Rovaniemen tuhoutuminen lokakuussa 1944

© Kalevi Mikkonen 2017

Suomen tekemä aseleposopimus Neuvostoliiton kanssa (4.9.1944) ja Moskovan välirauhansopimuksen allekirjoitus ja voimaantulo (19.9.1944) muutti tilanteen Rovaniemellä ja koko Lapissa aivan toisenlaiseksi kuin siihen asti oli totuttu. Sopimuksen mukaan Suomi katkaisi asevelisuhteensa Saksaan ja se velvoitti Suomea poistamaan Saksan sotajoukot Suomen maaperältä tai internoimaan ne, jolleivat saksalaiset ole poistuneet Suomesta 15.9.1944 mennessä, mikä oli täysin mahdotonta toteuttaa, mikäli he ottaisivat kaiken raskaan kalustonsa mukaansa. Saksalaisten maasta poistumiseen oli laskettu kuluvan lumettomana aikana 3,5 kuukautta ja talvikelillä 5,5 kuukautta.

Neuvostoliiton tiukat ehdot oli tahallaan tehty sellaisiksi, että niitä oli mahdoton toteuttaa ilman sotatoimia. Neuvostoliitolle oli tärkeätä saada katkaistua Suomen suhteet Saksaan julkisesti ja samalla saada Suomesta mahdollisimman suuri henkinen yliote. Tämä myös merkitsi, että Lapin siviiliväestö joutuisi kahden taistelevan armeijan jalkoihin.

Saksan Lapin armeijan komentaja Lothar Rendulic sanoi olleensa helpottunut, että aseleposopimuksessa myönnettiin sentään kahden viikon määräaika saksalaisten poistamiseksi Suomen alueelta. Hän ei tietenkään pitänyt perääntymistä mahdollisena tässä ajassa, mutta hänelle jäi aikaa järjestää tehokas perääntymisvastarinta.

Kenraali Lothar Rendulic. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Aluksi kaikki sujui yhteisymmärryksessä Suomen ja Saksan välillä, ja suomalainen siviiliväestö evakuoitiin Lapista Ruotsiin ja Pohjanmaalle 22.9.1944 mennessä varsin hyvässä järjestyksessä saksalaisten auttamana. Suhteet saksalaisten ja suomalaisten välillä säilyivät varsin hyvinä aina lokakuun alkuun saakka. Rovaniemen evakuointi aloitettiin vasta 16.9. ja väestö evakuoitiin rautateitse 22.9. mennessä.

Neuvostoliiton ankarasta painostuksesta johtuen Suomi joutui kuitenkin rikkomaan tämän herrasmiessopimuksen Saksan kanssa, ja oikea Lapin sota alkoi 1.10.1944 suomalaisten maihinnousulla Tornioon.

Rovaniemen hävittäminen alkoi 7.10.1944 saksalaisten aloittaessa omien parakkiensa polttamisen. Kauppalan suomalaisten talojen hävittäminen alkoi 10.10. Konttisen kartanon räjäyttämisellä. Kemijoen sillat räjäytettiin 10.10 klo 20 ja 14.10. klo 21.32, ensin Ounaskosken silta ja myöhemmin Suutarinkorvan silta. Saksalaiset miinoittivat räjäytetyn Ounaskosken sillan keskikauppalan puoleisen päädyn ratapenkkaa sinne jätetyn veturin ympäriltä. Sillan miinoitusta purettaessa kuoli ihmisiä vielä seuraavana kesänäkin. Rantapengermään laitettu miina löytyi vesijohtojen korjauksen yhteydessä vielä 1970-luvullakin. Kemijoen kauppalan puoleiselle rannalle saksalaiset olivat kaivaneet taisteluhautoja useaan paikkaan. Suomalaisten etujoukkojen tullessa 14.10. Ounasvaaran alueelle, Suutarinkorvan silta oli vielä ehjä mutta samana iltana tämäkin silta räjäytettiin. Saksalaisten sotapäiväkirjan mukaan silta Kemijoen yli (väliaikainen Kriegsbrücke?) räjäytettiin 15.10. n. klo 20 - 20.30, sillä 7.Geb.Div. oli ylittänyt sillan klo 20:een mennessä.

