sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kalevi Mikkonen 

ORGANISATION TODT  ROVANIEMELLÄ JA MUUALLA LAPIN ALUEELLA 1941 - 1944 



Kannen kuva: Organisation Todtin miehiä Lapissa 1943. Kuva: Signaali 1.3.1943. Deutscher Verlag Berlin. 



Organisation Todt Rovaniemellä ja muualla Lapin alueella 1941 – 1944 

Teksti © FL Kalevi Mikkonen 2017 

Rovaniemi 2017 

Kuvat 
Kuvien oikeuksien omistajat nimetty kuvien yhteyteen 


ISBN 978-952-93-8975-9 (PDF) 





Sisällys 

Organisation Todt Rovaniemellä ja muualla 
Lapin alueella 1941 – 1944

5   Johdanto 
8   O.T. Lager Rovaniemi 
14 Muita OT:n vuokraamia alueita ja rakennuksia Rovaniemen kauppalassa 
14 OT:n ja N.S.K.K.:n alueet ja OT:n työmaakohteet Rovaniemen maalaiskunnan alueella 
25 OT:n työmaakohteita muualla Lapin läänin alueella 
32 Arvioita OT:n toiminnasta Lapissa 
34 Summary 




Organisation Todt Rovaniemellä ja 
muualla Lapin alueella 1941 – 1944

Johdanto 

Fritz Todtin johtama rakennusjärjestö, jolle Hitler antoi nimen Organisation Todt vuonna 1938, rakensi Saksassa jo ennen sodan alkua autoteistä linnoituksiin asti. OT:n keskustoimisto oli Amt Bau-OT-Zentrale Berliinissä. Vuonna 1940 Fritz Todtista tuli Saksan varusteluministeri. Hän toimi kolmen ministeriön johdossa ja hänen toimenkuvaansa kuului myös armeijan aseistus ja sotatarvikehankinnat.(1)  

Organisation Todt ei ollut armeijan osa, vaan itsenäinen, puolisotilaallinen järjestö. OT ei kuulunut kansallissosialistisen puolueen organisaatioon vaan se oli hallituksen alainen järjestö. Sen henkilökunta oli Saksan sotilaslain alaista. OT:n saksalaisille työntekijöille ja joillekin ulkomaalaisille annettiin aseet, mutta he eivät kuitenkaan olleet taistelujoukkoja eikä heille annettu sotilaskoulutusta. OT:n saksalaisilla työntekijöillä oli myös järjestön tunnuksilla varustettu asepuku, jota ei jaettu muille työläisille. Varsinaiseen OT:n joukkoihin kuuluvilla oli lisäksi oma erityinen käsivarsinauha merkkinä järjestöön kuulumisesta. OT-joukkojen jäsenet vannoivat Hitlerille uskollisuudenvalan samoin kuin kaikki sotilaalliset yksiköt.(2)  

Saksan sotien myötä järjestön toiminta siirtyi pitkälti Saksan ulkopuolelle. Kun Suomen ja Saksan sotilaallinen yhteistyö alkoi keväällä 1941, OT:n väkeä alkoi tulla rakennustöihin myös Suomeen. Kesällä 1941 Suomessa työskenteli pieni Norjassa toimineen OT-Einsatzgruppe Wikingin alaosasto Sonderbauleitung Finnland. Einsatz Wikingin yhteysesikunta toimi Rovaniemellä. Varusteluministeri Todt teki 24.9.1941 pikavierailun Rovaniemelle tarkoituksenaan keskustella suomalaisten kanssa Rovaniemen ja Petsamon välille rakennettavasta rautatiestä ja lähti seuraava päivänä tutustumaan Jäämerentien kohteisiin. Rautatien rakentamista ei koskaan kuitenkaan edes aloitettu, sillä sekä maaherra Hillilä että lopulta myös Todt itsekin totesivat hankkeen olevan kannattamaton. Hillilä arvioi Todtin vaatimattomaksi, asialliseksi ja viisaaksi mieheksi.(3) Varusteluministeri Todt kuoli lento-onnettomuudessa 8. helmikuuta 1942 ja hänen seuraajakseen valittiin Albert Speer. Myös Speer seurueineen vieraili Rovaniemellä ja Lapissa joulun 1943 aikoihin.(4) 

Lokakuun lopulla 1941 tehtävien ja henkilökunnan määrän kasvaessa Organisation Todtin Suomen osaston nimeksi muutettiin Einsatz Finnland. OT jakautui Suomessa 23 alaosastoon (Baulager).(5) OT:n Suomen osaston komentajana toimi Hitlerin Kotkanpesän vuoristotien suunnittelija, yleisrintamajohtaja (Generalfrontführer) ja ylirakennusneuvos (Oberbaurath) August Michahelles. Heinäkuussa 1944 Michahellesin seuraajaksi nimitettiin rakennusneuvos (Baurath) Fritz Autenrieth. Hän oli aluksi virka-arvoltaan rintamaylijohtaja (Oberfrontführer) mutta ylennettiin vuonna 1944 rintamapääjohtajaksi (Hauptfrontführer).(6) Einsatz Finnland, joka oli toiminut omana järjestönään runsaat kaksi vuotta, yhdistettiin takaisin OT-Einsatzgruppe Wikingiin heinäkuussa 1944. Einsatz Finnlandin vastuualueen nimeksi tuli Oberbauleitung Rovaniemi, joka käsitti Rovaniemen, Kemin, Kemijärven, Sodankylän ja muiden näitä etelämpänä olevien paikkakuntien rakennustyömaat. Ylä-Lapin vastuualueen (Kaamanen, Inari, Ivalo ja Petsamo) nimeksi tuli Oberbauleitung Lappland.(7)  

 August Michahelles. Kuva: SA-kuva. 
                                                          
OT-joukot olivat ensisijaisesti rakennusjoukkoja, joiden tehtävänä olivat linnoitustyöt, liikenneyhteyksien ja majoitustilojen rakentaminen sekä huoltoon ja kuljetukseen liittyvät tehtävät rintaman takana. OT:n työnjohtajina ja suunnittelijoina toimivat saksalaiset ammattimiehet. Järjestön työvoimaan Lapissa kuului rintamapalvelukseen kelpaamattomia tai yli 40-vuotiaita saksalaisia, vallattujen alueiden vapaaehtoisia, pakkotyövelvollisia erityisesti Puolasta, Virosta, Ranskasta ja Hollannista sekä myöhemmin aika paljon sotavankeja. Jos Saksan ulkopuolisten alueiden työntekijät eivät kuuluneet varsinaisiin OT-joukkoihin (OT-eigenes) tai jonkun yksityisen yrityksen henkilökuntaan (Firmenangehörige), heidät luokiteltiin pakkotyövoimaksi (Sonstige zugewiesene Ausländer), jotka jaettiin vielä kahteen osaan, eli vapaaehtoiset (Hilfswillige) ja pakkotyöläiset (Zwangsarbeiter). OT:n varsinaiset työntekijät olivat Saksan sotilaslain alaisia.(8)  OT:n joukkojen määrä Pohjois-Suomessa vaihteli vuosien 1941 – 1944 välisenä aikana runsaasta kahdestatuhannesta miehestä yli seitsemääntuhanteen.9 Joukot toivat mukanaan ajoneuvoja, eläimiä, koneita, työkaluja ja rakennusaineita.(10) 

Sotavankien määrän kasvaessa sotavuosien aikana, saksalaisten tarkoitus oli käyttää töissä nimenomaan sotavankityövoimaa. Arvion mukaan Lapissa työskenteli enimmillään 15 000 - 20 000 sotavankia, joista Rovaniemellä ja ympäristössä muutama tuhat. Lapin työmailla vallitsi melkoinen kielten ja kansallisuuksien sekamelska, kun työmaalla saattoi olla lukuisien eri maiden kansalaisia. Saksalaiset työntekijät erottuivat muusta työvoimasta asepuvuillaan ja tietenkin niin, että varsinkin sotavankien kohtelu oli huonoa muihin verrattuna. OT olisi halunnut palkata myös suomalaista työvoimaa, mutta työvoimapulan takia se ei useinkaan ollut mahdollista.(11) Sen sijaan useat kymmenet pohjoissuomalaiset rakennus- ja huoltoalan yritykset toimivat OT:n aliurakoitsijoina.(12) 

OT:n työyksiköt (OT-Einsatz) olivat insinöörien johtamia liikkuvia rakennusalan yritysten yksiköitä, joiden vahvuus oli yleensä 2 000 - 3 000 miestä. Työyksiköillä oli omat ajoneuvot ja työkoneet ja muonitusta lukuun ottamatta he huolsivat itse itsensä. Nämä työyksiköt usein olivat saksalaisia yrityksiä ja näiden työntekijöitä, jotka toimivat aliurakoitsijoina.(13) 

Einsatz Finnlandin materiaalikuljetuksista vastasi syksystä 1942 alkaen aiemmin itsenäisenä toiminut kuljetusyksikkö N.S.K.K.-Transport-Gruppe Todt (Nationalsozialistische KraftfahrkorpsTransport-Gruppe Todt). Myös N.S.K.K.:n alayksiköt, vuonna 1941 perustettu N.S.K.K.-TransportBrigade Speer ja syyskuussa vuonna 1942 perustettu Legion Speer -kuljetusjärjestöt, toimivat OT:n apuna. Lokakuussa 1942 nämä kaikki yhdistettiin yhdeksi järjestöksi nimeltään N.S.K.K.-Gruppe Todt ja kesäkuussa 1944 ne nimettiin uudelleen, jolloin järjestöstä käytettiin nimiä Transportkommando Speer tai Transportkorps Speer.(14)  

N.S.K.K.:n käytössä oli ainakin syksyllä 1942 noin 160 kuorma-autoa ja kuljettajina 212 saksalaista ja 72 ulkomaista työntekijää. Kuorma-autoista oli noin 80 sijoitettuna Rovaniemelle, noin 40 Ivaloon ja noin 40 Petsamon Parkkinaan. N.S.K.K. liikennöi säännöllisesti linjoilla RovaniemiIvalo-Inari-Karigasniemi ja Rovaniemi-Ivalo-Petsamo sekä Rovaniemi-Kuusamo-Taivalkoski.(15)

O.T. Lager Rovaniemi 

Saksalaiset olivat etukäteen tutkineet Rovaniemen kauppalan soveltuvuutta vuoristoarmeijan huoltokeskukseksi ja Pohjoisen armeijan päämajakeskukseksi. Jo Barbarossa-suunnitelmassa saksalaisten ryhmitysalueena käytettäisiin Rovaniemen eteläpuolella ja ympärillä olevia alueita. Koska Saksan operaatiot sijoittuivat pääosin Sallan suunnalle, Rovaniemi oli itsestään selvyys saksalaisten esikuntakaupungiksi. Liikenneyhteydet Rovaniemelle ja Rovaniemeltä vaikuttivat luonnollisesti asiaan, koska Rovaniemi oli liikenteen solmukohta Lapissa.(16) Siksi myös Organisation Todtin Lapin alueen päämaja ja keskuspaikka sijaitsi Rovaniemellä. 

Rovaniemen kauppalan III kauppalanosan alueella silloisen Koskikadun pohjoisosissa ja nykyisten Koskikadun ja Ounasjoentien (entinen Pohjoinen Rantakatu) välisellä Kotitien ja Pirttitien alueella oli Organisation Todt -järjestöllä iso parakkileiri nimeltään O.T. Lager Rovaniemi. Lokakuussa 1941 perustetun OT:n Suomen osaston Einsatz Finnlandin esikunta sijaitsi tällä alueella Rovaniemellä. OT vuokrasi aluksi 32 200 neliömetrin suuruisen pääosin pelto- ja niittyalueen Yliruokasen perikunnalta lokakuussa 1941. Myöhemmin alueita vuokrattiin lisää, mm. Aapo Narkauksen ja Tornion Portteri- ja Oluttehtaan mailta. Parakkialueen rakentaminen aloitettiin talvella 1941 - 1942.  Alueella oli myös N.S.K.K. -Gruppe Todt -yksikön tukikohta-alue.(17)  

O.T. Lager Rovaniemellä oli ainakin nelisenkymmentä erilaista rakennusta. Täällä sijaitsivat sen tärkeimmät toimintakeskukset. Leirillä oli esikuntarakennus, upseerien majoitustila, johtokeskus, kaksiosainen sairaalaparakki (Gross-Revier), useita miehistön majoitusparakkeja, kokoustila, Reichspostin parakki, varastoja, iso keittiö- ja kanttiinirakennus, jääkellari, sauna ja pesutilat, puusepänverstas ja moottoriajoneuvokorjaamo, aggregaattitila, Kraftfahrzeug-Ersatz -alaleirin parakkeja (moottoriajoneuvoyksikön täydennysjoukkojen leiri), vartiorakennuksia, paja, käymälöitä ja iso noin 12 x 60 metrin kokoinen Kraftfahrzeug Werkstatt (moottoriajoneuvokorjaamo), jonka betonipohjaa on vielä Pirttitie 16:n pihamaalla sekä toinen noin 10 x 33 metrin kokoinen autokorjaamoparakki, joka säilyi alueen tuhosta ehjänä Koskikadun varrella Tornion Portteri- ja Oluttehtaan maa-alueella. Se purettiin joskus 1950-luvun lopulla. Alueella oli useita huoltoteitä, joiden kohdille tehtiin sodanjälkeisen omakotialueen tiestö. Sodan jälkeen Kotitien ja Pirttitien ympäristössä oli runsaasti romua ja rakennusten jäänteitä raivattavana.(18) 

Silloisen Sepänkadun (nykyinen Piisivalkeantie) ja Koskikadun luoteiskulmauksessa Koskikadun varrella oli OT:n leirialueen yksi korkea sisäänkäyntiportti, joka oli kaiketi puusta tehty, kuten heillä oli tapana.(19) Toukokuussa 1944 tehtyyn OT Lagerin karttaan tätä porttia ei ole merkitty, vaan se on merkitty alemmaksi Sepänkadun varteen, johon se on ilmeisesti siirretty uusien rakennusten rakentamisen takia. Piikkilanka-aidalla ympäröidylle alueelle oli ainakin kolme sisäänkäyntiä eri suunnista. 

Pentti Mikkonen, joka asui Pirttitiellä vuodesta 1945 alkaen 1960-luvun lopulle, kertoi seuraavaa: ”Pirttitie 16:n pikkupuoli rakennettiin jo vuonna 1945 ja päärakennuksen rakentaminen aloitettiin vuonna 1946, ja se valmistui vuonna 1947. Alue (20) oli sodan aikana ollut saksalaisten aluetta ja siellä oli romua ja rakennusten jäänteitä raivattavana. Kaikkea tavaraa ja betonijätettä, mitä tontilla oli, käytettiin tietysti hyödyksi talon rakentamisessa. Ison puolen rakennuksen betonirakenteisiin käytettiin saksalaisten tontille jäänyttä betonia. Perustuksen lattian betonirakenteita oli ja on vieläkin pihan alueella näkymättömissä kellariportaikon molemmin puolin. Kellaria tehtäessä betoniin leikattiin portaikkoa varten väylä. Sama perusta ulottui ilmeisesti myös viereisen talon (Pirttitie 14) pihalle.  


O.T. Lager Rovaniemi Rovaniemen 3. kauppalanosassa. Kartta:  Rovaniemen kaupunginarkisto. (Kartan muokkaus: Kalevi Mikkonen). Kirjassa: Kalevi Mikkonen, Parakkeja ja piikkilankaa. Saksan armeijan rakentamiseen liittyvä toiminta Rovaniemen seudulla 1940 – 1944. Oulu 2016. 2. painos, 115. 

Pirttitie 16:n perunamaalta löytyi myös betonin kappaleita, samoin kuin saksalaisten esineistöä. Tontin Ounasjoen puoleisella sivulla oli saksalaisten tekemä melko syvä sadevesioja aina Pirttitien päästä Hartsuherrantielle asti. Oja (21) oli vielä 1960-luvulla syvä ja vetinen. Ojan vieressä meidän tontin takapihalla maan alla oli saksalaisten salaojaputkisto, joka on siellä varmaan vieläkin. Hartsuherrantien kohdalla oli saksalaisten tekemä yhteisviemäriputkisto ja tien yläpäässä oli saksalaisten tekemä saostuskaivo silloin Pirttitie 8:ssa asuvan Emil Pyttysen talon kellarissa. Kellari oli maapohjakellari, ja se ilmeisesti kuului samalla paikalla olleeseen saksalaisten taloon. Kaivosta meni saksalaisten tekemä viemäriputki Hartsuherrantielle ja siitä eteenpäin Ounasjoentielle asti. Ounasjoentien joenpuoleisella alueella oli saksalaisten tekemä viemärikaivo, joka ohjasi jätevedet Ounasjokeen. Viemäri oli ainakin Pirttitien puoleisesta päästä tukkeutunut paikoitellen eikä enää toiminut kunnolla. Hartsuherrantien saksalaisten tekemä viemäri oli vielä sodan jälkeen aika pitkään käytössä. Pirttitie 4:n kohdalla oli puoliksi säilynyt saksalaisten kanttiinirakennus, jota käytettiin heti sodan jälkeen kommunistien toimistona ja Kansan Tahdon toimituksena. (22) 

Aarne Mikkonen kertoi: ”Kun olin noin 10-vuotias lapsi 1950 - 1960 -lukujen vaihteessa, Pirttitien takaisesta ojasta löytyi runsaasti kiväärin ammuksia, tykkien ammuksia, aseita ja niiden osia sekä muuta romua runsaasti. Me pikkupojat kaivoimme niitä esiin mudasta ja ympäröivältä pieneltä metsäalueelta. Oja oli siihen aikaan varsin saastainen, kun sinne tuli ulostetta talojen ulkovessoista, joten kaivaminen ei aina ollut kovin miellyttävää toimintaa. Ammukset säilytettiin jonkun varastossa ja niitä käytiin sitten räjäyttelemässä Ounasjoen törmällä tai talvella joen jäällä. Ammus laitettiin peltiseen kurkkupurkkiin, nakattiin vähän bensaa sekaan ja sitten sytytyslangalla tai vain tulitikun sinne heittämällä ne saatiin räjähtämään. Ennen kuin ammus kuumeni ja räjähti, kerkesi juuri juosta alta pois tarpeeksi kauas.”(23) 

Risto Hakkarainen, jonka perhe asui Pirttitie 20:ssa, tiesi kertoa seuraavaa: ”Muistan lapsuudesta isän kertoneen, että meidän perunapellosta löytyi saksalaisten tekemiä betonisia anturoita ja salaojia läheltä tontin takana olevaa ojaa.”(24) Näyttäisi siis siltä, että Organisation Todtin alue ulottui aina nykyisen Pirttitie 20:n reunalle saakka, joka lienee ollut heidän alueensa päätepiste sillä suunnalla. 

Hilkka Ahokas, joka asuu Pirttitie 23:ssa, kertoi, että heidän piha-alueella on jäänteitä saksalaisten betonista valmistetusta lattiasta. Ahokkaan pihalta routa puskee esiin aina silloin tällöin puun kappaleita, jotka voivat olla rakennusten jäänteitä.(25) Betonilaatta on pääosin nurmikon alla, mutta jonkin verran on näkyvissäkin. Alue on ainakin 4 x 6 metriä, mutta voi olla jopa 6 x 6 metriä tai enemmän. Tässä kohdassa on saksalaisten kartan mukaan ollut yksi OT:n alueen rakennus. Olen lapsena usein vieraillut tällä pihalla ja keinunut laatan päällä olevassa keinussa. Silloin laattaa oli paljon enemmän näkyvillä kuin nykyisin.(26) 
                                                          
Juhani Setälä puolestaan kertoi seuraavaa: ”Asuin lapsena Pirttitie 2:ssa sodan jälkeen. Tontin takaosasta lähti saksalaisten tekemä maanalainen puulla tuettu käytävä kohti Ounasjoentietä. Eräs poika oli sodan jälkeen mennyt sitä niin pitkälle kuin siitä pääsi. Käytävä oli mahdollisesti viemäröinti- tai sähköjohtotarkoituksiin tarkoitettu. Kyseisen tontin pihalla on viime vuosiin asti silloin tällöin putkahtanut maan alta roudan puskemia sodanaikaisia esineitä, mm. konekiväärivyö, näkyville.” (27) 

Sirkka Lampelan os. Laakson perhe asui silloisella Sepänkadulla, jonka nykyinen osoite on Visakatu 1, vuodesta 1939 alkaen, eli juuri Organisation Todtin alueen reunalla. Hän asuu samalla paikalla olevassa uudessa talossa edelleen. Sirkka Lampela kertoi seuraavaa: ”Asuintalomme säilyi saksalaisten tuhotyöltä siten, että Otto-setä, joka oli vielä silloin meidän evakkoon lähdön jälkeen Rovaniemellä, huomasi nuorten saksalaisten sotilaiden olevan valmistelemassa ilmeisesti trotyylipanosta talon räjäyttämiseksi. Hän sanoi saksalaisille, että jättäkää talo polttamatta, jolloin sotilaat jättivät talon rauhaan. Talon omisti isäni Kusti Laakso, joka toimi mm. eversti Willamon autonkuljettajana sota-aikana. Alkuperäinen asuintalo purettiin keväällä 1978 uuden rakennuksen tieltä.  

Harvinainen kuva, jossa näkyy OT:n leirialueen parakkeja. Kuva: Sirkka Lampelan valokuva-albumi. 
                                                          
Talon viereen rajoittui saksalaisten iso varuskunta-alue. Hallussani on valokuva, jonka on muistini mukaan ottanut saksalaissotilas. Siinä on muutamia alueen lapsia kuvassa, mm. minä itse. Lapsien takana näkyy kaksi alueen reunalla olevaa rakennusta ja yksi kauempana oleva suomalainen talo. Kuva on otettu keväällä 1943. Taustalla oleva mänty on edelleen olemassa talon pihalla. Kerran minun vanhempi veljeni pyysi minua mukaan kerjäämään saksalaisilta karkkeja. Menimme saksalaisten alueelle oman pihan kohdalta. Erään miehistöparakin, jossa oli kerrossänkyjä, kohdalla oli saksalainen sotilas. Pyysimme häneltä karkkia. Saimmekin jotain ns. uskovaisten pastillien tapaista karkkia, mutta vihaisen oloinen sotilas käski meitä poistumaan alueelta ja kielsi tulemasta takaisin ampumisen uhalla. Vanhempani kielsivät meitä lapsia olemasta tekemisissä saksalaisten kanssa. Saksalaisten alue oli tuhottu evakosta palattaessa. Omalta pihalta olemme löytäneet kasvimaata penkoessa mm. kaksi kiväärin pistintä.”(28) 

Tämän tekstin kirjoittaja (Kalevi Mikkonen) muistaa 1960 - 1970 -luvuilta tästä entisestä Organisation Todtin alueesta seuraavaa: ”Muistan, että Pirttitie 16:n perunapellosta löytyi saksalaisten tikari. Lännenleikkejä leikkiessämme meillä oli vankkurilavana puinen saksalaisten ammuslaatikko, jossa oli muistaakseni Wehrmachtin tunnukset. Muistan myös hyvin sen saksalaisten rakennuksen betonipohjan, joka oli Pirttitie 16:n pihalla. Käytimme sitä ponnistusalustana pihapiirissä järjestetyissä pituushyppykilpailuissa. Ihmettelin silloin, että mikähän betonialusta se oikein on, kunnes sain tietää, että se oli saksalaisten jäljiltä sinne jäänyt.  Pirttitien päässä olevassa metsikössä oli alueen poikien tekemä linnoitus, johon oli kerätty isot määrät saksalaisten peltiromua linnoituksen suojaksi. Kaupungin työntekijät kuljettivat romut pois joskus 1960-luvun lopulla.  

Pirttitien alkupäässä ns. Saharan urheilukentän ja Pirttitien välillä olevalla silloisella metsikkö/pusikkoalueella oli joitakin rakennusten jäänteitä ja sotaromua vielä 1960-luvulla ja ehkä 1970-luvun alussakin, ennen kuin alue siivottiin nykyiseksi puistoksi. Vielä 1970-luvun alussa alueen reunalla suurin piirtein Paloaseman kioskin (nykyisen grillin) kohdalta meni viistosti alaspäin kohti Kotitien päätyä ja siitä eteenpäin Pirttitie 25:n kohdalle varsin leveä kivikkoinen ja kulunut kärrytie, jota saksalaiset merkitsivät karttoihinsa nimellä Feldweg, ja joka oli yksi heidän huoltoteitään alueella. Nykyisin tästä vanhasta tiestä ei ole enää yhtään jäljellä, sillä uusi pyörätie on rakennettu alueen halki, ja se osittain rakennettiin entisen polun päälle. Samoin joitakin uusia pihoja on tehty tien kohdalle ja muilta osin tie on jo kasvillisuuden peittämä, eikä sitä enää voi edes havaita.  

Myös Koskikadun ja Kotitien välillä oleva Kympintien loppuosa oli vielä 1970-luvun alussa samanlainen kärrytien pätkä, joka oli alun perin saksalaisten huoltotie, kuten koko nykyinen Kympintiekin. Koskikadun Kotitien puoleisen puistoalueen läpi kulkee vieläkin polkuja, joista osa on vanhoja saksalaisten huoltoteitä. Alueella on vieläkin jonkin verran jäänteitä saksalaisten rakennuksista siellä täällä rakentamattomalla alueella.” 

Rakennusten jäänteitä oli vielä 1950 - 1960 -luvuilla jäljellä melko paljon, mutta nykyisin enää vain muutamia pieniä kohteita on löydettävissä. Saksalaiset tuhosivat melkein kaikki rakennukset, mutta ainakin kolme rakennusta Koskikadun vieressä säilyi ehjinä. Ne purettiin myöhemmin 1950-luvulla. 

Muita OT:n vuokraamia alueita ja rakennuksia Rovaniemen kauppalassa 

Organisation Todtille oli vuokrattu Rovaniemen Puusepäntehdas. Lager Fischereihafenin alueella ns. Sahanrannalla Ounasjoen varren pistoraiteiden vieressä OT:lla oli kymmenkunta varastorakennusta, joissa varastoitiin rakennustarvikkeita, työkoneita ja muuta tarpeellista tavaraa. Alue otettiin käyttöön heti kesäkuussa 1941 ja sitä rakennettiin ja laajennettiin koko sodan ajan.(29) Tälle alueelle jäi sodan jälkeen useita ehjiä parakkeja pystyyn ja niitä käytti sodan jälkeen saksalaisten sotajäämistöä kerännyt Lapin Jäte Oy varastoina. Nykyisin tämä alue on Arktikumin aluetta ja puistoaluetta. 

OT:n ja N.S.K.K.:n alueet ja OT:n työmaakohteet
 Rovaniemen maalaiskunnan alueella 

1) O.T. Unterkunfts- u. Durchgangslager Sinettä 

Sinetän kylä sijaitsee noin 20 km Rovaniemen keskustasta luoteeseen Ounasjoen ja Sinettäjoen yhtymäkohdassa. Kylälle saapui marraskuussa 1941 Organisation Todtin OT-Einsatzstab Finnlandin (kenttäpostinumero 44803) joukkoja. Kuljetus tapahtui heidän omilla linja-autoillaan. Saksalaisia majoitettiin aluksi Sinetän alueella oleviin yksityisiin taloihin, koululle ja nuorisoseurantalolle. Miehet olivat pukeutuneet ruskeisiin sotilaspukuihin ja heillä oli vasemmassa käsivarressa punainen nauha, jossa oli hakaristi ja nauhan yläosassa oli noin kahden sentin levyinen harmaa nauha, jossa merkintä Org.Todt. Miesten vaatetus oli lähinnä kesävaatetusta eikä henkilökohtaisia aseita näyttänyt olevan. Sinetän koululla heidät majoitettiin luokkiin, jossa ei ollut sänkyjä vaan ainoastaan patjapussit. Seuraavana päivänä saapui huoltokalusto ja mm. pihalle pystytettävä kenttäkeittiö ja sille katos. Koulun (25 miestä) ja nuorisoseurantalon (noin 30 miestä) lisäksi majoitettiin upseereita ja miehistöä Uulanmyllylle, Luiron, Remsun, Piipposen, Poikelan, Tarsarannan, Haavikon, Syväjärven ja Koivurannan taloihin. Kansanedustaja Janne Koivurannan talon takana oleva navettarakennus oli myös kunnostettu saksalaisten käyttöön. Päivisin OT:n miehet kävivät Rovaniemellä töissä. Vapaa-aikoinaan he pelasivat jalkapalloa ja korttia. Sinetässä järjestettiin myös hiihtokilpailuja, joihin osallistui paikallisten lisäksi saksalaisia sotilaita.(30)   

OT:n miehet majoittuivat koululla siihen asti, kun he saivat oman parakkileirin valmiiksi. Sinetän koulu oli saksalaisten käytössä loppukesästä 1941 aina 23.9.1942 asti, jolloin koulu otettiin siviilikäyttöön ja koulunkäynti alkoi uudestaan.(31) Koululla oli suojeluskunnan kanslia ja saksalaisen joukko-osaston komendantin toimisto. 

