Kansallissosialistisen Saksan ja sen sotilaiden joulunvietosta

© Kalevi Mikkonen 2017 (Päivitetty 19.10.2023)

Saksan kansallissosialistisen puolueen ideologia suhtautui kristinuskoon kielteisesti, koska sitä pidettiin juutalaisperäisenä uskontona. Lopullisen välienselvittelyn kirkkojen kanssa puolue halusi kuitenkin siirtää tulevaisuuteen. Lukuisat kansallissosialismia kannattavat tavalliset ihmiset eivät suhtautuneet kristinuskoon mitenkään vihamielisesti. Käytännössä seurakunnat saattoivat toimittaa jumalanpalveluksensa omien perinteittensä mukaisesti. Kotien juhlaperinteisiin virallisen vallan oli vielä paljon vaikeampi puuttua.

Joulusta ei kansallissosialistisessa Saksassa kuitenkaan tahdottu luopua, mutta sen vietto haluttiin puhdistaa erityisesti ”juutalaisista” aineksista. Natsien kannalta ongelma oli se, että juhlan päähenkilö, Jeesus, oli juutalainen messias.  Jeesus siis pyrittiin siirtämään pois joulun vietosta. Kansatieteilijöiden avulla pyrittiin ammentamaan muinaisgermaanisesta perinteestä uusia juhlatapoja. Joulua haluttiin viettää Jeesuksen syntymäjuhlan sijaan arjalaisena ja pakanallisena talvipäivänseisauksen ja auringon uudelleensyntymisen juhlana. Kristilliseksi tulkittu nimitys ”Weihnacht” haluttiin joskus korvata vanhalla germaanisella sanalla ”Jul”.

Joulukoristeissa ja -leivonnaisissa suosittiin hakaristi- tai jotain muuta muinaisgermaaniseen perinteeseen kuuluvaa muotoa. Joulukuusi sopi kuitenkin hyvin myös kansallissosialistiseen jouluun kunhan sen aikaisempi nimi Christbaum tai Weihnachtsbaum muutettaisiin muotoon Jultanne. Joulukuuseen ripustettava tähti muistutti kuitenkin liikaa juutalaisten Daavidin tähteä ja kommunistien punaista tähteä, joten kansallissosialistit halusivat kansalaisten ripustavan joulukuuseen joko aurinkopyörän, hakaristin tai muinaisen pohjoismaisen riimun. Natsipuolueen symbolien käyttö joulukoristeina oli kuitenkin lailla kielletty, joten niitä ei mielellään käytetty. Siitä huolimatta symboleilla koristeltuja joulukoristeita oli käytössä.

Saksalaisia joulukoristeita norjalaisessa museossa. Kuva: Seija Silvén.

Saksalaisten Luftwaffen sotilaiden joulujuhla ilmeisesti Rovaniemen Kivikoulun tiloissa vuonna 1940. Pöydillä on lahjat ja viinipullot valmiina juhlijoita varten. Seinälle on laitettu kyltti "Deutsche Weihnacht". 

Kuva: Kurt Voigtin valokuva-albumi/Lapin maakuntamuseo.

Sama joulujuhla Kivikoulussa vuonna 1940. Toiselle seinälle on laitettu iso Wehrmachtin käyttämä hakaristilippu. 

Kuva: Kurt Voigtin valokuva-albumi/Lapin maakuntamuseo.

Saksalaisen alppijääkäriyksikön Kompanie Oberleutnant Kalleen joulun viettoa Liedakkalan koululla jouluna 1941 tai 1942. Katossa roikkuu havukranssi ja pöydillä  on pieniä joulukuusia. 

Kuva: Kurt Pawlata/Lapin maakuntamuseo.

Joulukalentereista natsit halusivat poistaa kuvat. Sen sijaan joka päivän kohdalle tuli sijoittaa kansallissosialistinen iskulause. Suklaa ja muut makeiset kalenterin luukuissa olivat silti edelleen sallittuja. Pahimmin joulukalenteria koettelivat kuitenkin sotavuodet. Koska pahvista ja kartongista oli pulaa, kansallissosialistien johto päätti kieltää koko joulukalenterien tuotannon.

