perjantai 18. syyskuuta 2020


Kirjakatsaus: Mari Olafson Lundemolta erinomainen väitöskirja Organisaatio Todtin toiminnasta Suomessa vuosina 1941 - 1944

Mari Olafson Lundemo: Engineering, resources and nature: Organisation Todt in Finland 1941 - 1944. Florence: European University Institute, 2020, EUI PhD theses, Department of History and Civilization.

© Kalevi Mikkonen 2020


Norjalainen tutkija Mari Olafson Lundemo sai monen vuoden uurastuksen jälkeen tohtorin paperit 7.9.2020 Firenzessä. Hänen englanninkielisen väitöskirjansa aihe oli Organisation Todtin toiminta Suomen ja Lapin alueella jatkosodan aikana. Organisation Todt (OT) oli yksi Kolmannen valtakunnan lukuisista järjestöistä, mutta sillä oli keskeinen rooli Wehrmachtin sotakoneiston apuna eri puolilla miehitettyä Eurooppaa ja myös Saksan liittolaisten ja kanssasotijoiden alueilla. Olafson Lundemon väitöskirja on ensimmäinen kokonaisvaltainen esitys OT:n, Suomessa nimellä Einsatz Finnland (EF), toiminnasta Suomen ja Lapin alueella. Väitöskirja on toistaiseksi vain sähköisessä muodossa yliopiston sivuilla, mutta myöhemmin se on tarkoitus julkaista myös paperiversiona, kunhan kustantaja löytyy ja miksei löytyisi. Aikaisemmin asiaa on sivuttu useissa teoksissa ja olen itsekin käsitellyt OT:n toimintaa kirjoissani ja useissa artikkeleissa kartoittamalla OT:n leirejä ja tutkimalla joitakin työkohteita erityisesti Rovaniemen alueella ja hieman muuallakin Lapissa. Nyt on kuitenkin käsillä tutkimus, jossa perataan läpi lähes kaikki OT:n politiikkaan, talouteen, resursseihin, työvoimaan, väärinkäytöksiin ja tärkeimpiin työkohteisiin liittyvä toiminta Suomessa ja arvioidaan myös OT:n merkitystä sekä Saksan että Suomen sotatalouden näkökulmasta. OT:n leirien kartoitusta tai arkeologiaa tämä tutkimus ei käsittele.

Tutkijan tehtävä ei ole ollut helppo, sillä OT:n arkistot Lapin osalta ovat lähes täydellisesti hävinneet ja ainakin yksi OT:n arkistoja kuljettanut laiva upotettiin matkalla Saksaan. AOK (Armeeoberkommando) 20:n arkistoista toki löytyy yhtä ja toista ja myös Saksan Bundesarchivin laajoista kokoelmista löytyy lähinnä yleistä OT:n toimintaan liittyvää. OT:n toimintaa Norjassa on myös tutkittu viime vuosina ansiokkaasti. Tärkein lähdeaineisto löytyi kuitenkin Kansallisarkiston Yhteysesikunta Roin raporteista. YhtERoilla oli myös EF:ssä omat yhteyshenkilönsä, joiden varsin seikkaperäisistä raporteista Olafson Lundemo on ansiokkaasti kaivanut esille suurin piirtein kaiken mahdollisen EF:n toimintaan liittyvän ja näihin raportteihin onkin tämä tutkimus OT:n Suomen toiminnan osalta pitkälti perustunut.

Fritz Todtin perustama ja johtama rakennusjärjestö, jolle Hitler antoi nimen Organisation Todt vuonna 1938, rakensi Saksassa jo ennen sodan alkua autoteistä linnoituksiin asti. OT:n keskustoimisto oli Amt Bau-OT-Zentrale Berliinissä. Vuonna 1940 Fritz Todtista tuli Saksan varusteluministeri. Hän toimi kolmen ministeriön johdossa ja hänen toimenkuvaansa kuului myös armeijan aseistus ja sotatarvikehankinnat. Varusteluministeri Todt kuoli lento-onnettomuudessa 8. helmikuuta 1942 ja hänen seuraajakseen valittiin Albert Speer. Sekä Todt vuonna 1941 että Speer joulun 1943 aikoihin vieraili Rovaniemellä ja Lapissa. Lokakuun lopulla 1941 tehtävien ja henkilökunnan määrän kasvaessa Organisation Todtin Suomen osaston nimeksi muutettiin Einsatz Finnland.

Fritz Todt. Kuva: Bundesarchiv.

