tiistai 17. marraskuuta 2026

Kenraali Franz Böhme – sotarikollinen ja Balkanin teurastaja


© Kalevi Mikkonen 17.11.2026

Itävaltalainen jalkaväenkenraali (General der Infanterie), myöhemmin vuoristojoukkojen kenraali (General der Gebirgstruppe) Franz Friedrich Böhme (* 15.4.1885 Zeltweg / Steiermark, † 29.5.1947 Nürnberg) toimi toisen maailmansodan aikana mm. XVIII armeijakunnan komentajana Jugoslaviassa ja myöhemmin Suomessa Kiestingin suunnalla.

Franz Friedrich Böhme. Kuva: Bundesarchiv.

Böhmen ura ennen II maailmansodan alkua

Franz Böhmen sotilasura alkoi 1.10. vuonna 1900, jolloin hän värväytyi kadetiksi jalkaväen kadettikouluun Grazissa. Elokuussa 1904 hänet ylennettiin vänrikiksi ja sijoitettiin joukkueenjohtajaksi Galitsiassa olevaan 95. keisarilliseen jalkaväkirykmenttiin. Ensimmäisen maailmansodan aikana Böhme oli Itävalta-Unkarin armeijan upseerina. Sodan päätyttyä tappioon Böhme jäi palvelukseen ollen esikuntaupseerina ja komentajana eri yksiköissä. Vuonna 1935 hänet ylennettiin Itävallan armeijan kenraalimajuriksi. Hänet nimitettiin 1.6.1935 sotilastiedustelupäälliköksi. Böhme jäi palvelukseen myös Saksan armeijaan sen jälkeen kun Itävalta oli liitetty Saksaan maaliskuussa 1938. Böhme yleni kenraaliluutnantiksi kesällä 1939 hiukan ennen toisen maailmansodan alkua.

Böhme Itävallan armeijan asussa. Kuva: Narodowe Archiwum Cyfrowe.

Böhmen toiminta maailmansodan alkuvaiheessa 1939 – 1941

Toisen maailmansodan alettua Böhme otti osaa hyökkäyksiin sekä Puolaan että Ranskaan ensin 30. ja sitten 32. jalkaväkidivisioonan komentajana (General der Infanterie). Hänet nimitettiin XVIII armeijakunnan komentajaksi (XVIII. Armeekorps) 15.6.1940, kun sen edellinen komentaja Hermann Ritter von Speck kuoli taistelussa Yonnen lähellä Ranskassa. Böhme palkittiin uransa aikana lukuisilla arvomerkeillä. Seuraava Ranskan valloitukseen liittyvä ote kertoo, miksi Böhmelle myönnettiin Ritarinristi (Das Ritterkreuz des Eisernen Kreuzes) 29.6.1940:

”Kenraaliluutnantti Franz Böhme vaikutti ratkaisevasti sekä Maas-joen ylitykseen Givet’n molemmin puolin että Maginot-linjan läpimurtoon Chimayn länsipuolella esimerkillisellä velvollisuudentunnostaan ​​sekä divisioonansa itsevarmalla, nopealla ja energisellä johtamisella. Myöhemmin hänelle määrättiin väliaikaisesti Armee-Korpsin komentaja, ja tässä tehtävässä hän suoritti tiedustelua kahden divisioonansa sotilaan suunnittelemaa Marne-joen ylitystä varten Dormanin molemmin puolin. Hän teki tämän siten, että molemmat divisioonat pystyivät onnistuneesti murtautumaan joen yli ja saavuttamaan ratkaisevan läpimurron vahvoilla joukoilla. Tässä kenraaliluutnantti Böhme osoitti jälleen olevansa rohkea johtaja tulituksen alla, ja hän vaikutti ratkaisevasti taistelun kulkuun yleisellä asenteellaan.”

