Kenraaliparakki ja Etelärannan/Hirttiönniemen alue Rovaniemellä

© Kalevi Mikkonen 2022

Rovaniemen Hirttiönniemen maastoon ja sitä ympäröiville Rantavitikan ja Viirinkankaan alueille Luftwaffe rakensi useita leirialueita ja yksittäisiä rakennuksia vuokraamilleen alueille. Sinne majoittui Saksan pohjoisen armeijakunnan ilmavoimien esikunta. Tällä Luftgaustabin (myöh. Kommandierender General d. Deutschen Luftwaffe in Finnland) esikunta-alueella oli töissä satoja Luftwaffen henkilökuntaan kuuluvia sotilaita ja työntekijöitä, joiden tehtävänä oli huolehtia lentokenttien rakentamisesta ja kunnossapidosta sekä ilmavoimien rakennustoiminnasta.

Luftgaustab Finnlandin Kenraaliparakki eli sodan jälkeen Kenraalimajana tunnettu rakennus pystytettiin Hirttiönniemeen. Se oli Luftgaustabin komentajaksi Fritz Menschin jälkeen syyskuussa 1942 tulleen kenraali (General der Flieger) Julius Schulzin rakennuttama omiksi edustus- ja asuintiloikseen. Rovaniemellä ollessaan Schulz asui siinä kesäkuuhun 1944 asti, jolloin hänen tilalleen tuli kenraali Willi Harmjanz.

Rakennusmestari Reino Keinänen oli päämajan komentoon alistetun rakennustoimisto Valjuksen palkkalistoilla rakentamassa Kenraaliparakkia. Rovaniemeläiset muistelivat, että Kenraaliparakin hirret tuotiin Norjasta ja majasta tehtiin norjalaistyylinen. Kenraaliparakin ovien taokset, saranat ja takan heloituksen valmisti Lautavaaran sotavankileirillä venäläinen seppä. Parakin suunnittelija oli saksalainen Herman Bender. Huonekalut tuotiin Norjasta ja kattokruunun takoi itävaltalainen taidetakoja Frantz Wagner-Brenner, joka asui sodan jälkeen useita vuosia Rovaniemellä.[1]

Kenraaliparakki 29.3.1944. Neuvotteluhuoneen puoleinen pääty. Kuvassa kenraali Schulz ja suomalainen upseeri. Kuva: SA-kuva.

Kenraaliparakki 15.5.1943. Luoteen puoleinen pääty, jossa oli kenraali Schulzin yksityistilat. Taloa viimeisteltiin vielä tuon kuvan ottamisen jälkeen. Kuva: SA-kuva.

Rakentamisesta on myös toisenlainen versio, jossa kerrotaan saksalaisten tehneen myös rakennuksen koristelut. Rovaniemellä vieraili vuonna 1978 saksalainen rakennusmestari Georg Albert Schirmer, joka kertoi Pohjolan Sanomien haastattelussa olleensa 22-vuotiaana alikersanttina mukana Kenraaliparakkia rakentamassa yhdeksän muun vuoristoarmeijan pioneerin kanssa. Heidät määrättiin paikalle Alakurtista. Schirmer kertoi, että heidän tullessa paikalla oli jo valmiina kellarikerros ja perustukset. Schirmer kumosi väitteet, joiden mukaan Kenraaliparakin hirret olisi tuotu norjalaisesta tunturimajasta. ”Puut tuotiin rakennuspaikalle autolla ja kirvesmiesryhmä kuori ja veisti puut paikan päällä”, Schirmer sanoi. Hänen mukaansa rakennustyöt aloitettiin syys-lokakuussa 1942. Schirmerin miesten tehtävänä oli pystyttää varsinainen kehikko ja kattorakennelmat sekä kaikki rakennuksen puuosat. Ovet ja ikkunat teki sen sijaan toinen ryhmä samoin kuin muuraukset. Parakin sisäseinät paneloitiin runsaan metrin korkeudelta, ja tämä osa kuvioitiin puhalluslampulla. Erityisen suuritöiset kaareva sisäkatto sekä ovien ja ikkunoiden sivulaudat höylättiin kaikki käsityönä. Schirmer muisteli, että kauniit puuleikkauksin varustetut ovet valmisti Liegl -niminen sotilas. Ovien korutaottujen saranoiden valmistajaa hän ei muistanut, mutta komean kruunuvalaisimen valmisti armeijassa ollut kengitysseppä.[2]