Organisation Todt ei ollut armeijan osa, vaan itsenäinen, puolisotilaallinen järjestö. OT ei kuulunut kansallissosialistisen puolueen organisaatioon vaan se oli hallituksen alainen järjestö. Sen henkilökunta oli Saksan sotilaslain alaista. OT:n saksalaisille työntekijöille ja joillekin ulkomaalaisille annettiin aseet varsinkin rintaman lähellä olevissa työkohteissa, mutta he eivät kuitenkaan olleet taistelujoukkoja eikä heille annettu sotilaskoulutusta.

Saksan sotien myötä järjestön toiminta siirtyi pitkälti Saksan ulkopuolelle ja toiminta liittyi yhä enenevässä määrin Saksan sotalaitoksen avustamiseen. Kun Suomen ja Saksan sotilaallinen yhteistyö alkoi keväällä 1941, OT:n väkeä alkoi tulla rakennustöihin myös Suomeen. Kesällä 1941 Suomessa työskenteli pieni Norjassa toimineen OT-Einsatzgruppe Wikingin alaosasto Sonderbauleitung Finnland. Kun Saksan hyökkäys Muurmanskiin ja Muurmanskin radan katkaisemiseen ei sujunutkaan niin kuin Saksan sodanjohto oli ylioptimisesti kuvitellut, OT:n rooli Saksan joukkojen huoltamisessa ja Lapin infrastruktuurin rakentamisessa ja ylläpidossa tuli ratkaisevaksi tekijäksi koko sodan jatkon kannalta, kun syksyn 1941 offensiivin jälkeen vastaan tuli kylmä ja luminen talvi ilman että siihen oli erityisemmin varustauduttu. Arktiset olosuhteet muuttivat koko sodankäynnin luonteen Lapissa ja Einsatz Finnlandin varsin pienehkön joukon tehtäväkansio alkoi täyttyä mitä moninaisimmista tehtävistä, joita se teki varsin itsenäisesti ja järjestön resursseja venyttäen.

OT-joukot olivat ensisijaisesti rakennusjoukkoja, joiden tehtävänä olivat linnoitustyöt, liikenneyhteyksien ja majoitustilojen rakentaminen sekä huoltoon ja kuljetukseen liittyvät tehtävät rintaman takana. OT:n työnjohtajina ja suunnittelijoina toimivat saksalaiset ammattimiehet. Järjestön työvoimaan Lapissa kuului rintamapalvelukseen kelpaamattomia tai yli 40-vuotiaita saksalaisia, vallattujen alueiden vapaaehtoisia, pakkotyövelvollisia erityisesti Puolasta, Virosta, Ranskasta ja Hollannista sekä myöhemmin aika paljon sotavankeja. Myös suomalaista työvoimaa oli palkkalistoilla, kuten Olafson Lundemon tutkimuksesta ilmenee. Jos Saksan ulkopuolisten alueiden (suomalaiset työntekijät tietenkin poislukien) työntekijät eivät kuuluneet varsinaisiin OT-joukkoihin (OT-Eigenes) tai jonkun yksityisen yrityksen henkilökuntaan (Firmenangehörige), heidät luokiteltiin pakkotyövoimaksi (Sonstige zugewiesene Ausländer), jotka jaettiin vielä kahteen osaan, eli vapaaehtoiset (Hilfswillige) ja pakkotyöläiset (Zwangsarbeiter). OT:n varsinaiset työntekijät olivat Saksan sotilaslain alaisia. OT:n joukkojen määrä Pohjois-Suomessa vaihteli vuosien 1941 – 1944 välisenä aikana runsaasta kahdestatuhannesta miehestä lähes seitsemääntuhanteen. Joukot toivat mukanaan ajoneuvoja, eläimiä, koneita, työkaluja ja rakennusaineita.

Org. Todt rakentaa siltaa Ivalojoen yli. Kuva: SA-kuva.

Mari Olafson Lundemon tutkimuksessa on paljon mielenkiintoisia asioita, joista otan tässä esille väärinkäytökset. Tutkija on mm. käsitellyt laajasti Einsatz Finnlandin väärinkäytöksiä eli lähinnä mustan pörssin kauppaa suomalaisten toimijoiden kanssa. Tämän paljastuttua käsillä oli tietysti skandaali, jota molemmat osapuolet, Suomi ja Saksa, halusivat pitää pimennossa. Ruotsin lehdissä kuitenkin asia otettiin esille ja niinpä tapausta ei voitu käsitellä ihan suljetuin ovin. Useita sekä suomalaisia että EF:n toimijoita pidätettiin ja vankeusrangaistuksia annettiin. Saksalaiset syylliset joutuivat vastuuseen Saksassa eikä ole tiedossa miten heidän kävi. Suomi vaati lisäksi neljän EF:n toimijan karkoittamista Suomesta ja yksi näistä olisi ollut EF:n johtaja August Michahelles, jolla oli hyvät suhteet suomalaisiin sotilas- ja siviilihenkilöihin. Koska Saksa halusi säilyttää suhteet Suomeen hyvinä, kolme näistä karkotettiin, mutta Michahelles sai jäädä kaiketi hyvien henkilökohtaisten suhteidensa avulla.

August Michahelles. EF:n johtaja. Kuva: SA-kuva

Tutkija esittää näkemyksenään, että puuttumalla ankarasti tavallaan Saksan armeijan ulkopuoliseen toimijaan eli Einsatz Finnlandiiin, saatiin aikaiseksi savuverho, jolla voitiin pimittää myös Luftwaffen ja Heerin tekemiä vastaavia raakapuun ostamiseen liittyviä mustan pörssin kauppoja, joihin ei tahdottu kajota Suomen ja Saksan armeijoiden hyvien suhteiden takia. Tutkijan näkemys voi hyvinkin pitää paikkansa, sillä muista lähteistä tiedetään Luftwaffen varastaneen sähköä Rovaniemen sähköverkostosta tekemällä omia virityksiään Rovaniemen sähköverkkoon. Sähköntarve oli suuri ja näin Luftwaffen ei tarvinnut maksaa ottamastaan sähköstä. Asia kuitenkin huomattiin ja Luftwaffen oli purettava omat viritykset. Luftwaffen Rovaniemen johto vakuutti jatkossa toimivansa sopimusten mukaan. Luftwaffe rakensi tämän episodin jälkeen vuonna 1943 Rovaniemelle oman sähkölaitoksen, jonka tuotanto kuitenkin kärsi ajoittaisista katkoksista.

Vaikka sotatalouden aikana kaikissa maissa harjoitettiin mustan pörssin kauppaa ja tehtiin monenlaista vilunkia, Suomessa olevissa saksalaisjoukoissa oli toki paljon rehellisiäkin toimijoita, jotka eivät sortuneet väärinkäytöksiin ja jopa paljastivat rikoksen tielle lähteneitä henkilöitä. Ja usein näissä rikoksissa aloitteen tekijänä oli nimenomaan suomalainen liikemies. Suomalainen yritys sai muhkeita ja suuria voittoja tuottavia kauppoja ja saksalainen osapuoli saattoi saada tavaran nopeammin ja isomman erän kuin hitaan virallisen lupamenettelyn kautta. Eräs Helsingissä toimiva OT:n virkailija ainakin teki kauppoja suomalaisten kanssa siten, että voitoista lohkaistiin hänelle henkilökohtaisesti iso siivu. Mies kuitenkin jäi kiinni ja lähetettiin Saksaan tuomittavaksi.

Olafson Lundemo esittää myös monia sekä yhtäläisyyksiä että erovaisuuksia kauppasuhteiden isossa kuvassa Suomen ja Saksan välillä. Suomi ei ollut miehitetty maa, joten saksalaisten oli nopeasti sopeutettava miehitetyillä alueilla oleva riistotalouteen perustuva politiikka toisenlaiseen menettelytapaan. Suomi oli Saksalle tärkeä maa paitsi sotilaallisen kyvyn myös poliittisen vaikutuksen vuoksi. Suomi oli ainoa demokraattinen maa Saksan ystävien ja kanssasotijoiden joukossa. Tutkija esittää, että maiden välisestä kokoerosta huolimatta sekä Suomi että Saksa olivat riippuvuussuhteessa toisistaan ja kumpikin osapuoli pyrki hyödyntämään tilannetta edukseen. Saksa sai sotilaallisen panoksen lisäksi elintärkeitä mineraaleja, kuten nikkeliä ja kuparia ja Suomi puolestaan elintarvikkeita, viljaa, aseita ja ammuksia. Suomihan oli tuolloin jotakuinkin eristyksissä kauppapolitiikassa. Vain Ruotsi ja Saksa olivat kauppakumppaneita. Saksa ja Suomi solmivat Saksan Grossraumwirtschaftin (suurvyöhyketalouden) puitteissa kauppasopimuksia clearing-kaupan muodossa kuten Saksa teki miehitettyjen maiden kanssa. Näistä maista poiketen Saksalla ei ollut Suomessa mitään määräysvaltaa suomalaisiin toimijoihin, kuten miehitetyssä Euroopassa tapahtui. Myös EF:n toiminta Suomessa oli rajattu näihin puitteisiin.

