Sodankylän lentokenttä 1939 - 1944

© Kalevi Mikkonen 2024

Sodankylän kunnanvaltuutetut tekivät kunnan huonon työllisyystilanteen takia valtioneuvostolle 17.4.1937 anomuksen lentokentän rakentamiseksi. Tie- ja vesirakennushallituksen (TVH) Peräpohjolan piiri saikin kesäkuussa 1937 määrärahat Sodankylän lentokentän perustutkimuksiin sekä rakennusrahat (yhteensä 300 000 markkaa) vuosiksi 1938 - 1939. Sodankylän lentokentän rakentamistyöt Kehtomaan alueelle aloitettiin keväällä 1939. Sodankylän työttömyystoimikunta anoi huhtikuussa 1939 lisämäärärahaa kirkonkylän lentokenttää varten, koska työttömyys alueella oli jo huolestuttavaa. Siihen mennessä 89 henkilöä oli päässyt kirkonkylän ja Vuotson lentokenttätöihin. Anomus tuotti jälleen tulosta ja kesäkuussa Sodankylän pakkolaskukentälle myönnettiin 1,5 miljoonan markan määräraha. Kentän arveltiin valmistuvan osittain laskeutumiskuntoon jo syksyyn mennessä. Suunnitelman mukaan tämä päivälentoliikennettä varten rakennettava kenttä tulisi olemaan valmistuttuaan uudenaikainen kestopäällystekiitoratoineen ja tilavine hallintorakennuksineen. Kentän oli tarkoitus olla 1100 metriä pitkä pisimmältä sivultaan ja pinta-alaltaan 74,6 ha. Työvoimaa oli paikalla 110 miestä ja hevoskärryjä maan siirtoa varten. Myös kuorma-autoja odotettiin työmaalle. Töitä tehtiin työttömyystöinä. Elokuussa 1939 valtion budjetissa ehdotettiin runsaasti varoja Petsamon lentoliikenteen järjestämiseksi. Sodankylän lentokentän osuus oli 250 000 markkaa. Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen aloitti talvisodan 30.11.1939, joten kentän raivaus- ja rakentamistyöt jäivät pahasti kesken.

Sodankylän lentokentän suunnitelma vuodelta 1938. TVH.

TVH kertoi Suomen ilmavoimien esikunnalle lähettämässään kirjeessä 3.10.1940, että Sodankylän lentokentän (ETRS-TM35FIN: N 7475616, E 483638) rakennustyö aloitettiin työttömyystyönä kevättalvella 1939, jolloin työttömyystilanne eteläisessä Lapissa oli käynyt niin vaikeaksi, että valtion toimenpiteet työttömyyden lieventämiseksi kävivät tarpeellisiksi. Kenttä oli tarkoitus tässä vaiheessa rakentaa pakkolaskukentäksi Rovaniemen ja Petsamon välistä lentoliikennettä varten. Muuttuneen kaupallisen ja sotilaallisen tilanteen takia osoittautui sittemmin välttämättömäksi kunnostaa kenttä perusteellisemmin siten, että sitä voitaisiin käyttää myös säännölliseen sotilas- ja siviililentotoimintaan. Siksi kentän rakennustöitä ryhdyttiin syksyllä 1939 uudelleen jatkamaan.  Talvisodan jälkeen kevättalvella 1940 kentällä tehtiin raivaus- ja tasoitustöitä. Kesällä 1940 kentällä oli valmiina ilmailuviestiasema, suuntimo, tuulipussi, kiitotiemerkit, säähavaintolaitteet sekä toimisto.

Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön määräämän "Lapin lentokenttien tarkastuksen" tuloksena toukokuussa 1940 Sodankylän lentokenttä joidenkin korjausten ja täydennysten jälkeen hyväksyttiin liikennekelpoiseksi. Hieman myöhemmin se hyväksyttiin myös matkustajaliikenteeseen sopivaksi. Kenttä siis valmistui kesällä 1940 sellaiseen kuntoon, että se oli käytettävissä kaupallisille lennoille kesäaikana. Aero Oy lensi reittiä Helsinki-Tampere-Vaasa-Kokkola-Oulu-Kemi-Rovaniemi-Sodankylä-Petsamo 21.6.1940 alkaen saman vuoden elokuuhun asti kolme kertaa viikossa. Reittiä kutsuttiin nimellä "Lapland Express". Matka-aika Helsingistä Petsamoon oli n. 8½ tuntia. Kalustona oli Junkers Ju 52/3m -lentokone. Kone oli saksalainen kolmimoottorinen, 16 - 18 -paikkainen kokometallinen liikennekone, jonka nopeus oli 245 km/h ja lentomatka 900 kilometriä. Koneen miehistönä oli ohjaaja, lentomekaanikko ja sähköttäjä. Koneen suomalainen nimi oli "Sampo".