Roomalais-katoliseen perinteeseen kuului että Pyhä Nikolaus jakoi lapsille joululahjoja ja -herkkuja 6. joulukuuta. Hänet haluttiin korvata Odinilla, joka pohjoismaisena mytologisena hahmona paremmin vastasi kansallissosialistien maailmankuvaa. Ajatus ei lyönyt kovin voimakkaasti läpi sen paremmin kansan kuin sotilaidenkaan joulujuhlissa, ainakaan jos niissä oli mukana lapsia.

Perinteiset joululaulut yritettiin korvata säveltämällä uusia lauluja tai koska tutuista ja rakkaista sävelistä oli vaikea luopua, niihin tehtiin uusia sanoja. Näissä puhuttiin talvesta, kuusesta, valosta ym. epäpoliittisista aiheista mutta myös Saksasta valittuna kansana.

Pyhä Nikolaus jakamassa lahjoja saksalaisten järjestämässä lasten joulujuhlassa Rovaniemen Keskuskansakoulussa 23.12.1943. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Sotajoulut 1939 - 1944 olivat ongelmallisia virallisen propagandan kannalta, sillä monet hakivat perinteisestä uskonnosta lohtua. Saksan joukoissa taistelleet useimmat sotilaat olivat tavallisia kansalaisia, joiden uskonnollinen vakaumus oli joko roomalais-katolilaisuutta tai luterilaisuutta. Kaukana kotimaastaan, kuten Pohjois-Suomessa, palvelleet sotilaat hakivat joulun vietolla yhteisöllisyyttä ja muistelivat omien perheidensä kanssa vietettyjä jouluja. Siksi monissa joukko-osastoissa joulua vietettiin varsin perinteisin kristillisin menoin. Ainakin Rovaniemellä saksalaiset järjestivät lasten joulujuhlia, joissa Pyhä Nikolaus oli juhlassa mukana. Seinillä oli koristeena myös kuusisakaraisia Daavidin tähtiä. Monilla paikkakunnilla, kuten esim. Rovaniemellä, järjestettiin roomalais-katolisia messuja kirkoissa. 

Lappland Kurierin toimittajan ottamia valokuvia lasten joulujuhlasta Keskuskansakoululla 23.12. vuonna 1942. Juhlaa varten painettiin kutsukortti lapsiperheille ja juhlan kuvia toimitettiin myös kauppalanjohtaja Viljo Heinolle, jonka arkistossa kuvat säilyivät.  Kuvat: Timo Vuolion arkisto.

Saksan johtajiin kuuluva varusteluministeri Albert Speer osallistui "yllätysvieraana" saksalaisten järjestämään lasten joulujuhlaan 23.12.1943 Rovaniemen Keskuskansakoululla.
Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Yhteisiä joulujuhlia järjestettiin myös Suomen Lotta Svärd -järjestön lottien ja Saksan Punaisen Ristin sisarten kanssa varsin perinteisin menoin.

Kuvassa lottien ja Saksan Punaisen Ristin sisarten yhteinen pikkujoulujuhla Kivikoululla kaiketi vuonna 1942. Kuvassa perällä Airi Kariniemi, Aino Mäkiniemi ja Regina Kariniemi. Oikealla suomalaisista lotista rouva Alasuvanto ja vasemmalla  rouva Saga Wegelius. Kuva on alun perin Regina Kariniemen arkistosta. (Kuva: Timo Vuolion arkisto)

Vain SS-joukoille tähdennettiin pakanallisen joulun viettoa, koska esoteerikko Heinrich Himmlerin lähes pakkomielteisesti muokkaamaan muinaisgermaanisuuteen ja pohjoiseen mytologiaan perustavaan SS-ideologiaan kristillis-juutalaisen joulun vietto ei kuulunut ollenkaan. Siitä huolimatta rintamilla myös Waffen-SS -joukoilla oli perinteisiä joulunviettotapoja joulukuusineen. Saksan valtiollinen propaganda puolestaan pyrki selittämään, että rauhallista ja turvallista kotia ei annettu kenellekään lahjana vaan että sen puolesta oli oltava valmis suuriin ponnistuksiin ja uhrauksiin.