Schirmerin mieleen oli jäänyt myös Kenraaliparakin ikimuistoiset harjakaiset. Mukana juhlissa oli saksalaisupseerien lisäksi runsaasti myös suomalaisia upseereja. Schirmer vieraili paikalla myös noin vuoden kuluttua parakin valmistumisesta, jolloin hän muisti siellä olleen kookkaan levysoittimen ja satoja äänilevyjä. Paikan erikoispiirre oli hänen mukaansa myös melko vapaa alkoholitarjoilu. Schirmerille oli jäänyt vakaa mielikuva, että Kenraaliparakki rakennettiin kenraalieversti Eduard Dietliä varten, joka vieraili siellä jo rakennusaikana ja usein myöhemminkin.[3] Tämä muistikuva on väärä, sillä Dietlillä oli ihan oma Blockhaus Rajavartioston alueella.

On mahdollista, että suomalaiset aloittivat Kenraaliparakin rakennustyön ehkäpä tekemällä ne betoniset perustukset, mutta varsinaisen pystytyksen tekivät kuitenkin saksalaiset. Rovaniemen kaupunginarkiston asiakirjassa vuodelta 1958 parakin todetaan olevan saksalaisen sotaväen rakennuttama.[4]

Kenraaliparakin pohjapiirroksen mukaan siellä oli kenraalin yksityishuoneisto, neuvottelusali, pieni musiikkitila, keittiö, sisäkäymälä, komero ja viisi vierashuonetta. Kellarikerroksessa oli baari ja saunatilat. Rakennus oli pituudeltaan 22,5 metriä ja leveydeltään pääosin kahdeksan metriä, mutta kuisteineen 14 metriä. Rakennuksen eri osia yhdisti turpeella peitetty vesikatto ja siellä oli useita tulisijoja.[5] Schirmer kertoi Kenraaliparakin sisätiloista, että parakin toiseen päähän rakennettiin kenraalin yksityistilat. Siihen kuului pieni keittiö, asumustila, olohuone ja pieni sivutila, joka oli musiikkihuoneena, josta johti ovi ulkona olevalle tanssilavalle. Yksityisosan yhdisti varsinaiseen neuvotteluhuoneeseen käytävä, jonka molemmin puolin sijaitsivat vierashuoneet ja saniteettitilat. Neuvottelutila rakennettiin parakin toiseen (kaakon puoleiseen) päähän. Samasta päädystä olevasta tilasta johtivat portaat kellaribaariin ja saunatiloihin.[6] Pääsisäänkäynti oli parakin keskivaiheilla, josta pääsi eteiseen ja sieltä keskikäytävään. Eteisen vieressä molemmin oli käymälä ja komero.[7]

Kenraaliparakin pohjapiirros: 1. Pääsisäänkäynti, 2. Neuvotteluhuone, 3. Vierashuoneet, 

4. Kenraali Schulzin yksityistilat.

Kenraaliparakilla 29.3.1944 otetuissa SA-kuvissa[8] kenraali Schulz mm. nojailee työpöytänsä takana. Kuvan perusteella sisustukseen kuului iso työpöytä, puhelin, lämpömittari, pehmustettu selkänojalla varustettu Schulzin oma tuoli, pehmustetuilla selkänojilla varustetut tuolit pöydän edessä, radio, koristelautanen välioven yläpuolella olevalla hyllyllä ja Schulzin takana seinällä oleva taulu, joka näyttäisi kuvaavan juurikin itse Kenraaliparakkia, sen edustalla olevaa katettua kaivoa ja ympäristöä, jossa ei näyttäisi olevan kovin paljon puustoa. Välioven koristeluista voi havaita kuvan olevan otettu Kenraaliparakissa Schulzin työhuoneella. Toisessa sisäkuvassa näkyy iso kaksiovinen puupiirroksin koristeltu kaiketi vaatekaappi ja seinällä roikkumassa metsästyskivääri. Ulkokuvissa[9] näkyy lämpömittari, linnunpönttö, radioantenni ja sähköjohtoja, tanssilava, neuvotteluhuoneen (kaakon) puoleinen pääty, jossa oli myös ulko-ovi ja ikkunarivistöjä sekä Schulzin yksityispuolen (luoteen) pääty, jonka seinässä oli puukuviointia koristeena.