Böhme toimi sitten 1.11.1940 – 10.12.1943 XVIII vuoristoarmeijakunnaksi (XVIII. Gebirgskorps) nimetyn armeijakunnan komentavana kenraalina (General der Gebirgstruppe). Armeijakunta oli mukana operaatio Maritassa, kun Saksa valtasi Kreikan keväällä 1941. Böhmen armeijakunta jäi Balkanille miehitystehtäviin ja suoritti partisaanien vastaisia toimia Kreikan lisäksi myös Serbiassa. Vastarinta saksalaisia vastaan kasvoi, ja saksalaiset joukot vastasivat raakuudella taistelukentän ulkopuolella. Miehitysviranomaiset eivät kohdelleet siviilejä lain suojaamina ihmisinä, vaan panttivankeina, joita voitiin käyttää koko väestön pelottelemiseen.

Böhme (takana) Kreikassa huhtikuussa 1941 yhdessä Sepp Dietrichin kanssa. Kuva: Bundesarchiv.

Tässä kohtaa kenraali Franz Böhmen nimi nivoutuu julmuuksien historiaan. OKW (Oberkommando der Wehrmacht) määräsi Böhmen Serbiaan ”rauhoittamaan” aluetta, kun Josip Broz Titon johtamat kommunistipartisaanit ja kuningasmieliset nationalistit eli četnikit aloittivat hyökkäyksen saksalaisia vastaan heinäkuussa 1941. Serbian komentavana kenraalina (Bevollmächtigter Kommandierender General) Böhme sitoutui partisaanisodan vastaiseen saksalaisten kostojärjestelmään. Hän toimi 16.9.1941 – 2.12.1941 samanaikaisesti sekä komentavana kenraalina että Serbian alueen komentajana. Hän oli ainoa Wehrmachtin komentaja alueellaan, joka aloitti juutalaisten järjestelmällisen tuhoamisen. Saksan sotilashallinnon esikuntapäällikön Harald Turnerin ehdotuksesta miehitetyssä Serbiassa Böhme määräsi Mačva-operaation syys-lokakuussa vuonna 1941 "Podrinjen puhdistamiseksi”, mikä oli kosto Serbian partisaanikapinalle. Böhme määräsi, että kaikki kylät, joista ammuttiin Saksan armeijaa kohti tai joista löydettiin aseita, oli hävitettävä ja 15–60 -vuotiaat miehet pidätettävä ja siirrettävä keskitysleireille. Hän antoi 25.9.1941 lisäkäskyn: operaation oli oltava armoton esimerkin näyttämiseksi muulle Serbialle. Koston oli oltava niin pelottava esimerkki, että se iskisi koko väestön moraaliin.

Belgradin juutalaisten kokoaminen keskitysleirille oli jo aloitettu turvallisuuspoliisin ja SD (Sicherheitsdienst) Serbian komentajan, tohtori Wilhelm Fuchsin toimesta lokakuun alussa 1941. Kun kenraali Franz Böhme otti johdon käsiinsä, hän määräsi 4.10.1941 teloittamaan 2 000 serbialaista kostotoimena sen jälkeen, kun partisaanit väijyttivät 342. jalkaväkidivisioonan kuorma-autosaattuetta Topolan alueella. Šabacin ja Belgradin keskitysleireiltä valittiin 2000 vankia (pääasiassa juutalaisia ​​ja kommunisteja) ja teloitettiin Jabukan ja Pančevon välisellä alueella 9.10.1941. Teloitukset tekivät Wehrmachtin yksiköt 342. Infanteriedivision (Sabac) ja Korpsnachrichtenabteilung 449 (Belgrad). Käytännössä tämä vaikutti paitsi Serbian juutalaisiin myös esimerkiksi "Kladovon kuljetuksen" juutalaisiin. Nämä Itävallasta, Berliinistä ja Danzigista tulleet juutalaiset oli jo internoitu Šabaciin kesäkuussa 1941, ennen partisaanikapinan puhkeamista. Tämä joukkomurha julistettiin sotilaallisesti välttämättömäksi "kostotoimenpiteeksi", ja joukot toteuttivat sen vastustelematta!

Serbian täysivaltaisena komentavana kenraalina Franz Böhme pian sen jälkeen (10.10.1941) välitti Berliinistä 16. ja 28. syyskuuta 1941 annetut käskyt yleisenä käskynä "kommunistisen kansannousun tukahduttamisesta" kaikille Serbian saksalaisjoukoille: "Serbian kansannousun armoton tukahduttaminen" (kohta 1); nopeilla toimilla "kaikki kommunistit, kommunisteiksi epäillyt miespuoliset asukkaat, kaikki juutalaiset, tietty määrä kansallismielisiä ja demokraattisesti ajattelevia asukkaita" oli pidätettävä, kaikille oli ilmoitettava, että heitä pidettiin "panttivankeina" vankilassa (kohta 2); sotilaiden tai etnisten saksalaisten menetysten sattuessa asianomaisten tai vastuussa olevien komentajien oli välittömästi määrättävä "pidätettyjen teloittaminen" suhteessa 1:100 tai haavoittuneiden tapauksessa suhteessa 1:50 (kohta 3); panttivangit oli hirtettävä tai ammuttava rikospaikalla pelotteena (kohta 5); Kiistanalaiset kylät oli poltettava maan tasalle, samoin kuin talot, joista laukauksia ammuttiin (kohta 6).

Böhme perusti toimintansa Adolf Hitlerin 16.9.1941 antamaan Führer-direktiiviin nro 31a (Führerweisung Nr. 31a), jossa määrättiin "järjestyksen palauttamisesta koko alueelle pitkällä aikavälillä ankarimpia keinoja käyttäen", sekä sotamarsalkka Wilhelm Keitelin samana päivänä antamaan käskyyn (Sühnebefehl 888/41): "Kostotoimena saksalaisen sotilaan hengestä 50–100 kommunistin kuolemanrangaistusta on yleensä pidettävä asianmukaisena näissä tapauksissa." Sovitussuhde oli 1:100 jokaista kuollutta sotilasta kohden ja 1:50 jokaista haavoittunutta sotilasta kohden. Böhme ei tarvinnut johtajansa ja ylipäällikkönsä eikä välittömän esimiehensä etukäteistä hyväksyntää varsinkaan juutalaisten tuhoamiseen. Sotilasuransa tässä vaiheessa Böhme ei ollut enää kokematon nuori mies, joka olisi vasta hiljattain tullut taisteluihin mukaan. Hän oli upseeri, jota oli koulutettu vuosikymmenten ajan komentamisessa, hierarkiassa, kurissa ja kielessä, jolla armeijat muuttavat päätökset käskyiksi.

Adolf Hitler ja Wilhelm Keitel antoivat siviilien teloittamisia koskevia määräyksiä. Kuvat: Public domain.

Juutalaisten tuhoaminen oli kiistatta Hitlerin määräysten mukainen, niin että jopa "alempiarvoinen" Wehrmachtin kenraali uskalsi määrätä joukkonsa tuhoamaan järjestelmällisesti juutalaisia! Holokausti Serbiassa oli koko miehityshallinnon itsenäinen, kollektiivinen teko, erittäin tehokas ja korkeintaan Berliinistä tulevien yleisten ohjeiden mukainen, mutta paikallisesti vallitsevan tilanteen mukaisesti toteuttama. Panttivankien ampumiset Serbiassa toimivat todellisuudessa vain yhtenä tekosyynä juutalaisten täydelliselle tuhoamiselle, johon Böhmen johtama Wehrmacht turvautui, koska tapetuille saksalaissotilaille ei ollut helposti saatavilla tarpeeksi ei-juutalaisia siviilejä suhteessa 1:100. Näin ollen Böhme oli toiminnallaan jo luonut tapahtuneen tosiasian ennen kuin Saksan valtakunnan turvallisuusvirasto (RSHA) otti aloitteen juutalaisten tuhoamiseksi! SS-Sturmbannführer Friedrich Suhr, RSHA:n hallitusneuvos, saapui 18.10.1941 tehtävässä epäonnistuneen Adolf Eichmannin tilalle Belgradiin, missä hänen oli määrä tutkia, voitaisiinko 8 000:n ”juutalaisen agitaattorin ongelma”, joiden karkottamista lähetystö vaati, ratkaista paikan päällä. Hän ja hänen valtuuskuntansa olivat hämmästyneitä huomatessaan, että kenraali Franz Böhme Serbian täysivaltaisena komentavana kenraalina oli jo ottanut asiat omiin käsiinsä ja pyrkinyt ratkaisemaan ”ongelman” itsenäisesti.

