisen ja etelän puolella on puolen metrin korkuinen kivivalli. Muut tuliasemat ovat pienempiä 0,5 metristä 2,7 metriin kaivettuja poteroita.(27) Tuliasemat ovat osa saksalaisten syksyllä 1944 Rovaniemen alueen suojaksi kaivamia Ringwall -linnoitusasemia mahdollista venäläisten hyökkäystä vastaan. 

Autiovaaran tuliasema 4. Rakennelman koko on 9 x 5 metriä. Pitkä potero kulkee pohjoisesta etelään ja siitä on kolme tuliasemaa itään ja kulkuramppi länteen. Potero on metrin syvä kaivanto, jonka seinät on kivetty ja idän, pohjoisen ja etelän puolilla on puolen metrin korkuinen kivivalli. 

Kuva: Taisto Karjalainen/Lusto/Metsähallituksen metsätalouden kulttuuriperintöinventointikokoelma.

Kaalikankaan asemat

Pirttikosken ja Suorsan välillä olevalla Kaalikankaan itärinteellä, Autiovaaran koillispuolella, on taisteluasemia. Kaivanto on 11 metriä pitkä pohjois-eteläsuunnassa, leveys on neljä metriä ja syvyys noin metrin. Kaivanto mutkittelee kuin juoksuhauta ja siinä on kuusi mutkaa. Kaivannon lähettyvillä on kaksi poteroa, joista toinen on V-muotoinen.(28) Nämäkin taisteluasemat ovat saksalaisten syksyllä 1944 kaivamia Ringwall -linnoitusasemia.

Rovaniemen kauppalan seudun asemia

Rovaniemen lentokentän ympärillä oli jo aikaisemmin jatkosodan aikana tehtyjä puolustuslinjoja, joita ei kuitenkaan koskaan tarvinnut käyttää. Nekin olivat osittain keskeneräisiä. Samoin Nivavaarassa oli Lapin sodan aikaisia taisteluhautoja ja kaivantoja, joita myöskään ei tiettävästi käytetty. Ounasvaaran rinteillä oli Lapin sodan aikaisia taisteluhautoja ja runsaasti aiemmin ja myös Lapin sodan edellä kaivettuja pesäkkeitä ja poteroita pitkin rinteiden alaosia rautatien varresta Tottorakalle ja sieltä ampumaradan kautta takaisin radan varteen.

Ounasvaaralla oleva Lapin sodan aikainen taisteluhautakaivanto. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Ringwall-linjan lisäksi oli paljon jo aiemmin rakennettuja puolustusasemia, joita oli rakennettu parakkileirien suojaksi.

Ranuantien varren asemat

Kolpeneentien alkupään lähellä Ranuantien varrella Kirkonjyrhämän reunoilla ja lähellä Myllärin taloja on ollut saksalaisten Lapin sodan aikana kaivamia asemakaivantoja ja taisteluhautoja, mutta niistä ei enää ole kuin pari kaivantoa jäljellä.(29)

Pöyliövaaran alueella on myös jäänteet rinteeseen tehdystä mahdollisesti Lapin sodan aikaisesta puolustuslinjasta, jossa on hyödynnetty luonnon kivimuodostelmia ja lisäksi tehty vallituksia. Linja on Ranuantielle päin. Se on nykyisin hyvin vaikeasti havaittavissa kasvillisuuden takia. Alueelta löytyy myös kaivantoja, joissa on voinut olla korsuja tai taisteluasemia. Pöyliövaaran alueella on saksalaisten huoltoteitä, jotka ovat osittain nykyisin latuverkoston pohjana.(30)

 Heikosti erottuvan taisteluhaudan jäänteitä Pöyliövaaran rinteellä.

 Parakin ja metalliromun jäänteitä Pöyliövaaralla. Kuvat: Kalevi Mikkonen.

Pöyliövaaran alueen saksalaisten taisteluhaudan piirros ja rakennelmien sijainti kartalla. Piirros ja karttamerkinnät: Kalevi Mikkonen.

Pöyliöjärven ja vanhan Ranuantien välisellä alueella ja osittain myös vanhan ja uuden Ranuantien välisellä alueella on korsujen, taistelupesäkkeiden ja ampumapoterojen jäänteitä ja yhden Pöyliöjärven rannalla olevan isomman rakennuksen jäänteet sekä huoltoteiden uria. Siellä on ollut myös lyhyehkö taisteluhautakaivanto, joka oli jotenkuten näkyvissä vielä 2000-luvun alussa, keskialueella, mutta siitä ei ole enää mitään näkyvissä. Parissa kohteessa on paikallisen asukkaan mukaan ollut korsuja, joista on löydetty saksalaisten kypäriä. Alueella on saksalaisten kartan mukaan ollut runsaasti sekä parakki- että tilapäistä pahvitelttamajoitusta Kemi-yhtiöltä ja rouva Sjöblomilta vuokratuilla mailla.(31) 

Kursungista Ranualle päin olevan Kroopinpalon tien alkupään alueella oli saksalaisilla Lapin sodan aikana Ringwall -linjan tykistöasemia, joissa oli Kailan kertoman mukaan kuusi 6½ tuuman tykkiä. Nämä tykit tulittivat Taipaleen kylän suunnalta tulevia suomalaisten joukkoja. Kroopinpalon ja Sapilasselän välisellä alueella oli Lapin sodan aikana saksalaisten tekemä laaja miinakenttäalue molemmin puolin tietä. Saksalaiset hakkasivat ja räjäyttivät runsaasti metsää, jättäen pitkiä kantoja tankkiesteeksi ja muutenkin liikkumisen hidastamiseksi. Metsäalueen kautta ei siten päässyt autoilla tai tankeilla kiertämään takaisin tielle räjäytettyjen tieosuuksien ohitse. Ranuantien varressa oli taistelujen jäljiltä runsain määrin kaikenlaista tavaraa, kuolleita hevosia, palaneita autoja, aseita ja verijälkiä.(32) Muutoinkin Ranuan tien varrella oli Lapin sodan aikana useissa kohdissa saksalaisten ja suomalaisten asemia, joiden jäänteitä on löydettävissä mm. Kivitaipaleen ja Ylimaan maastossa.(33) Näiden asemien rakentamisesta vastasivat pääosin M. G. Ski-Brigade Finnlandin 13. ja 14. pataljoona.(34)

Kivitaipaleen taistelun muistomerkki. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Korkalovaaran asemat

Sorakuopan eteläpuolelta radan takaa alkoi saksalaisten varsin vahva noin kaksi kilometriä pitkä puolustuslinja, joka ulottui ilmeisesti vaaran laitaa pitkin aina nykyisen Rakkatien päässä olevalle Korkalovaaran huipun alueelle saakka.(35) 

Se oli saksalaisten Lapin sodan aikana kiireesti tekemä osittain luonnon kivimuodostelmia hyväksi käyttävä puolustuslinja, jossa heillä oli ainakin kranaatinheittimiä ja ehkä tykistöä käytössään. Alueella olleelta Korkalovaaran sodanjälkeiseltä kaatopaikalta löytyi vuonna 1953 ammuksia,(36) ja lähistöllä on vieläkin joitakin poterokaivantoja ja yksi korsuaseman jäänne näkyvissä.(37) Saksalaisten kiivas konekiväärein ja tykistötulella vahvistettu vastarinta esti suomalaisten etenemisen sitä kautta.