SS-Nordin joukkojen joulunviettoa Kiestingin suunnalla. Kuva: Kirjoittajan (KM) arkisto.

SS-Nordin joulunviettoa Kiestingin parakissa. Kuva: Kirjoittajan (KM) arkisto.

_______________

English summary: National Socialist Germany and Christmas

In the National Socialist Germany, attempts were made to bring the celebration of Christmas in line with their ideology. The Jewish origins of Jesus and the commemoration of his birth as the Jewish Messiah was troubling for their racial beliefs.

The National Socialist regime intended to destroy Christianity in Germany, if it could, and substitute the old paganism of the early tribal Germanic gods and the new paganism of National Socialism.

Nazi ideologists claimed that the Christian elements of the holiday had been superimposed upon ancient Germanic traditions. They argued that Christmas Eve originally had nothing to do with the birth of Jesus Christ, but instead celebrated the winter solstice and the "rebirth of the sun".

The Christmas tree was also changed. The traditional names of the tree, Christbaum or Weihnachtsbaum, was renamed in the press as Jultanne (Jul tree). The star on the top of the tree was sometimes replaced with a swastika, a Germanic "sun wheel" or a Sig rune, and swastika-shaped tree lights. Nazis wanted to replace Christian St. Nicholas with pagan Odin. Christmas carols were also changed.

During the World War many German soldiers wanted some communality and remember their family, so they celebrated Christmas in traditional roman-catholic or protestant way. Only the SS celebrated Christmas as pagan festival.

Suomi Jäämeren rannalla
- Lapin maakuntamuseon perusnäyttelyosio Petsamon (1920-1944) historiasta

© Kalevi Mikkonen 2017

Lapin maakuntamuseossa on avautunut uusi perusnäyttelyosasto, joka kertoo Petsamon historiasta vuosina 1920 – 1944, jolloin alue kuului Suomelle. Petsamon historiaa on toki aiemminkin ollut esillä museon näyttelysalissa, mutta nyt on haluttu näin Suomi 100 –juhlavuoden kunniaksi tehdä laajempi esittely museossa olevasta aineistosta perusnäyttelyn osaksi. Museon johtaja Hannu Kotivuori korosti, että Petsamon historian tallentaminen on Lapin maakuntamuseon vastuualuetta, vaikka Petsamo ei enää kuulukaan Suomeen. Näyttelyssä pääosassa ovat alueen kulttuurilliset piirteet, luonto, elinkeinot ja ihmisten arkinen elämä, ja siellä on esillä runsaasti aitoa petsamolaista esineistöä, arkistoaineistoa ja valokuvia Lapin maakuntamuseon kokoelmista. Petsamon alueen erityispiirteitä olivat luonnonolosuhteet ja rajojen läheisyys. Meri ja voimakkaat vuodenaikojen vaihtelut rytmittivät elinkeinotoimintaa ja ihmisten elämää alueella.

Näyttelyssä oleva Petsamon alueen noppapelikartta, aikansa "Afrikan Tähti". Piirtänyt Frans Nyberg. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran  Kivipaino Oy 1931. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Petsamo liitettiin Suomeen Tarton rauhassa 14.10.1920. Rauhansopimus astui voimaan 31.12.1920 ja heti sen jälkeen Suomi aloitti aktiivisesti Petsamon kehittämisen. Vuoden 1921 aikana siellä aloitti suomalainen kansakoulujärjestelmä. Museon arkistoissa on hiljattain saatuna lahjoituksena erittäin harvinaisia ja suorastaan ainutlaatuisia valokuvia Petsamon alueen koulurakennusten rakentamisista sekä koulujen opettajista ja oppilaista. Museo ei saanut kuvia omakseen, mutta ne digitalisoidaan myöhemmin arkistokäyttöön. Kaikkiaan museolla on parisen tuhatta valokuvaa Petsamon alueeseen liittyen.