Olafson Lundemo onnistui jäljittämään jopa August Michahellesin pojan Jörgin, jota hän haastatteli Saksassa. Jörg Michahelles kertoi isänsä suhteista muihin työtovereihinsa OT:ssä ja näistä Olafson Lundemo sai mielenkiintoista aineistoa OT:n henkilösuhteisiin. Sähköpostissaan minulle Olafson Lundemo kertoi, että poika ei kuitenkaan valitettavasti tiennyt mitään isänsä Suomen ajoista ja mitään papereita, kirjeitä, muistikirjoja tai mahdollista päiväkirjaa hänellä ei ollut, koska kaikki paperit oli hänen äitinsä hävittänyt August Michahellesin kuoltua vuonna 1985. Poika kertoi isänsä käyneen kerran Suomessa sodan jälkeen ja tällöin hän varmasti oli käynyt Rovaniemellä tutustumassa entiseen työpaikkaansa!

Einsatz Finnlandin toiminta läheni loppuaan Suomen irtautuessa sodasta syyskuussa 1944. Joukoille tuli kiire lähtö ja raporttien mukaan valtavat määrät tavaroita, työkoneita ja työvälineitä jouduttiin jättämään Suomeen, mikä ilmenee Norjasta löydetyissä dokumenteissa. Tutkimuksessa asiaa ei kerrota, mutta kaiketi nämä tavarat joutuivat myöhemmin Lapin Jäte Oy:n toimesta valvontakomission hallintaan ja sitä kautta Neuvostoliittoon. Schutzwall- ja Sturmbock-linjojen valmistuksessa EF:llä oli vielä tärkeä rooli, mutta kun viimeisetkin EF:n työporukat vetäytyivät Norjaan, koko EF lakkautettiin ja se hävisi historian hämärään. EF:n tärkeä merkitys korostui vielä tällöinkin, sillä sen toimesta tehdyt useat tieosuudet Norjaan olivat elintärkeitä saksalaisjoukkojen perääntyessä Norjaan.

Org. Todtin merkittävimpiä töitä oli tieverkoston rakentaminen, korjaaminen ja kunnossapito. Kuva: SA-kuva.

Mari Olafson Lundemon tutkimus Einsatz Finnlandin toiminnasta on erittäin tärkeä lisä Lapin jatkosodan ajan historiaan, joka on ollut tähän saakka tältä osin melko vähän tutkittua. Nyt on saatu varsin kokonaisvaltainen historia EF:n toiminnasta erityisesti täällä Lapin alueella. Toivoa sopii, että tämä tutkimus saadaan mahdollisimman pian myös kirjamuotoon ja asiasta kiinnostuneiden tutkijoiden ja sotahistorian harrastajien käyttöön.
______________

English summary (Mari Olafson Lundemo):

Mari Olafson Lundemo: Engineering, resources and nature: Organisation Todt in Finland 1941 - 1944. Florence 2020.

Organisation Todt (OT) was a product of the Third Reich and had a central role as assistant of the Wehrmacht during the Second World War. Starting out as a domestic and civilian initiative in the 1930s, this engineering and construction organisation would take on an increasingly military character with the outbreak of the war. Establishing itself all over Europe, OT impacted the societies and economies within which it operated, besides having a profound importance for the German armed forces, supporting them in their attempts at conquest and domination. OT established itself in Finland in the autumn of 1941, as a consequence of the Wehrmacht’s failure to capture Murmansk. This led to a situation where the troops were stuck in the inhospitable territories of Lapland and the northern areas of the Soviet Union, areas with extreme climate and insufficient infrastructure. For three years, OT would operate in Finland though the subunit Einsatz Finnland (EF). Despite being a relatively small unit of OT, EF performed a wide range of construction projects assigned to it by the Wehrmacht, and its presence became vital for the German army in Lapland. Together, the German agencies were struggling to survive in the Arctic environment, which tested man and technology equally. Access to resources of both sufficient quality and amount was paramount for the operations of EF and although the unit received most of its resources from Germany, EF was also active on the Finnish domestic market, engaging in legal as well as illegal trade.

perjantai 4. syyskuuta 2020


Tankavaaran ja sen ympäristön Schutzwall -puolustusasemat 


© Kalevi Mikkonen 2020 (päivitetty 8.8.2022)

Tankavaarassa entisen Koilliskairan luontokeskuksen ja nykyisen elämys- ja kokouskeskus Tankavaara Wildin/Kultakylän opastuskeskuksen ja sen luontopolkujen välittömässä läheisyydessä on saksalaisten Schutzwall-linjan varustuksia, tykkiasemia ja korsuja, joiden entistämistyötä on tehnyt mm. Lapin Jääkäriprikaati. 

Tankavaara Wildin/Kultakylän pihapiiristä lähtevät Pikku Tankavaaran erimittaiset luontopolut. Valittavana on kilometrin esteettömästä reitistä aina kolmen, kuuden ja seitsemän kilometrin rengasreitteihin. 