Ounaskosken räjäytetty silta.

 VR:n Sorakuopan (Lager Kiesgrube) alueelle jäi saksalaisilta paljon tavaraa, vaikka suurimman osan saksalaiset tuhosivatkin. Kuvat: SA-kuva.

Rovaniemen ratapihalla räjähtivät ammusvaunut 14.10.1944 klo 10.45. AOK 20:n päivittäisilmoituksissa kerrottiin ammusjunan räjähtämisestä ja syyksi sanottiin todennäköisimmin tulen leviäminen junavaunuihin. Tarkkaa syytä ei ilmeisesti koskaan pystytty selvittämään, mutta paikalla olleiden sotilaiden mukaan onnettomuuden oli aiheuttanut halkovaraston poltto asemalla. Toinen versio oli, että junan vartiomiehistön vaunussa kaatunut kamiina oli sytyttänyt oljet vaunun lattialla. Räjähdys tuhosi kauppalan aluetta laajalti ja levitti tulipaloja kiihtyvällä vauhdilla eri puolille pääosin puurakenteista kauppalaa. Ammusvaunujen rautaromua, ratakiskon pirstaleita, rautatievaunujen jäännöksiä ja räjähtämättömiä ammuksia löytyi satojen metrien alueelta.

Rovaniemen ratapihan tuhoja ja pommeja. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Ratapihan aluetta ja taustalla säilynyt asemaravintola, jota sodan jälkeen käytettiin teatteritalona ennen kuin se purettiin. Talo sijaitsi nykyisten kaupunginkirjaston ja Lappia-talon välisellä alueella.

Palaneita eläinten ruhoja ratapihalla. Kuvat: SA-kuva.

Saksalaisten joukkoon värvätty J.H. Palokangas, joka oli paikalla räjähdyksen aikana, kertoi seuraavaa: ”Äkkiä silmäni erottivat kirkkaan leimahduksen, jota välittömästi seurasi korvia huumaava pamahdus. Lattia kohosi jalkojeni alta, ja olin hetken tajuamatta, mitä tapahtui. Kun sain itseni esille purnukoiden ja lasinsirujen joukosta, näin kaverini verissään aukovan suutaan kuin kalat kuivalla. Korvani olivat räjähdyksessä umpeutuneet, enkä kuullut pihahdustakaan. Ikkunat olivat pokineen kaikkineen sisällä, ja ovet olivat riistäytyneet saranoistaan. Korkeat purkkihyllystöt olivat kaatuneet ja purkaneet sisälmyksensä poikien kasvoille ja lattialle. Muutamien pärstässä ja käsissä näkyi pitkiä lasin leikkaamia pintahaavoja. Kuuloni palasi kohtalaisen nopeasti. Talosta ulos kiiruhtaessamme kuulimme aseman suunnalta pienempiä paukahduksia ja näimme tulen kajastusta. Kohta laukkasi sieltäpäin vauhkoja hevosia perässään särkyneitä ajopelejä. Juoksevia sotilaita pakokauhun valtaamana riensi samaan suuntaan kuin hevosetkin. Pian sotapoliisit sulkivat kadut, ja ambulansseja ajoi nopeaa vauhtia asemalle. Meni kuorma-autoja, joiden lavalla oli paloruiskuja, ja sotilaita marssi samaan suuntaan kantaen käsiruiskuja ja muita sammutusvälineitä.”

Palokangas jatkoi: ”Asemalla oli tapahtunut katastrofimainen räjähdys. Räjähdysaineilla Iastattu juna oli lentänyt taivaan tuuliin. Siitä oli laajalle alueelle sinkoutunut palavia osia, joista syntyi nopeasti leviäviä tulipaloja. Kohta oli asemanseutu liekehtivänä tulimerenä. Tuuli kävi navakkana asemalta kauppalan suuntaan, ja tuli levisi nopeasti talosta taloon. Äsken se oli ollut asemalla ja nyt se jo nuoleskeli apteekin nurkkia. Kuumuus oli kaduilla sietämätön. Liikkuessaan sotilailla oli suojana räjähdyksessä irronneita ovia. Näitä suojia hyväksi käyttäen he pyrkivät ruiskuineen lähemmäksi palokohteita, mutta nopeasti heidän oli peräännyttävä. Tuli oli saanut hornamaisen vallan. Se levisi salamannopeasti kuivissa puutaloissa. Siinä paloi nyt Rovaniemi humisten ja ryskyen meidän avuttomien ihmisten silmien edessä.”

Ratapihan tuhoja. Kuva: SA-kuva.

Rovaniemellä olleen SS-rykmentin komentaja Franz Schreiber kertoi tulipalon syttyneen joissakin puurakenteisen Rovaniemen taloissa ja hän kertoi, mitä tapahtui seuraavaksi: ”Meillä ei ollut mitään keinoa palon sammuttamiseen, koska se levisi nopeasti kuivien puutalojen alueella. Käskin sen vuoksi pioneerien räjäyttää paloalueen ympärille palokujan. Tässä en valitettavasti voinut estää sitä, että eräitä kauempanakin olevia rakennuksia hävitettiin. Ampumatarvikejuna seisoi asemalla. Annoin panssareiden vetää sen pois ratapihalta, koska vetureita ei ollut paikalla. Halusin saada junan turvalliselle alueelle. Rautatieupseeri sai siitä asiaankuuluvan käskyn. Minulle täysin tuntemattomien tapahtumien jälkeen työnnettiin tämä ampumatarvikejuna myöhemmin uudelleen asemalle. Sain vain äkkiä rautatieupseerilta ilmoituksen, että juna voisi lentää ilmaan milloin tahansa. Mitä hänen nyt pitäisi tehdä. Veturia ei ollut paikalla, panssarit olivat sillä välin jo siirtyneet muualle. Minun piti siis jättää juna paikoilleen, sinne missä se oli. Rautatieupseeri oli kadonnut, myöhemmin häntä syytettiin sotaoikeudessa.”

Schreiberin mukaan junassa oli pääasiassa kranaatinheittimien ja tykistön ammuksia, valopistoolin patruunoita ja miinoja. Ammusjunan räjähdyksen jälkeen ympäriinsä lentelevät kranaatit saattoivat räjähdellä missä tahansa ja lasinsiruilta ja muulta ilmassa lentelevältä roinalta oli vaikea suojautua. Saksalaiset kärsivät räjähdyksen takia miestappioita mm. silmävammoihin haavoittuneiden takia. Divisioonan pääsidontapaikalla oli jo ennestään 300 vaikeasti haavoittunutta potilasta hoidettavana. Schreiber jatkoi: ”…tarinat Rovaniemen suunnitelmallisesta hävittämisestä ovat pelkkää panettelua. Lisäksi Rovaniemellä oli vielä tuolloin saksalaisiin jälkijoukkoihin kuuluvia yksiköitä. Kaupungin tuhoutuminen saattoi kaikki siellä olleet erityisen suureen vaaraan. Tähän tuskin tarkoituksellisesti pyrittiin.” Tietenkin voi helposti sanoa, että Schreiber yritti vain puhdistaa mainettaan, mutta objektiivisesti ajatellen ammusjunan tahallisessa räjäyttämisessä ei olisi ollut mitään järkeä omien joukkojen ollessa vielä Rovaniemen alueella.

SS-joukoissa taistellut Alfred Steurich puolestaan kertoi seuraavaa: ”Väitetään, että 6. Vuoristodivisioona Nordin jälkijoukko olisi silmittömässä tuhoamisvimmassa antanut käskyn koko Rovaniemen polttamisesta. Se ei pidä paikkaansa.” Hän kirjoitti myös: ”Jokaiselle sotilaalle ja historioitsijalle pitäisi olla selvää, että jälkijoukko ei tee itsemurhaa eikä vaaranna itseään räjäyttämällä tai polttamalla evakuoidun kaupungin niin kauan kun sillä on siellä runsaasti joukkoja ja haavoittuneita.” Saamani yksityisen tiedon mukaan eräs saksalainen sotilas oli räjähdyksen aikaan lepäämässä eräässä lähellä olevassa Luftwaffen vuokraaman urheilukentän alueen parakissa, kun äkkinäisen räjähdyksen aiheuttama paineaalto vei koko parakin seinineen mukanaan. Tämäkin yksittäistapaus kertoo sen, että kaikkia joukkoja ei vielä ollut evakuoitu Rovaniemeltä ja että räjähdys oli odottamaton eikä suunniteltu.

Pohjanhovin "Hovinpohja" ja Tornion Portteri- ja Oluttehtaan rakennus.

Rovaniemen Osuuskaupan ruokala ja kahvila. Tämä talo on pystyssä vieläkin.

Rovalan talo etualalla ja Veitsiluoto Oy:n rakennus taustalla. Kuvat: SA-kuva.

Kenraalieversti Rendulic kertoi Rovaniemen tuhosta seuraavaa: ”Lokakuun ensimmäisellä viikolla tuli Rovaniemelle viimeinen ammusjuna, jossa oli 400 tonnia tykistön ammuksia ja räjähdysaineita. Läpikulkevien joukkojen oli tarkoitus saada siitä ammustäydennystä ja osa oli määrä kuljettaa pohjoiselle armeijakunnalle. Juna seisoi asemalla keskellä pientä kaupunkia, josta väestö oli jo onneksi lähtenyt. Syistä, joiden selvittämisessä ei onnistuttu, lensi ammusjuna sisältöineen ilmaan ja tuhosi pienen kaupungin, jonka rakennukset olivat suurimmaksi osaksi puutaloja. Ennen tätä ajankohtaa oli täytynyt sotilaallisista syistä tuhota joitakin rakennuksia. Me valitimme vilpittömästi tämän kaupungin kohtaloa. Se oli tarjonnut niin monille saksalaisille joukoille ja esikunnille vuosien kuluessa majapaikan ja jonka asukkaat olivat aina olleet ystävällisiä. Ammusten menetyksen me myös tunsimme kipeästi, varsinkin kun ammuskulutus oli hyvin suuri pian sen jälkeen alkaneissa Jäämeren suunnan taisteluissa.”

Dosentti Matti Enbuske Oulun yliopistosta arvioi Rovaniemen polttamista: ”Saksalaisilla ei ollut alun perin tarkoitus polttaa koko kauppalaa, vaan ainoastaan merkittävät julkiset rakennukset ja omat parakit.  Homma karkasi käsistä ihan konkreettisesti kun ammusjuna räjähti asemalla ja puiset rakennukset paloivat oletettua nopeammin. Seurauksena oli kauppalan täystuho. Voidaan siis sanoa, että Rovaniemen polttaminen oli osittain vahinko.” Samaan johtopäätökseen ovat tulleet asiaa tutkineet Mikko Uola ja Mika Kulju.

Rovaniemeläinen Timo Vuolio muisteli Lapin Kansan artikkelissa Rovaniemen ratapihan tilannetta heti evakosta paluun aikoihin: ”Uteliaisuus vei meidät poikaset ratapihalle, josta suuri osa, kuten uusi asemakin, oli räjäytetty ja poltettu. Alue oli yhtä suurta romukasaa, sillä kymmeniä vaunuja oli räjähtänyt ja lähes täysin palanut. Vääntyneiden kiskojen seassa oli vaunujen lastien jäännöksiä ja räjähtämättömiä ammuksia ja pommeja.” Kammottavin näky oli se, että kahdessa avovaunussa nykyisen teatteritalon kohdalla oli 20-30 palanutta hevosen raatoa, jotka olivat haaskalintujen ruokana kevään 1945. Saksalaiset eivät taatusti olisi hevosiaan tuhonneet, jollei olisi sattunut räjähdysonnettomuutta.

Ammusjunan räjähdys epäilemättä selittää Rovaniemen tuhon laajuutta ja pitääkin paikkansa, ettei Rovaniemi olisi tuhoutunut niin perusteellisesti ilman tätä ammusjunan räjähdystä. Saksalaisilla ei olisi ollut aikaa eikä mahdollisuutta tuhota niin paljon kuin räjähdyksen takia tapahtui. Arvioni mukaan ilman ammusjunan räjähdystä Rovaniemestä olisi tuhoutunut ehkä noin 60 %. Silminnäkijä J. H. Palokangas kertoi joidenkin saksalaisjoukkojen yrittäneen estää tulipalojen leviämistä siinä kuitenkaan onnistumatta. Toisaalta saksalaiset joukot tuhosivat poltetun maan taktiikan mukaisesti ja varmasti osittain kostomielessä muuallakin Lapissa asuinkeskuksia melko perusteellisesti, joten kaikkea ei voi tietenkään panna ammusjunan piikkiin. Sodan jälkeen levitettiin erityisesti Ruotsista Expressen-lehden kautta tietoa, että Rovaniemen tuhosta olivat vastuussa muualta tuodut SS-joukot. Tämäkään tieto ei pidä paikkaansa, sillä ammusjunan räjähdyksen lisäksi lähes kaiken tuhotyön tekivät saksalaisten pioneerijoukot heille annettujen määräysten mukaan.

Rovaniemen tuhottua keskustaa. Kuvat: Lapin maakuntamuseo.

Koskikadun ja Valtakadun kulmaus. Pohjanmaan kauppiaiden osakeyhtiön talo taustalla. Katolla "Klubi piristää"-mainos.

Rovaniemen keskustaa Rovakadun kohdalta. Kuvat: SA-kuva.

Suomalaisten joukkojen yllätyshyökkäys saksalaisten sivustaan Ylikylässä kuitenkin aiheutti sen, että saksalaisilla ei enää ollut aikaa ja tuskin edes halua tuhota Saarenkylän, Pohjoisen Rantakadun, Korkalovaaran, Viirinkankaan ja Ylikylän alueita systemaattisesti. Varmaankin osittain sen takia näillä alueilla säilyi sekä suomalaisten rakennuksia että saksalaisten omia parakkeja runsaasti.

Saksalaisten viimeiset joukot poistuivat Rovaniemen kauppalasta siis 16.10.1944. Myös Rovaniemen vanha ristikirkko tuhoutui saksalaisten lähdön viimeisenä päivänä joko saksalaisten nimenomaan polttamana tai eversti Pennasen adjutantin kapteeni Olof Enbomin mukaan suomalaisten Ounasvaaran puolelta ampumien kranaattien takia.  Suomalaiset tulittivat kranaatinheittimin ja suorasuuntaustykeillä kirkon aluetta myös Pöyliövaaran ja Paavalniemen suunnasta, joten on mahdollista, että tämä häirintätuli saattoi aiheuttaa kirkon tuhoutumisen. Saman päivän aikana suomalaisten joukot valtasivat kauppalan, mikä ei sotilaallisessa mielessä ollut mikään voitto, sillä saksalaiset olivat toteuttaneet kauppalassa kaiken sen, mitä he olivat aikoneet tehdä ja ehkä enemmänkin. Jo parin päivän kuluessa saksalaiset olivat poistuneet myös Rovaniemen maalaiskunnankin alueelta.

Rovaniemen tuhotun kellotapulin jäänteet. Taustalla säilynyt sairaalarakennus. Kuva: SA-kuva.

Sanomalehti Rovaniemi otsikoi jo 18.10.1944 näin: Rovaniemen kauppala vallattu ja napapiiri sivuutettu. Saksalaiset tekevät sitkeää vastarintaa Rovaniemen ympäristössä. Rovaniemi liekkimerenä. Lapin Kansa otsikoi hieman puutteellisten tietojen perusteella 19.10.1944 seuraavasti: Rovaniemi sora- ja tuhkaläjänä. Keskikauppalassa jälellä vain 17 rakennusta. Suurimmat kivirakennukset räjäytetty, muu kauppala paloi maan tasalle. Saksalaisten suorittama hävitystyö perusteellista. Useimpien omien rakennustensa lisäksi saksalaiset tuhosivat sotavahinkojen arvioimislautakunnan arvioiden mukaan jopa 87 - 90 % koko Rovaniemen rakennuskannasta.

Lapin Kansan etusivu 19.10.1944.

Tuo arvio on todennäköisesti korvaussyistä hieman yläkanttiin laskettu, sillä oman laskelmani mukaan rakennuksista tuhoutui noin 84 %. Poliisitarkastaja Armas Alhavan luettelon mukaan keskikauppalassa täydelliseltä tuholta säästyi 49 taloa, Ounasjoentien (silloisen Pohjoisen rantakadun) ja nykyisen Kairatien (silloisen Kittiläntien) välillä säilyi 70 taloa ja Pullinpuolella kahdeksan taloa. Vaurioituneita, mutta korjauskelpoisia tai ehjiä taloja säilyi siis pitkälti toistasataa kappaletta. Kauppalan alueella säilyi lisäksi noin 100 saksalaisten omaa parakkia, joista isoin osa oli Korkalovaaran, Keskuskansakoulun pihan ja Pullinpuolen alueella.

Sahanperän tuhossa säilyneitä taloja. Sähköpylväässä oleva tienviitta osoittaa Organisaatio Todtin ja Legion Speerin parakkialueella olevalle esikunnan rakennukselle. Kuva: SA-kuva.

Myös tie- ja rautatieverkosto kärsi räjäytysten ja miinojen takia suuria vahinkoja. Rovaniemen kauppalan ja maalaiskunnan alueella olevat radat revittiin hajalle ja niiden varrella olevat puhelinpylväätkin katkottiin järjestelmällisesti. Asema- ja pysäkkirakennukset, veturitallit, vesitornit, tavarasuojat ja ulkorakennukset tuhottiin lähes kokonaan. Maantie- ja rautatiesillat tuhottiin miltei poikkeuksetta, joten kesti monta vuotta ennen kuin varsinkin radat ja rautatiesillat saatiin sellaiseen kuntoon, että rautatieliikenteen hoitaminen normaalinopeudella oli mahdollista. Vaikka Rovaniemen kauppala tuhoutui melko pahoin, sinne rakennetut vesi- ja viemärijohdot säilyivät silti käyttökelpoisina, joten niiden avulla voitiin kauppalan vesi- ja viemärihuolto kuitenkin rakentaa varsin nopeasti uudelleen.

Saksalaisilta jäi parakkien lisäksi paljon muutakin materiaalia kauppalan alueelle. Periaatteessa kaikki saksalaisilta jäänyt omaisuus oli liittoutuneiden valvontakomission omaisuutta, joka tuli luovuttaa Neuvostoliitolle, mikäli se halusi ne. Kaikkea ei tietenkään ollut mielekästä kuljettaa mihinkään, joten se, mikä ei Neuvostoliitolle kelvannut, jäi valtion omaisuudeksi. Valtio osti Neuvostoliitolta tai vaihtoi johonkin muuhun tavaraan Lapin alueella olevaa saksalaisilta jäänyttä omaisuutta, jotta niitä voitiin heti hyödyntää Lapin jälleenrakentamisessa. Saksalaisilta jäi runsaasti erilaista rakennusmateriaalia, kuten nauloja, työkaluja, putkia, tiiliä jne., jota voitiin heti hyödyntää. Samoin Rovaniemen kauppalan alueelle jäi saksalaisten jäljiltä isoja kasoja koksia, kivihiiltä ja polttopuuta. Kauppalan nimismies luetteloi kaikki jäänteet ja myi koksin, kivihiilen ja polttopuut paikallisille asukkaille ja tilitti rahat lääninrahastoon.

Rovaniemen kauppalan lisäksi Rovaniemen maalaiskunta kärsi valtavia rakennus-, irtaimisto- ja kotieläinvahinkoja. Maalaiskunnan rakennuksista on arvioitu tuhotun noin 60 %. Varsinkin Yläkemijoella hävitys oli miltei täydellistä. Rovaniemen silloisen maalaiskunnan kylistä Koskenkylä, Oikarainen, Tennilä ja Viirinkylä tuhoutuivat lähes kokonaan, samoin Pekkala, Autti, Vikajärvi ja Vanttausjärvi. Tuho oli perusteellisinta siellä missä hävitystoimien toteuttamiseen oli eniten aikaa käytettävissä. Rovaniemen lounaispuolella ja Ounasjoen varrella tuhotyö ei ollut yhtä järjestelmällistä kuin Yläkemijoella. Myös maalaiskunnan alueelle jäi ainakin sata enemmän tai vähemmän ehjää saksalaisparakkia tuhoamatta erityisesti Ylikylän, Viirinkankaan ja Saarenkylän alueille.

Vanhantorin pohjoislaidalla sijainnut Rob. Saastamoinen Oy:n kauppatalo oli kauppias Robert Saastamoisen taloryhmän päärakennus. Rakennus säilyi sodasta, mutta purettiin 1960-luvun alkupuolella. 

Karjapohjolan talo vaurioitui osittain, mutta korjattiin kuntoon. Kuvat: SA-kuva.

Vaikka jälleenrakennus Rovaniemen alueella lähti käyntiin heti evakkojen palattua takaisin, Rovaniemi oli muutaman vuoden ajan pitkälti parakkikauppala. Saksalaisilta jääneissä parakeissa toimivat valtion ja kauppalan virastot, jälleenrakennuslautakunnat, poliisi, rajavartiolaitos, kirkot, pappilat, postit, pankit, monet liikeyritykset ja kauppalan veturitallikin. Niihin majoitettiin aluksi myös evakkoja, joiden kodit olivat tuhoutuneet. Myös kauppala rakensi sodan jälkeen lukuisia parakkeja omia virastojaan, kirjastoa ja evakkojen asuttamista varten. Vielä 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa näitä parakkeja oli jonkin verran pystyssä ihan keskellä Rovaniemeäkin. Pikkuhiljaa ne kuitenkin purettiin yksi kerrallaan ja viimeiset pari saksalaisparakkia purettiin 1980-luvun lopulla.

Liitteet:

Ahto, Sampo. Aseveljet vastakkain. Lapin sota 1944 - 1945. Hämeenlinna 1980.

Ahto, S. Saksalaisten joukkojen sopivuus sodankäyntiin Pohjois-Suomessa vv 1941 - 1945. Tiede ja ase, vol. 32 (1974), s. 151 - 194.

A.St. (Alfred Steyrich). Ein verhängnisvolles Unglück. Wie Rovaniemi in Lappland wirklich zerstört wurde. Alte Kameraden 6/1979. Suomennos: Raine Panula: Kohtalokas onnettomuus. Miten Rovaniemi todellisuudessa tuhoutui? Kansa taisteli – miehet kertovat n:o 10/1979, s. 356 - 357.

Armeeoberkommando 20, Ia. Tagesmeldung 14.10.1944. Anlagenband zum Kriegstagebuch, AOK 20, Ia, 1.10.-15.10.1944. AOK 20, 65635/7. T-312 R-1063. National Archives and Records Administration (USA).