Petsamon läänin vaakuna. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Petsamon oloille oli tyypillistä yhteiskunnallisten olojen nopea muuttuminen. Petsamossa oli joitakin suurempia teollisia yrityksiä kuten osuusliikkeen kaupat, kalajauhotehdas, tiilitehdas, Kolosjoen nikkelikaivos ja Liinahamarin satama. Lyhyen historian aikana Petsamossa ehti olla myös 97 erilaista liikenimeä. Siellä oli mm. sekatavarakauppoja, kone- ja autokorjaamo sekä useita virvoitusjuomatehtaita. Elintason nousu toi mukanaan vaatekauppoja, leipomoita, ruokaloita ja kahviloita. Lisäksi oli erikoisliikkeitä kuten kirja- ja paperikauppa, housuliike, kultasepänliike ja kangas- ja pikkutavaraliike. Kaikki tämä tapahtui voimakkaan asutustoiminnan, talojen rakentamisen ja tilojen raivaamisen rinnalla. Maa- ja porotaloudella oli Petsamossa myös melko iso merkitys.

Petsamon yritysten mainosmerkkejä ja piipputupakkarasia. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Petsamon alueella asui suomalaisten lisäksi saamelaisia, kolttasaamelaisia, karjalaisia sekä naapurimaiden kansalaisia. Varsinkin Liinahamarissa oli lisäksi paljon muitakin ulkomaiden kansalaisia vilkkaan laivaliikenteen takia. Jatkosodan aikana alueella oli tietysti paljon saksalaisia sotilaita. Uskonnollisen jaottelun mukaan enemmistö (vuonna 1940 75 %) varsinaisista asukkaista oli luterilaisia, mutta myös ortodokseja oli alueella noin tuhat henkilöä.

Luterilainen pappi, rovasti Sulo Soriola oli petsamolaisille tuttu hahmo 1930 - 1940 -luvuilla. Alaluostarin ortodoksikirkko annettiin vuonna 1921 luterilaisen seurakunnan käyttöön.
Kuva: Maire Mikkosen valokuva-albumi.

Insinöörimunkki Parmen. Kuva: Kalevi Mikkonen (alkuperäinen kuva: Lapin maakuntamuseo).

Näyttelyssä on esillä mm. Petsamon Nikkeli Oy:n virkamiesklubia esittävä pienoismalli. Klubi rakennettiin vuonna 1937. Kolosjoen englantilais-kanadalais- ja yhdysvaltalaisomistuksessa oleva nikkelikaivos oli yksi merkittävimpiä nikkeliesiintymiä 1930- ja 1940 -luvuilla koko maailmassa. Se johtikin suurvaltain, erityisesti Saksan ja Neuvostoliiton, kilpailuun ja kamppailuun nikkelikaivoksen hallinnasta. Nikkelikaivoksen tuotanto saatiin täyteen vauhtiin vasta vuoden 1943 aikana, jolloin se oli Saksalle elintärkeä. Jäniskoskella oli voimalaitos, joka tuotti sähköä erityisesti Kolosjoen kaivokselle ja siellä olevalle modernille kaivosyhdyskunnalle. Suomi myi voimalaitoksen Neuvostoliitolle toisen maailmansodan jälkeen.

 Petsamon Nikkeli Oy:n virkailijaklubin rakennuksen pienoismalli. Klubi rakennettiin vuonna 1937. 

Kuva: Jukka Suvilehto/Lapin maakuntamuseo.

