torstai 24. lokakuuta 2019

Matford -kuorma-autojen romuja Lapin metsissä

© Kalevi Mikkonen 2019

Wehrmachtin käytössä oli Matfordin kuorma-autoja. Tämän mallin hylkyjä löytyy vieläkin sekä Rovaniemeltä että muualta Lapin metsistä. Ehjänä säilyneet autot keräsi Lapin Jäte Oy -niminen varta vasten saksalaisten omaisuuden keräämiseen muodostettu yhtiö heti sodan jälkeen kahden vuoden ajan. Yhtiö toimitti kaiken ehjänä säilyneen materiaalin sotakorvauksena Neuvostoliittoon ja mikä sinne ei kelvannut, se sai pitää itsellään ja myydä eteenpäin. Lapin Jätteellä oli Rovaniemellä isot varastot mm. Sahanrannassa, jonne mm. näitä autoja tuotiin. Kaikkiaan jotakuinkin ehjänä säilyneitä saksalaisten ajoneuvoja Neuvostoliittoon toimitettavaksi oli ainakin 800 kpl.(1)

Matford oli ranskalainen Ford-tehtaan tuote. Ford Motor Company laajensi tuotantoaan Ranskaan ja osti vuonna 1934 ranskalaisen Mathis-autotehtaan, jonka toimipaikka oli silloin (ja nykyisinkin) Ranskaan kuuluvassa Strasbourgissa.  Tehdas tuotti kuorma-autoja sodan aattona Ranskan armeijalle. Virallisesti tehtaan tuotanto loppui vuonna 1940, kun Ranska antautui Saksan valloitettua sen. Sodan aikana Matford kuitenkin teki ajoneuvoja Wehrmachtin tarpeisiin ainakin vuoteen 1942 asti. Strasbourgin tehtaan toiminnot siirrettiin sittemmin Fordin Kölnin tehtaille.(2)


Matford -kuorma-auto. (Kuva: Deutsche Fotothek/ CC-BY-SA-3.0-DE)


Yleisin käytössä ollut malli oli 4,5-tonnin Matford. Harvinaisempi malli oli 2,5-tonnin Matford V8 F-11W. Rovaniemeltä ja Lapista löytyneet "raadot" ovat todennäköisesti näitä 2,5-tonnisia. Moottorina näissä kuorma-autoissa oli Fordin perusmoottori Ford Flathead V8, jota kutsuttiin ”lättäpääksi”. Runko oli yleensä Fordin kuorma-auton perusrunko.(3) 

Matford -kuorma-autoja kulkeutui siis myös Lappiin Saksan armeijan mukana. Yhteysesikunta Roin tekemässä raportissa kerrottiin, että Organisation Todtin huollosta huolehtivalla N.S.K.K. (Nationalsozialistisches Kraftfahrkorps) Staffelin yksiköllä oli 9.10.1942 käytettävissään 30 Matford-merkkistä uutta kuorma-autoa, jotka oli saatu edellisenä keväänä. Autojen kunto ei ollut raportin mukaan erikoinen, koska varaosia ei ollut kovin helposti saatavissa ja erityisesti Matford-autot joutuivat kovaan rasitukseen, koska niitä käytettiin paljon. Se aiheutti autoille paljon vahinkoja. Toinen ongelma oli ammattitaitoisten autonkuljettajien ja mekaanikkojen puute. Tämän takia kaikista saksalaisten kuorma-autoista vain puolet oli käytössä, kun 30% oli huollossa ja 20% käyttökelvottomia. Kaikkiaan Rovaniemellä oli tällöin yhteensä 110 kuorma-autoa O.T.:n ja N.S.K.K.:n käytössä.(4) Myöhemmin oli luvattu saatavan lisää kuorma-autoja, mutta se tiedetään, että kuorma-autovaje oli Saksan Lapissa olevalla armeijalla krooninen, samoin kuin myös suomalaisilla.

________

Lähteitä:

1) Rovaniemi (sanomalehti/newspaper) 18.8.1946.
2) Wikipedia (Matford).
3) https://www.pienoismallit.net/galleria/malli_12235/, ja muita internet-lähteitä. Typenblatt über Lkw. Ausland. Anlagen zum Kriegstagebuch. AOK 20, O.Qu. T-312, R-1024. NARA.
4) Org.Todt'in autotarve ja -huolto. Liite N:ro 2. YhtERoi. Kansallisarkisto/Finnish National Archive T-17215/2.

Lisäksi omat tutkimukset/my own research.

Kiitokset Mari Olafson Lundemolle Kansallisarkiston dokumentista!/Thank you Mari Olafson Lundemo for the National Archive -document!








______________


English summary: The German Army Matford lorries in Lapland during the Continuation War

Matford was a car and truck manufacturer in France from 1934 to 1940. In the early 1930s, the Ford Motor Company was expanding its European production, while the French company Mathis had financial problems. It had a large factory at Strasbourg in France.

Passenger car production ended in 1940 with the buildup of truck orders for the French army, though the production line made lorries also during the German occupation, at least till 1942. Under the occupation, because of its proximity to the German border, the contents of the Matford Strasbourg factory were moved to Ford's Cologne plant.

The engine in these Matford V8 F-11W lorries was Ford Flathead V-8. These engines were cheap, and could easily be swapped into virtually any Ford. 

According to the report dated 9.10.1942 from YhtERoi there were 30 new Matford lorries in Rovaniemi and Lapland at that time. The problems were shortage of components and shortage of skilled drivers and mechanics. That's why only 50% of the lorries were in daily use.

There are still several remains of Matford lorries in Rovaniemi and Lapland forests. A company called Lapin Jäte Oy collected all intact vehicles and they were moved to the Soviet Union as war reparations. Lapin Jäte had their HQ and warehouses in Rovaniemi.




Kuorma-auton rungon sivulaatikot./Side boxes.

Matfordin hytin etupaneelin laitteiston reikiä./ A bezel of Wehrmacht transport lorry Matford in Finnish woods near Rovaniemi. Etupaneelin teksteissä lukee/The texts in the bezel are: "anlasser", "steckdose" and "zündung".


Kaikki kuvat/all photos: Kalevi Mikkonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti