tiistai 29. elokuuta 2017

Petsamo Suomen osana 1920 - 1944



© Kalevi Mikkonen 2017

Liinahamarin satama 1930-luvulla. Postikortti. Kuva: Maire Mikkosen valokuva-albumi.

Venäjän kanssa solmitussa Tarton rauhassa 14. lokakuuta 1920 Petsamo liitettiin Suomeen. Tarton rauha astui voimaan rajoineen 31. joulukuuta 1920. Suomalaiset miehittivät Petsamon uudenvuodenpäivänä vuonna 1921.

Hallinnollisesti Petsamosta muodostettiin oma Petsamon lääninsä, mutta jo vuoden 1922 alussa alue liitettiin Oulun lääniin. Kun Oulun lääni vuonna 1938 jaettiin kahtia, Petsamo määriteltiin osaksi uutta Lapin lääniä.

Petsamon vaakuna. Kuva: Kalevi Mikkonen

Vuonna 1916 rakenteille laitettu Jäämerentie Rovaniemeltä Petsamoon valmistui 1931. Petsamosta muodostui tien ansiosta suosittu turistikohde. Vaikka tietä parannettiin sota-aikana, se oli monin paikoin varsin huonokuntoinen erityisesti kelirikon aikana ja niin kapeakin, että hädin tuskin vastaantuleva kuorma-auto pystyi ohittamaan toisen auton. Talviaikaan runsas lumentulo tukkeutti tien aika-ajoin. Petsamon Yläluostarin lentokenttä valmistui juuri talvisodan kynnyksellä marraskuussa 1939. Aero Oy liikennöi säännöllistä lentoliikennettä reitillä Helsinki−Petsamo kesäkuusta 1940 alkaen aina 21. kesäkuuta 1941 asti.

Maire Mikkonen: Petsamon kirkko (Alaluostari), öljyvärityö  vuodelta 1980. Lapin maakuntamuseon kokoelmat. Kuva: Jukka Suvilehto, LMM.

 Parkkina 1930-luvulla. Postikortti.

Parkkinan suojeluskuntatalo.  Kuvat: Maire Mikkosen valokuva-albumi.

Neuvostoliitto hyökkäsi Petsamoon talvisodan alussa 1939 ja miehitti koko alueen, mutta Moskovan rauhassa 1940 riitti kunnan koillisosan luovutus, joka sisälsi Kalastajasaarennon luoteisosan ja Keskisaarennon suuremman osan ilman edustan Heinäsaaria.

Vartiomies Petsamossa 20.2.1940. Kuva: SA-kuva.

Maire Mikkonen: Heinäsaari, lyijykynäpiirros vuodelta 1978. Lapin maakuntamuseon kokoelmat. 
Kuva: Jukka Suvilehto, LMM.

Välittömästi talvisodan päättymisen jälkeen Petsamon ja sen jäättömän sataman Liinahamarin merkitys kasvoi merkittävästi, sillä käynnissä olleen suursodan vuoksi maailmalle avoimia eurooppalaisia satamia olivat vain Portugalin Lissabon ja Petsamon Liinahamari. Suomen ulkomaankaupalle ainoa vapaa reitti esimerkiksi Yhdysvaltoihin kulki Liinahamarin kautta. Välirauhan aikana Liinahamarin sataman kautta kulki Suomen koko ulkomaankauppa valtamerille, ainoastaan Itämeren alueen maihin suuntautuva kauppa hoidettiin muiden satamien kautta.

Liinahamarin sataman aluetta. 

Parakkeja Liinahamarissa. Kuva otettu 18.4.1942. Kuvat: SA-kuva.

Rovaniemen ja Liinahamarin välisellä Jäämerentiellä oli yli tuhat kuorma-autoa liikenteessä yötä päivää. Suomessa organisoitiin valtava tavaraliikenne rautateitse Rovaniemelle ja sieltä autokuljetuksina Petsamoon Jäämerentien kautta. Myös Ruotsi käytti reittiä ulkomaankaupan liikenteelleen. Maantiekuljetuksia Rovaniemeltä Liinahamariin oli hoitamassa tuhansia kuorma-auton kuljettajia, varastomiehiä ja muita työntekijöitä, joille perustettiin parakkialueita sekä Rovaniemen että Petsamon alueelle.

Elokuun 4. päivänä vuonna 1940 Liinahamariin tuli siihen aikaan maailman isoin ja hienoin laiva nimeltään ”American Legion”, jonka tarkoituksena oli hakea Yhdysvaltain kansalaisia ja pakolaisia pois sodan jaloista. Laiva lähti takaisin Amerikkaan 17.8. Laivan mukana matkusti pakolaisena myös silloinen Norjan kruununprinsessa Märtha lapsineen ja seurueineen.

Talvisodan jälkeen Petsamon Kolosjoen nikkelikaivos oli tullut kiistakapulaksi Suomen, Saksan ja Neuvostoliiton välisissä neuvotteluissa. Kanadalais-brittiläisen yhtiön omistuksessa olevan malmivaroiltaan rikkaan esiintymän hyödyntämistä havittelivat itselleen sekä Saksa että Neuvostoliitto. Nikkeliesiintymät oli löydetty jo 1920-luvun alussa, ja vuonna 1935 aloitettiin kaivostoiminta, mutta niitä ei ollut vielä vuoteen 1940 mennessä merkittävästi hyödynnetty. Vuonna 1934 esiintymän arvioitiin tuottavan yli viisi miljoonaa tonnia nikkeliä.

Kolosjoen nikkelikaivos 2.4.1940. Kuva: SA-kuva.

Suomen ja Saksan kaupallinen, kulttuurillinen ja sotilaallinen yhteistyö käynnistyi kauttakulkuliikenteen ja Suomelle myytyjen aseiden myötä vuoden 1940 aikana. Sotilaallisen yhteistyön tiivistyminen tapahtui alkuvuoden 1941 aikana. Saksan tavoitteena oli tehdä operaatio Barbarossan nimellä tunnettu hyökkäys Neuvostoliittoon. Siinä hyökkäyksessä Petsamon oli kaavailtu olevan tukialueena Norjasta Suomeen ennen hyökkäystä siirtyneille saksalaisjoukoille, joiden tavoitteena oli Murmanskin valtaus. Päävastuu Lapin alueen taistelutoiminnasta oli koko jatkosodan ajan Saksan Werhmachtilla.

Petsamonvuono oli hyvä kalastuspaikka. Kalastaja kokemassa sillisaalistaan 18.4.1942. 

Moottoripyöräreki oli hyvä kulkuväline lumisessa maastossa. Kuva otettu 14.4.1942.

Saksalainen lumenpoistoauto tietä aukaisemassa.  Kuvat: SA-kuva.

Suomalaisten odottama jatkosota syttyi 25.6.1941 Neuvostoliiton ilmahyökkäyksillä Suomen siviilikohteisiin. Suomen ja Saksan joukot aloittivat Suomen rajoilla pian hyökkäyksen Neuvostoliiton alueille. Itse operaatio Barbarossa oli jo alkanut 21.6. Saksan hyökkäyksillä muilla itärintaman lohkoilla. Saksan hyökkäykset kuitenkin tyrehtyivät varsin nopeasti alkuvaiheen jälkeen ja rintama jäi jotakuinkin paikoilleen aina vuoden 1944 syksyyn asti. Saksa myös kärsi suuria miestappioita mm. Litsan taisteluissa. 

Neuvostoliiton liittolaiseksi tullut Iso-Britannia katkaisi Suomen merikuljetukset Jäämeren kautta heti jatkosodan alettua. Sodan alkuvaiheessa brittikoneet pommittivat Liinahamarin satamaa jo ennen Ison-Britannian sodanjulistusta, joka tapahtui Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.1941. HMS Furious lähetti 30.7.1941 kohti Liinahamaria kaksi hyökkäysaaltoa: ensimmäisessä oli yhdeksän Albacore-torpedopommittajaa, ja toisessa saman verran Swordfish-torpedopommittajia. Koneita suojasi yhdeksän Fulmar-hävittäjää. Lisäksi laivoja suojasi neljä Hawker Sea Hurricane -hävittäjää. Samaan aikaan Kirkkoniemestä itää kohti lentänyt saksalaisten Stuka-laivue harhautti ilmatähystäjät uskomaan brittikoneita omiksi, kunnes ne hyökkäsivät kohti satamaa tulittaen ja pudottaen torpedoja.