Kostotoimenpiteet jatkuivat monilla paikkakunnilla ja 16.10.1941 – 20.10.1941 kenraalimajuri Paul Hoffmannin johtama 717. jalkaväkidivisioona suoritti Kraljevossa joukkomurhan. Sotilaat pidättivät kaupungin 14–60-vuotiaita miehiä, rautatietyöläisiä sekä muualta paenneita siviilejä. Vangit koottiin rautatievaunutehtaan veturihalliin odottamaan teloitusta. Siviilejä vietiin ryhmissä ulos tehtaan alueelle kaivettujen joukkohautojen äärelle. Heidät ammuttiin konekivääreillä usean päivän aikana 15.–20. lokakuuta. Saksalaisten omien asiakirjojen mukaan uhrien joukossa oli ainakin 1 736 miestä ja 19 naista. Surmattujen joukossa oli serbien lisäksi juutalaisia, romaneja sekä Sloveniasta karkotettuja pakolaisia. Naisia ​​ja lapsia syytettiin partisaanien auttamisesta tietojen keräämisessä ja toimittamisessa, ja tästä syystä heitäkin pidettiin vihollisina.

Kraljevon siviilejä on pidätetty. Kuva: Public domain.

Kraveljon joukkomurhan uhreja kaivannossa. Kuva: Public domain.

Myös 20.10.1941 – 21.10.1941 717. jalkaväkidivisioona ja poliisireservipataljoona 64 suorittivat likvidaatioita (lähes 2800 uhria) Kragujevacissa. Tällöinkin teloitettiin juutalaisten ohella kokonaisia lukioluokkia opettajineen, jotta määrätty lukumäärä saatiin aikaiseksi. Heidät marssitettiin pelloille kaupungin läheisyyteen ja ammuttiin. Tämän jälkeen RSHA otti jatkotoimenpiteet hallintaansa.

Kragujevacin vangittuja siviilejä viedään teloitettavaksi. Kuva: Public domain.

Böhmen yhtenä motiivina oli ilmeisesti myös se, että hän kantoi voimakasta henkilökohtaista kaunaa serbejä kohtaan Itävalta-Unkarin kokeman ensimmäisen maailmansodan tappion takia. Pian saapumisensa jälkeen Böhme muistutti pääosin itävaltalaisia ​​yksiköitään ensimmäisen maailmansodan tapahtumista: "Voitte kostaa kuolleiden tovereidenne puolesta, joiden veri virtasi täällä joissa vuonna 1914 serbien petoksen vuoksi." Kaksi ja puoli kuukautta kestäneen hallintonsa aikana Böhme pyrki tukahduttamaan vastarinnan ja teloitutti useita tuhansia serbialaisia. Hänen johdollaan käynnistyi erityisesti juutalaisiin, sinteihin ja romaneihin kohdistetut vainot Balkanin alueella. Böhmen tekemä virallinen laskelma, kun hänet kutsuttiin takaisin Saksaan 8. joulukuuta 1941, oli 3 562 vihollisen kaatunutta ja 11 164 ammuttua panttivankia, mutta joidenkin laskelmien mukainen luku oli ehkä jopa yli 25 000, mukaan lukien vähintään 6 000 sintiä ja romania. Hänen omien joukkojensa tappiot olivat 160 kaatunutta ja 278 haavoittunutta. Böhmen aloittamien toimenpiteiden seurauksena Serbian ilmoitettiin vuoden 1942 loppuun mennessä olevan ”Judenfrei”.