Kuukkelin lenkki on kuuden kilometrin mittainen rengasreitti, joka kohoaa Pikku Tankavaaran laelle. Alussa reitti myötäilee suuntaansa noin 1,5 kilometrin mittaista sotahistoriallista polkua. Ennen nousua vaaralle on maastossa nähtävissä paljon sotahistoriallisia jäännöksiä korsuineen ja juoksuhautoineen. 

Näiden merkattujen reittien lisäksi Schutzwall-linjan asemia löytyy monesta muustakin paikasta laajalla alueella. Niiden löytäminen vaatii jo hieman enemmän suunnistustaitoa ja tarkkaavaisuutta, sillä ne ovat useimmiten varsin vaikeasti havaittavia kohteita maastossa. 

Sotapolun esittelytaulusta./Introduction table. (Kuva/photo: Kalevi Mikkonen)

Schutzwallin historiaa ja varustuksia 

Suomalais-saksalaisen aseveljeyden alkaessa rakoilla Suomen erillisrauhapyrkimysten takia sekä Petsamon nikkelikaivoksen puolustamiseksi ryhdyttiin jo vuoden 1943 kuluessa suunnittelemaan pysyvää puolustusasemaa Tankavaaran alueelle. Polttoaineen säästämisen ja huoltoyhteyksien takia puolustusasemat piti rakentaa niin pohjoiseen kuin mahdollista. Linnoittamisvaiheeseen siirryttiin kevään 1944 aikana, jolloin alettiin rakentaa Jäämerentien suuntaan Vuotsosta noin 10 kilometriä pohjoiseen Tankavaaran tasalle Schutzwall-Stellung (Suojavalliasema) -linjaa etelän suunnasta tulevaa mahdollista uhkaa vastaan. (Schutzwall-asemiin liittyvissä tiedoissa käytetty seuraavia lähteitä: Huttunen 1989 ja 1990, Postila 1997, Metsähallituksen kulttuuriperintöinventointiraportit, Kantapuu museotietokanta, omat kenttätutkimukset). 

Saksalaisten tekemä suunnitelma Ivalo-Stellung (myöh. nimellä Schutz-Stellung) -puolustuslinjasta 18.7.1944. (Anlagenband zum Kriegstagebuch, AOK 20, Ia 1.7.-31.7.1944. (Geb.) AOK 20/Ia 65635/3. T-312 R-1061. National Archives  and Records Administration (NARA) mikrofilmi.)

Organisation Todtin vastuulla olevien Tankavaaran linnoitustöiden johtoon tuli ylirakennusjohtaja Jordan ja hänen työnjohtoyksikökseen ”Oberbauleitung Vuotso”. Työssä oli syyskuussa 1944 yli 3100 miestä, joista sotavankeja oli reilut 1300. Kaikkia joukkoja, OT:n työmuodostelmia ja sotavankiyksiköitä, kehotettiin pyrkimään töissään yksinkertaisiin, mieluimmin ”normitettuihin rakenteisiin” eli vakiolinnoitteisiin. Ohjeena kehotettiin käyttämään kuvastoa nimeltä ”Bildheft Neuzeitlicher Stellungsbau”, joka oli julkaistu luonnoksena 15.9.1942. Se, miten hyvin nämä yksiköt lopulta noudattivat ohjeistusta, on epäselvää. Suomen ja Neuvostoliiton solmittua aselevon 4.9.1944 OT:n johdolle annettiin käsky luopua toisarvoisista töistä ja keskittyä asemien linnoittamiseen. Syyskuun lopulla linnoitustyöt kuitenkin määrättiin keskeytettäväksi, joten koko puolustuslinjaa ei saatu valmiiksi. Työosastot siirrettiin pohjoisemmaksi kohti Ivaloa ja sittemmin Norjaa. 

Linnoittamisessa pyrittiin hyödyntämään maastoa siten, että linnoitettiin todennäköiset vastustajan etenemisreitit. Pääaseman kohdalla suunnitelman oli Jäämerentien katkaisu. Linnoittamiseen ei käytetty terästä tai valettua betonia vaan tärkeimpinä rakennusmateriaaleina olivat puu, hiekka ja kivi. Valmiiksi saatiin tehtyä Pikku Tankavaaran asemat ja aivan Jäämerentien molemmin puolin olevat asemat, minne oli ehditty rakentaa vahvat tulikorsut ampumapesäkkeineen. Tärkein puolustusase oli raskas konekivääri, joiden pesäkkeitä tehtiin suojaamaan erityisesti sivustahyökkäyksiä. Asemien lähelle rakennettiin lisäksi majoituskorsuja, väliaikaiset telttamajoitusalueet ja hevostallit. Kaikki asemat varmistettiin kaivamalla kahden miehen taistelupoterot suojaamaan mm. vihollisen selustahyökkäyksiä vastaan. Maastossa kahden miehen taistelupotero on yleisin kohde aina Lohijoelta Tankavaaran taaempiin asemiin asti. 





