Kenraali Franz Böhme – sotarikollinen ja Balkanin teurastaja
© Kalevi Mikkonen 17.11.2026
Itävaltalainen jalkaväenkenraali (General der Infanterie), myöhemmin
vuoristojoukkojen kenraali (General der Gebirgstruppe) Franz Friedrich Böhme (*
15.4.1885 Zeltweg / Steiermark, † 29.5.1947 Nürnberg) toimi toisen maailmansodan aikana
mm. XVIII armeijakunnan komentajana Jugoslaviassa ja myöhemmin Suomessa
Kiestingin suunnalla.
Böhmen ura ennen II maailmansodan alkua
Franz Böhmen sotilasura alkoi 1.10. vuonna 1900, jolloin hän
värväytyi kadetiksi jalkaväen kadettikouluun Grazissa. Elokuussa 1904 hänet
ylennettiin vänrikiksi ja sijoitettiin joukkueenjohtajaksi Galitsiassa olevaan
95. keisarilliseen jalkaväkirykmenttiin. Ensimmäisen maailmansodan aikana Böhme oli Itävalta-Unkarin
armeijan upseerina. Sodan päätyttyä tappioon Böhme jäi palvelukseen ollen
esikuntaupseerina ja komentajana eri yksiköissä. Vuonna 1935 hänet ylennettiin
Itävallan armeijan kenraalimajuriksi. Hänet nimitettiin 1.6.1935 sotilastiedustelupäälliköksi. Böhme jäi palvelukseen myös Saksan armeijaan
sen jälkeen kun Itävalta oli liitetty Saksaan maaliskuussa 1938. Böhme yleni kenraaliluutnantiksi
kesällä 1939 hiukan ennen toisen maailmansodan alkua.
Böhmen toiminta maailmansodan alkuvaiheessa 1939 – 1941
Toisen maailmansodan alettua Böhme otti osaa hyökkäyksiin
sekä Puolaan että Ranskaan ensin 30. ja sitten 32. jalkaväkidivisioonan
komentajana (General der
Infanterie). Hänet nimitettiin XVIII armeijakunnan komentajaksi (XVIII.
Armeekorps) 15.6.1940,
kun sen edellinen komentaja Hermann Ritter von Speck kuoli taistelussa Yonnen
lähellä Ranskassa. Böhme palkittiin uransa aikana lukuisilla arvomerkeillä. Seuraava
Ranskan valloitukseen liittyvä ote kertoo, miksi Böhmelle myönnettiin
Ritarinristi (Das Ritterkreuz des Eisernen Kreuzes) 29.6.1940:
”Kenraaliluutnantti
Franz Böhme vaikutti ratkaisevasti sekä Maas-joen ylitykseen Givet’n molemmin
puolin että Maginot-linjan läpimurtoon Chimayn länsipuolella esimerkillisellä
velvollisuudentunnostaan sekä divisioonansa itsevarmalla, nopealla ja
energisellä johtamisella. Myöhemmin hänelle määrättiin väliaikaisesti Armee-Korpsin
komentaja, ja tässä tehtävässä hän suoritti tiedustelua kahden divisioonansa
sotilaan suunnittelemaa Marne-joen ylitystä varten Dormanin molemmin puolin.
Hän teki tämän siten, että molemmat divisioonat pystyivät onnistuneesti murtautumaan
joen yli ja saavuttamaan ratkaisevan läpimurron vahvoilla joukoilla. Tässä
kenraaliluutnantti Böhme osoitti jälleen olevansa rohkea johtaja tulituksen
alla, ja hän vaikutti ratkaisevasti taistelun kulkuun yleisellä asenteellaan.”