Mantereen ylle päästyään brittien lentokoneet hyökkäsivät Liinahamarin satamaan, jossa oli ainoastaan kaksi pientä kauppalaivaa. Aluksia, sataman laituria ja öljysäiliöitä pommitettuaan koneet eivät löytäneet sopivia maaleja, joten ne kaarsivat Trifonan kylän ylle. Koneet palasivat ohjeiden mukaisesti takaisin pohjoiseen vuonoa pitkin ja tulittivat maamaaleja, kuten tykistöasemia ja rakennuksia.

Satamassa ilmatorjuntatuli oli voimakasta ja tykistö pudotti yhden Albacore-pommittajan ja kaksi Fulmar-hävittäjää. Muut koneet palasivat tukialukselle. Neljä koneista oli vahingoittunut, ja miehistöistä kuoli yhteensä seitsemän henkeä. Vasta rakennetusta Liinahamarin laiturista osa tuhoutui, ja satamaan upposi yksi norjalainen rommilastissa ollut kauppa-alus. Joitakin rakennuksia ja sataman lautavarasto paloi. Myös kalajauhotehdas ja satamavarastot saivat osumia. Liinahamarissa kuoli kolme ihmistä, joista kaksi oli saksalaissotilaita ja kolmas kauppalaivaston merimies. Neljä suomalaista siviiliä haavoittui, heistä yksi vakavasti, mutta pommituksen tuhot olivat suhteellisen vähäisiä. Muutoin Iso-Britannia ei osallistunut suoranaisiin hyökkäyksiin Suomea vastaan.

Äitini Maire Mikkosen (os. Moilanen) (1924 – 2003) perhe muutti Petsamoon vuoden 1939 alkupuolella ja perhe asui siellä muutaman vuoden joutuen kuitenkin kahdesti pakenemaan sodan tieltä. Moilasen perhe asui ensin vähän aikaa Parkkinassa Hagelbergin majatalossa ja sitten Trifonassa, josta metsätyönjohtajana Kemi-yhtiössä toiminut Konsta Moilanen osti talon. Talvisodan alku 30.11.1939 muutti kaiken, ja perhe joutui kiireellä lähtemään evakkoon Tervolan Louelle. Mukaansa he eivät saaneet kovin paljon tavaroita, ja lähes koko omaisuus paloi kotitalon mukana heti sodan alussa. Polttajina olivat suomalaiset sotilaat, joilla oli käsky, että mitään ei saanut jättää viholliselle. Kotitaloon jäi mm. suurin osa perheen valokuva-albumeista.

Maire Mikkonen: Petsamon Vuonokylä, öljyvärityö vuodelta 1979. Lapin maakuntamuseon kokoelmat. 
Kuva: Jukka Suvilehto, LMM.

Talvisodan päätyttyä Moilasen perhe muutti takaisin Petsamoon, mutta tällä kertaa Liinahamarin satamakaupunkiin, jonka satama oli Golf-virran ansiosta läpi vuoden sulana. Se olikin tällöin Suomen ainoa satama muualle maailmaan. Konsta Moilanen siirtyi Kemi-yhtiön palveluksesta TVH:n varastonhoitajaksi Liinahamariin. Hän osti Liinahamarista kaksi asuntoa, jotka sijaitsivat vuonon molemmin puolin. Perheen varsinainen koti, jonne vei yksi vuonon reunaa seuraileva tie, sijaitsi hieman korkeammalla olevassa rinteessä Liinahamarista katsoen vuonon oikealla puolella. Perheen toinen vaatimaton asunto oli lähinnä kalastamista varten.

Liinahamarin satama-aluetta vuonna 1941. Kuva: Maire Mikkosen valokuva-albumi.