Korsun näköisrakennus, johon pääsee sisälle tutustumaan rakennelmaan. Korsut olivat sodassa käytettyjä miehistön suojarakennuksia, jotka rakennettiin kokonaan tai osittain maan alle sulautumaan maastoon. (Kuvat/photos: Kalevi Mikkonen)


Yhtenäisiä, pitkiä taisteluhautoja pyrittiin välttämään, jotta asemia ja poteroita olisi vaikeampi havaita ja jotta vihollinen ei pääsisi taisteluhautoja pitkin etenemään. Niitä on kuitenkin kaivettu Pikku Tankavaaran länsilaidalle, jossa taisteluhautaa on yhtenäisen puolustuslinjan jatkeena noin 300 metriä. Myös Purnumukan tienhaaran alueella on taisteluhautoja. Asemat suojattiin myös Lappland Zaun-piikkilankaesteillä ja murroksilla. Tarkoitus oli myös miinoittaa asemien edustoja ja sivulla olevia alueita. Naamioinnin takia metsäalueita ei saanut tarpeettomasti hakata. 


Konekivääriasema. Machine gun post.

Potero./Foxhole.


 Yhteyshautoja ja taisteluhautakaivantoja./Connecting trenches.




Majoituskorsut./ Dugouts for lodging.



Taisteluhautoja./Trenches.



Taistelupesäkkeitä sotapolun varrelta./Combat nests. 


Kannettavia kranaattikoteloita maastossa./Portable grenate boxes.

Krnaatinheitinpesäke./Mortar nest.



Ilmeisesti tähystysasema Pikku Tankavaaran huipulla./Possible observation post on the top of Pikku Tankavaara. (Kuvat/photos: Kalevi Mikkonen)

Ammuslaatikoiden jäänteitä./Ammunition boxes. (Kuva/photo: Leo Onkamo)

Linnoitustöiden yhteydessä yhtenä tärkeänä rakennuskohteena olivat myös puolustukselle tarpeelliset poikkitiet Jäämerentiestä itään ja länteen. Nämä kenttätiet olivat paitsi huoltoteitä myös vaihtoehtoisia vetäytymisreittejä. Saksalaiset rakensivat aina kaksi vetäytymisreittiä kohteisiin, joissa vihollinen olisi voinut tuhota tai sulkea yhden kulkutien. Schutzwall-asemien ympäristössä on kymmeniä kilometrejä kenttäteitä. Osa niistä on jäänyt keskeneräisiksi. Valmiiden teiden pohjat on tehty huolellisesti ja laidat on monin paikoin kivetty, niin kuin saksalaisilla oli tapana tehdä muillakin alueilla. Osa teistä on vieläkin käytössä metsäautoteinä. Saksalaiset käyttivät myös telalavoja, jotka olivat soiden ja muiden vaikeiden maastokohtien ylittämiseen tarkoitettuja tienjatkeita. Mahdollisten desanttien takia selväkielisiä tienviittoja ei salaamissyistä saanut käyttää. 

Tienrakennuksen yhteydessä rakennettiin myös kolme kenttäsiltaa ilmeisesti syksyllä 1944. Kaksi siltaa rakennettiin Tankavaaran itäpuolelle, Huuhkajanpäänpaistaman kuruun ja suolle. Näistä suurempi kenttäsilta sijaitsi Huuhkajanpäänpaistaman itälaidassa. Pioneerien syyskuussa 1944 rakentama silta kulki kurun yli muutaman kilometrin päässä Jäämerentieltä. Vankkoine tukirakenteineen se oli hyvin tehty ja jäi saksalaisilta räjäyttämättä. Silta oli pystyssä vielä 2000-luvun alussa, mutta nykyään se on jo romahtanut kasaan. Jäämerentien ja Huuhkajanpäänpaistaman välisellä suolla oli toinen matala arkkusilta, joka myös säilyi tuholta. Näitä pienempi kenttäsilta löytyy myös Kaita-Kotsamoon rakennetulta tieltä. Huuhkajanpäänpaistaman sillan takana meni myös saksalaisten huoltotie, joka oli osittain lankkutie, kohti Nattastuntureita.