Useimmissa muissa kiinteistöissä majoitus jatkui koko sodan ajan syksyyn 1944 asti. Miehistö ei kuitenkaan ollut koko ajan sama, vaan vaihtuvuus oli suurta. Kittiläntien ja Lamminvaaran välisellä Saunakankaan alueella oli Organisation Todtin yksiköllä OT-Einsatzstab Finnlandilla varuskunta-alue, joka sijaitsi nykyisen asuntoalueen kohdalla silloisilla Tarsarannan mailla ja ehkä muidenkin, kuten Rovaniemen maalaiskunnan mailla molemmin puolin silloista Kittiläntietä. Yksi sopimus alueen vuokraamisesta on säilynyt. Huhtikuun lopulla vuonna 1943 OT teki vuokrasopimuksen Antti Tarsarannan kanssa 1,5 hehtaarin maa-alueen (puolet metsää ja puolet niittyä) vuokraamisesta parakkileiriä varten. Alueella on ollut kuitenkin jo aiemmin vuokrattuja maita saksalaisten käytössä.(32)  

OT:n joukoissa oli pakolliseen työvelvollisuuteen määrättyjä valloitettujen alueiden tai liittolaismaiden työntekijöitä. Heille oli järjestetty erillinen majoitus mm. maakellareihin, joihin oli laitettu kamiina lämmikkeeksi. Kellareita rakennettiin isommiksi, jolloin sinne saatiin mahtumaan kaksikerroksiset puusängyt.(33) Aikalaisten kertoman mukaan Saksan sotaväen mukana olleissa työvelvollisissa ja sotavangeissa oli ranskalaisia, puolalaisia, belgialaisia, hollantilaisia, tshekkejä, slovakkeja, serbejä ja tanskalaisia, jotka ilman maksua auttoivat paikallisia asukkaita heinätöissä, teurastamalla sikoja ja kuljettamalla autoillaan. Tarvitsemistaan tuotteista, kuten lihasta, voista ja perunoista saksalaiset maksoivat hyvin.(34) 

Tarsarannan kankaan leirialueelle tien länsipuolelle korkeammalle maaston kohdalle valmistuivat ensiksi upseerien parakit. Niihin tehtiin polku, jonka reunat kivettiin nyrkin kokoisilla kivillä. Tien varrella oli aseistettu vartija koko ajan. Lipputangossa liehui Natsi-Saksan hakaristilippu. Ruokalaparakki, jossa oli myös erillinen keittiö, valmistui ensimmäisten parakkien joukossa. Ruokatavaravarasto sijaitsi kahdessa maakellarissa. Varastossa oli liha- ja kalasäilykkeitä, juustoa, voita, makkaroita, leipiä, laatikoittain vihanneksia ja kaalia, viiniä hyllyillä ja koreissa sekä karamellia ja suklaata. Saksalaiset myös kasvattivat sikoja ruuan tähteillä. Tuoretta lihaa he saivat teurastamalla sikoja silloin tällöin. Suomalaiset opettivat heitä tekemään myös palvilihaa. Työpalvelujoukot ja pakkotyöläiset söivät samassa paikassa. OT:n komentajalle Frontführer Alois Eisenreichille rakennettiin oma parakki läheiseen rinteeseen. Hänellä oli siellä pieni toimisto ja keittiönurkkaus. Isokokoinen Hitler-viiksillä varustettu Eisenreich oli kova kurinpitäjä eikä sietänyt vastaansanomisia.(35) 

Maastossa oleville vetisille paikoille saksalaisten tukikohdan majoitusparakkien välille tehtiin lankuista 1,5 metriä leveät jalkakäytävät yhdyskäytäviksi. Pelkät pitkospuut eivät kelvanneet vaan ne piti laudoilla päällystää. Lähellä olevalle lähteelle tehtiin myös lankkupolku. Myös itse lähde oli reunustettu lankuilla. Sieltä haettiin puhdasta hyvää vettä keittiölle ja parakeille. Keittiön sivulla oli betonista tehty sammutusvesiallas, joka oli pinta-alaltaan 2 x 5 metriä ja syvyydeltään kaksi metriä. Lisäksi alueella oli tietysti jätekaivo ja myös halkotarha polttopuita varten. Osia näistä rakennelmista ja ruokatavaran säilyttämiseen tarkoitetut maakellarit ovat säilyneet. Alueella oli myös saksalaisten elokuvateatteri, jonka esityksiä saivat myös suomalaiset käydä katsomassa.(36) 

2) Napapiiri /Lager 9,3 - 9,5 km 

Silloisen Jäämerentien (Petsamontie), nykyisen Sodankyläntien, varrelle Organisation Todt rakensi päähuoltoreittinsä varteen läpikulku-, autokomppania-, varaosa-, polttoaine- ja varikkoleirejä joukkojen liikenteen ja huollon turvaamiseksi. 

Tämä Napapiirin alue sijaitsee nykyisen Sodankyläntien varrella Napapiirin majalta noin 900 metriä itään tien etelän puoleisella alueella. Sodanaikaisen Jäämerentien varrella silloisen mittaustavan mukaan noin 9,3 - 9,5 km:n kohdalla Rovaniemeltä katsoen tien oikealla puolella sijaitsi Hilja Pallarin perikunnan ja Tuomas Kunnarin mailla todennäköisesti saksalaisten Wehrmachtin yksikön Zentral-Ersatzteillager 9:n (kenttäpostinumero 07291) 1.10.1943 alkaen vuokraama parakkileirialue. Siellä oli todennäköisesti myös viereisen ”Speer” Tanklagerin eli OT:n apuna toimineen N.S.K.K.:n eli Nationalsozialistisches Kraftfahrkorps-kuljetusjoukkojen polttoaineleirin huoltoalue.(37)  

Napapiiri/Lager 9,3 – 9,5 km entisen Jäämerentien varrella. Kartta: Kalevi Mikkonen. Kirjassa: Mikkonen 2016, 211. 

Vuokratun alueen suuruus oli yhteensä 38 000 neliömetriä. Vuoden 1953 ilmakuvassa alueen huoltotieverkosto ja rakennetut alueet ovat vielä hyvin näkyvissä. Alueella on runsaasti rakennusten ja kaivantojen jäänteitä sekä metalliromua. Leiriä kiertävä huoltotieverkosto on suurimmaksi osaksi vielä nykyäänkin hyvin näkyvissä, mutta joiltain osin se on lähes umpeen kasvanut. Alueella on ainakin 15:en rakennuksen jäänteet ja siellä on voinut olla pari rakennusta enemmän tai ne ovat olleet avoimia tai katollisia sirpalesuojia tai autokatoksia. Isoin rakennus on ollut noin 12 x 26 metriä. Joissakin rakennuksissa on ollut maavalleja, mutta ei kaikissa. Suunnitelman mukaan alueella on ollut majoitus- ja varastoparakkeja, toimistoparakki, keittiö- ja oleskeluparakki, ruokakellari, kaksi työpajaparakkia, paja- ja hitsausparakki, sauna, kaivo, aggregaattivarasto, käymälöitä ja lastaussilta.(38) Saksalaisten alueesta tekemät suunnitelmakartat ovat olemassa, mutta niissä ei mainita yksiköiden nimiä. Vanhan Jäämerentien poluksi umpeutunut pohja näkyy nykyisen Nelostien ja parakkialueen välissä. 

Napapiiri/Lager 9,3 – 9,5 km. Tiilirakennuksen rauniot. Kuva: Kalevi Mikkonen. 

3) Napapiiri/Lager 9,5 – 10 km 

Tämä asuinparakki- ja huoltoalue sijaitsee Sodankyläntien varrella, noin 1 km Napapiirin majalta tien vasemmalle eli pohjoisen puolelle menevän sivutien molemmilla puolilla. Sodanaikaisen Jäämerentien varrella silloisen mittaustavan mukaan 9,5 - 10 km:n kohdalla olevalla alueella Eemeli Karisen, Eelis Halvarin, Vuorman perikunnan, Matti Halvarin perikunnan, Heikki Alapoikelan, Matti Kunnarin ja Heikki Kunnarin mailla sijaitsi ”Speer” Tanklager, joka oli Organisation Todtin apuna toimineen N.S.K.K.:n kuljetusjoukkojen yksikön alue ja Wehrmachtin yksikön Zentral-Ersatzteillager 9:n (kenttäpostinumero 07291) parakkileiri sekä varaosien keskusvarasto nimeltä Barackenlager für Zentrales Ersatzteillager eli ZEL. Vuokratun alueen (1.9.1943 alkaen) suuruus oli yhteensä 38,53 hehtaaria.(39)  

Napapiiri/Lager 9,5 – 10 km. Ison rakennuksen savupiippuja maastossa. Kuva: Kalevi Mikkonen. 

Sivutien idän puoleisella alueella on runsaasti rakennusten jäänteitä, erilaisia kaivantoja ja huoltoteitä, joista lyhyitä pätkiä on enää havaittavissa. Suurimmaksi osaksi ne ovat lähes täysin umpeen kasvaneita. Alueella on ainakin 15:en rakennuksen jäänteitä. Yhden isohkon rakennuksen (noin 10 x 20 metriä) kolme savupiippua ovat vielä pystyssä. Savupiippuihin on käytetty turkulaisen Kupittaan Savi Oy:n tiiliä. Yksi korkein ja paksuin maavallein ympäröity, sisältä noin 7 x 15 metrin suuruinen ehkä ase- ja ammusvarastoksi tarkoitettu rakennuksen paikka, on myös alueella. Ilmeisesti alueen komentajan toimistorakennuksen edestä löytyy kivin reunustettu polku. Rakennus on kooltaan noin 10 x 20 metriä. Joidenkin rakennuksien ympäriltä löytyy maa- tai kivisokkeli. Rakennustiiliä, betonia ja runsaasti metalliromua löytyy monesta paikasta.(40) Vuoden 1953 ilmakuvassa alueella on näkyvissä laajoja hiekkapohjaisia ja kuluneita maa-alueita, joilla on ollut rakennuksia. Myös huoltotieverkostoa näkyy hyvin kuvassa.(41) Nykyisin alue on metsittynyt ja tiet sekä jäänteet kasvillisuuden peitossa pääosin, mutta kuitenkin helposti löydettävissä. 

Napapiiri/Lager 9,5 – 10 km. Alueella oleva ilmeisesti polttoainesäiliötä varten tehty kaivanto. 
Kuva: Kalevi Mikkonen. 