Kenraali Schulz työpöytänsä ääressä 29.3.1944. Kuva: SA-kuva.

Kenraali Schulz työhuoneessaan. Taustalla on iso, koristeltu vaatekaappi. Kuva: SA-kuva.

Kenraali Schulz kuvattuna Kenraaliparakin ulkopuolella. Kuva: SA-kuva.

Suomalaisia ja saksalaisia upseereita Kenraaliparakin tanssilavalla 15.5.1943. Kolmas oikealta eversti Kurt Rohde. Kuva: SA-kuva.

Huonekalut oli ilmeisesti tuotu Norjasta. Kenraaliparakin ja sittemmin Kenraalimajan pohjapiirroksen, sisäkuvien ja muistitiedon perusteella rakennuksen komein huone oli neuvottelutila, josta avautuivat ikkunat kahteen suuntaan. Huoneen seinät olivat vaaleat, katto holvimainen ja takka komea. Ovenpielien koristeena oli mustaksi käsiteltyjä nauhamaisia kuvioita ja niiden välissä pyöreässä kentässä oleva leijona. [10] 

Yksi Kenraaliparakin hienoista ovista, jotka ovat Lapin maakuntamuseossa. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Saamieni tietojen mukaan Schulzin aikana Kenraaliparakissa oli palkattuna useita suomalaisia työntekijöitä kaiketi huolehtimassa ruuanlaitosta, siivouksesta ja pyykinpesusta.[11] Kenraali Schulzin läksiäiset pidettiin 16.6.1944 Kenraaliparakilla. Paikalla oli saksalaisten ja suomalaisten kutsuvieraiden lisäksi parakin henkilökuntaa ja muita naisvieraita, jotka kuvattiin parakin edustalla yhdessä Schulzin kanssa.[12]

Kenraali Schulzin läksiäiset 16.6.1944. Kuva: Otto Rautanen/Lapin maakuntamuseo.

Sodan jälkeen Kenraalimajaksi nimetty rakennus toimi ensin sairaalana, sitten yksityisasuntona ja Lapin sotilaspiirin esikunnan henkilökunnan asuntoina. Vuodesta 1961 lähtien majassa harjoitettiin Sotainvalidien Veljesliiton Rovaniemen osaston toimesta ympärivuotista majoitus- ja ravitsemustoimintaa toiminimellä Kenraalimaja. Tämän jälkeen vuodesta 1968 alkaen aina 1970-luvun alkupuolelle saakka Kenraalimaja ympäristöineen oli retkeilymajakäytössä. Kenraalimajaa yritettiin sittemmin saada korjatuksi ja takaisin johonkin kannattavaan hyötykäyttöön vaikkapa museoksi. Rovaniemen kaupunki irtisanoi vuonna 1976 sopimuksen Sotainvalidien kanssa perusteena sopimusrikkomus. Majalle suunniteltiin Lapin maakuntamuseon sotahistorian osastoa. Tämä pillastutti vasemmiston ja ”rauhanpuolustajien” edustajia väittämään, että kyseessä olisi ”natsiajan ihannointi” ja sehän olisi ollut maamme harjoittaman ”rauhantahtoisen ulkopolitiikan” vastaista. Lapin Rauhanpuolustajien aloitteesta kerättiin jopa yli 5000 nimeä kerännyt adressi ”Natsimuseohanketta” vastaan. Kaupunginhallitus taipui painostuksen edessä ja päätyi kannattamaan kaupunginjohtaja Tuure Salon esitystä majan purkamisesta sen huonokuntoisuuteen vedoten kokouksessaan 6.8.1979. Heinä-elokuussa 1980 Kenraalimaja purettiin ja ympäristöstä siivottiin kaikki muiden rakennusten jäänteet.[13]

Kenraalimaja vuonna 1953. Kuva Arvo Ruonaniemi/Lapin maakuntamuseo.

Kenraalimajan paikka nykyisin. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Kunnostettuna ja museoituna tämä hieno rakennus olisi epäilemättä nykyisin yksi Rovaniemen vetonauloista, mutta silloisilla päättäjillä ei ollut näin pitkälle menevää kaukokatseisuutta tai edes historian tajua. Kenraalimajasta ei ole enää mitään jälkeä alueella, paitsi hiekkakenttä ja lähelle rakennetun omakotitalon nurmikko, jossa se on sijainnut. Parakin hienot ovet ja kattokruunu ovat toki tallessa Lapin maakuntamuseossa.

Laitan tähän muistiin tuon Kenraalimajan purkamisen yksimielisesti tehneet kaupunginhallituksen silloiset jäsenet: Veikko Salla (pj.), Pekka Tuomivaara, Kauko Karhio, Marja Kuusela, Esko Kähkönen, Erkki Moilanen, Paavo Mölläri, Sulo Paksuniemi, Allan Pietilä, Pekka Salla ja Kaarina Murto.[14]

Kenraaliparakin eteläpuolella oli vielä 1950-luvun alussa maan alla betonista valettu pienehkö sirpalesuoja. On toki mahdollista, että maanalainen sirpalesuoja on edelleen paikallaan, mutta maakerroksilla peitettynä. En ole saanut tästä kuitenkaan mitään varmaa tietoa mistään. Hirttiönniemen kärjessä on Kenraaliparakin suojaksi rakennettu ilmeisesti ilmatorjuntakonekivääribunkkeri, joka myös on ehjä, joskin maaleilla töhritty. Nykyisin sen oviaukko on tukittu betonikannella.[15]

Hirttiönniemen kärjessä oleva ns. Tobruk -mallinen ilmatorjuntakonekivääribunkkeri, joka on toistaiseksi säilynyt, mutta nykyisin oviaukko on peitetty betonikannella. Alimmassa kuvassa bunkkerin sisus. Kuvat: Kalevi Mikkonen.

Saksalaisilla oli myös tapana koristella leiri- ym. alueitaan, ja Kenraalimajan läheisyydessä oli vielä 1970-luvulla iso kivi, joka ilmeisesti oli jonkinlainen porttipatsaskivi ja rakentajien muistokivi. Siihen oli kaiverrettu Saksan armeijan vaakuna, jokin muu ilmeisesti saksalainen maakuntavaakuna, hakaristi sekä paikalla olleen joukko-osaston tunnus sekä vuosiluku 1943.[16] Kivi katosi Kenraalimajan purun yhteydessä eikä ole tietoa, onko se vielä mahdollisesti tallessa jossain kaupungin varikolla vai onko se viety kaatopaikalle. Jos tämä kivi sattumalta vielä löytyisi, niin sekin olisi hieno jäänne maakuntamuseon kokoelmiin.

Kenraaliparakin porttipatsaskivi.

Kenraaliparakista koilliseen vajaan sadan metrin päässä Eteläranta -tien toisella puolella As Oy Kenraalimajan (Eteläranta 28) pihalla oleva 25-metrinen pommisuojabunkkeri on nykyisin kyseisen taloyhtiön käytössä. Sisällä ei ole mitään alkuperäistä jäämistöä. Tila on nykyisin jaettu siten, että siellä on askarteluhuone, häkkivarastoja ja perunakellari. Bunkkerin sisällä on ollut alun perin ehkä kaksi huonetta ja molemmilla sisäänkäyntien sivustoilla eteiskäytävä, jonka itäpäässä on ilmeisesti olleet salakäytävien ovet, jotka on nykyisin suljettu. Pommisuojan molemmista eteiskäytävistä on ovet ja pieni käytävä sisätiloihin. Bunkkeriin on kaksi alaspäin menevää sisäänkäyntiä bunkkerin sivustalla. Sisäänkäynnin suojaksi on nykyaikana rakennettu katokset sadetta pitämään. Kenraalimajan pommisuojabunkkerin pinta-ala on noin 60 neliömetriä. Bunkkerissa on korjatut ilmatorvet katossa ja muuten se on ulkoisesti nurmikon peittämä, kuten lienee ollut myös alun perin. Bunkkerin betonisen katon paksuus on kolme metriä ja myös seinissä on parin metrin verran betonia.[17]

Pommisuojabunkkeri nykyasussaan. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Pommisuojabunkkerin pohjoinen sisäänkäynti. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Pommisuojabunkkerin eteläisen sisäänkäynnin sivukäytävä, joka on nykyisin tukittu ovella. Tässä kohdassa on voinut olla ovi jo alunperinkin. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Pohjoisen sivukäytävän päädyssä oleva tukittu ovi, josta maanalainen käytävä kohti Kenraaliparakkia on ilmeisesti lähtenyt. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Eteläisen päädyn sivukäytävän päässä oleva ovi, joka on myös tukittu. Myös tästä on ilmeisesti ollut pääsy maanalaiseen käytävään. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Bunkkerista on ollut maanalainen käytävä Kenraaliparakille. Mikko Loppukaarre kertoi: ”Vielä 1970-luvulla oli näkyvissä maanalainen käytävä Kenraalimajalta kohti ilmasuojabunkkeria. Käytävä lähti Kenraalimajan kellarista keskeltä kellaria. ’Ovena’ oli vanha postisäkki. Käytävän korkeus oli arviolta 1,85 metriä ja leveys 1,20 metriä. Käytävää pitkin pääsi silloin noin 20 - 25 metriä eteenpäin kohti ilmasuojabunkkeria, jonka jälkeen käytävä näytti olevan tukossa.” Kenraaliparakilta pommisuojalle rakennetun maanalaisen käytävän pituus on ollut arviolta noin 100 metriä.[18] Nykyisin käytävä lienee lähes kokonaan hävinnyt ja alueelle on muutenkin tehty taloja, teitä ja kaivantoja jotka ovat hävittäneet tunnelin jäljet. 

Sodan aikana alueen pommituksia ei pahemmin tarvinnut pelätä, sillä Kenraaliparakin isännän komennossa olevat ilmavoimat pitivät taivaan puhtaana. Ison pommisuojan lähistöllä on asukkaiden kertoman mukaan sijainnut myös konekivääripesäke nykyisen, vuonna 1989 valmistuneen kerrostalon kohdalla. Kerrostalon sisäpihan takana on ollut myös rakennuksen jäänteet ja ilmeisesti yksi tai useampi taistelupesäke, joista ei enää ole mitään jäljellä.[19] Kenraaliparakin vierestä lähti saksalaisten rakentama lankkutie vanhoja peltoteitä hyödyntäen läpi saksalaisten parakkialueen päätyen nykyisen Pappilantien ja Lehtikarintien risteyksen lähelle. Lankkutie näkyy vuoden 1946 ilmakuvassa. Lankkutie oli näkyvissä vielä 1960-luvun puolivälissä ennen alueen rakentamista ja oli merkittynä vuoden 1966 ulkoilukarttaankin.[20]

Rovaniemen lentokentän ja Kenraaliparakin välillä oli lentokuljetus, ja Kenraaliparakin puoleisena kenttänä oli Möllärin peltoalue. Lentokoneena käytettiin kevytrakenteista ja kaksipaikkaista Fieseler Fi 156 Storch -yhteyskonetta, joka tarvitsi vain lyhyen kiitoradan nousua ja laskeutumista varten. Kenraali Schulz teetätti läheiselle niittypellolle pienen nurmikkoisen lentokentän yhteyskonetta varten. Kenraali lensi sillä vaikkapa Rovaniemen lentokentälle tai muualle lähialueille tai Kemiin tarvittaessa. Kenttä sijaitsi Kenraaliparakin läheisyydessä nykyisen pienen tekolammen kohdalla ja kenttä oli n. 35 metriä leveä ja 100 metriä pitkä vuoden 1946 ilmakuvan perusteella. Mikko Loppukaarre kertoi: ”Kenraalimajan lähellä oli myös saksalaisten lentokenttä pienkoneita varten. Se oli kertomusten mukaan päällystetty alumiinilevyillä.”[21]