Laatokka 15.6.1940.

Aeron mainos. Oma arkisto (KM).

Matkatavaratarra, Aero Oy 1940. Suomen Ilmailumuseo.

Saksalaisten lomalaiskuljetukset Jäämerentietä pitkin syksystä 1940 alkaen olivat kuitenkin jo antaneet ennakkoaavistuksen siitä, mitä myöhemmin oli tulossa. Saksalaisia sotilastiedustelun edustajia oli käynyt Sodankylän alueella tekemässä alustavia kartoituksia suomalaisten sotilasviranomaisten avustuksella, epäilemättä myös lentokenttäalueella, koska saksalaisten lentoyksiköt joutuivat tukeutumaan suomalaisiin jo olemassa oleviin kenttiin. Nämä henkilöt liikkuivat siviilivaatteissa ja he välttivät kaikenlaista ylimääräistä huomiota. Paikalliset siviilit eikä varmaan edes kunnalliset viranomaiset tai luottamushenkilöt olleet tietoisia tästä toiminnasta.

Lentokentän hallinto- ja lennonvarmistusrakennus kesällä 1940. Kuva: Tauno Jarasto/Jaakko Alakulpin aineisto/Lapin maakuntamuseo.

Suomen ilmavoimien esikunta esitti 9.9.1940 päivätyssä kirjeessään n:ro 415/X/ ministeriölle Sodankylän ja Vuotson lentokenttien lopulliseen kuntoon saattamisesta, koska se oli maan ilmapuolustuksen kannalta erittäin tärkeää. Esikunta samalla pyysi, että Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö kiireellisesti myöntäisi varojen loppumisen takia keskeytettyjä töitä varten Tie- ja vesirakennushallituksen käytettäväksi tarpeellisen määrärahan.

Sodankylän kentän kunnostamistyöt käynnistyivät vuonna 1941 TVH:n työnä ja se sopi hyvin myös Saksan Luftwaffen tarpeita ajatellen. Erityisesti Sodankylän kenttä oli Petsamon liikenteen ansiosta käyttökelpoinen useille Luftwaffen konetyypeille, mm. Fieseler Fi 156-, Henschel Hs 126-, Junkers Ju -52- ja Junkers Ju-87 Stuka -koneille, vaikka kentän kiitorata oli verrattain lyhyt. Kenttä oli edelleen hiekkainen nurmikenttä.

Jatkosotavuoden 1942 aikana saksalaiset olivat ottaneet käyttöön useita uusia tukikohtia Lapissa. Neuvostoliiton lisääntyneet lentotukikohtien pommitukset pakottivat saksalaiset hajauttamaan kalustoaan myös pienempiin tukikohtiin. Niinpä vuonna 1942 Sodankylän kentän laajennustöihin saapui mm. kaksi saksalaista rakennuskomppaniaa. Kiitotiealuetta oli tarkoitus parantaa saksalaisten omia vaatimuksia täyttäviksi ja pidentää sekä leventää 1000 x 150 metrin suuruiseksi sekä Anflug-aluetta 1400 x 350 metrin laajuiseksi ja parantaa niiden päällysteitä. Pohjois-Suomen lentokenttien kiitotiet olivat usein liian pehmeitä ja pölyisiä saksalaisten kalustolle ja lentäjille joitain Fieseler Fi 156 Storch -koneita lukuun ottamatta. Seisontapaikkoja oli määrä rakentaa 120:lle Ju-52 -koneelle ja urakan piti olla valmis 30.9.1942 mennessä. Näihin suunniteltuihin mittoihin kenttää ei kuitenkaan rakennettu. Kentällä oli kaksi kiitorataa, toinen pohjois-etelä -suuntainen n. 660 x 80 metriä ja toinen itä-länsi -suuntainen n. 550 x 80 metriä. Lentokoneiden suojaksi ei rakennettu lentokonehalleja joten kentällä olevat koneet jouduttiin piilottamaan kentän reunojen metsiin.

Kesäisin vuodesta 1942 alkaen Sodankylän lentokentällä oli yhteensä noin 100 sotilasta. Kuten muuallakin Lapin paikkakunnilla myös Sodankylässä saksalaisia majoitettiin aluksi telttoihin ja yksityisiltä vuokrattuihin tiloihin. Sitä mukaa kun saksalaiset saivat rakennettua omia parakkikyliä kirkonkylältä, järjestöiltä ja yksityisiltä vuokratuille maa-alueille, he siirtyivät pääosin niihin. Upseerit jäivät kuitenkin usein yksityismajoitukseen. Lentokentällä käytettiin myös vankityövoimaa.

Luftwaffen sotilaita Ruokala ja Kahvila Polariksen edustalla Sodankylässä. Kuva: Kurt Voigt/Lapin maakuntamuseo.

Suomen ja Saksan valtioiden välisiä maanvuokraussopimuksia tehtiin todennäköisesti vasta takautuvasti joskus vuoden 1943 tienoilla, kuten muuallakin. Lisäksi saksalaiset vuokrasivat maita yksityisiltä maanomistajilta. Sodankylän lentokentällä oli vuonna 1944 joitakin ilmatorjuntakonekivääriasemia ja muutamia pieniä rakennuksia. Kenttää ei varsinaisesti varustettu pitkäaikaiseen käyttöön vaan käytettiin vara- ja välilaskupaikkoina kesäisin, varsinkin kesällä 1943 ja kesällä sekä syksyllä 1944.

Sodankylän lentokentällä toimi ilmailuviestiasema, jota hoitivat suomalaiset viestimiehet ja suomalainen ilmasuojelukomppania, jonka tehtävänä oli lentokentän vartiointi ja viholliskoneiden tarkkailu. Kentällä ei ollut edes sähköä vaan akut ja tuuligeneraattori olivat virtalähteinä radio- ja muita viestintälaitteita varten. Talvisin kenttä ei ollut auki eikä lentokentän teitäkään aurattu. Syksyllä 1944 viestiaseman laitteet pakattiin ja toimitettiin pois, kertoi silloinen luutnantti, lennonjohtaja Osmo Aalto Jaakko Alakulpin haastattelussa.

Ilmeisesti saksalaisilla oli oma tutka-asema Sodankylän kentällä ainakin syys-lokakuussa 1944. Sen asemakoodi oli Sperber. Sodankylän yksikkö oli Lw. Vermittlung 2/Ln25. Tutka-asema siirrettiin Norjan Bardufossiin lokakuussa ennen kuin suomalaiset joukot ottivat Sodankylän haltuun 20.10.1944.

Pakkanen tuotti ongelmia saksalaisten huoltotoiminnalle. Lämmitettäviä halleja ei ollut tarpeeksi ja Sodankylän kentällä tuskin yhtäkään. Ongelmaa pyrittiin ratkaisemaan rakentamalla lämmitystelttoja, joissa pystyttiin tekemään moottorihuoltoja. Talvisin lentoteknisen henkilökunnan aika kului jatkuvaan koneiden lämmityskäyttöön ja lentokoneiden moottoriöljyn lämmittämiseen. Tämän takia Sodankylän kenttää ei käytetty talvien aikana, koska se ei ollut huollon kannalta ensiarvoisen tärkeä.

Vuoden 1944 maaliskuun 9. päivän Työesikunta W:n (Arbeitsstabe W) kokousmuistiossa todettiin, että Führerweisung Nr. 50:n mukaan ja myös sen pohjalta paraikaa tehdyn kenraalieversti Eduard Dietlin esikunnan laatiman Birke-suunnitelman mukaisesti suunniteltua Sodankylän ja muiden pohjoisen lentokenttien rakentamista tai laajentamista oltiin valmistelemassa. Kommandierender General der Deutschen Luftwaffe in Finnlandin (ent. Luftgaustab Finnland) komentopaikka sijaitsi tässä vaiheessa Nautsissa, mutta sen oli tarkoitus siirtyä myöhemmin Kaamaseen. Saman Työesikunnan kokouksessa 20.4.1944 todettiin, että Sodankylän lentokentän laajentaminen oli edennyt Birkeen liittyvän suunnitelman mukaisesti ja valmistuisi toukokuussa. Myös jäljellä olevan ilmatorjunnan järjestäminen kentille oli edennyt suunnitelman mukaisesti ja yksi tärkeä alue oli Sodankylän kenttä. Kaikkien lentokenttien oli oltava koko ajan operatiivisessa valmiudessa ja polttoaineen, ammusten, varaosien ja muiden tarvikkeiden varastoinnin oli jatkuttava. Saksalaiset pelkäsivät tässä vaiheessa aiheellisesti Suomen irrottautumista yhteisestä rintamasta ja tekevän erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa.

Syys-lokakuussa 1944 Sodankylän lentokenttä on ollut kaikkein kovimmalla käytöllä, kun Luftwaffe teki miltei päivittäin lentoja saksalaisten vetäytymisvaiheen ja Lapin sodan aikana. Ju-52 -koneet rahtasivat Sallan suunnalta sotamateriaalia Sodankylän lentokentälle, josta ne vietiin kuorma-autoilla mm. Tankavaaraan, jossa rakennettiin puolustusasemia. Huhtikuusta lokakuuhun vuonna 1944 kentällä toimi Rovaniemen Flugplatzkommando Fl.H.Kdtr. E(v) 213/III:n yksiköitä. Sodankylässä viimeisenä toiminut hävittäjäyksikkö lienee ollut 9./JG 5, joka saapui 11.10.1944 Messerscmitt Bf 109 -koneilla Rovaniemeltä Sodankylään. Sieltä ne siirtyivät muutamaa päivää myöhemmin Ivaloon. Saksalaiset tuhosivat sekä kentän että sen rakennukset lähtiessään.

Messerschmitt Bf 109. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Myös Sodankylän yllä ja lentokentällä nähtiin jopa 14 Stukaa yhdellä kertaa. Kuva: Rudolf Raschke.

Luftwaffella oli iso kuljetuskalusto, mm. kuorma-autoja. Kuva: Kurt Voigt/Lapin maakuntamuseo.

Sodankylän kentän pohjoispään ulkopuolelle lähelle nykyistä Orajärventietä putosi huonossa säässä 5.3.1944 auraamattomalle alueelle Luftdienst-Kdo Finnlandin Junkers Ju-87 R-2, joka meni ympäri. Lentoturmassa sai surmansa Uffz. Hans-Werner Stache. Stuka purettiin ja osat vietiin pois kentältä. Putoamiskohdassa ei ole kovin paljon jäänteitä, lähinnä pientä romua ja putoamispaikka, joka vielä näkyy jotenkuten. Aiemmin siellä oli hieman enemmän pientä romua, mutta ne ovat häipyneet keräilijöiden matkaan.

Stukan putoamispaikka Sodankylän kentän aidan pohjoispään ulkopuolella. Yllä olevat kuvat: Tuomo Laamanen.

Samana keväänä 16.4.1944 myös yksi Kemin lentokentältä operoinut Transportfliegertruppe 20:n (TGr.20) Junkers Ju-52 teki pakkolaskun lumipeitteiselle lentokentälle. Suuria vahinkoja ei tapahtunut eikä kukaan ilmeisesti vahingoittunut. Saksalaiset määräsivät vangit lapioimaan lumet pois lentoon lähtöä varten. Yksi venäläiskone kävi tiedustelemassa, mutta ei tulittanut. Seuraavana aamuna 17.4.1944 klo 9 kaksi venäläiskonetta tuli paikalle ja pudotti kolme tai neljä 70 kilogramman pommia ja ampuivat konekiväärillä kentällä olevan koneen tuleen. Kentän ja Sodankylän ilmatorjuntakonekiväärien tulituksella ei ollut vaikutusta ilmeisesti Boston-merkkisiin venäläiskoneisiin. Koneen tuhoutumispaikka on miltei entisen saksalaisten lennonjohtorakennuksen kohdalla. Kentältä löydettiin aiemmin alumiinipellin palanen, jossa oli numerosarja 5369 stanssattuna sekä valmistuslaatta, jossa oli merkintä 52 Tm VII. Tuhoutumiskohdalta, joka sijaitsee n. 150 metriä nykyisistä lennonjohdon rakennuksista pohjoiseen kiitotien länsipuolella, löytyy vieläkin lukuisia alumiinipellin palasia ja muita pikkuosia ja paikka, jossa kone oli ollut sen tuhoutuessa. Paikan kohdalla ei ole kasvillisuutta.

Ju-52:n tuhoutumispaikka ja sen jäämistöä. Yllä olevat kuvat: Pekka Heikkinen.

Vaikka Sodankylän lentokentän käyttö jäi varsin vähälle käytölle suurimman osan ajasta, oli se silti sijainniltaan ja myös toiminnaltaan tärkeä etappikenttä ja varalaskupaikka ilmasotatoimia varten Jäämeren, Petsamon ja Murmanskin suunnalla ainakin vuonna 1944. Se oli myös tärkeä välilaskupaikka saksalaisten vetäytymisvaiheelle ja materiaalikuljetuksille pohjoisempaan Suomeen  sekä siirtolennoille Suomesta Norjaan ja päinvastoin.

Nykyisin Sodankylän lentokentän merkitys saattaa kasvaa NATO-yhteyksien kannalta. Tällä hetkellä se on siviilikäytössä. Sota-aikaisia jäänteitä ei ole kovin paljon. Alueella on pommikuoppia, joitakin sota-aikaisia tienpohjia, kaivantoja ja vähäisiä Junkers Ju-52:n ja Stukan jäänteitä. Sota-aikanakaan siellä ei ollut kovin monta rakennusta.

Sodankylän lentokentän alue vuonna 1956. Kuva: Maanmittauslaitos.

Sodankylän lentokenttä nykyisin. Kuva: Sauli Salmela.

Lähteet:

Aktennotiz über Besprechung des Arbeitstabes W am 9.3.1944. Abt. Ia/op. Nr. 50/44 gKdos Chefs. A.H.Qu., den 10.3.44. KTB (Geb.) AOK 20 Ia. Chefsachen-Anlagen-Band 1.1.44-30.6.44. AOK 20, 58629/10. T-312, R-1056. National Archives and Records Administration (NARA).

Aktennotiz über Besprechung des Arbeitstabes W am 19.4.1944. Abt. Ia/op. Nr. 104/44 gKdos Chefs. A.H.Qu., den 20.4.44. KTB (Geb.) AOK 20 Ia. Chefsachen-Anlagen-Band 1.1.44-30.6.44. AOK 20, 58629/10. T-312, R-1056. (NARA).

Alakulppi, Jaakko. Lapin ilmailuhistoria 1. Enontekiön kuumailmapallosta 1799 Lapin ilmasotaan 1944 - 1945. 2. korjattu painos 2004. Vaasa 2004, 325 - 326.

Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle osoitettu tarkastuskertomus Lapin lentokenttien tarkastuksesta 15.5. - 21.5.1940/Helsingissä 24. toukokuuta 1940. Aero Oy.  Suomen ilmailumuseo.

Laatokka 15.6.1940.

Lapin Kansa 9.4.1939.

Lapin Kansa 20.6.1939.

Lapin Kansa 29.6.1939.

Lapin Kansa 1.7.1939.

Lapin Kansa 26.8.1939.

Luftlotte 5:n yhteysupseerin toimintakertomuksia. (Kansallisarkisto, KA).

Oberkommando der Luftwaffe 1939-45. Stab 1. (NARA).

Rantamäki, Pauli. Saksalaisten Suomessa olleet lentotukikohdat ja niiden toiminta sotien 1941 - 1945 aikana. Ilmasotakoulun tutkielma. Kauhava 30.4.1987.

Sodankylän kunnallislautakunnan aloite n:o 527 Valtioneuvostolle 17.4.1937. KA.

Tie- ja vesirakennushallitus. Helsingissä lokakuun 3 p:nä 1940. N:o Sal.747/. Kulkulaitosten ja yleisten töiden Ministeriölle. Asia: Ilmavoimien esikunnan esitys Sodankylän ja Vuotson lentokenttien kuntoonsaattamisesta. TVL:n arkisto.

Valtonen, Hannu. Lapin lentokoneenhylyt. Yli 20 vuotta pohjoista lentokonearkeologiaa. Jyväskylä 1993, 245 - 246.

Valtonen, Hannu. Pohjoinen ilmasota. Suomeen liittyviä sotatoimia syksystä 1944 kevääseen 1945. Jyväskylä 1996, 376.

Verkehrsregelung. Als Anlage wird eine Sammelmappe für die Strassen Rovaniemi-Lakselv, Rovaniemi-Kittilä Skibotn, Rovaniemi-Pello-Muonio wie mündlich besprochen überreicht. Stand der Eintragungen 1.7.1944. Kommandant des rückw. Armeegebietes 525, Abt. Ia Nr. 130/44 gKdos. St.Qu.,den 6.8.1944. Anlagenband zum KTB, AOK 20,Ia. 1.7.1944-17.11.1944. AOK 20, 65635/16. T-312, R-1066.  NARA.

Kuvalähteet:

Ilmailumuseo

Lapin maakuntamuseo

Maanmittauslaitos

Pekka Heikkinen

Rudolf Raschke

Sauli Salmela

Tauno Jarasto

Tuomo Laamanen