Lisäksi siellä on kaksi noin 40 metrin pituista taisteluhautaa, jotka ovat noin yhden metrin levyisiä ja yhden metrin syvyisiä. Taisteluhautojen puuosat on viety pois. Muita pienempiä kaivantoja, kuten kaivoja, taistelupesäkkeitä, ampumapoteroita ja käymälöiden paikkoja löytyy myös. Alueen pohjoispuolella on 1960 – 1970 -luvuilla ollut maalaiskunnan kaatopaikka. Pohjoispuolelle on myös raivattu iso varikkoalue, joka on voinut tuhota osan alueen saksalaisten rakennusten jäänteistä.(42) 

Entiseltä Jäämerentieltä alueelle menevän sivutien länsipuolella on myös ollut isohko alue saksalaisten käytössä. Tällä alueella on huoltoteitä, jotka vieläkin ovat pääosin ajokunnossa, joskaan niitä ei enää käytetä juuri muuhun kuin lähinnä kelkkailuun tai liikuntaan. Vuoden 1953 ilmakuvan perusteella alue on ollut ahkerassa käytössä ja tiet ja niiden väliset alueet ovat kuluneen näköisiä. Alueella on ollut reunoilla kiertävä tie ja keskellä välitie. Teiden reunoilla on molemmin puolin tietä säännöllisin välein tasattuja ja kuluneita piha-alueita, jotka ovat olleet kuorma-autojen parkki- ja huoltopaikkoja.(43) Mitä ilmeisimmin ”Speer” Tanklagerin polttoainesäiliöt ovat olleet juuri tällä alueella. Nykyisin alue on metsittynyt ja lähes kaikki päähuoltoteiden reunojen alueet ovat kasvaneet umpeen. Metsäalueelta löytyy kuitenkin useita kaivantoja, jotka lienevät näitä polttoainesäiliöiden paikkoja, S-muotoinen 2 x 12 metriä pitkä sirpalesuoja, V-muotoinen 2 x 8 metrin kokoinen sirpalesuoja, muita kaivantoja, runsaasti metalli- ja muoviromua sekä muutamia rakennusten jäänteitä.(44) 

4) Autti-Raution alue/Lager 11,6 km 

Saksalaiset vuokrasivat 1.12.1942 alkaen Mikko ja Heikki Keskipoikelan mailta yhteensä 48 417 neliömetrin alueen Autti-Rautiossa Olkkavaarantien ja Sodankyläntien risteyksen kaakkoispuolelta Sodankyläntien 11,6 km:n kohdalta. Alueella on sijainnut Organisation Todtin apuyksikön Kansallissosialististen moottoroitujen joukkojen eli N.S.K.K. -kuljetusyksikön laaja tukikohta-alue, jonka tieverkosto on vielä hyvin näkyvissä ja kuljettavissa.(45)
  
Siellä on runsaasti rakennusten jäänteitä. Rakennuksia on ollut yhteensä joko 23 tai 24. Muutaman rakennuksen piippu ja tiilimuurauksia on vielä pystyssä. Yhden reuna-alueen rakennuksen sisällä ollut betoninen säiliö (noin 1,5 x 2 metriä) on myös ehjä. Itse rakennus oli kooltaan noin 10 x 19 metriä. Lisäksi alueella on kaivantoja, taistelupesäkkeitä, ampumapoteroita, erilaista metalliromua ja muun muassa Ranskassa valmistettujen Matford-joukkojenkuljetusautojen jäänteitä. Alueella risteilee saksalaisten huoltoteitä, jotka ovat osittain vielä ajokuntoisia.(46) 

Autti-Raution alue/Lager 11,6 km. Kartta: Kalevi Mikkonen. Kirjassa: Mikkonen 2016, 214. 

Noin 300 metriä ennen tätä aluetta on tien samalla puolella pienehkö kaivantoalue (noin 45 x 55 metriä), jossa on ollut ilmeisesti saman yksikön huolto- tai ehkä aurauskalustoa. Kaivanto on mahdollisesti ollut ennen sotaa tai sodan aikana hiekanottopaikka tai se voi olla saksalaisten rakentama. Alueen sisällä on metalliromua, mm. tynnyreitä ja kamiinoiden jäänteitä, muuta metalliromua, lasimurskaa, käyttöesineitä ja ammusten tai kaasusäiliöiden kuoria.(47) Tästä alueesta ei ole arkistotietoja. 

Autti-Raution alue/Lager 11,6 km. Kuva: Kalevi Mikkonen.

5) Misin alue

Misi sijaitsee noin 50 km:n päässä Rovaniemen keskustasta Kemijärven suuntaan. Jo välirauhan aikana saksalaisia upseereja kävi siviiliasuissa kartoittamassa ja tutustumassa Misin alueen teihin ja maastoihin. Misin alueelle valmisteltiin saksalaisten suuria ammus- ja asevarikoita. Ensimmäisten saksalaisten joukossa saapuivat Organisation Todtin työntekijät, joita paikalliset asukkaat kutsuivat ”kaakaopojiksi” heidän ruskeiden univormujensa takia. He tekivät Misin hiekkaisille kankaille autolla kuljettavia teitä.(48) 

6) Saarenkylän-Vitikanpään lankkutie ja OT-Kriegsbrücke 

Sodan loppuvaiheessa vuonna 1944 saksalaiset rakensivat miehistön ja raskaan kaluston kuljetusta varten lankkutien entisen Saarenkylän kylätien päälle Rovaniemen maalaiskunnan Saarenkylään ja Vitikanpäähän. Tämä entinen kylätie alkoi Färinrannasta Rovaniemen Osuuskaupan myymälän kohdalta. Tie kääntyi nykyiselle Sahatielle ja seurasi vanhaa kärry- tai kylätietä Piirittävaaran tienhaaraan, josta se jatkui Vitikanpäähän. Tie kulki nykyisen Vitikanpääntien suuntaisesti Vitikanpään päähän, josta kahden lyhyehkön pukkisillan ja saarien kautta päästiin Ounasjoen yli Ylikylän puolelle nykyisen Apajatie 28:n kohdalle, jossa saksalaisilla oli vartiotupa. Samalle paikalle oli tehty silta jo 1930-luvulla aina kesäisin alueen asukkaiden eläinten, heinänkorjuukaluston ja ruokatarvikkeiden kuljetuksia varten. Silta purettiin osittain aina tulvan ja jäiden lähdön aikaan ja rakennettiin uudestaan sen jälkeen.(49) 


Lankkutien alkuperäisiä lankkuja, joissa näkyy puutappien reikiä. Kuva: Olli Lehtoranta.


Saksalaiset vahvistivat peräytymisliikennettä varten kylätietä laittamalla pehmeiden maastokohtien ylityksiin tehdyillä 2/5 tuuman lankuista puutapeilla kaksinkertaiseksi naulattuja 1,5 x 1,5 metrin kokoisia lankkulevyjä. Kaksi levyä laitettiin aina rinnakkain, jotta lankkutielle saatiin riittävästi leveyttä autoja varten. Lankkutie oli siten kolmen metrin levyinen. Ohituskohdilla laitettiin kolme lankkulevyä vierekkäin. Myös Hiansaaren ylittänyt tieosuus oli lähes kokonaan katettu näillä levyillä. Pukkisiltojen kansirakenne tehtiin niin, että poikittaisen lankutuksen päällä oli pituussuuntainen lankutus ajoraiteiden osalta. Raideleveys oli silloisten ajoneuvojen mukainen.(50)  

Lankkutien ja sillan rakensivat todennäköisesti Organisation Todtin työyksiköt, koska saksalaiset sotilaat kutsuivat siltaa nimellä OT-Kriegsbrücke tai OT-Brücke.(51) Saksalaiset ehtivät tuhota pukkisillat lähtiessään, mutta suomalaiset korjasivat ne käyttökuntoon 1.11.1944 mennessä. Lankkutie oli sodan jälkeen siltojen tuhoamisen takia varsin kovassa käytössä 1950-luvulle saakka. Nykyinen Lankkutie on saanut nimensä tämän saksalaisten tekemän peräytymistien mukaan.(52) Tämän lankkutien alkuperäisiä lankkuja on vielä nykyisinkin erään vuonna 1950 rakennetun nykyisen Lankkutien varrella olevan saarenkyläläisen navetan ylisillä lattialankkuina.(53) 

OT:n työmaakohteita muualla Lapin läänin alueella 

Organisation Todtin keskuspaikka sijaitsi Rovaniemellä, mutta se teki työmääräysten mukaisesti paljon rakennusurakoita eri puolilla Lappia. OT rakensi Jäämerentielle Saksan armeijalle huoltokeskuksia 50 – 100 kilometrin välein Rovaniemen ja Petsamon välille. Niissä oli levähdyspaikkoja, korjauspajoja, sairastupia, muonanjakelupisteitä ja tiedotustoimistoja.(54)

OT:n työyksiköt tekivät mm. polttopuuhakkuita, sahaustöitä, lumenaurausta, tavarakuljetuksia, asunto- tai varastoparakkien ja majatalojen rakentamista, tierakentamis- tai korjausurakoita, lumiaitojen ja siltojen rakentamista ja linnoittamistöitä. Työkohdepaikoilla oli tietysti myös olemassa jonkinlainen majoitusleiri joko parakki- tai telttamajoituksena.(55) Mm. Parkkinassa ja Ivalossa oli OT:lla myös omat autokorjaamot. OT:n työntekijät osallistuivat myös joidenkin lentokenttien kunnostamiseen.(56) Ivalon lähellä oli OT:n työleiri ja puunhakkausleiri.(57) Työkohteissa käytettiin OT:n oman ja aliurakoitsijoiden henkilökunnan lisäksi pakkotyöläisiä, työpalveluyksiköitä ja vankityövoimaa.(58) Eniten värvättyjä työläisiä oli Puolasta. Heitä oli Pohjois-Suomessa kaikkiaan 3630.(59)

Organisation Todtin huomattavimmat työt Lapissa:

1) Jo toukokuussa 1941 OT:n työporukka oli Kemin lentokentän rakennustöissä. OT:n ammattitaitoiset miehet  kaivoivat kaapeliojia, asensivat  kiitoratojen  merkinantolaitteita ja tekivät sähkö- ja puhelintöitä. Kesän lopulla he siirtyivät Kemistä pohjoiseen.(60)

2) Lokakuun lopulla 1941 OT osallistui saksalaisten suuren parakkikylän rakentamiseen Sallan kirkonkylän ja Kairalan kylän seudulle. Pääosa OT:n rakentajista oli aliurakoitsijoina toimineiden saksalaisten rakennusliikkeiden työntekijöitä, koska OT:n omaa työvoimaa ei vielä silloin ollut riittävästi Lapin alueella. Rakennustöissä oli mukana myös armeijan joukkoja ja sotavankeja.(61) 

3) OT:n tehtävänä oli maantien rakentaminen yhteistoiminnassa Suomen Tie- ja vesirakennushallituksen kanssa välille Palojoensuu – Kilpisjärvi - Skibotten (Norjassa). Maantie valmistui liikennöitävään kuntoon keväällä 1943. Suomen tieverkosto liitettiin näin Norjan läpi menevään saksalaisten nimeämään Reichstrasse nr. 50:een (nykyinen E 6 -tie).(62)

4) OT suoritti Ivalojoen (Ivalossa) ja Juutuanjoen (Inarissa) siltojen rakentamisen syksyllä 1943.(63) 

OT rakentaa siltaa Ivalojoen yli heinäkuussa 1942. Kuva: SA-kuva. 