Fieseler Fi 156 yhteyskone on lentänyt päin männikköä ja kääntynyt ylösalaisin ilmeisesti lähellä Kenraaliparakin lentokenttää. Kuva: Kalevi Mikkosen kuva-arkisto.

Alueella on ollut myös suomalaisia rakennuksia, joiden jäänteitä on vielä näkyvissä sekä joitakin kaivantoja, joiden tarkoitus ei ole selvillä. Rannan lähellä on betoninen rakennuksen pohja ja sen lähellä luonnonkivistä tehdyt portaat rantaan. Kummastakaan kohteesta ei ole tarkempaa tietoa, mutta ne voivat olla saksalaisten tekemiä. Rannan lähellä olleen rakennuksen paikka näkyy vuoden 1946 ilmakuvassa.[22]

Kohteet:

Kohde 1: Kenraaliparakin pommisuojabunkkeri, n. 12,5 x 30 metriä. Pinta-ala n. 60 neliömetriä. Se on ehjä ja hyväkuntoinen. Sisätiloissa ei ole enää mitään muuta saksalaisiin viittaavaa. Se on nykyisin viereisen kerrostalon käytössä. ETRS-TM35FIN: N 7374132, E 442415.

Kohde 2: Rakennuksen paikka, ehkä n. 7 x 7 metriä. Tästä ei ole enää mitään jäljellä.

Kohde 3: Ampumapotero tai taistelupesäke, josta ei ole enää mitään jälkeä. Läheisyydessä on voinut olla muitakin kaivantoja tai taistelupesäkkeitä.

Kohde 4: Kenraaliparakki, joka oli hirsistä rakennettu ja luode-kaakko -suuntainen (pitkät sivut). Se hävitettiin vuonna 1980. Rakennuksen pituus oli n. 22,5 metriä, leveys päätyosassa 14 metriä, ja muilta osin 7 - 8,5 metriä. Kenraaliparakki eli sodan jälkeen Kenraalimajana tunnettu rakennus pystytettiin Kemijoen rannalle Rantavitikan Hirttiönniemeen. Se oli Luftgaustabin (sittemmin Kommandierender General d. Deutschen Luftwaffe in Finnland) komentajaksi syyskuussa 1942 tulleen kenraali Julius Schulzin rakennuttama. Kenraaliparakin ovien taokset, saranat ja takan heloituksen valmisti Lautavaaran sotavankileirillä venäläinen seppä. Rakennuksen suunnittelija oli saksalainen Herman Bender. Huonekalut tuotiin ilmeisesti Norjasta ja kattokruunun takoi itävaltalainen taidetakoja Frantz Wagner-Brenner, joka asui sodan jälkeen useita vuosia Rovaniemellä. Rakentamisesta on myös toisenlainen versio, jossa kerrotaan saksalaisten tehneen myös rakennuksen koristelut. Rakennuksen pohjapiirroksen mukaan majassa oli kenraalin yksityishuoneisto, neuvottelusali, pieni musiikkitila, keittiö, sisäkäymälä ja viisi vierashuonetta. Kellarikerroksessa oli baari ja saunatilat. Rakennuksen eri osia yhdisti turpeella peitetty vesikatto ja siellä oli useita tulisijoja. Parakin pihasta meni lankkutie kohti silloista Kemintietä (nykyistä Pappilantietä), ja kellarista maanalainen salakäytävä pommisuojabunkkeria kohti. ETRS-TM35FIN: N 7374046, E 442325.

Kohde 4A: Kenraaliparakin kaivo.

Kohde 4B: Mahdollisesti paikalla on sijainnut Kenraaliparakin katettu ulkokäymälä tai sitten tämä rakennelma oli kokonaan sodan jälkeen tehty.