Kolosjoen nikkelikaivos. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Liinahamarin satama oli puolestaan elintärkeä niin Suomelle kuin mm. Ruotsillekin erityisesti välirauhan aikana, jolloin se oli näille maille ainoa portti muualle maailmaan sodan riehuessa Länsi-Euroopassa. Satama oli Golf-virran ansiosta muutenkin ainoa koko vuoden ajan oleva jäätön satama Suomelle. Välirauhan aikana 1940 – 1941 Petsamon ja Rovaniemen välillä oli jatkuva kuorma-autoliikenne, jolla tavaraa kuljetettiin valtavia määriä. Autonkuljettajina oli suomalaisten lisäksi satoja ruotsalaisia autonkuljettajia. Myös jatkosodan aikana kuorma-auto- ja sotilasliikenne 531 kilometrin mittaisella huonokuntoisella Jäämerentiellä oli elintärkeää niin suomalaisille kuin saksalaisillekin. Satama oli myös tärkeä kalasatama jo ennen sotia, koska avomerikalastus oli yksi tärkeimpiä Petsamon elinkeinoja.

Kalastusalus ja kalanperkauslaituri Liinahamarin satamassa. Kuva: Kurt Wallenius/Lapin maakuntamuseo.

Liinahamarin satama-aluetta. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

 Näyttelyssä oleva Liinahamarin matkailumerkki. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Petsamon luonto oli jo 1920-luvulta alkaen suuren mielenkiinnon kohteena. Suomen Matkailijayhdistys arvioi Petsamon kiinnostavaksi matkailukohteeksi jo 1920-luvulla. Varsinainen matkailu Petsamoon alkoi Jäämerentien valmistumisen (1931) myötä. Paatsjoen rannalla sijaitseva Kolttakönkään matkailumaja oli kuitenkin jo vuonna 1921 Suomen Matkailijayhdistyksen käytössä. Petsamon matkailu oli sekä monen suomalaisen että ulkomaalaisen matkailijan ja luontoharrastajan toiveiden täyttymys niin kesällä kuin talvella. Tunturit, vuonot, kalaisat joet ja meri sekä alueen eläinkunta viehättivät matkailijoita eksoottisuudellaan. Arktinen luonto ja kulttuurien kirjo houkuttelivat Petsamoon vuosittain yli 20 000 matkailijaa. Kolttien ja Jäämeren kalastajien maakuntana markkinoitu Petsamo nousi Suomen suosituimpien matkailukohteiden joukkoon. Suoranainen Petsamo-kuume iski myös taiteilijoihin, kirjailijoihin ja valokuvaajiin, jotka ammensivat sieltä luomisvoimaa teoksiinsa. Vuodesta 1940 alkaen Petsamoon pääsi Aero Oy:n reittilennolla vähän aikaa, ennen kuin jatkosota muutti tilanteen. Muistoksi matkoilta Petsamoon ostettiin mm. matkalaukkuun liimattavia matkailumerkkejä tai puseroon kiinnitettäviä hihamerkkejä tai pinssejä, jotka olivat erittäin hienosti tehtyjä.

 Matkalaukun kylkeen kiinnitettävä matkailumerkki oli melkeinpä must. Kuva: Jukka Suvilehto/Lapin maakuntamuseo.

Matkailijayhdistyksen Petsamo-aiheista astiastoa on myös esillä. Kuva: Jukka Suvilehto/Lapin maakuntamuseo.

Maakuntamuseon näyttelytila, johon Petsamo-osio on rakennettu, on kohtalaisen pieni, joten se on melko täyteen laitettu. Näyttelyn visuaalinen ilme on kuitenkin hieno ja jo oven ulkopuolella eteisessä oleva valokaappien sarja, jossa on mm. Petsamon vaakuna, on vaikuttavuudessaan todella upea. Näyttelyaineistoa on muutenkin helppo seurata aihepiireittäin ja ison kartan avulla voi nykytekniikan avulla tutustua eri paikkakuntien erityispiirteisiin ja valokuviin. Kartta ja sen toteutus on hyvä idea.

Kartta, jossa paikkakuntaa koskettamalla saa lisätietoja. Kannattaa tutustua. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Yleiskuvia näyttelystä. Kuvat: Kalevi Mikkonen.

Näyttelyn aineisto on siis maakuntamuseon hallussa olevaa omaa aineistoa ja näyttelyn on kasannut museon oma erittäin ammattitaitoinen henkilökunta, jonka työn jälkeä on saatu ihastella mm. Olimme ystäviä - Wir waren Freunde ja paraikaa olevassa Sata esinettä, sata kuvaa -näyttelyissä. Tämä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen näyttelyosio, joka täydentää hienosti Suomen juhlavuoden näyttelytarjontaa ja mikä parasta, se on museossa kävijöiden katsottavissa myös tulevina vuosina. Petsamon historia on kiehtova ja merkittävä osa itsenäisen Suomen historiaa.

Katso myös kirjoittamani aiemmat Petsamoa koskevat artikkelit Kalevin historiasivuilta:

https://kalevimikkonen27.blogspot.fi/2017/08/petsamo-suomenosana-1920-1944-kalevi.html

https://kalevimikkonen27.blogspot.fi/2017/07/unelma-jaameresta-petsamo-kartoissa.html

Kuva: Kalevi Mikkonen.

Museossa kannattaa katsoa myös Petsamovuonon Kultakurun sumukello, joka on Lapin maakuntamuseolla lainassa. Kellon on valmistanut helsinkiläinen tehdas Osberg & Bade vuosien 1860 - 1882 välillä. Kello on sijoitettuna pääkäytävälle toiseen kerrokseen lähelle uuden Petsamo-osion ovea. Kuva: Kalevi Mikkonen.

______________

English summary: Opening of the new Petsamo section in the Provincial Museum of Lapland

The Provincial Museum of Lapland which is situated in the city of Rovaniemi covers the whole of Lapland, except the area of Tornio River valley. The principle activities of the museum include collecting, housing and researching pieces and material on cultural and natural history in Lapland. A new permanent exhibition about Petsamo (Pechenga) covering the years 1920 - 1944 was opened at the museum. In the 1920 Treaty of Tartu, Soviet Russia ceded Petsamo to Finland. Petsamo was a part of Finland until the end of the World War Two when it was taken by the Soviet Union.

Construction of a road from Rovaniemi to Liinakhamari (Liinahamari in Finnish) was completed in 1931. This made Petsamo a popular tourist attraction, as it was the only port by the Barents Sea that could be reached by automobile. The arctic nature, fauna and fishing attracted the tourists.

The Liinakhamari harbour housed a toll, a fish factory and a hotel. The harbour was extended by the end of the 1930s. During 1940 – 1941, the peace-time period between the Winter War and the Continuation War, Liinakhamari was Finland's and Sweden's only route past the German and Soviet areas of influence. Ten thousand men were working along the Arctic Sea Road helping thousands of trucks to transport cargo from the northernmost railway station in Rovaniemi to Liinakhamari harbour.

Deposits of nickel were found in 1921, in 1934 the deposits were estimated to contain over five million tonnes. Kolosjoki mine and the power plant in Jäniskoski that supplied it with electricity were important for the economic life in Petsamo. Mining operations were started in 1935 by British-Canadian corporations. The Finnish Government awarded the mining right to the British Mond Nickel Co, subsidiary of International Nickel Co (Inco), that founded the Petsamon Nikkeli Oy mining company. The company began building a railway, as well as other infrastructure, between the town Kolosjoki and Liinakhamari harbour.

The Petsamo area was a very international place to live. There were Finns, Sami people, Skolts, Norwegians, Karelians and many other people from different countries living or visiting in the area.

In the new exhibition there are many artifacts and photographs from the collection of the museum that have never before been in display. The new section also offers lots of information about the nature, cultural history and economic life of Petsamo. The exhibition was made by the very competent staff of the museum.