Huomion arvoista on kuitenkin se, että Italian fasistihallitus oli johdonmukaisesti kieltäytynyt luovuttamasta juutalaisia saksalaisille valtaamillaan alueilla. Italian armeija ei luovuttanut juutalaisia saksalaisille miehittämiltään alueilta kuten Ranskasta, Jugoslaviasta tai Kreikasta. Juutalaisten ei näillä alueilla tarvinnut pitää vaatteissaan edes Daavidin tähteä. Vuosien 1941 – 1943 aikana tuhansia juutalaisia pakeni Saksan miehittämiltä alueilta Italian miehittämille alueille. Italian viranomaiset jopa evakuoivat 4000 juutalaista pakolaista Etelä-Italiaan, jossa he säilyivät saksalaisten ulottumattomissa sodan loppuun asti. Italialaiset joukot estivät myös Ante Pavelićin johtaman kroatialaisten Ustaša -joukkojen suunnitteleman juutalaisten murhaamisen hallitsemallaan alueella. Benito Mussolinin syrjäyttämisen jälkeen vuonna 1943 Italia siirtyi liittoutuneiden puolelle ja syyskuussa Italian miehityshallinto Kosovossa ja Albaniassa loppui kolmessa päivässä saksalaisten valloitettua alueen. Kyseessä ei ollut italialaisten joukkojen hallittu vetäytyminen kotimaahan. Suurin osa Kosovossa ja Albaniassa olleista italialaisjoukoista antautui saksalaisille ja joutui sotavangeiksi, kun taas osa liittyi paikallisiin partisaanijoukkoihin taistelemaan Saksaa vastaan. Saksan kommandoyksikkö vapautti pidätetyn Mussolinin ja Pohjois-Italiaan muodostettiin nukkehallitus Mussolinin johdolla, mutta saksalaisten täydellisessä valvonnassa. Tällöin näille alueille jääneet juutalaiset joutuivat Saksan armoille.

Böhme Suomessa 1942 – 1943

Tammikuussa 1942 raskaiden sotarikosten sävyttämä jalkaväen kenraali Franz Böhme siirtyi armeijakuntineen takaisin Saksaan, josta se siirrettiin touko-kesäkuussa Pohjois-Suomeen. Armeijakunta siirtyi Böhmen johdossa Kiestingin lohkoille, jossa se pysyi koko Suomessa olonsa ajan. Suomen marsalkka Mannerheimin kanssa sovittujen rintamalohkojen uudelleen järjestelyn johdosta kesäkuussa 1942 rintamavastuu (Gruppe Louhi) Kiestingin–Louhen suunnalla siirtyi saksalaiselle XVIII vuoristoarmeijakunnalle. Kenraalieversti Eduard Dietl teki tarkastusmatkan tälle rintamalohkolle 6.6.1942, jolloin Pontsalenjoen lentokentällä häntä vastaanotti kenraali Siilasvuon johtama vastaanottokomitea, jossa oli jo mukana myös XVIII.(Geb.) AK:n komentaja Franz Böhme. Dietl kiersi Böhmen kanssa lohkon kohteita. Dietl ilmoitti 2.7.1942 Mannerheimille, että XVIII vuoristoarmeijakunta otti kokonaisvastuun Kiestingin suunnan rintamasta 3.7.1942.

Ote kenraalieversti Dietlin vierailun ohjelmasta Kiestingin lohkolla 12.7.1942, jolloin hän korosti partisaanien vastaisen taistelun tärkeyttä. Kuva: AOK 20:n sotapäiväkirjan ote vuodelta 1942.