Kohde 5: Kenraaliparakin pienempi sirpalesuoja, josta ei ole jäänteitä. Sinne oli talosta maanalainen käytävä.

Kohde 6: Ilmatorjuntabunkkeri, joka on betoninen ja ehjä. Sisällä on kahdeksankulmainen tila, n. 3 x 3 metriä, ilmatilan korkeus n. 2 metriä. Sisällä on pieni porras, josta pääsi bunkkerin yläosan aukosta pois. ETRS-TM35FIN: N 7373904, E 442331.

Kohde 7: Betonista valettu lievästi lounas-koillinen -suuntainen (pitkät sivut) rakennuksen alusta, joka sijaitsee lähellä Kemijoen rantaa. Ei ole tietoa sen tarkoituksesta. Se voi olla suomalainen rakennelma myös. Kohde näkyy vuoden 1946 ilmakuvassa. Koko on n. 6 x 12 - 15 metriä. ETRS-TM35FIN: N 7373932, E 442409.

Kohteen 7 betoninen perusta. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Kohde 8: Luonnonkivistä tehdyt portaat, jotka menevät joen rantaan. Nämä ovat mahdollisesti saksalaisten tekemät, mutta varmaa tietoa ei ole.

Rannalle menevät kiviportaat. Kuva: Kalevi Mikkonen.

Kohde 9: Kenraalimajan läheisyydessä oli vielä 1970-luvulla iso kivi, joka ilmeisesti on ollut jonkinlainen porttipatsas. Siihen oli kaiverrettu Saksan armeijan vaakuna, jokin muu vaakuna, hakaristi sekä paikalla olleen joukko-osaston tunnus sekä vuosiluku 1943. Ei ole tietoa, missä se mahdollisesti nykyisin on.

Ilmakuva vuodelta 1946. Kuva: Maanmittauslaitos.

_________________

Lähdeviitteet:

[1] Päivi Rahikainen. Hirttiöniemen Kenraaliparakki. Totto XIX. Rovaniemi 2012, 42 - 43.

[2] Pohjolan Sanomat 21.7.1978.

[3] Ibid.

[4] Rahikainen 2012, 44.

[5] Kenraaliparakin/Kenraalimajan pohjapiirros. Rovaniemen kaupunginarkisto (RKA). Alueen karttaluonnos. Lapin maakuntamuseo (LMM). Pohjolan sanomat 21.7.1978.

[6] Pohjolan Sanomat 21.7.1978.

[7] Kenraaliparakin/Kenraalimajan pohjapiirros. RKA.

[8] SA-kuvat 29.3.1944.

[9] SA-kuvat 29.3.1944 ja 15.5.1943.

[10] Rahikainen 2012, 45.

[11] Yksityinen tieto 7.4.2022 (KM).

[12] Rahikainen 2012, 45.

[13] Rahikainen 2012, 46 - 50. Lapin Kansa 12.6.1995.

[14] Rovaniemen kaupunginhallituksen kokous 6.8.1979. RKA.

[15] Omat kenttätutkimukset (KM).

[16] Lapin Kansa 12.7.1969.

[17] Omat kenttätutkimukset (KM). Lapin Kansa 12.7.1969.

[18] Mikko Loppukaarre muisteli 4.8.2020 tunnelikokemustaan tämän artikkelin kirjoittajalle.

[19] Muistelutietoa mm. eräältä Etelärannan asukkaalta (KM). Vanhoja suunnistuskarttamerkintöjä.

[20] Useita muistelutietoja (KM). Ilmakuva vuodelta 1946. Maanmittauslaitos (MML). Rovaniemi. Ulkoilukartta 1:25000. Kartoitus vv. 1954–56. Kartta on täydennetty tiestön osalta vuonna 1965. Helsinki 1966.

[21]Yksityinen tieto 7.4.2022. Mikko Loppukaarre 4.8.2020. Rahikainen 2012, 42. Ilmakuva vuodelta 1946. MML. Arkistotietoja. KM.

[22] Omat kenttätutkimukset (KM). Ilmakuva vuodelta 1946. MML.