5) OT suoritti Ivalo-Kaamanen -maantien leventämisen kaksikaistaiseksi ja tien parantamisen syksyllä 1943. Kaamasen ja Norjan Karasjoen välille tehtiin myös tie, joka jatkui Norjan puolella aina Lakselviin asti. Norjan Lakselvissa toimiva OT:n Einsatz Polarbereich rakensi tiet Norjan puolella. Vuoden 1943 rakennussuunnitelmaan kuului myös yksiraiteisen maantien rakentaminen välille Kaamanen – Utsjoki sekä välille Pelkosenniemi (Kairala) - Sodankylä. Edellinen jäi pöydälle, mutta jälkimmäisen osalta rakennettiin kuitenkin Lapin sodan aikana hevosajoneuvoilla liikennöitävä tie.(64) 

6) Jäämerentiellä OT:n tehtävänä oli peräti seitsemäntoista sillan korjaaminen ja vahvistaminen välillä Ivalo - Petsamo. Työ keskeytyi välirauhan solmimiseen Suomen ja Neuvostoliiton välillä syyskuussa 1944. Muutoinkin OT:n tehtävänä oli pitää Jäämerentie avoinna ja ajokuntoisena.(65)

7) Vuonna 1943 keväällä OT aloitti suurisuuntaisen rakennustyön Jäniskosken voimalaitoksen suojaamiseksi teräsbetonisella suojaholvilla lentopommituksia vastaan. Tarkoitus oli valaa 3,5 metrin paksuiset teräsbetoniseinät voimalan ympärille. Välirauha keskeytti kuitenkin tämänkin työn. Samanlaista suojaholvia suunniteltiin myös Petsamon nikkelikaivoksen suojaksi. Hanke jäi suunnitteluasteelle.(66)  

Paatsjoen ylle Jäniskosken padon yhteyteen OT viritteli suurehkot naamiorakennelmat, joista osa oli uivien tukien varassa. Kolosjoen nikkelisulattoon OT teki työtilojen betonisia väliseiniä ja louhi laitoksen läheisyyteen luolatilan varaosavarastoksi. Se rakensi myös henkilöstön suojatiloja. Sekä Paatsjoen voimalaa että Kolosjoen sulattoa suojanneille ilmatorjuntapattereille OT rakensi betonisia asemia.(67) Kaikki tuhottiin saksalaisten poistuessa Petsamosta syksyllä 1944.

8) OT rakensi Kalastajasaarennon tien, joka oli oikotie Titovkaan. Tie valmistui syksyllä 1943.(68) 

OT:n miehet Kalastajasaarennon lähellä tien teossa heinäkuussa 1942. Kuva: SA-kuva. 

9) Linnoitustyöt 

Turvatakseen Petsamon nikkelin saannin ja Pohjois-Norjan päävaltatien puolustuksen erityisesti Neuvostoliiton aiheuttamaa uhkaa vastaan vuonna 1944 OT Einsatzgruppe Wiking teki mittavia linnoitustöitä eri puolilla Lappia. Sille alistettiin myös sotilasyksiköitä, esimerkiksi pioneeri- ja rakentajajoukkoja. Linnoitustöiden johtohenkilöt olivat usein siviilejä, mutta he vastasivat työn etenemisestä 20. vuoristoarmeijan esikunnalle.  

OT:n Lapin alueen johtaja Michahelles sai jo maaliskuussa 1944 henkilökohtaisen kirjeen, jossa OT-joukkoja kehotettiin varautumaan rakennustöihin ja valmistautumaan kokoonpanonsa muuttamiseksi helpommin liikuteltavaksi.(69) Suunnitelman toteuttaminen edellytti suurimittaisia linnoitustöitä ja paljon materiaalikuljetuksia. Vuoristoarmeijan kenraalimajuri Hermann Hölter pyysi jo kesäkuun 1944 alussa pääesikunnalta isohkoa työvoima- ja materiaaliapua, mm. autoja, polttoainetta ja linnoitusmateriaaleja.(70) Silloin niitä ei luvattu, mutta myöhemmin mm. Lapissa jo olevia pioneeri- ja rakennusjoukkoja käytettiin OT:n apuna rakennustöissä. Käsky asemien rakennustöiden aloittamiseksi annettiin 19.7.1944 vaikka yksityiskohtainen maastotiedustelu ja puolustusasemien merkintä olikin vielä pahasti kesken.(71)  

Tärkeimmät OT:n linnoitustyöt olivat Sturmbock-Stellung ja Schutzwall-Stellung puolustusasemat. Rovaniemen ympäristön Ringwall-linjan rakentamiseen OT:n joukot eivät kovin paljon osallistuneet vaan ne rakennettiin pääosin pioneerijoukkojen toimesta. Linnoitustyöt aloitettiin heinä-elokuun 1944 aikana ja niitä tehtiin aina siihen asti kun saksalaiset yksiköt ottivat ne käyttöönsä perääntymisvaiheessa. OT:n työvoimana oli sekä omia yksiköitä että työvelvollisia ja sotavankeja.  

Sturmbock (Muurinmurtaja) -Stellung rakennettiin Suomen käsivarren kapeimpaan kohtaan Karesuvantoon. Rakentamiseen on arveltu käytetyn 2000 – 3500 työntekijää. OT:n yksiköitä olivat työyksikön johtoelin, 150 kenttäratojen rakentajaa, 750 puolalaista siviilityöntekijää ja autokomppania. Linnoitustarvikkeiden ja -välineiden täydennys annettiin OT:n tehtäväksi ja materiaalia saatiin myös Vuotson ja Karesuvannon pioneerikenttävarastoista.(72) Asemalinjaa rakennettiin aina 25. lokakuuta 1944 asti, jolloin 7. vuoristodivisioona miehitti asemat. Tuolloin oli valmiina 311 puolustusasemaa ja ja keskeneräisenä 339. Tämän jälkeen linnoitustöitä jatkoivat vuoristodivisioonan sotilaat.(73)

Saksalainen sotilas puolustuslinjassa tunturi-Lapissa. Kuva: Lapin maakuntamuseo.


Kaikki korsut kuuluivat asemalinjaan, joka kulki lähes yhtenäisenä, n. 25 - 26 km:n pituisena rintamana Suomen ”käsivarren” poikki ja jatkui lähes yhtä pitkänä linjana Norjan puolella. Asemat rakennettiin Lätäsenon joen länsipuolelle, tunturivyöhykkeen itäreunaan, jonka itäpuolella oli vaikeakulkuinen tietön suoalue.(74) Alueen eteläosan osittain entistetyssä osassa (Järämä) on taistelu-, yhdys- ja juoksuhautoja yhteensä yli 1,2 km sekä 16 korjattua taisteluhaudan erityyppistä ampumapesäkettä (konekivääri- ja raskasasepesäkkeet) sekä viisi erityyppistä alkuperäisille paikoilleen kunnostettua korsua.(75)

Petsamon nikkelikaivoksen puolustamiseksi ryhdyttiin heinäkuun alussa 1944 rakentamaan Jäämerentien suuntaan Vuotso-Tankavaara tasalle Schutzwall (Suojavalli) -Stellung linjaa. Linnoitustöiden yhteydessä tärkeänä rakennuskohteena olivat myös puolustukselle tarpeelliset poikkitiet Jäämerentiestä itään ja länteen. Tankavaaran itäpuolelle Huuhkajanpäänpaistaman kuruun ja suolle rakennettiin kaksi kenttäsiltaa 1944.  Ahdaskurun silta oli rakennettu jo 1943 Suomen ja Norjan välisen rajan tuntumaan. Kiviholvisillan piti kestää raskasta saksalaisten Barbarossa-suunnitelman mukaista sotilasliikennettä Atlantilta Suomen rintamalle. Sillan suunnitteli ja rakennutti Tie- ja vesirakennushallitus ja sen rakentamiseen osallistuivat myös saksalaiset. Sodankylän Tankavaarassa on Schutzwall-linjan entisöityjä varustuksia ja korsuja.(76) 

Täälläkin OT:n joukkojen lisäksi töihin käytettiin venäläisiä sotavankeja. Kaikkiaan työntekijöitä on voinut olla noin 3400. Näistä varsinaisia OT:n joukkoja olivat työyksikön johtoelin, 40 saksalaista työntekijää ja 100 sotavankia.(77) Linnoittaminen keskeytettiin vuoristoarmeijan pioneeripäällikön käskyllä 6.10.1944. Osa joukoista siirrettiin Norjaan, osa Saksaan, mutta OT:n yksiköt joutuivat töihin Inarin alueelle.(78) 

Rakentamistöissä käytettiin hirsirakennelmia, tehdasvalmisteisia aaltopeltisiä valmisosia ja teräsrakenteisia Heinrich- ja Siegfried-kehiä ja tietenkin maastossa jo olevia kivi- ja kalliomuodostelmia. Asemiin rakennettiin puolustuskorsuja, tykistö- ja raketinheitinasemia sekä taistelu- ja yhdyshautoja. Asemien eteen laitettiin kolmiotukien ympärille viritettyjä LapplandZaun -piikkilankaesteitä ja runsaasti miinakenttiä.(79) 

Arvioita OT:n toiminnasta Lapissa 

Organisation Todtin merkitys Saksan sodankäynnille Lapin itärintamalla oli merkittävä. Se vastasi varsin isolta osin Saksan Wehrmachtin erilaisesta huolto- ja rakennustoiminnasta, vaikka myös Heerin ja Luftwaffen yksiköillä oli vastaavanlaista toimintaa. Vaikka saksalaiset laajalti tuhosivat Lapin infrastruktuurin Lapin sodan aikana, niin OT:n jäljiltä jäi silti sodanjälkeiselle Lapille silloin tarpeellisia uusia tieosuuksia, jotka osaltaan auttoivat jälleenrakennusta ja ihmisten liikkumista. 

Uusi tie halki yksinäisen ja melkein asumattoman tunturin. Kuva: Signaali 1.3.1943. Deutscher Verlag Berlin. 

OT:n ehkä merkittävin työponnistus oli nimenomaan Suomen maantieverkon yhdistäminen Pohjois-Norjan verkostoon. Saksa suunnitteli myös rautatieyhteyttä välille Rovaniemi - Liinahamari, joka olisi toteutettu OT:n työprojektina. Tästä suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin, koska etenkään suomalaiset eivät olleet valmiita näin ison urakan suorittamiseen.(80) 

Vuodesta 1943 lähtien OT osallistui Petsamon nikkelituotannon ja kuljetuksien turvaamiseen. Omilla kuljetusyksiköillään (N.S.K.K.) se kuljetti malmia Kolosjoelta Kirkkoniemen satamaan.(81) 

OT:n toiminnassa oli myös sota-ajalle tyypillisiä laittomuuksia niin mustan pörssin kaupassa kuin sotavankien kohtelussa. OT:n edustajat olivat usein osallisina hämärissä kaupoissa varsinkin Rovaniemen alueella, jossa oli heidän päävarikkoalueensa. Suomalaiset yritykset toimittivat järjestölle tarvikkeita vastoin määräyksiä ja OT:n työmiehet kaupittelivat suomalaisten mustaan pörssiin järjestön omaisuutta, mm. elintarvikkeita, bensiiniä, öljyä ja renkaita.(82) 

Ankarimmillakin ilmoilla ovat OT:n miehet työssä. Kuva: Signaali 1.3.1943. Deutscher Verlag Berlin. 

Lähdeviitteet:

1 Handbook of the Organisation Todt. London 1945. 
Http://downloads.sturmpanzer.net/WWMF/Handbook_of_the_Organization_Todt_Pt1_1945.pdf, 3 - 4, 6 - 8.  
2 Handbook of the Organisation Todt, 3 - 4. Franz W. Seidler, Die Organisation Todt. Bauen für Staat und Wehrmacht 1938 – 1945. Koblenz 1987, 15 - 17. 
3 Kalle Korpi, ”Todt-Organisaatio ja Pohjois-Suomen rintama 1941 – 1942”. Faravid 35/2011. Pohjois-Suomen historiallisen yhdistyksen vuosikirja XXXV. Tornio 2011, 113 – 114, 118. Timo J. Tuikka, Kekkosen takapiru. Kaarlo Hillilän elämä. Keuruu 2011, 255 – 256. 
4 Mikko Uola, Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä. Myyttejä ja tosiasioita Lapin historiasta 1910-luvulta 1940-luvulle. Hämeenlinna 2010, 393. 
5 Marianne Junila, Kotirintaman aseveljeyttä. Suomalaisen siviiliväestön ja saksalaisen sotaväen rinnakkainelo Pohjois-Suomessa 1941 - 1944. Bibliotheca Historica 61. Helsinki 2000, 70. 
6 Uola 2010, 393 – 393. Lars Westerlund, Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941 - 1944. Helsinki 2008, 195. 
7 Eversti Oiva Willamon raportti Erich Heinrichsille 14.8.1944. Kaavapiirros Einsatz Finnlandin kokoonpanosta 15.7.1944. Yhteysesikunta Roi T 17217/2. Kansallisarkisto (KA). 
8 A. O. Väänänen, ”Yhteysesikunta Roin toiminta”. Helsinki 1947. Valokopio. Lapin maakuntakirjasto (LMK), 216 – 217. Korpi 2011, 115. Junila 2000, 70.  Handbook of the Organisation Todt 1945, 3, 153. 
9 Junila 2000, 70. Väänänen 1947, 216 – 217.      
10 H. F. Blenck, ”Jäämerenrintaman uusia teitä. Saksalaisen sotakirjeenvaihtajan kuvaus Todt-järjestön toiminnasta Lapissa”. Signaali Fi Nr: 5 /1. maaliskuun numero 1943, 35. LMK. 
11 Junila 2000, 70. Väänänen 1947, 216 – 217.      
12 Westerlund 2008, 194. 
13 Seidler 1987, 88 – 89. 
14 Franz W. Seidler, ”Das Nationalsozialistische Kraftfahrkorps und die Organisation Todt im Zweiten Weltkrieg”. Vierteljahrshefte für Zeitgeschichte. Jahrgang 32/December 1984/Heft 4. Wemding 1984, 632 – 635. Handbook of the Organisation Todt 1945, 11. N.S.K.K.-yksiköistä käytetään lähteissä ja tutkimuksissa kahta muotoa: Nationalsozialistisches Kraftfahrerkorps tai Nationalsozialistisches Kraftfahrkorps. 
15 Luutnantti Erkki Krantzin raportti ”Kuljetusneuvotilasta Org. Todtissa” 19.10.1942. Yhteysesikunta Roi T 5471. Kansio II. KA. 
16 Junila 2000, passim. 
17 Rovaniemen kauppala. Saksalaiskartat. Saksalaisten rakennuslupa-anomukset/vuokrasopimukset vuosilta 1941 - 1944. Rovaniemen kaupungin arkisto (RKA). Omat kenttätutkimukset. Kalevi Mikkonen (KM). 
18 Ibid. 
19 Oiva Konttijärven (s. 1930) kertoma tieto 10.10.2016. KM. 
20 Tällä kohdalla oli ollut saksalaisten iso, yli 60 metriä pitkä moottorikorjaamo/työpajarakennus. (Huom. KM). 
21 Nykyisin oja on vielä Pirttitien 18 - 22 tonttien takana jokseenkin alkuperäinen, mutta 16:n kohdalta jatkuu osittain peitettynä ja Kympintien jälkeen lähes kokonaan peitettynä. (Huom. KM). 
22 Pentti Mikkosen (s. 1925) haastatteluja vuosilta 2013 - 2016. KM. 
23 Aarne Mikkosen (s. 1949) haastattelu 4.8.2014. KM. 
24 Keskustelu Risto Hakkaraisen (s. 1951) kanssa 24.12.2015. KM. 
25 Keskustelu Hilkka Ahokkaan kanssa (s. 1925) 21.8.2016. KM. 
26 Omat kenttätutkimukset. KM. 
27 Keskustelu Juhani Setälän (s. 1950) kanssa 6.6.2015. KM. 
28 Sirkka Lampelan (s. 1941) haastattelu 4.7.2015. KM. 
29 Rovaniemen kauppala. Saksalaiskartat. Saksalaisten rakennuslupa-anomukset/vuokrasopimukset vuosilta 1941 - 1944. RKA. 
30 Eino Piipponen, ”Saksalaiset Sinetässä”. 2005, 1. (Julkaisematon moniste, ei päivämäärää, ei pääotsikkoa). Lapin maakuntamuseo (LMM). Paavo Heikkilä, Alfredin peltirasia. Rovaniemi 2011, 33 – 34. Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. RKA. 
31 Lapin lääninhallituksen arkisto. Hs:5. Saksalaisten majoitusasiat 1941 - 1944. Oulun maakunta-arkisto (OMA). 
32 Piipponen 2005, 2. Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. RKA. 
33 Heikkilä 2011, 33. Piipponen 2005, 3. 
34 Ibid. 
35 Heikkilä 2011, 39. Piipponen 2005, 3. 
36 Heikkilä 2011, 39 – 40. 
37 Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. RKA. 
38 Ibid. Puolustusvoimien PE:n Topografinen osasto. Ilmakuvatoimisto. Sarja 5313. Alue kuvattu 29.6.1953. LMM. Omat kenttätutkimukset. KM. 
39 Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. RKA.
40 Omat kenttätutkimukset. KM. 
41 Puolustusvoimien PE:n Topografinen osasto. Ilmakuvatoimisto. Sarja 5313. Alue kuvattu 29.6.1953. LMM. 42 Omat kenttätutkimukset. KM. 
43 Puolustusvoimien PE:n Topografinen osasto. Ilmakuvatoimisto. Sarja 5313. Alue kuvattu 29.6.1953. LMM. 
44 Omat kenttätutkimukset. KM. 
45 Rovaniemen maalaiskunnan majoituslautakunnan arkisto sota-ajalta 1942 - 1944. Sopimukset liitteineen. RKA. 
46 Omat kenttätutkimukset. KM. 
47 Ibid. 
48 Kaisa Kervinen, Hylsyjä tiellä. Saksalaisten ase- ja ammusvaruskunta Misissä 1941 – 1944. Oulu 2017, 38 – 39, 44. 
49 Pentti Niemi, ”Lankkutien vaiheita”. Kirjassa: Saarenkylän historia. Useita kirjoittajia. Rovaniemi 1998, 190. Erkki Mannisen (s. 1951) haastattelu 16.6.2014. KM. Onni Mannisen (s. 1929) haastattelu 9.2.2015. KM. Juhani Setälän kertomia tietoja 6.6.2015. KM.
50 Niemi 1998, 190. 
51 Emil Schuler, Mit dem Bergschuh in Russland und Finnland. München 1959, 181. Yksityinen tieto. KM. 
52 Niemi 1998, 190 - 191. 
53 Oma tutkimustieto. KM. 
54 Westerlund 2008, 196. 
55 Blenck 1943, 35 – 37. 
56 Korpi 2010, 120 – 121. 
57 Harri Willamo, Stadin poika ja Lapin keisari. Willamon suvun tarina. Tampere 2004, 90. Westerlund 2008, 196. 
58 Westerlund 2008, 189. Väänänen 1947, 216 – 217. 
59 Emilia Denkiewicz-Szczepaniak, ”Polske OT-arbeitadere i Finland under den andre verdenskrig”. Sotavangit ja internoidut. Kansallisarkiston artikkelisarja. Toimittanut Lars Westerlund. Helsinki 2008, 419. 
60 Pauli Sutela, Saksan sotavoimat Kemissä vuosina 1940 – 1944. Kirjassa: Teo Sorri (toim.). Kemissä, Peräpohjolassa ja Lapissa sotavuosina 1939 – 1945. Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistyksen julkaisu. Kemi 1993, 28. Petteri Mäkelä, Pitkoksilta pikiteille. Lapin tiepiiri 75 vuotta 1925 – 2000. Rovaniemi 2000, 111. 
61 Korpi 2010, 123. 
62 Väänänen 1947, 217. Denkiewicz-Szczepaniak 2008, 415 – 416. 
63 Väänänen 1947, 217.  
64 Väänänen 1947, 217 – 218. Denkiewicz-Szczepaniak 2008, 415 – 416. 
65 Väänänen 1947, 217. Denkiewicz-Szczepaniak 2008, 415. 
66 Väänänen 1947, 218. Seidler 1987, 66. 
67 Seidler 1987, 66. 
68 Generalführer Michaellesin esitelmä 23.6.1943. Yhteysesikunta Roi T 5471. Kansio II. KA. 
69 20. vuoristoarmeijan esikunnan käsky:  Oberkommando der 20. (Geb.) Armee, Abt. Ia/Op.Nr.36/44 gKdos. Chefs., den 10.3.44. KA. Mikrofilmi F 8:2.663. 
70 20. vuoristoarmeijan esikunnan sanoma OKW:lle: (Geb.) A.O.K. 20 Ia Nr. 211/44 g.Kdos. Chefs. 1.6.44. KA. Mikrofilmi F 8:2.633. 
71 20. vuoristoarmeijan pioneeripäällikön käsky: O.Qu./A.Pi.Fü., Pi. 1/Ia/Op.Nr. 873/44 s.Kdos., 19.7.1944. KA. Mikrofilmi F 8:2.631. 
72 Pertti Huttunen, Saksalaisten linnoittamistyöt Lapin sodassa 1944. Faravid. Pohjois-Suomen historiallisen yhdistyksen vuosikirja XIII. Rovaniemi 1989, 157 – 175.
73 Pioneerirykmentti 664. esikunnan ilmoitus 20. vuoristoarmeijan esikunnalle: Brg.Tgb.Nr. 50/44 geh.Kdos., den 25.10.1944. KA. Mikrofilmi F 8:2.631. 
74 Huttunen 1989, 170. 
75 Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Enontekiö, Rovaniemi, Sodankylä. Jatkosodan tapahtuma- ja muistopaikat. Museovirasto. Http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=5176 
76 Ibid. 
77 Huttunen 1989, 168. 
78 20. vuoristoarmeijan pioneeripäällikön käsky: Oberkommando der 20.(Gebirgs-)Armee Ia/A.Pi.Fü.,Pi.1 Nr. 2381/44 geh. 6.10.1944. KA. Mikrofilmi F 8:2.631.  
79 Huttunen 1989, 169. Kuvalähteitä. KM. 
80 Väänänen 1947, 217 – 219. 
81 Huttunen 1989, 172. 
82 Junila 2000, 242. ”Irritation inom det tysk-finska ”vapenbröderskapet” 1943”. Luutnantti Erkki Krantzin toimintakertomus 3.4.1943. Yhteysesikunta Roi T 5471. Kansio XII. KA. 
__________