Böhme toimi sitten 1.11.1940 – 10.12.1943 XVIII
vuoristoarmeijakunnaksi (XVIII. Gebirgskorps) nimetyn armeijakunnan komentavana
kenraalina (General der Gebirgstruppe). Armeijakunta oli mukana operaatio
Maritassa, kun Saksa valtasi Kreikan keväällä 1941. Böhmen armeijakunta jäi
Balkanille miehitystehtäviin ja suoritti partisaanien vastaisia toimia Kreikan
lisäksi myös Serbiassa. Vastarinta saksalaisia vastaan kasvoi, ja saksalaiset
joukot vastasivat raakuudella taistelukentän ulkopuolella. Miehitysviranomaiset
eivät kohdelleet siviilejä lain suojaamina ihmisinä, vaan panttivankeina, joita
voitiin käyttää koko väestön pelottelemiseen.
Tässä kohtaa kenraali Franz Böhmen nimi nivoutuu julmuuksien historiaan. OKW (Oberkommando der Wehrmacht) määräsi Böhmen Serbiaan ”rauhoittamaan” aluetta, kun Josip Broz Titon johtamat kommunistipartisaanit ja kuningasmieliset nationalistit eli četnikit aloittivat hyökkäyksen saksalaisia vastaan heinäkuussa 1941. Serbian komentavana kenraalina (Bevollmächtigter Kommandierender General) Böhme sitoutui partisaanisodan vastaiseen saksalaisten kostojärjestelmään. Hän toimi 16.9.1941 – 2.12.1941 samanaikaisesti sekä komentavana kenraalina että Serbian alueen komentajana. Hän oli ainoa Wehrmachtin komentaja alueellaan, joka aloitti juutalaisten järjestelmällisen tuhoamisen. Saksan sotilashallinnon esikuntapäällikön Harald Turnerin ehdotuksesta miehitetyssä Serbiassa Böhme määräsi Mačva-operaation syys-lokakuussa vuonna 1941 "Podrinjen puhdistamiseksi”, mikä oli kosto Serbian partisaanikapinalle. Böhme määräsi, että kaikki kylät, joista ammuttiin Saksan armeijaa kohti tai joista löydettiin aseita, oli hävitettävä ja 15–60 -vuotiaat miehet pidätettävä ja siirrettävä keskitysleireille. Hän antoi 25.9.1941 lisäkäskyn: operaation oli oltava armoton esimerkin näyttämiseksi muulle Serbialle. Koston oli oltava niin pelottava esimerkki, että se iskisi koko väestön moraaliin.
Belgradin juutalaisten kokoaminen keskitysleirille oli jo
aloitettu turvallisuuspoliisin ja SD (Sicherheitsdienst) Serbian komentajan,
tohtori Wilhelm Fuchsin toimesta lokakuun alussa 1941. Kun kenraali Franz Böhme
otti johdon käsiinsä, hän määräsi 4.10.1941 teloittamaan 2 000 serbialaista
kostotoimena sen jälkeen, kun partisaanit väijyttivät 342. jalkaväkidivisioonan
kuorma-autosaattuetta Topolan alueella. Šabacin ja Belgradin keskitysleireiltä
valittiin 2000 vankia (pääasiassa juutalaisia ja kommunisteja) ja
teloitettiin Jabukan ja Pančevon välisellä alueella 9.10.1941. Teloitukset
tekivät Wehrmachtin yksiköt 342. Infanteriedivision (Sabac) ja Korpsnachrichtenabteilung 449
(Belgrad). Käytännössä
tämä vaikutti paitsi Serbian juutalaisiin myös esimerkiksi "Kladovon
kuljetuksen" juutalaisiin. Nämä Itävallasta, Berliinistä ja Danzigista
tulleet juutalaiset oli jo internoitu Šabaciin kesäkuussa 1941, ennen
partisaanikapinan puhkeamista. Tämä joukkomurha julistettiin sotilaallisesti
välttämättömäksi "kostotoimenpiteeksi", ja joukot toteuttivat sen
vastustelematta!
Serbian täysivaltaisena komentavana kenraalina Franz Böhme pian sen jälkeen (10.10.1941) välitti Berliinistä 16. ja 28. syyskuuta 1941 annetut käskyt yleisenä käskynä "kommunistisen kansannousun tukahduttamisesta" kaikille Serbian saksalaisjoukoille: "Serbian kansannousun armoton tukahduttaminen" (kohta 1); nopeilla toimilla "kaikki kommunistit, kommunisteiksi epäillyt miespuoliset asukkaat, kaikki juutalaiset, tietty määrä kansallismielisiä ja demokraattisesti ajattelevia asukkaita" oli pidätettävä, kaikille oli ilmoitettava, että heitä pidettiin "panttivankeina" vankilassa (kohta 2); sotilaiden tai etnisten saksalaisten menetysten sattuessa asianomaisten tai vastuussa olevien komentajien oli välittömästi määrättävä "pidätettyjen teloittaminen" suhteessa 1:100 tai haavoittuneiden tapauksessa suhteessa 1:50 (kohta 3); panttivangit oli hirtettävä tai ammuttava rikospaikalla pelotteena (kohta 5); Kiistanalaiset kylät oli poltettava maan tasalle, samoin kuin talot, joista laukauksia ammuttiin (kohta 6).
Böhme perusti toimintansa Adolf Hitlerin 16.9.1941 antamaan Führer-direktiiviin nro 31a (Führerweisung Nr. 31a), jossa määrättiin "järjestyksen palauttamisesta koko alueelle pitkällä aikavälillä ankarimpia keinoja käyttäen", sekä sotamarsalkka Wilhelm Keitelin samana päivänä antamaan käskyyn (Sühnebefehl 888/41): "Kostotoimena saksalaisen sotilaan hengestä 50–100 kommunistin kuolemanrangaistusta on yleensä pidettävä asianmukaisena näissä tapauksissa." Sovitussuhde oli 1:100 jokaista kuollutta sotilasta kohden ja 1:50 jokaista haavoittunutta sotilasta kohden. Böhme ei tarvinnut johtajansa ja ylipäällikkönsä eikä välittömän esimiehensä etukäteistä hyväksyntää varsinkaan juutalaisten tuhoamiseen. Sotilasuransa tässä vaiheessa Böhme ei ollut enää kokematon nuori mies, joka olisi vasta hiljattain tullut taisteluihin mukaan. Hän oli upseeri, jota oli koulutettu vuosikymmenten ajan komentamisessa, hierarkiassa, kurissa ja kielessä, jolla armeijat muuttavat päätökset käskyiksi.
Juutalaisten tuhoaminen oli kiistatta Hitlerin määräysten
mukainen, niin että jopa "alempiarvoinen" Wehrmachtin kenraali uskalsi
määrätä joukkonsa tuhoamaan järjestelmällisesti juutalaisia! Holokausti
Serbiassa oli koko miehityshallinnon itsenäinen, kollektiivinen teko, erittäin
tehokas ja korkeintaan Berliinistä tulevien yleisten ohjeiden mukainen, mutta
paikallisesti vallitsevan tilanteen mukaisesti toteuttama. Panttivankien ampumiset
Serbiassa toimivat todellisuudessa vain yhtenä tekosyynä juutalaisten
täydelliselle tuhoamiselle, johon Böhmen johtama Wehrmacht turvautui, koska tapetuille
saksalaissotilaille ei ollut helposti saatavilla tarpeeksi ei-juutalaisia
siviilejä suhteessa 1:100. Näin ollen Böhme oli toiminnallaan jo luonut
tapahtuneen tosiasian ennen kuin Saksan valtakunnan turvallisuusvirasto (RSHA)
otti aloitteen juutalaisten tuhoamiseksi! SS-Sturmbannführer Friedrich Suhr, RSHA:n hallitusneuvos,
saapui 18.10.1941 tehtävässä epäonnistuneen Adolf Eichmannin tilalle Belgradiin,
missä hänen oli määrä tutkia, voitaisiinko 8 000:n ”juutalaisen agitaattorin
ongelma”, joiden karkottamista lähetystö vaati, ratkaista paikan päällä. Hän ja
hänen valtuuskuntansa olivat hämmästyneitä huomatessaan, että kenraali Franz
Böhme Serbian täysivaltaisena komentavana kenraalina oli jo ottanut asiat omiin
käsiinsä ja pyrkinyt ratkaisemaan ”ongelman” itsenäisesti.
Kostotoimenpiteet jatkuivat monilla paikkakunnilla ja 16.10.1941
– 20.10.1941 kenraalimajuri Paul Hoffmannin johtama 717. jalkaväkidivisioona
suoritti Kraljevossa joukkomurhan. Sotilaat pidättivät kaupungin 14–60-vuotiaita miehiä,
rautatietyöläisiä sekä muualta paenneita siviilejä. Vangit koottiin
rautatievaunutehtaan veturihalliin odottamaan teloitusta. Siviilejä vietiin ryhmissä ulos
tehtaan alueelle kaivettujen joukkohautojen äärelle. Heidät ammuttiin
konekivääreillä usean päivän aikana 15.–20. lokakuuta. Saksalaisten omien
asiakirjojen mukaan uhrien joukossa oli ainakin 1 736 miestä ja 19 naista.
Surmattujen joukossa oli serbien lisäksi juutalaisia, romaneja sekä Sloveniasta
karkotettuja pakolaisia. Naisia ja lapsia syytettiin partisaanien auttamisesta tietojen keräämisessä ja
toimittamisessa, ja tästä syystä heitäkin pidettiin vihollisina.
Myös 20.10.1941 – 21.10.1941 717. jalkaväkidivisioona ja
poliisireservipataljoona 64 suorittivat likvidaatioita (lähes 2800 uhria)
Kragujevacissa. Tällöinkin teloitettiin juutalaisten ohella kokonaisia
lukioluokkia opettajineen, jotta määrätty lukumäärä saatiin aikaiseksi. Heidät marssitettiin
pelloille kaupungin läheisyyteen ja ammuttiin. Tämän jälkeen RSHA otti
jatkotoimenpiteet hallintaansa.
Böhmen yhtenä motiivina oli ilmeisesti myös se, että hän
kantoi voimakasta henkilökohtaista kaunaa serbejä kohtaan Itävalta-Unkarin
kokeman ensimmäisen maailmansodan tappion takia. Pian saapumisensa jälkeen
Böhme muistutti pääosin itävaltalaisia yksiköitään ensimmäisen maailmansodan
tapahtumista: "Voitte kostaa
kuolleiden tovereidenne puolesta, joiden veri virtasi täällä joissa vuonna 1914
serbien petoksen vuoksi." Kaksi ja puoli kuukautta kestäneen
hallintonsa aikana Böhme pyrki tukahduttamaan vastarinnan ja teloitutti useita
tuhansia serbialaisia. Hänen johdollaan käynnistyi erityisesti juutalaisiin, sinteihin
ja romaneihin kohdistetut vainot Balkanin alueella. Böhmen tekemä virallinen laskelma,
kun hänet kutsuttiin takaisin Saksaan 8. joulukuuta 1941, oli 3 562 vihollisen
kaatunutta ja 11 164 ammuttua panttivankia, mutta joidenkin laskelmien mukainen
luku oli ehkä jopa yli 25 000, mukaan lukien vähintään 6 000 sintiä ja romania.
Hänen omien joukkojensa tappiot olivat 160 kaatunutta ja 278 haavoittunutta.
Böhmen aloittamien toimenpiteiden seurauksena Serbian ilmoitettiin vuoden 1942
loppuun mennessä olevan ”Judenfrei”.