Jatkosodan alettua Moilasen perheen isä, äiti ja nuorimmaiset siskot joutuivat muuttamaan jälleen evakkoon tällä kertaa Nellimöön. Perheen pojat olivat rintamalla taistelutehtävissä ja vanhin sisar Lotta Svärd-järjestön tehtävissä. Äitini jäi kuitenkin työvelvollisena Liinahamariin, jossa toimi Lotta Svärd-järjestön Petsamon paikallisosaston yhden satamassa olevan ruokalan työntekijänä vuoden 1941 kesästä helmikuulle 1942, jolloin siirtyi apuhoitajaksi Ivalon sotasairaalaan. Sieltä hän meni kesällä vuonna 1943 opiskelemaan Raudaskylän kansanopistoon.

Liinahamarin Lottala vuonna 1942. Kuva: Maire Mikkosen valokuva-albumi.

Alla on kaksi sotamuistoa, joista ensimmäisen äiti kirjoitti ollessaan kansanopistossa vuonna 1943 ja toisen kirjoitin vuonna 1994 äidin kertomuksen perusteella. 

 Maire Mikkonen (os. Moilanen): Muistoja sotavuosilta
            (ainekirjoitus marraskuulta 1943 Raudaskylän kansanopistossa)

"Olemme jo saaneet kestää sodan tuho- ja tihutöitä sekä rasituksia siinä nelisen vuotta. Tältä ajalta on tietysti syöpynyt lähtemättömästi mieleen kaikenlaisia sodasta aiheutuvia tapahtumia. Ikävimpinä muistoina ovat kuitenkin talvisodan monivaiheiset tapahtumat. Silloin olin Liinahamarissa lottatyössä, sodan syttyessä niin äkkiarvaamatta, ettei ehtinyt vielä kunnollisesti käsittämään, mitä oli tapahtunut, kun täytyi jo suinpäin kiireimmän kaupalla lähteä pakomatkalle turvallisimmille seuduille, vihollisen ollessa jo Petsamon vuonon suulla odottamassa sopivaa tilaisuutta hyökkäämiseensä.

Kauhun ajatuksena tulee vieläkin mieleen, kuinka myös Kalastajasaarennon asukkaat, lähes neljä sataa ihmistä, joutuivat heidän saaliikseen, kun ei ollut mitään mahdollisuutta päästä heidän käsistään. Nekin, jotka yrittivät pelastautua pienillä kalastajaveneillään Liinahamariin, joutuivat heidän uhreikseen, toiset hukkuen Jäämeren aaltoihin ja osan vihollisen poimiessa sota-aluksiinsa. Kyllä tulee ikäviä muistoja enimmäkseen, kun muistaa vihollisen pommittaessa ja talojen palaessa, ennenkuin oli ihmisetkään ehtineet poistua. Muistan, kun kotinikin nurkan alla oli jo tuli tekemässä tuhoaan, ennenkuin oli viimeisetkään poistuneet, mutta näin oli parempi kuin antaa vihollisen suojaksi, joka niin kavalasti hyökkäsi rauhallisen kansamme kimppuun.

Muistuu myöskin mieleen, kuinka ihmiset sullottiin vähiin autoihin, että kaikilla olisi ollut jonkinlainen mahdollisuus päästä pois. Ja näin jouduttiin pois vieraille seuduille ja sotapoluille. Niin hajaantui kotiväkenikin eri tahoille. Kaikki olimme puolustusvoimain tehtävissä niin kauan kunnes tuli rauha uudelleen ja päästiin palaamaan edellä mainitulle kotipaikkakunnallemme.

Rauhan palattua tuli myöskin rauhan ajan työt ja touhut. Silloin nousi taasen entisten raunioiden paikoille talo talon perästä ja kohta oli kaikki tyydyttävässä asemassa, vaikka kysyikin monelta kärsivällisyyttä, sillä vihollinen oli lyönyt leimansa joka paikkaan.

Rauhaa kesti ja liikenne vilkastui sekä maalla että merellä, sillä olihan nyt Liinahamarin satama ainoa Suomessa, joka välitti liikennettä. Autojono toisensa perästä vieri Liinahamarista kohti etelää ja laiva toisensa perästä tyhjentyi lasteineen, joita olikin useita kymmeniä aina odottamassa.