Dietl teki vierailun Kiestingin rintamalohkolla myös 12.7.1942, jolloin hän korosti erityisesti partisaanien vastaista taistelua. Partisaanit kiihdyttivät iskujaan sekä siviiliväestöä että saksalaisten liikennettä kohtaan, joten se oli jatkuva huolen aihe saksalaisille. Raja-alueen väestön evakuoinnin suhteen Dietl korosti Böhmelle, että evakuointi olisi mahdollista tehdä vain siinä tapauksessa, että on todisteita asukkaiden yhteyksistä partisaaneihin. Dietlillä oli varmaankin tiedossa Böhmen maine ja aikaisemmat toimet Balkanilla, joten hän ilmeisesti muistutti Böhmeä, että Suomessa ei ole varaa mihinkään hölmöilyihin. Evakuoinnissa Dietlin kädet olivat muutenkin sidotut, koska hänen pyynnöistään välittämättä Suomen viranomaiset eivät suostuneet evakuoimaan raja-alueiden asukkaita partisaanien iskuista huolimatta. XVIII vuoristoarmeijakunnan vahvuus 1.10.1942 oli vajaa 24 000 miestä. Kevään 1942 suurten motitustaistelujen (Kiestingin kelirikkotaistelut), joihin XVIII vuoristoarmeijakunta ei vielä ehtinyt osallistua, jälkeen rintama vakiintui tällä rintamalohkolla pitkäkestoiseksi asemasodaksi, joka jatkui aina syksyyn 1944 saakka. Partisaanien jatkuvat toiminnot linjojen takana olivat asemasotavaiheessa suurimmat huolen aiheet.

Dietl ja Böhme Kiestingissä ilmeisesti syksyllä 1942. Kuva: Public domain.

Böhme kuvattuna Kiestingissä ilmeisesti 3.3.1943. Kuva: Public domain.

Suomessa Böhme oli siis alistettu kenraalieversti Eduard Dietlin alaisuuteen rintamalohkon komentajaksi täysin ilman samanlaisia valtuuksia kuin Jugoslaviassa, joten hänellä ei ollut mitään juutalaisiin kohdistuvia määräyksiä, koska saksalaisilla ei ollut edes mitään valtuuksia ja tuskin haluakaan suomalaisten suhteen, ei juutalaisten, romanien, pakolaisina Suomessa olevien ulkomaalaisten juutalaisten tai ylipäänsä kenenkään Suomen kansalaisen suhteen. Asemasotavaiheessa saksalaisten käsiin joutui muutenkin vain vähän neuvostoliittolaisia sotavankeja, lähinnä yliloikkareita, joten mitään ehkä yksittäistä vankisurmaa isompaa ei ole tiedossa. Toukokuussa 1943 Böhmelle myönnettiin Suomen 1. luokan vapaudenristi miekkoineen ja tammenlehvineen. 

Böhme kartan ääressä komentopaikallaan vuonna 1943. Kuva: Public domain.

Böhme poseeraa Heinkel He 59 -vesitason ohjaamossa ilmeisesti kesällä 1943. Lentokoneen rungossa näkyy 2. Vuoristodivisioonan (2. Gebirgs-Division) tunnus. Kuva: Public domain.


Vuoristojoukkoja Kiestingissä. Kuvat: SA-kuva.

Böhme luovutti 10.12.1943 armeijakunnan komentajan tehtävät vuoristojoukkojen kenraali Karl Eglseerille. Myös Eglseer oli toiminut Jugoslaviassa vuoden 1943 aikana ensin 714. jalkaväkidivisioonan ja sitten huhtikuussa uudelleen järjestetyn 114. jääkäridivisioonan komentajana. Nämä molemmat yksiköt syyllistyivät myös sotarikoksiin sekä Jugoslaviassa että myöhemmin Italiassa. Eglseer kuoli 23.6.1944 samassa lento-onnettomuudessa kuin Lapin joukkojen ylipäällikkö Eduard Dietl.

Böhmen toiminta vuosina 1944 – 1945

Tammikuussa 1944 Böhme siirtyi Salzburgiin ja toimi Saksan XVIII sotilaspiirin komentajana. Kesäkuussa (24.6.1944) hänet siirrettiin uudelleen Balkanille 2. panssariarmeijan (2. Panzerarmee) komentajaksi kenraali Lothar Rendulicin tilalle. Yksikkö oli Jugoslaviassa Armeijaryhmä F:n osana osallistuen partisaanien vastaisiin taisteluihin. Wehrmachtin XXI.Gebirgskorps -joukkojen alaisuuteen perustettiin toukokuussa 1944 muodostettu pääosin Kosovon muslimeista kokoonpantu 21. Waffen-Gebirgs-Division der SS „Skanderbeg“ (albanische Nr. 1) vahvistamaan Saksan hallintaa Balkanilla ja taistelemaan jugoslavialaisia partisaaneja vastaan. Divisioona osallistui partisaanien vastaiseen toimintaan ja syyllistyi raakuuksiin serbiväestöä sekä juutalaisia kohtaan. Skanderbegin avulla satoja Pristinan ja Kosovon juutalaisia pidätettiin. Heidät kuljetettiin Bergen-Belsenin keskitysleirille, jossa suuri osa heistä menehtyi. Tämä tapahtui pääosin jo ennen Böhmen alueelle tuloa. Böhme kävi kuitenkin vierailemassa Skanderbegin joukkojen luona ja kannusti näitä jatkamaan toimintaansa.

Böhme vierailulla Kosovon muslimeista pääosin muodostetun Skanderbegin SS-joukkojen luona. Kuva: Public domain.

Muslimeista kokoonpantujen Waffen-SS -joukkojen innoittajana toimi Hitlerin ihailija ja hänen luonaan 28.11.1941 vieraillut Palestiinan mandaattialueen hengellinen ja poliittinen johtaja Jerusalemin mufti Mohammed Haj Amin al-Husseini. Vuoden 1943 kesäkuussa Amin al-Husseini onnistui vakuuttamaan myös SS-Reichsführer Heinrich Himmlerin perustamaan useita muslimeista kokoonpantuja Waffen-SS -yksiköitä. Hän tapasi myös Adolf Eichmannin, joka kuten Himmler aikaisemmin kertoi ”lopullisesta ratkaisusta” juutalaisten tuhoamiseksi.

Hitler ja hänen ihailijansa al-Husseini tapasivat Berliinissä 28.11.1941. Kuva: Bundesarchiv.

Böhmen lyhyeksi jäänyt toinen pesti Jugoslaviassa päättyi kuitenkin jo 15.7.1944, kun häntä kuljettanut Fieseler Fi 156 Storch -lentokone syöksyi maahan ja hän loukkaantui. Böhme siirrettiin Wehrmachtin komentajareserviin, josta hän palasi komentamaan joukkoja Norjaan 8.1.1945 Norjan rykmentin ja 20. vuoristoarmeijan ylipäällikkönä (General der Gebirgsgruppe). Pohjois-Norjassa Böhme joukkoineen toteutti poltetun maan taktiikkaa samoin kuin Suomessakin oli tehty Lapin sodan aikana.

Böhmen siirto Nürnbergin vankilaan

Franz Böhme antautui Norjassa briteille lokakuussa 1945 ja hän jäi sotavankeuteen. Hänet lähetettiin tuomittavaksi Nürnbergiin Keski-Euroopassa tehtyjen sotarikosten vuoksi. Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynneissä häntä syytettiin nimenomaan Serbiassa tehdyistä sotarikoksista. Siksi Böhmen oikeudenkäynnillä olisi ollut merkitystä.

Böhme kuvattuna Nürnbergin vankilassa. Kuva: Public domain.