Huomion arvoista on kuitenkin se, että Italian fasistihallitus
oli johdonmukaisesti kieltäytynyt luovuttamasta juutalaisia saksalaisille valtaamillaan
alueilla. Italian armeija ei luovuttanut juutalaisia saksalaisille
miehittämiltään alueilta kuten Ranskasta, Jugoslaviasta tai Kreikasta.
Juutalaisten ei näillä alueilla tarvinnut pitää vaatteissaan edes Daavidin
tähteä. Vuosien 1941 – 1943 aikana tuhansia juutalaisia pakeni Saksan
miehittämiltä alueilta Italian miehittämille alueille. Italian viranomaiset
jopa evakuoivat 4000 juutalaista pakolaista Etelä-Italiaan, jossa he säilyivät
saksalaisten ulottumattomissa sodan loppuun asti. Italialaiset joukot estivät
myös Ante Pavelićin johtaman kroatialaisten Ustaša -joukkojen suunnitteleman
juutalaisten murhaamisen hallitsemallaan alueella. Benito Mussolinin syrjäyttämisen
jälkeen vuonna 1943 Italia siirtyi liittoutuneiden puolelle ja syyskuussa
Italian miehityshallinto Kosovossa ja Albaniassa loppui kolmessa päivässä
saksalaisten valloitettua alueen. Kyseessä ei ollut italialaisten joukkojen hallittu
vetäytyminen kotimaahan. Suurin osa Kosovossa ja Albaniassa olleista italialaisjoukoista
antautui saksalaisille ja joutui sotavangeiksi, kun taas osa liittyi
paikallisiin partisaanijoukkoihin taistelemaan Saksaa vastaan. Saksan kommandoyksikkö vapautti pidätetyn Mussolinin ja Pohjois-Italiaan muodostettiin nukkehallitus Mussolinin johdolla, mutta saksalaisten täydellisessä valvonnassa. Tällöin näille
alueille jääneet juutalaiset joutuivat Saksan armoille.
Böhme Suomessa 1942 – 1943
Tammikuussa 1942 raskaiden sotarikosten sävyttämä jalkaväen
kenraali Franz Böhme siirtyi armeijakuntineen takaisin Saksaan, josta se
siirrettiin touko-kesäkuussa Pohjois-Suomeen. Armeijakunta siirtyi Böhmen
johdossa Kiestingin lohkoille, jossa se pysyi koko Suomessa olonsa ajan. Suomen
marsalkka Mannerheimin kanssa sovittujen rintamalohkojen uudelleen järjestelyn
johdosta kesäkuussa 1942 rintamavastuu (Gruppe Louhi) Kiestingin–Louhen
suunnalla siirtyi saksalaiselle XVIII vuoristoarmeijakunnalle. Kenraalieversti
Eduard Dietl teki tarkastusmatkan tälle rintamalohkolle 6.6.1942, jolloin
Pontsalenjoen lentokentällä häntä vastaanotti kenraali Siilasvuon johtama
vastaanottokomitea, jossa oli jo mukana myös XVIII.(Geb.) AK:n komentaja Franz
Böhme. Dietl kiersi Böhmen kanssa lohkon kohteita. Dietl ilmoitti 2.7.1942
Mannerheimille, että XVIII vuoristoarmeijakunta otti kokonaisvastuun Kiestingin
suunnan rintamasta 3.7.1942.
Dietl teki vierailun Kiestingin rintamalohkolla myös
12.7.1942, jolloin hän korosti erityisesti partisaanien vastaista taistelua. Partisaanit
kiihdyttivät iskujaan sekä siviiliväestöä että saksalaisten liikennettä kohtaan,
joten se oli jatkuva huolen aihe saksalaisille. Raja-alueen väestön evakuoinnin
suhteen Dietl korosti Böhmelle, että evakuointi olisi mahdollista tehdä vain
siinä tapauksessa, että on todisteita asukkaiden yhteyksistä partisaaneihin.