Huuhkajanpäänpaistaman silta vuonna 1992./ A bridge made by the German Army. (Kuva/photo: Juha Kaija)

Huuhkajanpäänpaistaman silta 1990-luvulla./ A bridge made by the German Army. (Kuva/photo: Leo Onkamo)

Kuva/photo: Tapani Postila. Schutzwall – sodanaikainen puolustusasema Urho Kekkosen kansallispuistossa. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A No 71. Vantaa 1997.

Lankkutie Huuhkajanpäänpaistaman sillan takana./A plank road made by the German Army. (Kuva/photo: Leo Onkamo)

Saksalaisten suon yli menneen huoltotien jäänteet. Taustalla Nattastunturit./A frontage road made by the German Army. (Kuva/photo: Leo Onkamo)

Jäämerentien ja Huuhkajanpäänpaistaman välisellä suolla oli matala arkkusilta./ A low bridge made by the German Army. (Kuva/photo: Juha Kaija)

Schutzwall-puolustuslinjaa kuuluivat myös tykistöasemat, joita rakennettiin Ylisenvaaraan, Tankavaaran laitaan sekä Pikku Tankavaaraan. Pikku Tankavaaran pohjoisrinteeltä löytyy ainakin kuudelle tykille tehdyt asemat. Vaaroihin rakennetut asemat ovat maahan kaivettuja tai kivistä ladottuja, noin metrin syvyisiä tasaiseksi tehtyjä tykin ampuma-alustoja. Näiden suojaksi rakennettiin lähipuolustusta varten taistelupoteroita. Tykistöasemien läheisyydessä on myös viestintä- ja tulenjohtueiden asemapaikkoja. Lähes Pikku Tankavaaran laella on kaksi tykkiasemaa, joissa on ollut suorasuuntausammuntaan pystyviä kenttätykkejä. Pikku Tankavaaran laella on kallioperään kaivettu ilmeisesti tähysasema. Tykistön tuliasemat pyrittiin sijoittamaan niin, että tykit (aina 150 mm saakka) kykenivät suora-ammunnalla panssarintorjuntaan vähintään 600 metrin etäisyydelle. Toinen asemista on hyvin säilynyt. Tykistöasema on kuusikulmainen ja halkaisijaltaan kahdeksanmetrinen. Reunavarustukseksi on rakennettu kaksinkertainen hirsisalvosvalli, jonka korkeus on noin 40 cm. Hirsikehien välissä on kivi- ja maatäytettä. Aseman takan on kesken jäänyt miehistön suoja-asema. Kaikkialle ei tehty valmiita tykkiasemia, jolloin tykistö on toiminut väliaikaisissa asemissa. Näitä löytyy mm. Mukkarovasta ja Iso-ojan tienhaarasta. 




Sotapolkureitin alkupäässä on aito panssaritorjuntakanuuna entisöidyssä asemassa. Suomalaiset puolustautuivat näillä kesällä 1944 Neuvostoliiton hyökätessä ja samoja tykkejä käyttivät saksalaiset Lapin sodassa vuonna 1945. 




Tykistön tuliasemia./Artillery Emplacements. (Kuvat/photos: Kalevi Mikkonen)

Jäämerentien länsipuolen asemat jäivät lähes tyystin kesken. Ainoastaan syvä vajaan kilometrin päässä nykyisen Kultakylän pohjoispuolella oleva yhtenäinen panssariestekaivanto ja melkein kaikkien korsujen pohjat tulivat valmiiksi. Saksalaiset syvensivät osittain luonnon muovaamaa painaumaa tehden siitä paikoitellen noin kolmen metrin syvyisen kaivannon. Este alkaa Jäämerentien itäpuolelta noin 200 metrin päässä tiestä ja jatkuu länsipuolelle Purnuvaaran eteläpuolitse yli kilometrin mittaisena. Länsilaidalla on keskeneräisiä konekivääripesäkkeitä ja korsuja. Siellä on myös useita panssarintorjuntatykkien avopesäkkeitä suoja-asemineen. Myös tien itäpuolella on yksi panssarintorjuntatykin asema. 

Artikkelin kirjoittaja tutkimassa korsua./ The writer of this article exploring a dugout for lodging.
(Kuva/photo: Pekka Heikkinen)

Myös Tankavaaran pohjois- ja koillispuolen korsut jäivät pahasti kesken. Suurin osa näistä linnoitteista on jo pääosin tuhoutunut. Tankavaaran puolustusasemien eteen työnnetty, niin sanottu Kotkanpesäasema, sijaitsi Lohijoella noin 10 km Vuotson eteläpuolella. Porttipahdan tekoaltaan rakentamisen takia Lohijoen tienoilla olevat asemien etummaiset kiinteät pesäkkeet jäivät altaan alle. Osia tästä Kotkanpesäasemasta ja sen jäänteistä löytyy vielä Lohijoelta muutamia kilometrejä pohjoiseen. 

Saksalaisten maalaussapluunoita Porttipahdasta./German painting stencils from Porttipahta. (Kuva/photo: Leo Onkamo)

Osa Saksan armeijan rakentamaa Schutzwall-puolustuslinjaa sijaitsee Ivalontien länsipuolella, Tankavaaran kultakylän luoteispuolella, noin 100 – 200 metriä panssariesteen eteläpuolella. Maasto laskee loivasti länteen päin ojaa kohti. Siellä on yhdeksän pyöreää teltanpohjaa, ja niiden vieressä on taisteluhaudan pätkiä. Alueella on myös poteroita ja metalliromua. 










Poteroita, taisteluhautoja, majoituskorsuja, telttapaikkoja ja mahdollisesti tykkiasemien suojia./Foxholes, trenches, dugouts for lodging, tent depressions and possible covering positions for the guns. (Kuvat/photos: Kalevi Mikkonen)

Useita Schutzwall-linjaan kuuluvia laajoja kokonaisuuksia on kartoitettu Tankavaarasta Ivaloon johtavan tien varrelta. Kaksi niistä sijaitsee Ison Tankavaaran pohjoislaidalla Koijakkokurun ja Ivaloon johtavan tien välissä, Purnumukan risteyksen etelä- ja kaakkoispuolilla. Alueelta on kartoitettu yli 110 erilaista rakennetta: muun muassa taisteluhautoja, teltan pohjia, poteroita, tuliasemia ja korsuja. Kohteet ovat hyvin eritasoisesti säilyneitä ja osa niistä on jo ehtinyt osittain tuhoutua. 

Nämä puolustusrakennelmat sijaitsevat kahdessa keskittymässä Purnumukan risteyksen etelä- ja kaakkoispuolilla. Risteyksen kohdalta lähtee polku kohti Loijakkokurua ja ensimmäiset kohteet sijaitsevat polun molemmin puolin noin 100 - 150 metrin päässä tiestä. Toinen keskittymä sijaitsee tästä noin 700 m päässä itään hiekanottoalueen tuntumassa. 

_______ 

In English: The Schutzwall defensive line in Tankavaara 

There are still many traces of the Second World War in Lapland. The German army built Schutzwall defensive fortifications in 1944 in the Tankavaara area in Sodankylä across the northeastern Lapland, the traces of which can still be seen in the terrain. Most of the stations built by the Germans in Lapland have been destroyed, but the main station in Urho Kekkonen National Park in Tankavaara is relatively well-preserved and recognized. The remains of dugouts, artillery stations, machine gun nests and trenches are remains of our history during the wars. 

The Schutzwall defensive line was built using German, PoW and forced labourer workforce. The Germans withdrew from Tankavaara in 1944, when the Lapland War battles between the Germans and the Finns took place in Tankavaara. 
The Germans built a lot of fortifications to secure the use of the Petsamo nickel mines and the Arctic Ocean, but much of these has been destroyed. 

Marked nature trails of different lengths from Tankavaara leave the yard of the current Tankavaara Wild experience and conference center. There is a choice from one kilometer of unobstructed route to three, six and seven kilometer ring routes. The Kuukkeli loop is a six-kilometer-long ring route that rises to the top of Pikku Tankavaara. At the beginning, the route follows a military history path of about 1.5 kilometers. Before rising to the top, many remnants of war history with their dugouts and trenches can be seen in the terrain. 

From the very beginning, you can reach the wooden building in front of an easy-to-reach gravel path. It is a replica of a dugout, where you can get inside to see the structure. The dugouts were crew shelters used in the war, built in whole or in part underground to blend into the terrain. 

There is also an authentic anti-tank cannon in the vicinity of the dugout. These cannons were used by the Germans in the Lapland War in 1945.

_________

Lähdeluettelo:

Pertti Huttunen. Saksalaisten linnoittamistyöt Lapin sodassa 1944.  Faravid. Pohjois-Suomen Historiallisen Yhdistyksen Vuosikirja Xiii, s. 157 - 176. Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys, Rovaniemi 1989.

Pertti Huttunen. Sodankylä, Vuotso, Tankavaara. Toisen maailmansodan aikaisen linnoitusvyöhykkeen kohdeinventointi syys-joulukuu 1990. Museovirasto 1990.

Metsähallituksen metsätalouden kulttuuriperintöinventointikokoelma. Kantapuu museotietokanta. www.kantapuu.fi

Omat kenttätutkimukset.

Tapani Postila. Schutzwall – sodanaikainen puolustusasema Urho Kekkosen kansallispuistossa. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A No 71. Vantaa 1997.