Panttivankioikeudenkäynti, virallisesti Yhdysvallat vastaan Wilhelm List ja muut, oli seitsemäs kahdestatoista Nürnbergin oikeudenkäynnistä, jotka järjestettiin ensimmäisen suuren kansallissosialististen johtajien oikeudenkäynnin jälkeen. Siinä tutkittiin sotilaskomentajia, joita syytettiin panttivankien ottamisesta, kostotoimista, siviilien teloituksista sekä vangittujen tai epäiltyjen partisaanien kohtelusta miehitetyssä Kreikassa, Albaniassa ja Jugoslaviassa. Böhme nimettiin syytettyjen joukkoon, mutta hän ei elänyt syytteeseenpanoon asti vaan 29.5.1947 hän surmasi itsensä hyppäämällä Nürnbergin vankilan neljännen kerroksen ikkunasta ennen kuin hänet ehdittiin tuomita. Tuomioistuin poisti hänen nimensä listalta hänen itsemurhansa jälkeen, ja oikeudenkäynti jatkui ilman häntä. Tuo yksittäinen teko päätti hänen henkilökohtaisen oikeudenkäyntinsä, mutta se ei poistanut hänen ympärilleen jo kertynyttä oikeushistoriaa. Oikeus oli koonnut asiakirjansa, mutta yhtä Serbian panttivankijärjestelmään ja joukkomurhiin kaikkein kiinteimmin liittyvää miestä ei ehditty kuulustella julkisessa oikeudenkäynnissä.

Nürnbergin panttivankioikeudenkäynti päättyi vuonna 1948 useisiin kuolemantuomioihin ja vankeusrangaistuksiin. Vankeusrangaistukset jäivät kuitenkin verrattain lyhyiksi, koska useimmat vapautettiin jo muutaman vuoden jälkeen. Oikeudenkäynnit ovat edelleen monimutkaisia, kiistanalaisia ja epätäydellisiä, mutta ne olivat kuitenkin tarpeellisia. Toteuttaessaan kansallissosialistista ideologiaa ja tehdessään rikoksiaan juutalaisia ja romaneja vastaan Böhme kuvitteli olevansa ”historian oikealla puolella”, mutta välttyi itsemurhalla oikeuslaitoksen asettamalta kuulustelulta sekä todennäköiseltä ja varmaankin ansaitulta hirttotuomiolta.

Lähdeluettelo:

Armeeoberkommando 20:n arkisto. Anlagen zum Kriegstagebuch Nr. 2, AOK 20, Ia, 16.-31.5.1942; 1.-30.6.1942; 1.-31.7.1942; 1.-31.10.1942. T-312, Roll 1017 - 1018. NARA (National Archives and Records Administration of the United States).

Browning, Christopher R. Fateful Months: Essays on the Emergence of the Final Solution. 2nd ed. New York/London: Holmes & Meier, 1991.

Bundesarchiv.

Https://www.tracesofwar.com/persons/2417/B%C3%B6hme-Franz-Friedrich-General-der-Gebirgstruppe.htm

Manoschek, Walter: „Serbien ist judenfrei": Militärische Besatzungspolitik und Judenvernichtung in Serbien 1941/42. Beiträge zur Militärgeschichte 38. München: Oldenbourg, 1993.

Mikkonen, Kalevi: MUSSOLINI – Tutkielma il Ducen ja fasismin aikakaudesta Italiassa, 2024: https://www.academia.edu/119178808/MUSSOLINI_Tutkielma_il_Ducen_ja_fasismin_aikakaudesta_Italiassa

Mikkonen, Kalevi: Dietl – Lapin kenraali jatkosodan aikana. Tallinna 2023.

Harvard Law School Library Nuremberg Trials Project: https://nuremberg.law.harvard.edu/documents/authors/2725-franz-boehme

Pisarri, Milovan: Franz Böhme, in: Enzyklopädie des NS-Völkermordes an den Sinti und Roma in Europa. Hg. von Karola Fings, Forschungsstelle Antiziganismus an der Universität Heidelberg, Heidelberg 5. März 2024.

Stein, George H.: Waffen-SS. Hitlerin eliittikaarti sodassa 1939 - 1945. Juva 2012.

Trigg, Jonathan: Hitler’s Jihadis. Muslim Volunteers of the Waffen-SS. EU 2012.

Wikipedia: https://en.wikipedia.org/wiki/Amin_al-Husseini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kenraali Franz Böhme – sotarikollinen ja Balkanin teurastaja © Kalevi Mikkonen 17.11.2026 Itävaltalainen jalkaväenkenraali ( General de...