Dietlillä oli varmaankin tiedossa Böhmen maine ja aikaisemmat toimet Balkanilla,
joten hän ilmeisesti muistutti Böhmeä, että Suomessa ei ole varaa mihinkään hölmöilyihin.
Evakuoinnissa Dietlin kädet olivat muutenkin sidotut, koska hänen pyynnöistään
välittämättä Suomen viranomaiset eivät suostuneet evakuoimaan raja-alueiden
asukkaita partisaanien iskuista huolimatta. XVIII vuoristoarmeijakunnan vahvuus
1.10.1942 oli vajaa 24 000 miestä. Kevään 1942 suurten motitustaistelujen
(Kiestingin kelirikkotaistelut), joihin XVIII vuoristoarmeijakunta ei vielä ehtinyt
osallistua, jälkeen rintama vakiintui tällä rintamalohkolla pitkäkestoiseksi
asemasodaksi, joka jatkui aina syksyyn 1944 saakka. Partisaanien jatkuvat
toiminnot linjojen takana olivat asemasotavaiheessa suurimmat huolen aiheet.
Suomessa Böhme oli siis alistettu kenraalieversti Eduard Dietlin alaisuuteen rintamalohkon komentajaksi täysin ilman samanlaisia valtuuksia kuin Jugoslaviassa, joten hänellä ei ollut mitään juutalaisiin kohdistuvia määräyksiä, koska saksalaisilla ei ollut edes mitään valtuuksia ja tuskin haluakaan suomalaisten suhteen, ei juutalaisten, romanien, pakolaisina Suomessa olevien ulkomaalaisten juutalaisten tai ylipäänsä kenenkään Suomen kansalaisen suhteen. Asemasotavaiheessa saksalaisten käsiin joutui muutenkin vain vähän neuvostoliittolaisia sotavankeja, lähinnä yliloikkareita, joten mitään ehkä yksittäistä vankisurmaa isompaa ei ole tiedossa. Toukokuussa 1943 Böhmelle myönnettiin Suomen 1. luokan vapaudenristi miekkoineen ja tammenlehvineen.
Böhme luovutti 10.12.1943 armeijakunnan komentajan tehtävät vuoristojoukkojen
kenraali Karl Eglseerille. Myös Eglseer oli toiminut Jugoslaviassa vuoden 1943
aikana ensin 714. jalkaväkidivisioonan ja sitten huhtikuussa uudelleen
järjestetyn 114. jääkäridivisioonan komentajana. Nämä molemmat yksiköt syyllistyivät myös
sotarikoksiin sekä Jugoslaviassa että myöhemmin Italiassa. Eglseer kuoli
23.6.1944 samassa lento-onnettomuudessa kuin Lapin joukkojen ylipäällikkö Eduard
Dietl.
Böhmen toiminta vuosina 1944 – 1945
Tammikuussa 1944 Böhme siirtyi Salzburgiin ja toimi Saksan XVIII sotilaspiirin komentajana. Kesäkuussa (24.6.1944) hänet siirrettiin uudelleen Balkanille 2. panssariarmeijan (2. Panzerarmee) komentajaksi kenraali Lothar Rendulicin tilalle. Yksikkö oli Jugoslaviassa Armeijaryhmä F:n osana osallistuen partisaanien vastaisiin taisteluihin. Wehrmachtin XXI.Gebirgskorps -joukkojen alaisuuteen perustettiin toukokuussa 1944 muodostettu pääosin Kosovon muslimeista kokoonpantu 21. Waffen-Gebirgs-Division der SS „Skanderbeg“ (albanische Nr. 1) vahvistamaan Saksan hallintaa Balkanilla ja taistelemaan jugoslavialaisia partisaaneja vastaan. Divisioona osallistui partisaanien vastaiseen toimintaan ja syyllistyi raakuuksiin serbiväestöä sekä juutalaisia kohtaan. Skanderbegin avulla satoja Pristinan ja Kosovon juutalaisia pidätettiin. Heidät kuljetettiin Bergen-Belsenin keskitysleirille, jossa suuri osa heistä menehtyi. Tämä tapahtui pääosin jo ennen Böhmen alueelle tuloa. Böhme kävi kuitenkin vierailemassa Skanderbegin joukkojen luona ja kannusti näitä jatkamaan toimintaansa.
Muslimeista kokoonpantujen Waffen-SS -joukkojen innoittajana
toimi Hitlerin ihailija ja hänen luonaan 28.11.1941 vieraillut Palestiinan mandaattialueen
hengellinen ja poliittinen johtaja Jerusalemin mufti Mohammed Haj Amin
al-Husseini. Vuoden 1943 kesäkuussa Amin al-Husseini onnistui vakuuttamaan myös
SS-Reichsführer Heinrich Himmlerin perustamaan useita muslimeista kokoonpantuja
Waffen-SS -yksiköitä. Hän tapasi myös Adolf Eichmannin, joka kuten Himmler
aikaisemmin kertoi ”lopullisesta ratkaisusta” juutalaisten tuhoamiseksi.
Böhmen lyhyeksi jäänyt toinen pesti Jugoslaviassa päättyi
kuitenkin jo 15.7.1944, kun häntä kuljettanut Fieseler Fi 156 Storch -lentokone
syöksyi maahan ja hän loukkaantui. Böhme siirrettiin Wehrmachtin
komentajareserviin, josta hän palasi komentamaan joukkoja Norjaan 8.1.1945 Norjan rykmentin ja 20.
vuoristoarmeijan ylipäällikkönä (General der Gebirgsgruppe). Pohjois-Norjassa
Böhme joukkoineen toteutti poltetun maan taktiikkaa samoin kuin Suomessakin oli
tehty Lapin sodan aikana.
Böhmen siirto Nürnbergin vankilaan
Franz Böhme antautui Norjassa briteille lokakuussa 1945 ja
hän jäi sotavankeuteen. Hänet lähetettiin tuomittavaksi Nürnbergiin
Keski-Euroopassa tehtyjen sotarikosten vuoksi. Nürnbergin
sotarikosoikeudenkäynneissä häntä syytettiin nimenomaan Serbiassa tehdyistä
sotarikoksista. Siksi Böhmen oikeudenkäynnillä olisi ollut merkitystä.
Panttivankioikeudenkäynti, virallisesti Yhdysvallat vastaan Wilhelm List ja muut, oli seitsemäs kahdestatoista Nürnbergin oikeudenkäynnistä, jotka järjestettiin ensimmäisen suuren kansallissosialististen johtajien oikeudenkäynnin jälkeen. Siinä tutkittiin sotilaskomentajia, joita syytettiin panttivankien ottamisesta, kostotoimista, siviilien teloituksista sekä vangittujen tai epäiltyjen partisaanien kohtelusta miehitetyssä Kreikassa, Albaniassa ja Jugoslaviassa. Böhme nimettiin syytettyjen joukkoon, mutta hän ei elänyt syytteeseenpanoon asti vaan 29.5.1947 hän surmasi itsensä hyppäämällä Nürnbergin vankilan neljännen kerroksen ikkunasta ennen kuin hänet ehdittiin tuomita. Tuomioistuin poisti hänen nimensä listalta hänen itsemurhansa jälkeen, ja oikeudenkäynti jatkui ilman häntä. Tuo yksittäinen teko päätti hänen henkilökohtaisen oikeudenkäyntinsä, mutta se ei poistanut hänen ympärilleen jo kertynyttä oikeushistoriaa. Oikeus oli koonnut asiakirjansa, mutta yhtä Serbian panttivankijärjestelmään ja joukkomurhiin kaikkein kiinteimmin liittyvää miestä ei ehditty kuulustella julkisessa oikeudenkäynnissä.