Summary: Organisation Todt in Rovaniemi and in Lapland 1941 – 1944. 


The Todt Organisation (In German: Organisation Todt, OT) was a Nazi-German civil and military engineering group named after its founder, engineer Fritz Todt. It was founded in 1938. The organization was responsible for all major civil and military engineering projects, both pre-war within Germany and during the war throughout the occupied territories and Finland. OT was not a Nazi Party organisation. The OT personnel was classified as militia. Its German personnel and some of its foreign volunteers had the right to bear arms although they were not combat units. They still rendered the same oath of lifelong personal loyalty to Adolf Hitler as the regular army soldier. The OT also used skilled civilian mechanical labourers and during the war foreign forced labourers and prisoners of war. 

The transport facilities for the OT were privided by three originally separate organisations: the NSKK-Transportbrigade Speer, the NSKK-Transportbrigade Todt and the Legion Speer, unified in 1942 under the term the NSKK-Transportgruppe Todt, later known as the Transportkorps Speer. Between 1939 and 1943 emphasis was shifted mainly to military efforts. Fritz Todt himself was named Reich Minister of Armaments and Munitions in 1940. He died in a plane crash on 8 February 1942. Todt was succeeded as Minister of Armaments and Munitions and de facto head of the Organisation Todt by Albert Speer. Both Todt (in 1941) and Speer (in 1943) visited Lapland. 

Finland had close ties with Germany during the Second World War, even though there was no formal alliance between them. They were brothers-in-arms between 1941 and 1944. The OT arrived to Finnish Lapland in 1941. Its administrative headquarters were in Rovaniemi. The head of the OT in Finland (Einsatz Finnland) was Generalfrontführer and Oberbaurath August Michahelles until 1944. His successor was Baurath Fritz Autenrieth. The OT’s mission in Finland was to build roads, bridges, shelters, barracks, rest-houses, fortifications and trenches. The OT did have some responsibilities for clearing the roads after heavy falls of snow. It also arranged necessary lorries, omnibuses and other means of transport to carry men and building material. 


Takakannen kuva: Organisation Todtin miehet tienrakennustyössä Kalastajasaarennon lähellä 1942. 
Kuva: SA-kuva. 


HUOM! Tämä pieni kirja on ilmestynyt elokuussa PDF-muodossa. Sama kirja on tässä laitettu tähän blogi-muottiin, joka on hieman erilainen taiton takia. Kirjasta ei ole ilmestynyt paperiversiota.

4 kommenttia:

  1. Hei!
    Pekkalan Markku kertoi blogistasi, ja heti oitis etsin tämän käsiini! Olen Markun työkaveri Tiina Särkelä, Napapiirin yläasteen kuviksenopettaja ja minua kiinnostaa tosi paljon saksalaisajan jäänteet ympäristössämme. Olemme oppilaiden kanssa tehneet monenlaisia kuvisprojekteja Nivavaaran alueen "betonimötiköitä" tutkien. Kyselin pari vuotta sitten Maakuntamuseon väeltä, sillä sitä ei ollut paljoa saatavilla ennen sinun Parakkeja ja piikkilankaa -kirjaasi. Hienoa työtä olet tehnyt, kiitos! Oikein odotan, että pääsen viikonlopun viettoon ja lueskelemaan tätä blogitekstiä.

    Hakanpään Hannu kertoi olleensa Rovaniemi-päivien aikaan järjestetyllä maastoretkellä kanssasi ja minua harmitti, etten ollut ehtinyt edes huomata asiaa, enkä päässyt mukaan. Minua kiinnostaisi käydä Lautavaarassa ja Misissä (luen parhaillaan Kaisa Kervisen muistelukirjaa "Hylsyjä tiellä"). Voisiko sellaisen retken järjestää....?

    Terveisin Tiina Särkelä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiinnostuksesta kirjoituksiani kohtaan. Jos joku taho retken järjestää, niin voisin tulla mukaan, mikäli aikataulut sopii. Minulla ei ole mahdollisuutta järjestää mitään retkiä. Se taannoinen retki oli Napapiirin Saksalais-suomalaisen yhdistyksen ja kaupungin järjestämä, jonne lupauduin oppaaksi.

      Poista
  2. Onko tietoa mitä varten tehty kursungintien vasemmalla olevan tien lähellä olevista kahdesta kaivannosta joiden seinämät vuorattu kivillä. Toinen melko iso ja toinen pienehkö. Sijaitsevat melko lähellä ranuantietä. Lähteen laavun ja kuntopolun(tien) välissä on myös rakennuksen perustukset ja kaminan jäänteet nähtävissä sekä samaisen tien varrella pari paikkaa jossa samanlaisia jäännöksiä. Mitä toimintaa pöyliövaarassa ollut? -JS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranuantien kyseiset kohteet kuuluvat saksalaisten Waldlageriin. Niiden varrella menevän saksalaisten tekemän sivutien päässä oli ns. korpikasino, eli upseerikerho, jonka perustuksia siellä vielä näkyy. Saman sivutien varrella aikaisemmin oli myös kenraalieversti von Falkenhorstin asunto ja työtila, ennen kuin AOK:n esikunta siirtyi Kansakoululle. Kiviseinäisten rakennusten käyttötarkoitus ei ole selvillä, mutta ne ovat voineet olla jotain vartioston toimintaan liittyviä rakennuksia.

      Waldlagerin lisäksi Ranuantien varrella oli myös iso varastoparakki- ja koiratarha-alue sekä kolmantena vielä Lapplandsenderin lähetysmaston alue.

      Pöyliövaarassa on monessa kohtaa saksalaisten rakennusten jäänteitä ja erilaisia kaivantoja ja poteroita. Varsinkin Ranuantien puoleisen kuntopolun varrelta niitä löytyy. Lähdelammen vieressä oleva kaivo on suomalaisten tekemä joskus 1920-luvulla. Siellä päin voi olla myös saksalaisten tekemien rakennusten jäänteitä ja kaivantoja. Näistä ei ole tarkempaa tietoa. Pöyliövaarassa oli kuljetusyksikön majoitusparakkeja ja mahdollisesti Reicharbeitsdienstin (RAD) parakkeja.

      Kursungin ja Pöyliövaaran alueista on runsaasti tarinaa kirjassani Parakkeja ja piikkilankaa, joka löytyy kirjastosta. Kirjaa ei ole enää myynnissä, koska se on loppuunmyyty.

      Poista