Kemintien tilapäiset asemat

Kemintien ja Imarintien välisellä kaistaleella on luonnonkivivarustuksia ja kaivantoja, jotka näyttäisivät olevan jonkinlainen puolustuslinja Kemintien suuntaan, kokonaispituus noin 55 metriä. Se on todennäköisesti Lapin sodan ajoilta. Linjan vieressä on myös iso ehkä huoltoalueeksi tarkoitettu kaivanto. Alueella on hieman metalliromua.(38)

Kemintien varrella olevan Mustonkummun alueella on joitakin kaivantoja ja poteroita, jotka lienevät mahdollisesti saksalaisten Lapin sodan aikaisen Kemintien puolustamista varten määrätyn yksikön majoitustiloja. Majoitus on varmaankin ollut korsuissa tai teltoissa. Toinen mahdollisuus on, että siellä on ollut puusavottaleiri.  Alue on voinut olla myös suomalaisen Lapin sodan aikaisen yksikön majoituspaikka. Alueella ei ole havaittavissa romuja tai rakennusten jäänteitä. Alueella on polkuja ja teitä, joista osia on jo kasvanut täysin umpeen tai hävinnyt ojituksen vuoksi.(39)

Taistelupesäke Mustonkummun alueella. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Kemijärven ja Savukosken linnoitustyöt

Käsky Kemijärven länsirannan puolustusasemien rakentamisesta annettiin 29.7.1944. Maastosuunnitelmien piti olla valmiina 10.8.1944 mennessä. Suunnitelmiin oli merkittävä taisteluasemien sijainti, joukkojen ryhmitys, rakennuskohteiden tärkeysjärjestys ja työvoiman määrä. Tärkeysjärjestyksessä painotettiin ennen muuta kirkonkylän pohjoispuolella Sorsajärvelle ja Peltojärvelle tehtävien asemien kiireellisyyttä. Näissä paikoissa oli jalkaväen ja tykistön painopistealueet. Toinen tärkeä suunta oli kirkonkylän eteläpuolella oleva Termusniemi.(40)

Kemijoessa oleville saarille kaivettiin konekivääripesäkkeitä, joiden avulla voitiin hallita laajaa aluetta vastarannalla. Kiväärimiehille varattiin suunnitelmiin vain poterot, mutta panssarintorjunta-asemat, tulenjohtopaikat ja komentopaikat tuli varustaa sirpalesuojakatoksilla ja miehistölle tuli rakentaa 10 miehen korsuja majoitustilaksi. Kuten muuallakin taisteluasemien eteen piti raivata ampuma-ala ja rakentaa Lappland-Zaun – piikkilankaeste. Sivustoille piti suojata miinakentillä. Myös Levärannan ja Tohmon puolustusasemat Kemijärven alueella olivat tärkeä osa saksalaisjoukkojen rakentamaa Ringwall-puolustuslinjaa. Kemijärven itäpuolen Tasasenvaaraan rakennettiin jo talvisodan aikana suomalaisten takimmainen puolustuslinja. Maastossa on vielä nähtävissä linjan rakenteiden jäänteitä. Saksalaiset kunnostivat näitä alueen taisteluhautoja Ringwall-linjan rakentamiseen liittyen syyskuussa 1944. (41) Kemijoen itäpuolelle tehtiin myös uusia ilmatorjunta-asemia. Alueilta löytyy vielä kaivantoja, pesäkkeitä ja poteroita. Pääosa tarvittavasta miehistöstä tuli Nachschub-Bataillon 463:n ja Kraftfahr-Abteilung 591:n joukoista. Myös monesta muusta yksiköstä irrotettiin pieni määrä miehistöä kaivamaan asemia.

Savukoskelta kaakkoon johtavan tien suunta oli linnoitettu jo välirauhan aikana, joten sen suunnan asemia vain vahvistettiin. Martinkylän ja Tanhuan kylien alueille tehtiin jonkin verran taisteluasemia.(42)

Raanseljänloma

Joitakin Kemijärventien puolustusasemia oli myös Lautavaaran ja varsinkin Raanseljänloman kohdalla. Raanseljässä oli neljän maanalaisen tuliaseman muodostama bunkkerikokonaisuus, joka sijaitsee n. 2,6 km:n päässä Lautavaaran tukikohdasta Kemijärvelle päin. Rakennelma on suojannut Lautavaaran tukikohtia ja lienee ollut myös osa Ringwall-suunnitelmaa. Kohde sijaitsee hiekkakankaalla, joka kohteen koillispuolella laskee jyrkästi suohon. Bunkkerin alueella on kauttaaltaan hiekkamaata ja rakennelman seinät sortuvat edelleen.(43)

Kohteessa on neljä bunkkeria 10 metrin etäisyydellä toisistaan. Rakennelmat kulkevat itä-länsi suuntaisena rivinä. Bunkkereiden keskellä on ollut neliön muotoinen puurakenteilla tuettu huone, jonka koko on ollut noin 5 x 8 m. Huoneen molemmista päistä on lähtenyt itään ja länteen päin noin 7 metrin pituiset juoksuhaudat. Bunkkereiden rintamasuunta on pohjoiseen ja kulkuaukot ovat etelässä. Nykyisin bunkkerit erottuvat 1,5 m syvinä monttuina, ja niiden reunoilla on metrin korkuisia hiekkakumpuja. Siellä täällä bunkkereissa erottuu pyöreitä pystypuita ja poikittaislankkuja, jotka on sidottu pystypuihin rautalangalla. Puurakenteet ovat estäneet hiekkavallin sortumisen. Koko rakennelman pituus on noin 100 m ja leveys noin 15 m. Rakennelman pohjoispuolella hiekkadyynin edessä avautuu suo. Rakennelman itäisimmän ja sitä seuraavan bunkkerin välissä kulkee hiekkatie koillisesta lounaaseen. Itäisimmän bunkkerin päällä kasvaa mäntyjä, muut ovat kasvustosta vapaita. Alueen maaperä on hienoa hiekkaa. Hiekka sortuu edelleen vallien reunoista. Ympärillä on ohut turve- ja jäkäläkerros.(44)

 Neljän maanalaisen tuliaseman muodostama bunkkerikokonaisuus. 

Kuva: Taisto Karjalainen/Lusto/Metsähallituksen metsätalouden kulttuuriperintöinventointikokoelma.

Bunkkerien sortuneissa kuopissa on vielä puisia tukirakenteita.

Kuva: Taisto Karjalainen/Lusto/Metsähallituksen metsätalouden kulttuuriperintöinventointikokoelma.

Saksalaisten vetäytyminen Suomesta

Osa Ringwall –puolustuslinjojen asemista ehdittiin tehdä varsin käyttökelpoiseen kuntoon elo-syyskuun aikana, mutta monissa paikoissa asemat jäivät pahasti keskeneräisiksi ja niitä jouduttiin parantelemaan hieman ennen taisteluiden alkamista. Joitakin asemia ei tarvittu ollenkaan ja joillakin kohdilla tehtiin nopeasti tilapäisiä poterokaivantoja suojaamaan vetäytymistä. Birken mukaisesti saksalaiset joukot vetäytyessään tuhosivat siltoja ja rakennuksia, miinoittivat teitä ja tekivät väliaikaisia puolustuslinjoja varsinkin Ranuan tiellä, Kittilän tiellä ja Jäämerentiellä. Kittilän tiellä näitä asemia oli ainakin Ylikylässä, Nivankylässä ja Sinetässä. Kaikilla vetäytymisteillä Norjaan saakka oli säännöllisin välein näitä puolustusasemia ja näiden lisäksi järeämmät puolustuslinjat Sturmbock-Stellung ja Schutzwall-Stellung.  Sturmbock (Muurinmurtaja) -Stellung rakennettiin pääosin vuonna 1944 Suomen käsivarren kapeimpaan kohtaan Karesuvantoon. Petsamon nikkelikaivoksen puolustamiseksi tehty Schutzwall (Suojavalli) -Stellung puolestaan rakennettiin vuonna 1944 Jäämerentien suuntaan Vuotso-Tankavaara tasalle.  Kaikkiin näihin asemiin jäi aina pienehkö puolustusosasto viivyttämään suomalaisia joukkoja, kun pääjoukot vetäytyivät. Näin saksalaiset pystyivät varsin pienin tappioin vetäytymään pois Suomesta.

English summary: Operation Birke and Ringwall defence line

The town of Rovaniemi is the capital of Lapland, the northernmost province of Finland. Rovaniemi was the German HQ in Lapland and also the base of Luftflotte 5 of the Luftwaffe. Relations between the German garrisons and the local populace in Lapland were generally rather good during the Continuation War. However, when the Finns signed a ceasefire on 4.9.1944 and later a separate peace with the Soviet Union in 19.9.1944, relations soured.