Niin kului toista vuotta ja elämä pääsi alulleen. Mutta isku tuli, eikä kestänyt kauaa, kun sota riehui taasen täydessä vauhdissaan tehden tihutöitään oikein uhalla. Taasen täytyi osan poistua sodan jaloista, niin kotiväkenikin. Minä kuitenkin olin vielä lähemmäs vuoden, mutta tämä aika ei ollut mitään hauskaa, sillä ryssä ja englantilaiset pommittivat yön ja päivän kanssa, sekä ampuivat tykeillään Saarennolta. Monta kertaa pelastui vaarallisimmaltakin paikalta, mutta aina vain oli Jumalan suojeleva käsi varjelemassa. Ilman Hänen apuansa olisi kaikki tuntunut peloittavalta ja mahdottomalta. Viime kesänä menin sitten sotasairaalaan, jossa olinkin niin kauan, kunnes tulin tänne opistoon."

Maire Mikkonen:

            Sotakokemus kesältä 1941 (30.7.1941) (kirjattu 30.5.1994) 

Tämän kertomuksen kuvailema ilmahyökkäys tapahtui siis 30.7.1941, jolloin englantilaiset lentokoneet pommittavat Liinahamaria.

"Tämä kertomus on jatkosodan ajalta, kesältä 1941. Petsamon Liinahamari oli Suomen pohjoisin satama ja viholliselle mieluinen kohde. Tämä tapahtuma sattui, kun olin menossa hakemaan koksia (kivihiiltä) läheiseltä satama-alueelta.

Juuri, kun olin keräämässä koksia, niin vuonon suunnalta alkoi saapua hävittäjälentokoneita, jotka lensivät lähes merenpinnan tasolla tulittaen koko ajan konekivääreillään. Lähellä olinpaikkaani oli lankkuja pinottu kallion seinää vasten. Hädissäni pujottauduin kallion ja lautojen väliin maata vasten. Kaipa vihollinen ehti nähdä minut, koska lautakasaan osui luotisarjoja niin että ropina kävi.

Kun lentokoneet olivat poistuneet, tulin esiin lautakasan takaa ja huomasin olevani täysin ehjä. Laudat sensijaan olivat reikiä täynnä. Hain koksit ja kiitollisena ihmepelastuksesta juoksin asunnolleni."

Äitini vanhin veli Kalevi Moilanen (1915 - 1998) osallistui sekä talvi- ja jatkosotaan että Lapin sotaan mm. Er.Os. Pennasen riveissä konekiväärimiehenä. Hän osallistui talvisodassa Sallan ja Säkkijärven taisteluihin ja jatkosodassa mm. Litsan, Kalastajasaarennon, Pihnejeffin, Luton ja lopuksi Lapin sodassa Kemin taisteluihin. Myös toinen veli Kalervo Moilanen (1922 - 1988) lähti talvisotaan vapaaehtoisena ja haavoittui jatkosodassa pahasti vatsaan, mutta selviytyi hengissä, joskin sotainvalidina. Hän taisteli mm. Poventsassa ja Ontrosenvaarassa.

Kuvia Petsamon Luttojoelta heinäkuussa 1942. Kuvissa Er.Os. Pennasen miehiä.




 Ylläolevat kuvat: Maire Mikkosen valokuva-albumi.

Luttojoen Alaköngäs 16.7.1942.

 Suomalaisia ja saksalaisia sotilaita Luttojoella 12.7.1942.

Suomalaisia ja saksalaisia sotilaita Luttojoella 12.7.1942. Värikuvat: SA-kuva.

Jatkosota päättyi 19.9.1944 Moskovan välirauhansopimukseen, jonka mukaan Petsamo oli kokonaan luovutettava Neuvostoliitolle. Rauhansopimuksen mukaisesti suomalaisten oli ajettava saksalaiset pois Suomen alueelta, mikä johti Lapin sotaan. Saksalaiset aloittivat vetäytymisen Lapin alueelta kohti Norjaa. He vetäytyivät myös Petsamon alueelta, jonka Neuvostoliitto otti haltuunsa. Sodan jälkeen vuonna 1947 Petsamon länsipuolella sijaitseva Inarin kuntaan kuulunut Jäniskosken–Niskakosken 169 neliökilometrin alue myytiin Neuvostoliitolle Pariisin rauhansopimuksessa sovittujen saksalaisten varojen jäädyttämisen vastineeksi. Alueella sijaitsee Petsamon nikkelikaivoksille sähköä tuottava Jäniskosken voimalaitos, jonka saksalaiset olivat kuitenkin tuhonneet ennen lähtöään.

Jäniskosken pato ja voimalaitos 25.11.1943. Kuva: SA-kuva.

Petsamon alueelta sodan seurauksena paenneet kolttasaamelaiset asutettiin sodan jälkeen suureksi osaksi Inarin kuntaan, Sevettijärven, Nellimin ja Näätämön kyliin ja evakkoon joutuneet muut suomalaiset muuttivat eri puolille Suomea.

Luttojoen kolttanaisia heinäkuussa 1942. Kuva: SA-kuva.

Lähteitä:

Eilispäivän Petsamo. Porvoo 1970. Toim. Jorma Pohjanpalo.

Omat arkistot ja tekemäni haastattelut.

SA-kuva.fi

Turjanmeren maa - Petsamon historia 1920 - 1944. Rovaniemi 1999. Toim. Jouko Vahtola ja Samuli Onnela.

English summary: Pechenga as part of Finland 1920 - 1944

The Petsamo (Pechenga) area was given to Finland as a result of the Treaty of Tartu in 1920. 

Deposits of nickel were found in 1921, after Petsamo became a part of Finland, and in 1934 the deposits were estimated to contain over five million tonnes. Mining operations were started in 1935 by British-Canadian corporation.

Construction of a road from Sodankylä through Ivalo to Liinahamari started in 1916 and was completed in 1931. This made Petsamo a popular tourist attraction, as it was the only port by the Barents Sea that could be reached by automobile.

In the Winter War of 1939–1940, the Soviet Union occupied Petsamo. In the following peace agreement only the Finnish part of the Rybachy Peninsula, was ceded to the Soviet Union, although the Soviets had occupied all of Petsamo during the Winter War.

The harbor of Liinahamari in Petsamo was important for the Finnish and also for the Swedish economy in the peace time between Winter War and Continuation War. The harbor was free from ice all the year round. After Germany occupied Norway, this ”Arctic highway” was Finland’s and for a time also Sweden’s only outlet to the open sea. Hundreds of lorries tarnsported vital supplies purchased from abroad to Rovaniemi train station and carried back export goods along a dirt road that was so narrow that two lorries could hardly pass one another on it.

The harsh terms imposed on the Finns led them to seek support from the Third Reich. The Winter War and subsequent Moscow Peace Treaty were core factors in leading to what would become the Continuation War. In the end, this was a necessary condition for Finland's survival in the World War.

In June 1941, hostilities resumed in the Continuation War. In 1941, during World War II, Petsamo was used by Germany as a staging area for the attack towards Murmansk.

The British raid on Petsamo and especially Liinahamari (Operation EF) took place on 30 July 1941. The raid was launched before Great Britain declared war on Finland which happened in the Finnish independence day 6.12.1941. The British Fleet Air Arm launched this unsuccessful raid from the aircraft carrier HMS Furious to show support for Britain's new ally, the Soviet Union. Aircraft from the British aircraft carrier HMS Furious attacked the port on July 30, 1941. This was the only direct attack against Finland during the war.

In 1944, the Red Army occupied Petsamo again, and Finland had to cede it to the Soviet Union as part of the Moscow Armistice signed on September 19, 1944.

In 1947, Finland additionally sold the remaining 169 square kilometers of Jäniskoski area with its destroyed hydroelectric power-plant, in exchange for Soviet confiscated German investments in Finland.


1 kommentti:

  1. Спасибо! Интересная статья! / Kiitos! Mielenkiintoinen artikkeli!

    VastaaPoista