Nürnbergin panttivankioikeudenkäynti päättyi vuonna 1948
useisiin kuolemantuomioihin ja vankeusrangaistuksiin. Vankeusrangaistukset
jäivät kuitenkin verrattain lyhyiksi, koska useimmat vapautettiin jo muutaman
vuoden jälkeen. Oikeudenkäynnit ovat edelleen monimutkaisia, kiistanalaisia ja
epätäydellisiä, mutta ne olivat kuitenkin tarpeellisia. Toteuttaessaan
kansallissosialistista ideologiaa ja tehdessään rikoksiaan juutalaisia ja
romaneja vastaan Böhme kuvitteli olevansa ”historian oikealla puolella”, mutta
välttyi itsemurhalla oikeuslaitoksen asettamalta kuulustelulta sekä todennäköiseltä ja varmaankin ansaitulta hirttotuomiolta.
Lähdeluettelo:
Armeeoberkommando 20:n arkisto. Anlagen zum Kriegstagebuch Nr. 2, AOK
20, Ia, 16.-31.5.1942; 1.-30.6.1942; 1.-31.7.1942; 1.-31.10.1942. T-312, Roll
1017 - 1018. NARA (National Archives and Records Administration of
the United States).
Browning, Christopher R. Fateful Months: Essays on
the Emergence of the Final Solution. 2nd ed. New York/London: Holmes &
Meier, 1991.
Bundesarchiv.
Https://www.tracesofwar.com/persons/2417/B%C3%B6hme-Franz-Friedrich-General-der-Gebirgstruppe.htm
Manoschek, Walter: „Serbien ist judenfrei":
Militärische Besatzungspolitik und Judenvernichtung in Serbien 1941/42. Beiträge
zur Militärgeschichte 38. München: Oldenbourg, 1993.
Mikkonen,
Kalevi: MUSSOLINI – Tutkielma il Ducen ja fasismin aikakaudesta
Italiassa, 2024: https://www.academia.edu/119178808/MUSSOLINI_Tutkielma_il_Ducen_ja_fasismin_aikakaudesta_Italiassa
Mikkonen,
Kalevi: Dietl – Lapin kenraali jatkosodan aikana. Tallinna 2023.
Harvard Law School Library
Nuremberg Trials Project: https://nuremberg.law.harvard.edu/documents/authors/2725-franz-boehme
Pisarri, Milovan: Franz Böhme, in: Enzyklopädie des
NS-Völkermordes an den Sinti und Roma in Europa. Hg. von Karola Fings,
Forschungsstelle Antiziganismus an der Universität Heidelberg, Heidelberg 5. März 2024.
Stein, George H.: Waffen-SS. Hitlerin eliittikaarti
sodassa 1939 - 1945. Juva 2012.
Trigg, Jonathan: Hitler’s Jihadis. Muslim Volunteers
of the Waffen-SS. EU 2012.
Wikipedia:
https://en.wikipedia.org/wiki/Amin_al-Husseini

_Austrian_Generalmajor_Osterreichischen_Bundesheer_1938_Hungarian_Order_of_Merit_Commander's_Cross_Osterr._Verdienstorden_Ritterkreuz_decorations_Narodowe_Archiwum_Cyfro.jpg)
_Dietrich.jpg)
.jpg)
.jpg)




.jpg)
_1943__Gebirgsj%C3%A4ger_skiing_outfit_white_parka_Nazi_Germany_Wehrmacht_Heer_Unlisted_photographer_No.jpg)
_1942-43_Gebirgsj%C3%A4ger_Nazi_Germany_Wehrmacht_Heer_Unlisted_photographer_No_known_copyright_1382-1.jpg)
_Seaplane_2._Gebirgs-Division_Gebirgsj%C3%A4ger_Nazi_Germany_Wehrmacht_Heer_Unlisted_photographer_No_kn.jpg)