Enbuske, Matti; Runtti, Susanna ja Manninen, Turo. Rovaniemen historia (osa 2), Jokivarsien kasvatit ja junantuomat 1721 - 1990. Jyväskylä 1997.

Erkkilä, Veikko ja Iivari, Pekka. Jätetyt kodit, tuhotut sillat. Lapin sodan monta historiaa. Keuruu 2015.

Jaatinen, Pekka. Rovaniemen tuho 1944. Totto XIX. Rovaniemi 2012, s. 52 - 59.

Kaakinen, Heikki. ”Herrasmiessotaa” – Ranuantien taistelut Lapin sodassa. Kokkola 1994.

Kaila, Toivo T. Lapin sota, Porvoo 1950.

Kariniemi, Veikko. Kaksi päivää Rovaniemellä tulen sekä tuhon keskellä I-II. Lapin Kansa 17.10.1964 ja 18.10.1964.

Kulju, Mika. Lapin sota 1944 - 1945. Juva 2013.

Nevakivi, Jukka. 40 vuotta Lapin sodasta. Kaleva Oulu 1984.

Palokangas, J.H. Kohtalokkailla retkillä. 5. osa: Rovaniemen tuho. Kansa taisteli – miehet kertovat n:o 5/1965, s. 143 - 146.

Rendulic, Lothar. Gekämpft, gesiegt, geschlagen, München 1957 (4. Auflage).

Rovaniemen kauppalan nimismiehen Mauri Kosolan raportit Lapin lääninhallitukselle vuonna 1945. Lapin lääninhallituksen arkisto. Hs:6. Saksalaisilta jääneitä parakkeja koskevat asiakirjat 1945. Oulun maakunta-arkisto.

Rovaniemen kauppalan kunnalliskertomus vuosilta 1943 - 1949. Turku 1951. Rovaniemen kaupunginarkisto.

Rovaniemen kauppalan nimismiehen Mauri Kosolan raportit Lapin lääninhallitukselle vuonna 1945. Lapin Lääninhallituksen arkisto. Oulun maakunta-arkisto.

Silvast, Pentti. SS-rykmentin komentaja kertoo Rovaniemen tuhoutumisesta. Lapin Kansa 5.6.1970.

Tolppi, Anni. Tutkija. Rovaniemen polttaminen oli osittain vahinko (7.4.2014).

http://yle.fi/uutiset/tutkija_rovaniemen_polttaminen_oli_osittain_vahinko/7514203

Uola, Mikko. Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä. Myyttejä ja tosiasioita Lapin historiasta 1910-luvulta 1940-luvulle. Hämeenlinna 2010.

Ursin, Martti. Pohjois-Suomen tuhot ja jälleenrakennus saksalaissodan 1944 - 1945 jälkeen. Rovaniemi 1980.

Vuolio, Timo: Mitä oli montun paikalla ennen Revontuli-kauppakeskusta? Lapin Kansa 1.7.2007.

Lehdet:

Rovaniemi 18.10.1944.

Lapin Kansa 19.10.1944

Haastattelu:

Pentti Mikkosen haastattelu 7.7.2012. KM.

---

English summary: The destruction of Rovaniemi in October 1944

Rovaniemi is the administrative capital of Finland's northernmost province, Lapland. During the Continuation War, Finland signed the Moscow Armistice and found itself involved in the Lapland War with its former ally Germany. Retreating German forces utilised scorched earth tactics, and German General Lothar Rendulic ordered the public buildings in Rovaniemi to be destroyed only excluding hospitals and houses where inhabitants were present.

While the German rear guard was going about the destruction, an ammunition train in Rovaniemi railway station exploded and set fire to the wooden houses of the town. The German troops suffered many casualties, mainly from glass splinters. The cause was then unknown and generally assumed to be the deliberate intent of Rendulic, which was not the case. At the end of destruction about 84% of all the buildings in Rovaniemi were destroyed.