The first order to protect German troops in Northern Finland was the Führerweisung 50 in 28.9.1943. The Operation Birke was completed on 8 April 1944 and started next day. Its primary task was to provide protection to the then vital nickel mining operations at Petsamo. Orders for the operation were prepared in extreme detail. The operation consisted of several phases, the first of which, triggered by the code phrase "Birke anschlagen" (cut the birch), would consist of evacuation of military stores and preparation of defence lines for later phases. Operation Birke was primarily targeted against Russians.

The Germans had about 200 000 soldiers in mostly in Northern Finland and they were still at war with the Russians. Rovaniemi was the most important transportation centre in Lapland through which the sole railroad and several of the main roads passed making controlling it very important to the German evacuation effort.  It also lay on the road to the Petsamo area and the port in the north, Liinahamari.

The Soviet Union demanded that the Finns remove all German troops from their territory in two weeks, which was a logistically impossible.  The Lapland War started on 1 October 1944 when the Finns landed in the Kemi-Tornio region to convince the Russians of their intention to live up to the treaty. The real war between Finland and Germany started at that time. Simultaneously Finnish forces started advancing also along other roads towards north. The Finnish armoured division started its to advance north in the direction of Rovaniemi from direction of Ranua.

The Ringwall defence line was constructed along roads leading from Ranua, Posio and Kemijärvi towards Rovaniemi at the end of the Continuation war in August and September 1944. The defences were constructed to secure the German withdrawal towards northern Norway and Ivalo. The plan was to withdraw German units from the border between Finland and the Soviet Union to new positions in Northern Lapland and Norway.

Finnish and German forces clashed several times along the Ranua road, first at Ylimaa and later at Kivitaipale without decisive results. There were Ringwall defence lines along the Ranua road.

In Kemijärvi area the German defence stations which were part of the Ringwall defences constructed in 1944 to protect Rovaniemi can be found in Sorsajärvi, Peltojärvi, Termusniemi Tasasenvaara, Tohmo and Leväranta areas.

In Auttijoki (Autti River) area German soldiers built structures ranging from trenches to shooting holes and artillery positions. Their intention was that fighting in the Auttiköngäs area would delay Soviet troups during the withdrawal. The terrain there is good for defence. However, the Germans left the Auttijoki so rapidly that there were no batteries built and some of the structures were not finished. There were Ringwall lines also in Autiovaara and Kaalikangas.

Near Rovaniemi there were Ringwall and other defence lines in Oikaraisenvaara and Oikarainen, about 18 kms from Rovaniemi centre, and in Kroopinpalo and in Pöyliövaara. The defence line in Oikaraisenvaara had two machine gun bunkers, dugouts and trench. In other areas there were mainly trenches and dugouts except in Kroopinpalo there were also batteries. Along the road to Kemi there were temporary lines in Imari and Korkalovaara and along the road to Kittilä in Ylikylä, in Nivankylä and in Sinettä.

---

Lähdeviitteet:

1. Marianne Junila. Kotirintaman aseveljeyttä. Suomalaisen siviiliväestön ja saksalaisen sotaväen rinnakkainelo Pohjois-Suomessa 1941 - 1944. Helsinki 2000. Bibliotheca Historica 61.

2. Lapin sodasta kts. mm. seuraavat kirjat: Sampo Ahto, Aseveljet vastakkain. Lapin sota 1944 - 1945. Hämeenlinna 1980. Mika Kulju, Lapin sota 1944 - 1945. Juva 2013. Wolf H. Halsti, Lapin sodassa: JR 11:n mukana Oulusta Kaaresuvantoon, Keuruu 1972. Eero Elfvengren, Lapin sota ja sen tuhot. Kirjassa: Jatkosodan Pikkujättiläinen. Toim. Jari Leskinen ja Antti Juutilainen. Porvoo 2005.

3. Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. Rovaniemen kauppala. Saksalaiskartat. Saksalaisten rakennuslupa-anomukset/vuokrasopimukset vuosilta 1941 - 1944. Rovaniemen kaupunginarkisto (RKA).

4. Timo J. Tuikka. Kekkosen takapiru. Kaarlo Hillilän elämä. Keuruu 2011. Mikko Uola. Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä. Myyttejä ja tosiasioita Lapin historiasta 1910-luvulta 1940-luvulle. Hämeenlinna 2010.

5. Sampo Ahto, Aseveli varpaisillaan – Operaatio Birke. Kirjassa: Suomi sodassa. Talvi- ja jatkosodan tärkeät päivät. Keuruu 1982.

6. Hans Petter Krosby. Finland, German,  and the Soviet Union, 1940 – 1941: The Petsamo Dispute. Madison 1968.

7. Elfvengren 2005. Ahto 1982.

8. Ahto 1980. Ahto 1982. Uola 2010.

9. 20. Vuoristoarmeijan esikunnan sanoma OKW:lle. (Geb.) A.O.K. 20 Ia Nr. 222/44 g.Kdos.Chefs. Viestissä ei ole päivämäärää, mutta se on lähetetty ilmeisesti kesäkuun alussa 1944. Oulun yliopiston historian laitos (OYHL).

10. 20. Vuoristoarmeijan esikunnan kirje kenraali Erfurthille 11.8.1944. Oberkommando der 20. (Gebirgs-) Armee Ia Nr. 320/44 g.Kdos.Chefs, den 11.8.1944. OYHL.

11. Elfvengren 2005. Tuikka 2011.

12. Betr. Stellungserkundung. (Geb.) A.O.K.20 röm. 1a/Op.Nr. 925/44 g.Kdos 29.7.1944. Bundesarchiv (kopio). Lapin maakuntamuseo (LMM). Armeepionierführer beim (Geb.) AOK 20 Abt. Pi.1. Betr. Rovaniemi-Schutzstellung. A.H.Qu., 10.8.1944. Bundesarchiv (kopio). LMM. Betr. Ausbau rückwärtiger Stellungen. Oberkommando der 20. (Gebirgs-) Armee Ia/Op.Nr. 1001/44 g.Kdos. A.H.Qu., den 11.8.1944. Bundesarchiv (kopio). LMM. Pentti Airio, Aseveljeys. Saksalaiset ja suomalaiset Itä-Lapissa 1941 - 1944. Saarijärvi 2014.

13. 20. Vuoristoarmeijan pioneeriyksikön päällikön (Armee Pionier Führer) käsky: Betr. Ausbau der Stellungen in Nordlappland. Oberkommando der 20. (Gebirgs-) Armee O.Qu./A.Pi.Fü., Pi.1/Ia/Op.Nr. 873/44 g.Kdos. A.H.Qu. den 19. Juli 1944. Bundesarchiv (kopio). LMM. Airio 2014.

14. Ibid.

15. Ibid.

16. Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. RKA.

17. Omat kenttätutkimukset. KM. Markku Saarinen, Oikaraisenvaaralta piti viivyttää vihollista. Lapin Kansa 3.7.2014.

18. Omat kenttätutkimukset. KM.

19. Airio 2014.

20. Saarinen 2014. Airio 2014.

21. Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. RKA.

22. Omat kenttätutkimukset. KM.

23. Betr. Stellungserkundung. (Geb.) A.O.K.20 röm. 1a/Op.Nr. 925/44 g.Kdos 29.7.1944. Bundesarchiv (kopio). LMM. Armeepionierführer beim (Geb.) AOK 20 Abt. Pi.1. Betr. Rovaniemi-Schutzstellung. A.H.Qu., 10.8.1944. Bundesarchiv (kopio). LMM.

24. Auttin tiedot perustuvat Metsähallituksen tekemään kartoitukseen (internetlinkki ei enää toiminnassa) ja omiin kenttätutkimuksiini (KM).

25. Ibid.

26. Ibid.

27. Metsähallituksen inventointiraportti 2009 - 2015. MH-tunnus: 150953.

28. Metsähallituksen inventointiraportti 2009 - 2015. MH-tunnus: 150970.

29. Omat kenttätutkimukset. KM. Arvi Myllärin haastattelu 15.6.2012.

30. Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. RKA. Joukko-osastotiedot: KM. Omat kenttätutkimukset. KM.

31. Omat kenttätutkimukset. KM. Haastattelutietoja. KM. Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. RKA.

32. Toivo T. Kaila, Lapin sota, Porvoo 1950. Heikki Kaakinen, ”Herrasmiessotaa” – Ranuantien taistelut Lapin sodassa. Kokkola 1994.

33. Omat kenttätutkimukset. KM.

34. Airio 2014.

35. Wolf H. Halsti, Lapin sodassa: JR 11:n mukana Oulusta Kaaresuvantoon, Keuruu 1972.

Omat kenttätutkimukset. KM.

36. Lapin Kansa 13.5.1953.

37. Omat kenttätutkimukset. KM.

38. Omat kenttätutkimukset. KM.

39. Omat kenttätutkimukset. KM.

40. Airio 2014.

41. Ibid.

42. Ibid.

43. Metsähallituksen inventointiraportti 2009-2015. MH-tunnus: 138855.

44. Ibid.

Rovaniemen työväenliikkeen historiaa ensimmäisen 

50-vuotisjakson osalta

© Kalevi Mikkonen 2017

Julkaisijan johdanto

Rovaniemeläinen työväenliikkeen veteraani Antti Mikkonen (1890 – 1977) kirjoitti tämän käsinkirjoitetun Rovaniemen Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen historiikin vuonna 1955. Kirjoitus on mielenkiintoinen varhainen katsaus rovaniemeläisen työväenliikkeen historiaan. Olen puhtaaksikirjoittanut tämän kertomuksen setäni Pentti Mikkosen hallussa olevan alkuperäisen käsikirjoituksen papereista sellaisenaan. Koska käsikirjoitus perustuu monelta osin muistitietoon, siinä voi ehkä olla joitakin virheitä ja puutteita. Olen lisännyt valokuvat, väliotsikoita ja joitakin selventäviä sanoja tarpeen mukaan. Olen myös korjannut muutamien henkilöiden nimiä, jotka ovat tiedossa muista lähteistä.

Antti Mikkonen osallistui työväenliikkeen toimintaan erityisesti ammattiyhdistysliikkeessä jo nuoresta pojasta alkaen. Hän osallistui myös kansalaissotaan vuonna 1918. Hän kuitenkin selviytyi mm. haavoittumisesta, sairauksista ja muista koettelemuksista ja vapautui presidentti K.J. Ståhlbergin myöntämällä yleisellä armahduksella. Kansalaissodan jälkeen hän muutti ensin Kemiin, sitten Rovaniemelle vuonna 1923, sitten Tervolan Louelle ja uudelleen Rovaniemelle 1920-luvun puolivälin jälkeen. Hän työskenteli kirvesmiehenä rakennuksilla ja oli rakentamassa mm. Karjapohjolan taloa, Lapinmaan taloa ja lukuisia muita Rovaniemen entisiä tai nykyisiä rakennuksia. Jatkosodan aikana hän rakensi saksalaisille parakkeja. 

Antti toimi myös aktiivisesti mm. Rakennustyöläisten liiton Rovaniemen osastossa ollen yhdistyksen puheenjohtajakin vuosina 1942 - 1944. Toisen maailmansodan jälkeen hän toimi kauppalan valitsemana edustajana sotavahinkojen arvioimislautakunnassa. Työ käsitti koko Lapin sotavahinkojen arvioimisen. Viimeinen työpaikka oli Rovaniemen kauppalan rakennustoimiston rakennusosastolla esimiehenä. Hän jäi eläkkeelle 70-vuotiaana vuonna 1960.

Jo ennen maailmansotaa ja erityisesti sen jälkeen hän osallistui aktiivisesti myös Rovaniemen Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen toimintaan ollen sen johtavia henkilöitä Rovaniemen jälleenrakennuksen kaudella 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alkupuolella. Hänet valittiin valtuustoon vuonna 1945 ja uudelleen vuosina 1947 ja 1950. Luottamustehtävissä hän toimi mm. omakotilautakunnassa ja sosiaalilautakunnassa. Hän jäi pois SDP:n puoluetoiminnasta sosialidemokraattisen liikkeen hajaannuksen aikoihin 1960-luvun vaihteessa.

Kalevi Mikkonen

________________

Antti Mikkonen

Rovaniemen Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen 

historiikki 50-vuotistaipaleelta 1905 - 1955

Työväenyhdistyksen juhlavuoden 1955 rekvisiittaa. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Johdannoksi

Jos haluaisi kirjoittaa historiallisen muistelman jostain asiasta tai tapahtumasta, pitäisi olla mahdollisimman tarkat muistiinpanot ja asiatiedot, joitten avulla pystyisi laatimaan johdonmukaisen tosiasioihin perustuvan kuvan siitä mistä on kysymys.

Tämän asian kohdalla asiakirjatiedot ovat verrattain niukkoja sekä hataria, joten niiden perusteella on vaikea luoda yksityiskohtaista kuvaa tapahtumista ja niiden kehityksestä. Sen vuoksi on ollut pakko turvautua eri henkilöiltä saatuihin muistitietoihin ja näiden lähteitten avulla luomaan jonkunlainen yhteenveto tapahtumista kuluneen 50 vuoden pituiselta taipaleelta. Kuva jääpi väkisinkin vajavaiseksi, mutta siitä huolimatta toivomme, että se osaltaan valaisee työväen rientoja paikkakunnalla sekä niitä pyrkimyksiä, mitkä ovat työväkeä tehtävissään kannustaneet.

Yhdistyksen perustaminen ja jäsentiedot

Rovaniemen Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen perustamisen aiheutti samat yleiset syyt, jotka ovat olleet leimaa antavia koko Suomen työväenliikkeelle. Rovaniemellä on aina ollut Lappiin nähden keskeinen asema. Sen kautta on kulkenut se työvoima, jota vuosisadan vaiheilla melkoisen suuriksi paisuneet puutavaran hakkuu- ja uittotyöt ovat tarvinneet.

Vaikka Rovaniemi silloin oli verrattain vaatimaton kirkonkylä, asettui tänne melkoisen monta käsityöammatin harjoittajaa ja muita liikemiehiä, joitten keskuudesta löydämme ne henkilöt, jotka antoivat alkusysäyksen järjestyneelle työväenliikkeelle.

Jo alun alkaen on myös metsätyöläisten joukossa ollut henkilöitä, joilla on ollut rohkeutta astua mukaan yhteiseen rintamaan. Suurimman voiman lisän sai järjestötoiminta kun Kemi-Rovaniemi –radan rakennustyöläisiä alkoi vuosien 1906 – 1907 aikana saapua paikkakunnalle.

Yhdistyksen varsinaiset syntysanat lienee lausuttu kauppias Heikki Marttilan omistamassa kahvilassa käydyissä keskusteluissa. Jo vuoden 1905 alkupuolella eräässä keskustelutilaisuudessa päätettiin perustaa paikkakunnalle työväenyhdistys. Asiaa valmistelemaan ja jäsentenhankintaa varten valittiin toimikunta, johon tuli ainakin kauppias Heikki Marttila, Olli Tervo ja Viktor Perälä. Hyvin luultavaa on, että siihen ovat kuuluneet myös Juho Kemppainen, Mikko Isokoski ja räätälimestari E. Suhonen.

Varsinainen perustava kokous pidettiin 27.9.1905, mutta (Sosialidemokraattiseen) puolueeseen yhdistys liittyi vasta 27.1.1907. Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Heikki Marttila. Johtokunnan muista jäsenistä ei ole luotettavia asiatietoja. Myöhemmässä vaiheessa ennen vuotta 1918 ovat yhdistyksen puheenjohtajina olleet ainakin Pekka Komulainen ja Aukusti Holopainen.

Kansan Tahto 30.1.1907. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Sos.dem. puolueelle tilitetyistä jäsenmaksuista selviää yhdistyksen jäsenmäärä seuraavasti:

1907 Miehiä 97, Naisia 15, yhteensä 112.

1908 Miehiä 102, Naisia 18, yhteensä 120.

1909 Miehiä 70, Naisia 30, yhteensä 100.

1910 Miehiä 59, Naisia 4, yhteensä 63.

1912 Miehiä 51, Naisia 38, yhteensä 89.

1915 Miehiä 57, Naisia 14, yhteensä 71.

1916 Miehiä 131, Naisia 51 yhteensä 182.

Kansallinen onnettomuutemme veljessota 1918 raivosi katkerana myös Lapissa. Sodan jälkiseurauksissa n. 10% yhdistyksemme jäsenistä joutui voittaneen puolen koston uhriksi. Kaarlo Kurki, Heikki Marttila, Antti Räty, Viktor Pirilä, Leo Pekkala, Martti Nieminen, Lauri Kettunen, Väinö Koskitapio, Matti Ollanketo ja pol.konst. Vauhkonen menettivät henkensä sosialidemokratian puolesta. Kansalaissota on murheellinen sivu Suomen historiassa, mutta se samalla todistaa, että ihminen voidaan tuhota, mutta ei aatetta.

Vuoden 1916 jälkeen puuttuvat jäsentilastot aina vuoteen 1937 saakka. Tähän ei ole syynä se, että järjestötoimintaa ei olisi ollut, koska jo vuonna 1920 Rovaniemen silloisella työväentalon pihamaalla pidettiin kesäjuhlat. Mutta yhdistys on suuntariitojen johdosta roikkunut silloisen Sosialistisen Työväenpuolueen linjoilla ja jäsenyys mihinkään keskusjärjestöön ei ole tullut hoidetuksi, joten voimme katsoa Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen toiminnan ensimmäisen jakson päättyneen vuonna 1918 alkupuolella puhjenneeseen kansalaissotaan.

Vuoden 1917 vappukulkue lähdössä Renkaan talolta. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Työväenyhdistyksen uudelleen perustaminen

Kansalaissodan jälkeisenä aikana yhdistyksen toimintaan osallistuivat aktiivisesti mm. tuuheapartainen Alex Hyvönen, puhuja, kynämies, filosofi, teoreetikko kuin myös käytännön mies K.O. Iivonen, Ville Kallio, näyttelijä ja myös toiminnan ihminen Greeta Kallio sekä Juho Laukkanen, jonka juureva ja hymyilevä olemus muistutti elävää työväen vääjäämätöntä tahtoa. Vuodesta 1923 alkaen on Frans Hautala hoitanut niin monia järjestötehtäviä, että niistä syntyisi oma historia. 

Keskinäiset erimielisyydet aiheuttivat yhdistystoiminnan lamautumisen. Sen lisäksi väkivaltainen lapualaisliike pyrki työväenrientoja estämään. Yhdistyksen toinen vaihe alkoi sekasortoisissa oloissa lapualaisuuskautena 1931. Silloin tilanne oli kehittynyt siihen, että ne sosialidemokraatit, jotka siihen saakka olivat yrittäneet toimia yhdessä valtaan päässeen kommunistisia aatteita tunnustavan, mutta niistä tietämättömän ja aina hulinoimaan pyrkivän ryhmän kanssa, näkivät parhaaksi palata selvälle sosialidemokraattiselle linjalle ja he perustivat yhdistyksen uudelleen. Muistitiedon mukaan on yhdistystä ollut perustamassa ainakin Johan Bäckström, Juho Laukkanen, Frans Hautala ja Eeva Kerttula.

Vuoteen 1936 saakka ei jäsenmäärä selviä tilastoista, mutta vuonna 1937 se on ollut 30, 1938: 30, 1939: 34, 1940: 26, 1941: 14, 1942: 19, 1943: 19, 1944: 24 ja 1945: 24. 

Vaikka jäsenmäärät näinä vuosina ovat olleet verrattain pieniä, on toiminta ollut määrätietoista ja luonut kestävän pohjan nykyiselle voimakkaalle kehitysvaiheelle, joka voidaan katsoa alkaneen vuonna 1945. Siitä antaa parhaimman kuvan seuraava tilasto jäsenmäärien kasvusta (liitteenä oleva tilasto). (-->Tilasto puuttuu käsikirjoituksesta, huom. KM).

Edellä oleva tilasto ei vielä anna todellista kuvaa jäsenistön määristä, sillä yhdistyksen jäsenistä on siirtynyt osa seuraaviin veljesjärjestöihin: Ammattiyhdistysväen Sos.dem. yhdistys, Henkisen työntekijäin- ja viran ja toimen haltijain Sos.dem. yhdistys ja Rautatieläisten Sos.dem. yhdistys. Nämä muodostavat yhdessä Rovaniemen Sos.dem. Kunnallisjärjestön, jonka runkona yhdistyksemme on. Vielä on yhdistyksemme jäseniä siirtynyt Jaatilan Sos.dem. työväenyhdistykseen, joten siinä puussa on oksia ja muualle vietyjä istukkaita. Yhdistyksemme omassa keskuudessa on myös yhdistys, joka vaatii oman lukunsa.

Naisten työväenyhdistyksen ja naisjaoston toiminta

Aikoinaan on Rovaniemellä toiminut erillinen naisten työväenyhdistys. Sen toiminnasta on vain muistitietoja. Puheenjohtajina ovat toimineet ainakin seuraavat henkilöt: Hanna Katainen, Ida Knuutinen, Elin Paananen ja Liinu Väisänen. Viimeisin sihteeri on ollut Hilda Hautala. Yhdistyksellä on ollut ompelukerho ja oma huvitoimikunta, joten toimintaa on kyllä ollut aikaisemminkin. Siitä johtuen nykyisen naisjaoston toiminnalle on ollut vahva pohja.

Naisten yhdistyksen puheenjohtajana toiminut Elin Holopainen (myöh. Paananen). 

(Kuva: Pentti Mikkosen valokuva-albumi).

Sosiaalidemokraattisia naisia yhteiskuvassa 1930-luvulla. (Kuva: Pentti Mikkosen valokuva-albumi).

Yhdistyksen jäsenmäärän nopea kasvaminen pakotti suunnittelemaan uusia toiminnanaloja. Kiitollisin niistä oli naisten oma toiminta varsinkin, kun siihen oli mitä parhaimmat edellytykset. Harkinnan tuloksena oli, että yhdistyksen alaisuuteen perustetaan naisjaosto. Kokemus on osoittanut ratkaisun olleen oikean. Samalla kun jaoston toiminta on tukenut yhdistyksen kokonaistoimintaa, on sillä ollut mahdollisuus omien erikoisharrastustensa toteuttamiseen ja siinä se on onnistunut yli odotusten, kun ottaa huomioon ne olosuhteet, joissa kaikki toiminta oli vuonna 1944 tapahtuneen Rovaniemen perusteellisen hävityksen jälkeen tapahtunut. Hävitettiinhän Rovaniemen kauppala vuonna 1944 saksalaisten toimesta niin perusteellisesti, että vain 13 % rakennuksista jäi osittain käyttökelpoisiksi, teistä, silloista ja kulkuvälineistä puhumattakaan. Samoin asukkaat menettivät suurimman osan irtaimistostaan. Kaikki jälempänä mainittu työ on täytynyt suorittaa yhdessä valtavan jälleenrakennustyön rinnalla, mikä ei useinkaan ole jättänyt naisiakaan lepäämään laakereillaan. Tulos on suomalaisen naisen tarmon näyte, joka hakee vertaistaan missä muualla hyvänsä.

Naisjaosto perustettiin vuonna 1946. Perustamisvuoden toimi puheenjohtajana rouva Hellin Väyrynen, vuosina 1947 – 1948 Selma Ollanketo ja vuodesta 1949 alkaen Hellin Väyrynen, joka on toimessa edelleen. Jaoston sihteereinä ovat toimineet Hilda Hautala, Eeva Kerttula ja Aino Honkonen, joka hoitaa tointa edelleen. Talkooemäntinä ovat koko ajan toimineet Nanni Poikela ja Aino Mikkonen.

Jaoston toimesta on järjestetty vuosina 1949 ja 1953 koko Lapin piiriä käsittävät naisten talvipäivät. Lisäksi on osallistuttu Liittojuhlille, naisten kunnalliskursseille ja tehty retkiä kotimaahan, Ruotsiin ja Norjaan. Kerhotoiminta on ollut säännöllistä, lyhyttä kesälomaa lukuun ottamatta. Ompelukerho on toiminut koko ajan ja kokoontuminen on ollut kerran viikossa etupäässä kerhon jäsenten kotona. Näissä tilaisuuksissa on valmistettu kankaita, jotka sitten on myyty joka vuosi pidetyissä myyjäisissä. Varat on käytetty sosiaalisen työn tukemiseen. Kerhoilloissa on myös pidetty luentoja eri aloilta. Luennoitsijoina on ollut mm. lääkäreitä ja terveyssisaria.

Naisjaoston aktiivisia jäseniä 1950-luvun puolivälissä. (Kuva: Pentti Mikkosen valokuva-albumi).

Yhdistyksen poliittinen vaikutus ympäristöön

Jo ensimmäisen vaikean vuoden aikana Rovaniemen Sos. dem. työväenyhdistyksen vaikutus tuntui koko laajan Lapin alueella. Sen antaman herätteen johdosta perustettiin yhdistyksiä Kemijärvelle, Kittilään, Sodankylään ja Sallaan, vieläpä syrjäkyliä myöten. Varhaisimmassa vaiheessa Salla mainitaan Pohjolan punaisena pitäjänä. Sama kehitys on ollut jatkuvana edelleenkin. Kaikkien vaalien edellä on osallistuttu myös ympäristön vaalivalistustyöhön. Onpa uusien yhdistyksien perustamisessa oltu mukana aina Ivaloa myöten.

Se on ikään kuin sisäisestä paineesta johtunutta säteilyä, joka on pyrkinyt luomaan valoa ja parempia elämän mahdollisuuksia laajojen korpien keskellä omaa olemassaolon taistelua suorittavien ihmisten keskuuteen. Tämä työ on vaatinut niiltä ihmisiltä, jotka ovat toiminnan etupäässä kantaneet rajun kuorman ja helteen, paljon aikaa ja sen seurauksena hikeä ja vertakin, mutta ennen kaikkea uskoa työn oikeuteen ja välttämättömyyteen. Tuloksia on mahdoton arvioida numerollisesti eikä se ole tarkoituskaan. Se jääköön myöhemmän ajan tehtäväksi. Oman paikkakunnan kehitykseen sillä on oman toiminnan ulkopuolellakin ollut suorastaan suuntaa antava merkitys.

Taiteellinen ja kulttuurillinen toiminta

Puhtaasti yhteiskunnallisten toimintamuotojen ohella työväenyhdistyksessä on harrastettu myös laajaa taiteellista kultuuritoimintaa. Jo ensimmäisen vaiheen aikana ennen vuotta 1918 toimi laulukuoro. Sen johtajista on mainittava asemapäällikkö Juha Melart, urkuri Riihiaho ja myöhemmässä vaiheessa kapellimestari (K.J.) Forsell. Tarkemmat tiedot kuoron toiminnasta puuttuvat.

Rovaniemen Työväen Näyttämö

Järjestötehtävät ja näyttämötoiminta ovat kuuluneet erottamattomasti yhteen Suomen työväenliikkeessä. Näin on ollut myös Rovaniemellä. Työväen näyttämötoiminta on ollut aikaisempina aikoina erittäin vilkasta ja saavuttanut laajan ja tunnustetun maineen. Ennen vuotta 1918 toimi Näyttämö suoraan yhdistyksen alaisena jaostona. Ensimmäisenä johtajana toimi taiteellisesti monipuolinen asemapäällikkö Gustav Melart ja hänen jälkeensä sellaiset taiteelliset suuruudet kuin Hugo Hytönen ja Kaarlo Kurki, jonka taiteilijataipaleen päättivät teloittajain luodit Kemin torilla 8.2.1918 talviaamun sarastaessa.

Näyttämön kantavimpiin näyttelijävoimiin tänä aikana ovat kuuluneet: rouva Hulda Melart, Jenni Rautasäle, Lyyli Viinikainen, Elin Holopainen, Hilda Järvinen, Helmi Kauppinen, Ida Knuutinen, Katri Jääskö, Aino Holopainen, Greeta Kallio, Ida Hytönen, Aili Kettunen, Katri Tuorila ja Betty Ollikainen. Miesnäyttelijöistä mainittakoon: Alex Tuorila, Eino Raita, Valte Vuori, Kalle Tuomola, Leo Pekkala, Arne Holmström, Juho Kemppainen, Kalle Alkula, Martti Nieminen, Elis Körkkö, Ville Kallio, Juho Sjöberg, O. Kuokkanen, J. Aura ja Matti Ollanketo. Luettelo ei ole täydellinen, koska kirjallisia muistiinpanoja ei ole.

Suuren innostuksen vallitessa ohjelmistoon otettiin suuria ja vaativia näytelmiä. Kansankuvaukset ja proletaarinäytelmät olivat luonnollisesti voimakkaasti edustettuina. Esitetyistä näytelmistä huomattavimpia olivat: ”Lyyli”, ”Murtuneita”, "Purimossa", ”Kullervo”, ”Tuukkalan tappelu”, ”Pirunkirkko”, ”Puolan juutalainen”, ”Lalli”, ”Faust”, ”Saituri”, ”Rosvot”, ”Elinan surma”, ”Lesket lempivät”, ”Miehen kylkiluu”, ”Seitsemän veljestä” ja ”Nummisuutarit”. Lisäksi esitettiin suuri määrä kansan- ja muita pienempiä näytelmiä.

Yhteiskunnallisten olojen rauhoittuessa alkoi Näyttämön toiminta uudelleen vuonna 1920. Johtajista mainittakoon Anni Siimes-Piirainen, Heikki Häme, Huotari ja Väinö Anttila. Vanhaa näyttelijäkaartia oli vielä jälellä: Greeta Kallio, Aino Holopainen (myöh. Mikkonen, huom. KM), Betty Ollikainen ja Ville Kallio. Nuorempaa kaartia olivat naisista: Asta Lauri, Aili Kettunen, Aune Hämäläinen, Kyllikki Ollanketo, Aune Ollanketo, Mirja Palén, Toini Anttila, Ida Kettunen, Pirkko Säkkinen ja Hilja Karttunen. Miehistä: Johannes Lauri, Kalle Kultalahti, Taavi Tiitinen, Edvard Salonen, Antti Ahola, Johannes Kettunen, Pentti Partanen, Mikko Laitakari, Leonart Järvelin, Urho Piila ja Martti Suosalo.

"Lemmin poika" -näytelmä vuodelta 1923.

"Nuori luotsi" -näytelmä vuodelta 1924. 

"Adalminan helmi" -näytelmä vuodelta 1925. 

Naisosassa esiintyvä Aino Mikkonen ilmeisesti näytelmässä "Nuori luotsi".

"Wermlantilaisia" -näytelmä vuodelta 1923. 

Rovaniemen Työväen Näyttämön näyttelijöiden pikkujoulu vuonna 1924.

Ylläolevat kuvat: Pentti Mikkosen valokuva-albumi/Lapin maakuntamuseo.

Tällä kaudella esitetyt huomattavimmat näytelmät olivat: ”Lalli”, ”Nukkekoti”, ”Tukkijoella”, ”Luonnonlapsia”, ”Lemmin poika”, ”Syysmanööverit”, ”Nuori luotsi”, ”Anna-Liisa”, ”Murtuneita”, ”Isä”, ”Murtovarkaus”, ”Työmiehen vaimo”, ym. Kuten luettelosta näkyy, on ohjelmistossa ollut laajuutta ja tasoa. Vahinko vain, että Näyttämön toiminta tyrehtyi vuonna 1930 lapualaisuuskaudella eikä se enää sen jälkeen ole päässyt saamastaan iskusta selviämään.

Pohjan Voima 11.12.1924. (Kuva: Kalevi Mikkonen)

Sosiaalinen toiminta

Toisen maailmansodan päätyttyä, jolloin kaikki oli luotava uudelleen, alkoi voimakas sosiaalinen toiminta. Yhdistyksen naisjaoston toimesta pyydettiin vuonna 1949 puuhaamaan Äitien lomakotia. Saman vuoden syksyllä ostettiin Rovaniemen maalaiskunnan puolelta Ounasjoen varrelta ”Seutulanharju” –niminen maapalsta ja aloitettiin noin 300 metriä pitkän tien pohjan raivaus. Kun rahaa oli alkuun lähdettäessä vain Ruotsin Luleån Sos.dem. naisilta lahjana saatu muutama tuhat markkaa, oli turvauduttava talkootyöhön. Sinne mentiin miehissä ja naisissa eikä työ peloittanut. Naisetkin tarttuivat kirveen ja kuokan varteen. Tienpohja aukeni ja tontilla olevat risut koottiin läjiin ja jäätiin odottamaan talvea. Keväällä alkoi työ uudelleen. Autot upposivat tien pohjalla pehmeään maahan lavaa myöten. Kahdesta autosta meni vetoakseli poikki ja ne raahattiin suosta maastoautolla, mutta kukaan ei esittänyt laskua vahingoistaan. Kolmantena sunnuntaina työn aloittamisesta ajoi auto ensimmäisen kerran omaa tietä perille saakka. Tämä työ oli koko rakennushankkeen vaikein osa. Nyt on paikalla talousrakennus, jossa on sauna, keittiö ja ruokasali. Erillisenä on tilapäinen äitien majoitusrakennus.

Seutulanharjun lomakodin kannatusyhdistys ry on ostanut lisää maata ja kerran kohoaa Seutulanharjulla lopullinen unelma – kodin päärakennus. Jo neljättä kesää ovat äidit saaneet viettää 10 päivää kestäneitä lomavuorojaan, keskimäärin 60 henkilöä kesässä. Pääosa työstä on suoritettu talkootyönä ja varat hankittu etupäässä keräys- ja talkootyöllä hoidetun Kansantalon ravintolan ovella. Talkootyötuntien lukumäärä kohoaa kymmeniin tuhansiin. Valtaosa niistä on naisten tekemiä. Huoletta voidaan sanoa, että yhdenkään vastaavan laitoksen vuoksi ei ole suoritettu niin paljon vapaaehtoista työtä. Tämä on yhdistyksemme naisjaoston suursaavutus, jossa on toteutunut sananlasku: ”Mitä nainen tahtoo, sitä tahtoo Jumalakin”. Äidit lomakodille otetaan koko Lapin läänin alueelta, joten sen vaikutus tuntuu koko läänin alueella. Lomakodin kannatusyhdistyksen puheenjohtajana on koko ajan perustamisesta saakka toiminut rouva Hellin Väyrynen.

Nuorempi sisar – Ensikoti

Yksinäisille äideille tarkoitettu Ensikoti aloitti toimintansa kuluvan vuoden alkupuolella. Hanketta ajamaan perustettiin 1952 kannatusyhdistys, joka keräämiensä varojen turvin osti kahdeksan miljoonan markan kiinteistön Korvanniemeltä, jossa koti nyt toimii. Se oli jo alun alkaen taloudellisesti suurempi yritys. Se syntyi Lapin Sos.dem. naispiirin aloitteesta ja sekin käsittää koko läänin alueen. Vaikka Ensikoti onkin varsinainen piirin sylilapsi, on senkin johdossa ja puuhaamisessa olleet naisjaostomme vapaaehtoiset jäsenet niin tarmokkaasti mukana, että voipi huoletta sanoa naistemme vierittäneen suuren kiven sen perustalle. Johtokunnan puheenjohtajana on perustamisesta lähtien toiminut rouva Kerttu Värn.

Muu sosiaalinen toiminta

Käynnit eri huoltolaitoksissa, avustuksien kerääminen puutteeseen joutuneille ja monet muut sosiaalitoiminnan muodot erikseen lueteltuina muodostaisivat niin pitkän historian, että sen yksityiskohtaiseen kertomiseen ei tässä ole tilaisuutta.

Poliittinen toiminta

Yhdistyksellämme on ollut se onni, että sen jäsenistössä on aina ollut poliittisesti erittäin valveutuneita henkilöitä. Sen vuoksi sen toiminta on näkynyt myös ulospäin. Jo ennen vuotta 1918 ovat sos.dem. puoluekokouksissa yhdistystä edustaneet Heikki Marttila ja Pekka Komulainen. Vuoden 1945 jälkeen edustajia ovat olleet Urho Piila, Niilo Saavalainen, Kerttu Värn ja kuluneena vuotena Tyko Hämäläinen. Puolueneuvostoon on vuoteen 1949 saakka kuulunut Niilo Saavalainen ja vuodesta 1948 sos.dem. kansanedustajana on toiminut varatuomari Vilho Väyrynen ja on edelleen.

Lapin sos.dem. piirijärjestöön on vuoden 1937 jälkeen ollut erittäin kiinteä yhteys. Yhdistys on ollut edustettuna jokaisessa piirin edustajakokouksessa. Muulloinkin on tärkeimmissä asioissa neuvoteltu piirin kanssa. Vuoden 1954 ajan on piiritoimikunnan enemmistö ollut Rovaniemeltä, piirin puheenjohtajanaan kansanedustaja Vilho Väyrynen. Naispiiritoimikunnassa on vuodesta 1946 ollut yhdistyksemme edustajia. Vuoden 1953 alusta piiritoimikunta on ollut Rovaniemellä puheenjohtajanaan Kerttu Värn. Piiritoimikunnassa on jäseniä Kemistä ja Kemijärveltä. Eräänlaisena saavutuksena voidaan mainita, että yhdistystämme on kaikissa piirikokouksissa vuoden 1937 jälkeen edustanut yhtenä edustajana kirvesmies Antti Mikkonen.

Antti Mikkonen pitämässä puhetta 3. hautausmaalla vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkin paljastustilaisuudessa vuonna 1954. Kuva: Pentti Mikkonen.

Yhdistys on aina osallistunut valtiollisten ja vuoden 1945 jälkeisten kunnallisten vaalien valmisteluihin.

Osuustoiminta on myös ollut toimintamme kohteena. Osuusliike Lapinmaan toimintaan on jäsenistömme ottanut osaa erittäin tarmokkaasti ja yhdistys on Osuuskunnan jäsen.

Osuusliike Lapinmaan vanha toimitalo ennen vuotta 1944. Kuva: Kalevi Mikkosen arkisto.

Rovaniemen kauppalan hallitukseen on vuosina 1940 – 1949 kuuluneet yhdistyksemme jäsenet johtaja Aarne Välimäki ja Johannes Lehtiö vuoden 1945 loppuun, vuoden 1949 loppupuolelta vuoteen 1953 asti johtaja Niilo Saavalainen ja vuodesta 1954 Tyko Hämäläinen ja on edelleen.

Valtuustoon on vuoden 1946 alusta alkaen ollut valittuna edustajia. Nykyisin on valtuustossa seitsemän edustajaa. Näistä on valtuuston varapuheenjohtajana ollut koko ajan johtaja Frans Hautala. Kauppalan eri lauta- ja johtokuntiin kuuluu ryhmästämme noin 40 eri henkilöä. 

Myös sanomalehti Pohjolan Työ on ollut jatkuvasti uurastuksen kohteena. Antti Mikkonen on vuodesta 1944 lähtien edustanut yhdistystä Kustannusosakeyhtiö Pohjolan Työn kokouksissa. Yhdistyksemme on osakkaana lehtiyhtiössä.

Kunnallisvaalit vuonna 1950. Lapin Kansa 3.10.1950. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Urheilutoiminta

Työväen ruumiillisen ja urheilukunnon kasvattamiseen on yhdistyksemme osallistunut tukemalla työväen urheilutoimintaa ja antamalla toimipaikan V & U –seura Reippaalle. Reippaan tyttöjen ja naisten liikuntaohjaajina ovat nykyisin Alli Malinen ja Aura Niska tehneet pitkän päivätyön. Seuran nykyinen puheenjohtaja Viljo Sakari Tuominen ja nuorten liikuntaohjaaja Pentti Mikkonen, kuten useat muutkin seuran toimitsijat ovat yhdistyksemme jäseniä. Seuran alaosastolla Saaren Reippaalla on oma oppilastorvisoittokunta, jonka johtajana on koko ajan toiminut kapellimestari Holger Sihvola.

Uusi Pohjan Kansa 22.2.1923. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Pohjan Voima 1.4.1925. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Pohjan Voima 30.3.1927. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Rovaniemen Reippaan urheilijoita koripalloharjoituksissa 1950-luvun alkupuolella. 

Kuva: Pentti Mikkosen valokuva-albumi.

Nuorisotoiminta

Sos.dem. Nuoriso-osasto ei myöskään ole yhdistyksemme alainen, vaikka sen toiminta liittyy läheisesti yhdistyksemme harrastusten piiriin. Vuosikymmenien kuluessa sen riveistä on yhdistys saanut toimeliaita ja koulutettuja jäseniä, joten se on toiminut ikään kuin järjestöihmisten pohjakouluna kasvattaen heitä poliittiseen ja yhteiskunnalliseen elämään kelpoisiksi. Nuoriso-osaston puheenjohtajana toimii nykyisin Silja Saarelainen ja sihteerinä Sirkka-Liisa Tauriainen.

Nuoret Kotkat

Tämä yhdistyksemme nuorin vesa perustettiin vuonna 1948. Vaikka sen järjestömuoto on sen jälkeen muuttunut, on yhdistys edelleen Nuorten Kotkien kannattajajäsen ja taloudellinen tukija. Nuoret Kotkat ovat järjestäneet useampana kesänä leiritoimintaa, retkeilyjä, talvella leikkejä ja askartelua ja muuta virkistystoimintaa. Talvisin on kokoonnuttu Kansantalon suojiin.

Osaston jäseniä on osallistunut Kolhon, Savonlinnan ja Hangon suurleireille. Ohjaajana on koko ajan toiminut Pentti Mikkonen. Osaston omia kasvatteja ovat ohjaajat Silja Saavalainen, Sirkka-Liisa Tauriainen ja Matti Mikkonen. Jäseniä on noin 40. Enemmänkin olisi mahdollista saada, mutta ohjaajapula asettaa määrättyjä rajoituksia.

Sosiaalidemokraattisten nuorten illanviettoa 1950-luvulla. Kuva: Pentti Mikkosen valokuva-albumi.

Raittiustyö

Raittiuskysymys on aina ollut työväenliikkeessä etualalla. Raittiustyöhön on myös osallistuttu, joskin toiminta ei ole ollut kovin positiivista. Yhdistys kuuluu jäsenenä Sos.dem. Raittiusliittoon. Jo ennen vuotta 1940 oli toiminnassa oma Liiton raittiusosasto. Myös opintokerhotyö on kuulunut toiminnan piiriin. Ennen sotia oli jaostolla oma lasten raittiusosasto.

Musiikkitoiminta

Yhdistyksellä on oma musiikkijaosto, jolla on musiikin opetusta varten oma piano. Oppilaita on ollut jokunen määrä, joskaan mitään suurempia tuloksia ei vielä ole ollut.

Elokuvatoiminta

Vuonna 1954 aloitti toimintansa Elokuvateatteri Kino Teno. Se toimii nykyisessä toimipaikassa Kansantalolla. Vaikka elokuvateatteri kuuluukin Kansantalo –osakeyhtiölle, mutta koska yhdistys on Kansantalo Oy:n suurin osakas, kuuluu toiminta välittömästi yhdistyksenkin toimintapiiriin. Teatterin taloudellinen asema ei vielä ole kyllin vahva johtuen suurista perustamiskustannuksista, mutta muodostunee se edullisemmaksi kauppalan keskustan siirtyessä enemmän uuden linja-autoaseman ympärille.

Toimitalo

Monipuolisen järjestötoiminnan yhtenä edellytyksenä on sopivan kokoontumispaikan omistaminen. Toimitalo sijaitsee Urheilukadun varrella. Alun perin sen rakensi Pohjolan Tukkityöläisten Rengas vuonna 1906 Tuomas Ruikalta vuokraamalleen tontille. Työ suoritettiin etupäässä talkootyönä. Talonrakennustyön johtajana mainitaan vanha tukkityöläinen Julius Tenhunen, jota ”Ukko Tenhuseksi” kutsuttiin. Talo oli Renkaan hallussa yhdistyksen toimintakauden päättymiseen saakka. Jo tässä vaiheessa sai sos. dem. yhdistys toimipaikan talolta. Se jatkui senkin jälkeen, kun Renkaan toiminta päättyi ja talo jäi Suomen Sahatyöväenliitolle. Se vuorostaan luovutti talon Rovaniemen Sos.dem. Työväenyhdistykselle, mitä se todellisuudessa oli Renkaan hajoamisesta saakka ollutkin. Kansalaissodan päätyttyä oli talo edelleen paikallisten järjestöjen hallinnassa.

Renkaan talo 1920-luvulla. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Viimeisen vaiheen aikana talo oli ns. Taloudellisena yhdistyksenä. Vuoden 1930 lapualaisuuden aikana Taloudellinen yhdistys hajosi, koska sen muodostaneet järjestöt hajoitettiin ja siinä kahakassa hävisi koko korvaamaton arkisto. Talo suljettiin ja sen taloudellisia asioita ei voitu hoitaa. Koska velkoja oli aika runsaasti, haettiin yhdistys vararikkoon ja talon osti konkurssipesältä O.T.K.:n (Osuustukkukauppa, huom. KM), K.K.:n (Kulutusosuuskuntien Keskusliitto, huom. KM) ja Kansa-yhtiön perustama Kansantalo Oy, joka osti talon omakseen. Kun sos.dem. yhdistys perustettiin uudelleen vuonna 1931, alettiin kysellä talon vuokraamisen mahdollisuutta. Ja järjestyi sekin aikanaan ja jälleen oli päästy katon alle.

Toiminta jatkui hiljaisena vuoden 1939 syksyyn saakka. Silloin alkaneen sodan johdosta talo joutui suomalaisten sotilasmajoitukseen vuosina 1940 – 1941. Vuonna 1941 alkaneen uuden sodan aikana talo joutui uudelleen saksalaisten sotilasmajoitukseen, missä se pysyi vuoteen 1944 saakka. Vuonna 1943 muodostettiin yhtiö osakesiirtojen avulla uudelleen. Rovaniemen Sos.dem. Työväenyhdistys osti Kansa-yhtiön osakkeet, joista osa myytiin Sosialidemokraattiselle puolueelle. Näin sai Rovaniemen Sos.dem. työväenyhdistys ja Sos.dem. puolue määräysvallan talolla ja jälleen oli päästy oman katon alle. Yhdistys lainasi yhtiölle tarvittavan summan kiinnitysvelan maksuun. Vuonna 1944 saksalaiset hävittävät tämänkin historiallisen talon perusteellisesti. Korvausta saatiin vain yksi miljoona markkaa ja oltiin taivasalla. Vuonna 1947 aloitettiin rakennustyö uudelleen. Jatkuvan inflaation johdosta rakentaminen tuli kalliiksi. Alkuperäistä suunnitelmaa täytyi pienentää huomattavasti. Laajentuneen toiminnan vuoksi on tilanahtaus suuri, mutta toivottavasti tulee aika, jolloin suurempi laajentuminen käypi mahdolliseksi.

_________

English summary: The history of the Rovaniemi Social Democratic Workers’ Association between 1905 – 1955 by Antti Mikkonen. (Editor: Kalevi Mikkonen).

The Finnish social democratic party was founded as the Finnish Labour Party (Finnish: Suomen Työväenpuolue) in 1899. The name was changed to the present form in 1903. The SDP was closely afflicted with the Finnish trade unions. Also in Rovaniemi the first social democratic organisation was founded in 1905. It also had strong ties with the trade union. The trade unionists made the first people’s house in Rovaniemi in 1906. 

The party remained a chiefly extra-parliamentary movement until the universal suffrage of 1906 (before Finland's independence from Russia in 1917), after which the SDP's share of the votes at best reached 47% in 1916, when the party secured a majority in the parliament. The party lost its majority in the 1917 election, and in 1918, started a rebellion that escalated into the Finnish Civil War. 

After the Civil War also the social democrats in Rovaniemi were in disarray, as some of their members were executed and with communists and moderate social democrats competing against each other. Some social democratic organisations were governed by the illegal communists. In the early 1930s many of them also in Rovaniemi were shut down by the officials. The new local social democratic organisation was founded in 1931. After that it was governed by the real social democrats. 

After the World War Two the social democrats were one of the main forces in Rovaniemi politics with lots of activities in the Rovaniemi area. 

This before unpublished history covers all aspects of the activities of the social democrats in its area of operation in Rovaniemi between 1905 and 1955.